Koneklassikot

Eero Mustikan ura koneenkuljettajana - Mies, joka heitti Caterpillarin saareen

Eero Mustikka on Utajärvellä vuonna 1937 syntynyt ja siellä yhä asuva kaivinkoneenkuljettaja. Hän työskenteli noin 20 vuotta Oulujoen ja Emäjoen voimalaitostyömailla isojen, kävelevien laahakaivinkoneiden rasvarina ja kuljettajana. Alkuun hänen käytössään oli Bucyrus Erie W200 sekä Bucyrus Erie 150 ja loppuaikoina Marion 7400.
Eero Mustikka
Marion 7400 oli suurin Suomessa käytetty laahakaivinkone. Kaikkiaan niitä oli Suomessa kolme. Kuvassa Oulujoki Oy:n kone Utajärvellä.

Työuransa Eero Mustikka aloitti jo 17-vuotiaana. "Menin Utaselle töihin apumieheksi louhintatöihin ja parakkeja kasaamaan vuonna 1954. Isä oli ollut siellä apumiehenä, ja hänen kanssaan pystytin parakkeja. Pidemmän päälle se alkoi tympäistä", Eero kertoo.

"Kuulin, että Bucyrus Erie W200 -koneella olisi rasvarin paikka auki. Kysyin paikkaa konemestarilta ja hän kysyi, tohdinko nousta puomiin". Eero vastasi että enköhän, ja siitä alkoi työura isoilla koneilla vuonna 1956.

Työuran kehityksen kannalta oli tavallista, että ensin pääsi rasvariksi ja samalla pääsi opettelemaan myös ajamista. Kun uudelle kuskille tuli tarvetta, niin sopivaksi osoittautunut nuorimies sai sitten ylennyksen kuskiksi. Eeron ylennys tuli hiukan yllättäen, kun tarvittiin kuljettaja edellisen kuoltua äkillisesti.

"Luulen, että pääsin kuljettajaksi, koska minun rasvarivuorossa ollut kuljettaja antoi minun ajaa konetta paljon, ja siinä opin hyvin kaivamisen. Hän myös suositteli minua työpäällikölle – ja olin rasvareista vanhimpiakin, vaikka ikää ei siinä vaiheessa vielä paljoa ollutkaan. Aluksi sain tuurata kesälomia, ja siitä sitten pikku hiljaa tosiaan pääsi ylenemään kuljettajaksi", Eero muistelee uransa alkua.

Eero kaivoi W200:lla ensin Oulujoella ja sitten Emäjoella. Viimeiseksi Eero oli W200:lla töissä Iikoskella, kunnes sai kaivetuksi Iikosken pois. Kone jäi seisomaan Paltamoon joen penkalle kolmeksi vuodeksi. Sen jälkeen kone purettiin osiin ja lastattiin 30 junanvaunuun ja myytiin Eeron muistikuvan mukaan joko Tanskaan tai Hollantiin.

"Joki kaivettiin yleensä viiteen metriin. Sitten miehet vetivät vaijerin tiukalle joen yli ja parin metrin välein laskivat vaijereita painon kanssa pohjaan. Tämä tehtiin viiden metrin välein. Tulokset menivät mestarille, joka kertoi mistä pitää kaivaa. Kun paikan tiesi, niin kauhalla kyllä tunsi matalan paikan", Eero kertoo. Siitä sitten kaivettiin syvemmäksi.

"Uuraankoskessa oli liuskekiveä, jota pystyi kaivamaan W200:lla ilman räjäyttämistä. Se irtosi suoraan kauhaan. Jokiyhtiön miehet veivät sitä Helsinkiin asti isoja määriä. Paljon sitä meni penkkoihinkin ja siitä tehtiin ennen muuraamalla uuneja", Eero kertoo.

Utajärvellä joesta nousi hyvää hiekan sekaista soraa. Eero sai sitä omallekin tielle. "Yksi isäntä tuli traktorilla hakemaan soraa omalle tielleen. Koitin laittaa ohuen kerroksen, mutta kyllähän se laitojen yli tuli. Isäntä ajoi kaksi kuormaa ja kolmannella oli kärryn akseli katkennut", Eero naureskelee.

