Traktoreiden kehitys nykysuuntaan alkoi 50 vuotta sitten – näistä syistä 70-luku oli kehityksen vuosikymmen traktoreiden historiassa

Traktorit alkoivat kehittyä nykysuuntaan suunnilleen 50 vuotta sitten. Monia tuon ajan uutuustekniikoita oli esitelty jo aiemmin, mutta nyt ne tulivat jäädäkseen. 1970-luvun alussa vain muutama malli ylitti maagisen 100 hv:n rajan, 10 vuotta myöhemmin tehokkaimmista täällä myydyistä traktoreista löytyi jo lähemmä 200 hevosvoimaa.
Tilaajalle
Vuonna 1970 markkinoille tullut BM-Volvo T650 oli ensimmäinen hiljaisella ja lämpimällä tehdasasennetulla ohjaamolla varustettu traktori. Tuon ajan keskikokoisia traktoreita huomattavasti suurempana ja teholuokkansa (80 hv) ylivoimaisesti kalleimpana sen menekki jäi vähäiseksi, isompien tilojen ohella asiakkaina olivat puutavara-ajurit.