Armeijan jälkeen Eero ajoi myös Bucyrus Erie 150BE -konetta Jylhämän yläpuolen ruoppauksessa. Konetta oli aiemmin käytetty Utasen alakanavan työmaalla louheen kuormauksessa neljän kuution pistokauhalla. Eeron ajaessa konetta siinä oli laahakauhavarustus, mutta koneella ei pystynyt heittämään kauhaa, muistelee Eero. Tämän 230 tonnia painaneen koneen myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

Työt jatkuivat Emäjoella

Emäjoen ruoppaus oli kokonaisuudessaan suuri työmaa, varsinkin Aittokosken voimalaitoksen alapuolen työmaa oli iso. Jokea ruopattiin 17,5 kilometriä voimalaitoksesta alaspäin, jotta joen sen osan koko putouskorkeus voitiin hyödyntää yhdessä voimalaitoksessa. Aittokosken voimalaitokseen liittyviä maamassojen siirtoja on laskettu olleen yhteensä noin 6,16 miljoonaa kuutiometriä.

Emäjoen työ kesti useita vuosia. Tuona aikana ehti sattua yhtä ja toista. Kerran Eero oli yövuorossa kävelemässä eli siirtämässä Bucyrus W200:sta. Kun kone käveli, niin “koplinki” eli kävelykytkin lukittiin päälle, ja silloin voima siirtyi kävelylaitteistolle. Eero kertoi tälläkin kertaa kuulleensa koplinkin loksahtavan paikoilleen. Koneen ollessa kävelyliikkeen korkeimmassa kohdassa alkoi Eero jarruttaa, jotta kone ei tule liian vauhdilla alas. Koplinki ei ollut jostain syystä kuitenkaan kunnolla lukittunut paikoilleen, ja kone rysähti suoraan tantereelle. Rysähdyksessä kauhan nostovaijeri katkesi ja puomia kannattelevat vaijerit menivät kaulalle, pois rissapyöriltä.

Vahingon takia piti sekä nostovaijeri että puomin kannatusvaijerit uusia. Eero muistelee konemestarin sanoneen, että nyt kun olisi koukku taivaassa, siitä voisi nostaa taljalla puomin ylöspäin, jotta saisi puomin nostovaijerit takasin rullille. Aamuvuoro oli korjannut koneen ja Eero tuumasi, et‧tä puomi varmaan vain raa’asti laskettiin alas, vaikka vaijerit olivat kaulalla.

Emäjoen koskia ruopatessa Eero laski kauhan koskessa olevan ison kiven taakse. Kauhan ja kiven välissä oli neljän kilon lohi. Eero kippasi kauhallisen penkalle ja siellä se lohi sätki. Eero huikkasi rasvarille, että käy hakemassa kala talteen.

"Kerran kun olimme tehneet jokeen koneelle tietä, jäi rannan ja koneen tekemän tien väliin vettä. Rasvari halusi mennä kalaan ja pyysi Eeroa nostamaan hänet maihin. Rasvari meni kauhaan ja Eero nosti. Eero ei kuitenkaan malttanut olla kastamatta miehen jalkoja. Mies koitti rimpuilla kauhassa, kun Eero käytti kauhan pohjaa vedessä. Molempia tapaus lopulta nauratti, ja rasvari oli todennutkin, että olisi ne kengät lopulta kalareissulla kuitenkin kastuneet." Eero muistelee.

Pohjakakku putoaa

Bucyrus Erie W200 siirrettiin talvella Emäjoella Kalliokosken kaivamisen jälkeen Aittokosken alakanavalle. Kone purettiin osiin ja kuljetettiin lavettikuljetuksena. Viimeisenä työnä tehtiin pohjakakun siirto. Sitä ei purettu, vaan se siirrettiin kokonaisena. Pohjakakku oli kaiken lisäksi vielä hyvin rasvainen, joten purku olisi ollut sotkuista puuhaa.

Pohjakakku oli jäässä. Sen alla poltettiin nuotiota, jotta jään saisi sulamaan. Eero oli nostamassa sitä Bucyrus Erie 54 -laahakaivinkoneella. Toinen puoli nousi hyvin pukkien päälle, mutta toisen puolen nosto olikin raskaampi.

Eero nosti, ja silloin tuli 54:sen rajat vastaan ja kone alkoi kallistua. Eeron piti päästää nopeasti osa maahan välttyäkseen kaatamasta konetta. Miehiä oli ympärillä, ja he kaikki saivat kuorrutteen tuhkapölystä, kun kakku tuli vauhdilla maahan. "Siinä oli mustia miehiä", Eero naurahtaa.

Viimein kakku saatiin lavetille, ja alkoi läpi yön kestänyt siirto. Taakka oli niin leveä ja raskas, että postilaatikot ja postin heittolaatikot rytisivät teiden varsilla. Eero oli pysäyttelemäs‧sä liikennettä risteyksissä, ja poliisit turvasivat saattuetta.

Lavettia veti Jokiyhtiön Sisu, mutta voima ei tahtonut riittää – toinen auto oli hankittava työntämään. Sekään ei riittänyt, vaan vielä tuli kolmas auto, joka sijoitettiin vetämään keulille.

"Yhdessä risteyksessä Hoikan seutuvilla autoilija ei millään totellut, vaan ajoi saattuetta vastaan minun ohi. Kyllä se sieltä aika äkkiä ja vihaisesti tuli pois, kun poliisit olivat hänet käännyttäneet," Eero kertaa yön tapahtumia.

Maa sortuu koneen alta

Kevättalvella, Poukamon pudotuspaikan kohdalla W200:n ollessa Aittokosken alakanavan kaivuussa, sattui koneelle onnettomuus. Kone oli silloin kaivamassa joen itäpuolella. Eero muistelee, että tapaus sattui aprillipäivänä. Aluksi tapahtunutta luultiinkin aprillipilaksi.

Kaivu aloitettiin niin kuin yleensä: ensiksi tehtiin Bucyrukselle joen rantaan tie joesta nostetuista maista ja tasoitettiin rantaa. “Eteen tuli isompi töyräs, ja työpäällikkö kiirehti työtä ja sanoi, että kaivetaan töyrään päältä jokea”. Kaivuu alkoi, ja kuskit ihmettelivät, kun kovasta kaivuusta huolimatta joki ei syventynyt. "Kuraa nousi aina vaan", Eero muistelee.

Yhtenä yönä alkoi sitten tapahtua: Bucyrus luiskahti kovalla rytinällä töyräältä keskelle jokea. Roudan kovettaman maan alta oli valunut sula maa-aines pois, kone oli pysynyt paikallaan vain routakerroksen varassa. Kun routakerros petti, putosi 200 tonnin painoinen kone kuskeineen ja rasvareineen jokeen. Eero muistelee, että kone tippui yhdeksän metriä alaspäin töyrään päältä.

Koneen rysähtäessä jokeen alkoi vettä tulvia koneen sisälle. Kuskille ja rasvarille tuli kiire. Oli hädissään yritetty nousta peltiseiniä pitkin suojaan, kun vesi kävi koneen sisällä melko korkealla ennen kuin tasaantui.

Konetta kaivettiin uppoamisen jäljiltä kuiville pari kuukautta. Bucyrus 54 tuotiin tekemään patoa koneen ympärille, ja sen jälkeen vesi pumpattiin pois. Sitten 54 kaivoi niin läheltä kuin pystyi, ja miehet lapioilla lisää. "Se oli kova urakka", muistelee Eero.

Helsingistä tuli isompia johtajia tarkastamaan tilannetta. Eero seurasi tilannetta, kun miehet ottivat sormella maata ja laittoivat sitä suuhun. Eero muistelee nauraen todenneensa, ettei ollut tuollaista maan tutkimustapaa ennen nähnyt. Miehet kertoivat, että heillä on niin hyvä tuntuma suussa, että tietävät heti millainen maalaji on kyseessä.

Marionin ohjaimiin

Emäjoen ruoppauksen jälkeen oli suurin silloin käytössä olleista kävelevistä laahakaivinkoneista, Marion 7400, seisonut parisen vuotta Aittokoskella. Koneen työporukka oli laitettu pois. Osa heistä oli mennyt töihin mm. Rautaruukille Raaheen. Bucyrus W200:n työporukka siirtyi sitten Marion 7400 -koneelle. Näin Eero pääsi siirtymään vielä suuremmalle, 600 tonnin painoiselle kaivinkoneelle.

"Oli kova pakkanen tammikuussa, kun aloimme purkaa Marionia Madekoskelle siirtoa varten. Madekoskella Marion kasattiin työkuntoon. Porukassa oli viisitoista miestä ja työ jaettiin kahteen osaan. Toiset olivat Emäjoella lastaamassa osia ja toinen porukka otti niitä vastaan Madekoskella. Kuormia tuli yötä päivää, ja niitä herättiin yölläkin purkamaan. P. Vilhusen lavetit Oulusta ajoivat osat, " Eero muistelee.

Marionin purkaminen kesti noin kaksi kuukautta ja kasaaminen kolmisen kuukautta. Aluksi Oulujoen kone oli kasattu niittaamalla, mutta myöhemmin kone kasattiin pulttiliitoksin. Se helpotti työtä, vaikka pulttiliitosten kestävyyttä aluksi epäiltiinkin.

Kone oli jo kasassa Madekoskella, kun pohjakakun levytys uusittiin. Se kului, kun kone laahasi maata vasten liikkuessaan. Kone tunkattiin aika korkealle ylös, ja hitsarit hitsasivat selällään 20 mm levyjä pohjaan. "Olin alla tunkkaamassa ja heitin tunkinvarren pois koneen alta. Se osui suoraan mestaria otsaan ja veri alkoi vuotaa. Mestari sanoi, että hänen syy se oli, kun tuli ilmoittamatta siihen katselemaan koneen viereen", Eero kertoo naurahtaen muistoja remontista.

Madekoskella Marion kaivoi 1967–1969. Niemekkeessä joen rannalla oli iso huvila, jossa miehet asuivat kasausaikana, Eero asui yläkerran pyöreässä huoneessa. Se oli rakennettu sikäli erikoisesti, että hirret olivat pystyssä ja sillä tavalla huoneeseen oli saatu pyöreä muoto. Monta taloa purettiin kaivuutöiden tieltä.

Suuren koneen voimat

Ensimmäisenä työnään Marionilla Eero purki komean porakivistä tehdyn maakellarin. "Se lähti Marionin isolla kauhalla tuosta vaan", Eero naurahtaa. "Ainahan se kiinnosti kokeilla, esimerkiksi isot petäjät ja niiden kannot eivät panneet yhtään vastaan Marionille. Joskus kokeilin, miten jää kantaa Marionin kauhaa, kun sen laskee varovasti jään päälle. Kyllä paksu jää sen kantoi", Eero kertoo. Marionin kauha oli 50 metrin päässä koneesta, kun laski kauhan suoraan maahan puomin pään kohdalla. Ulottuvuutta oli todella paljon, ja kauhaa heittämällä sitä tuli vielä lisää.

Kerran Eero tunsi, miten jokin pani kaivaessa vastaan veden alla. Sieltä nousi valtava kivenjärkäle pintaan. Se oli niin painava, ettei sitä saanut nousemaan penkalle. Miehet porasivat siihen kuusi reikää ja räjäyttivät sen siinä kauhan edessä pienemmäksi.

Erään kerran Marionista halkesi vetovaijerin lukkopesä, ja painava kiila lensi etuseinästä läpi takaseinään asti, johon se pysähtyi. Joskus koneen kävellessä sen jalat eivät tahtoneet pitää, vaan alkoivat luistaa savisessa maassa. Silloin niihin sidottiin vaijereilla puskukoneet pitämään niitä paikoillaan.

Koneella oli viisi kuskia, ja kaivutyötä tehtiin ympäri vuorokauden. Oli aamu-, ilta- ja yövuoro, jonka jälkeen alkoi vapaa. Oli kuski, rasvari, pillarimies ja apumiehet. Hytin katolla oli messinkinen torvi, jota soitettiin kaksi kertaa, kun kone aloitti kävelemisen – näin varoitettiin koneen liikkeistä. Puomin päässä kävi rasvari aamuvuorossa. Siinä vuorossa oli kaksi rasvaria, muissa vuoroissa yksi.

Kaikki toimi sähköllä

Marion toimi sähköllä ja siinä oli eri toiminnoille omat tasavirtamoottorit. Yksi DC-moottori pyöritti veto- ja nostorumpuja. Erilliset DC-moottorit hoitivat käännön. Marionissa oli erikoisuutena automatiikka, jonka avulla molemmat rummut saatiin toimimaan synkronoidusti.

Kun toinen rumpu veti sisään, niin toinen työnsi samanaikaisesti ulos. Tällöin ulos tulevaa vaijeria ei tarvinnut erikseen jarruttaa. "Ajoimme kuitenkin aina jarruilla viiraamalla, se oli kaikista nopeinta ilman automatiikkaa. Käänsimme kytkimestä aina, kun vaihdoimme vedolta nostolle ja toisinpäin. Se toimi aivan hyvin sillä tavalla. Kun veto oli päällä ja kauha täyttyi, antoi jalalla nostovaijerille löysiä tarpeen mukaan. Oikean käden vivussa oli liipaisin, jota painamalla kauha alkoi kulkeutua automaattisesti koneesta poispäin.

Joka kauhasta saatiin piiskarahaa. Kun kone alkoi kääntyä kauha täynnä, niin juorukello eli piirturi teki paperiin merkinnän. Kun kauhaa heitti kallion luokse, niin sai tarkasti heittää ja jarruttaa, että kauha säilyi ehjänä. Oulujoen Marioniin ostettiin Ruotsista Tsekkoslovakiassa valettu kauha, joka oli kallis. Jokiyhtiö teki myös omia niin sanottuja peltikauhoja, mutta ne eivät olleet niin kestäviä kuin valukauhat", Eero kertoo.

Sähkölinjasta otettiin piuhat suoraan muuntajaan. Siitä sähkö lähti sitten kaivinkoneelle. Muuntajassa oli turvakatkaisija. Erästä työnjohtajaa oli kovasti vaivannut mikä merkitys tuolla katkaisijalla on. Hän sitten kerran päätti kokeilla mitä tapahtuu, kun kytkintä kääntää. Virrat menivät täysin poikki, eikä katkaisijan ylös nostaminen tuonut virtoja takaisin. Sähkömiesten täytyi tulla kytkemään virrat uudestaan päälle. "Työnjohtajan kokeilusta tuli tuntien tauko koneen toimintaan,” Eero naureskelee.

"Makkaraa paistettiin joskus laittamalla sähköjohdot kiinni ja sitten kytkemällä virta siihen. Se oli nopeaa. Monesti keitimme kahvia pannulla, jota lämmitimme kaasupilleillä. Kerran remonttimies tuli keittämään kahvia ja sääti pilleihin liian kuuman liekin ja hyvä kahvipannu meni pilalle, kun sen pohjaan paloi reikä" kertoo Eero.

Karut työolot

1960-luvulla saattoi olla parinkin viikon yhtäjaksoisia kovia pakkasia. Silloin koneella ei saanut kaivaa, koska teräs haurastuu kylmässä. Muut miehet vietiin toisaalle töihin, mutta kuski jäi pitämään konetta lämpimänä – koneessa pyöri koko ajan generaattori. Konehuone oli kylmä, mutta Marionin hytti oli lämmin, koska hytissä oli patterilämmitys.

Joskus talvella oli pakko lopettaa kaivaminen, kun joki höyrysi niin kovasti, että kaivamisesta ei tullut yhtään mitään, kun ei yksinkertaisesti nähnyt eteensä. Näissä isoissa koneissa kauha nimittäin meni hyvin kauas koneesta. Silloin päiväkirjaan kirjoitettiin, että ei voi kaivaa. Kovasti kaivaessa jarrut kuumenivat ja niitä jäähdytettiin puhaltimilla. Konehuoneessa oli jarrupölyä, ja välillä jarrut vinkuivat kovasti.

Kesällä avattiin ikkunoita, ja hyttiin saatiin viileämpää ilmaa. Penkki oli peltinen kouru, jossa oli nahkaverhoilu. "Parempi se olisi saanut olla", Eero toteaa. Yövuorot tuntuivat pitkiltä ajaa. Oli yksitoikkoista puuhaa katsoa vedestä nousevaa vaijeria. Siihen aikaan radiostakin loppui lähetys yön ajaksi.

Apumieskin saattoi nukahtaa kuskin viereen, kun ei ollut tekemistä ja sai vain odottaa, jos tulee remonttia tai vastaavaa. Kerran kuski oli nukahtanut koneen puikkoihin ja kauha oli tullut niin lähelle konetta, että vaijerinohjain oli vaurioitunut.

Vuorossa kaivettiin kahdeksan tuntia ja välissä oli yksi puolen tunnin ruokatauko. Kerran apumiehet keittivät kahvia ja toivat termospullolla sitä hyttiin ajovuorossa olleelle Eerolle. Työpäällikkö oli tullut mestarilta kysymään, miksi kone seisoo. Mestari oli sanonut, että siellä hörpätään kahvit. Työpäällikkö ilmoitti, ettei ole mitään kahvitaukoja, kone liikkeelle heti.

Työmaat olivat aina korvessa. Asuttiin parakeissa ja meno oli välillä hurjaa. Näille pohjoisen suurille voimalaitostyömaille tuli työmiehiä ympäri Suomea. Jotkut ottivat viinaa ja hommasivat naisia. Eero kulki lättähatulla Emäjoelle Ämmänsaareen, jossa oli tukikohta. Eero muistelee, että kerran junan ollessa suolla, keskeltä tietöntä taivalta nousi marjamiehiä kyytiin. Siihen aikaan junat pysähtyivät silloin, kun oli tarvetta.

Mutta maisemat olivat hienot, varsinkin Emäjoella oli todella komeita koskia ja maisemia, jotka hävisivät kaivuutöiden aikana pois lopullisesti.

Pillari heitettiin saareen

Madekosken ruoppaustyön aikana Heikkilän-saaren luona vuonna 1968 tehtiin koneelle tietä jokeen, saaren ja joenrannan väliin. Uoma kapeni tämän seurauksena niin paljon, että virtaus kasvoi ja se alkoi syödä saaren rantapenkkaa. Siellä oli sauna, joka uhkasi sortua, kun sen alta alkoivat maat huuhtoutua pois.

Sauna oli poikittain jokeen päin ja toinen pää oli jo tyhjän päällä. Saareen täytyi joutuin saada kiviä, mutta välimatkaa oli sen verran, että Marion ei saareen asti ulottunut, mutta sillä sai kyllä heittämällä kivet saaren rantaan. Saunan kohdalle niitä ei voinut heittää. Saareen tarvittiin puskukone työntämään ne saunan alle, mutta ongelmana oli, miten kone saataisiin saareen. Välissä oli 60 metrin leveydeltä vuolaasti virtaavaa vettä.

Päätettiin ottaa Marionista kauha pois ja kiinnittää kauhan tilalle yli 20 tonnia painava D7-puskukone. Matkaa oli 10 metriä enemmän kuin Marionin ulottuvuus. Puskukone täytyi siis heittää saareen. Eero kertoi sanoneensa Marionin kopissa olleelle mestarille, että ei ollut kyllä aivan varma saako hän sitä kunnialla menemään saareen asti. ”No, onhan se vaijereilla kiinni, jos se menee veteen. Saadaanhan se sieltä ylös”, mestari tuumasi.

"En olisi ilman hänen lupaansa uskaltanut temppua kokeillakaan. Heijasin vauhtia pillarille, joka roikkui kauhan tilalla, telat roikkuivat komeasti koneen ollessa ilmassa. Tomu vain pölähti, kun puskukone saavutti saaren maaperän,” Eero muistelee. Operaatio oli onnistunut. Kuski ei kuitenkaan ollut kyydissä heiton aikana. D7-puskukoneen paino ei ollut tuntunut Marionissa nostojen aikana mitenkään. Kun mökki oli saatu tuettua, Eero teki jokeen niemekkeen, josta sai nostettua puskukoneen pois saaresta.

Huoltotoimia

Jarrupinnat uusittiin pari kertaa vuodessa. Ne oli aika helppo vaihtaa. Joskus kytkimet rummuissa katkesivat ja niitä täytyi hitsata. Joillakin kuskeilla tuli remontille tarvetta enemmän kuin toisilla, jos ajotyyli oli ronskimpi.

Madekoskella Marion myös maalattiin. Eero nosti miehiä Bucyrus 54:llä maalauspaikoille. Kauhan tilalle oli tehty maalausteline, jossa miehet työskentelivät. He maalasivat ruiskulla uutta kiiltävää pintaa, mutta homma tuntui kestävän. Eero pitkästyi omaan odotteluunsa ja ehdotti maalareille urakkaa. Se sopi heille ja homma valmistui vauhdikkaasti. Vasta myöhemmin Eero tunnusti asian mestarille – ja sai ratkaisulleen hyväksynnän.

“Marionia purettaessa ja kasatessa oli A-pukki tympeä nostaa Marionin katolle 54:lla, kone oli silloin äärirajoilla”, Eero muistelee. Puomi oli 80 asteen kulmassa ja koneella sai juuri ja juuri nostettua sen. Myös 20 tonnin generaattorisetti oli hankala nostaa Marionin konehuoneeseen.

Puomin nosto oli hidas operaatio. Nostossa meni parisen tuntia, kun puomin nosti maasta ylös asti. Puomi laskettiin alas vain, jos ylhäällä oli jotain suurempaa remonttia tehtävänä. Eero muistelee, että kerran Marionista rikkoutui nokkapyörän laakeri Oulujoen Madekoskella, ja silloin piti puomi laskea alas. Kääntökehän hampaat rasvattiin niin, että mies meni luukussa alas ja alkoi sudilla rasvaamaan hampaita samalla, kun kuski hiljalleen pyöritti konetta.

"Juhannuksen aikaan sanoin rasvarille, että viedään puomiin juhannuskoivut. Marionilla kaivettiin samalla, kun nousimme puomiin. Jonkin aikaa ylös noustuamme rasvari ei halunnut nousta korkeammalle. Se otti puomin ylhäällä aikamoista liikettä, kun kauha tyhjeni. Se tuntui kovasti mahan pohjassa. Minä sitten vein toisen koivun yksin puomiin ylös", kertaa Eero juhannuksen tapahtumia. Bucyrus W200 -koneessa oli puomiin noustessa lankkulattia, Marionissa taas avonaiset puolat, joista näki suoraan läpi.

Marion ja Bucyrus kaivoivat myös juhannuksena. Vain jouluna koneet seisoivat.

Loppu häämöttää

Eero oli viimeinen joka ajoi Oulujoen konetta, tämä tapahtui vuonna 1973. Eero käveli Marionilla joen penkalle, johon se jäi seisomaan Sotkajärven alapuolelle Paskonkosken kohdalle. Puomi laskettiin alas puupölkkyjen varaan ja kone jäi odottamaan uusia työmaita, joita ei koskaan tullut.

Kone oli sittemmin myytävänä, ja koneen mukana olisi tullut myös 60 tonnia varaosia, joista suurin osa uusia. Koneelle tehtiin ilkivaltaa sen seisoessa odottamassa ostajia, joita ei koskaan ilmaantunut. Eero ja moni muukin on edelleen sitä mieltä, että Marion olisi pitänyt säästää jälkipolville. Se olisi ollut hyvällä paikalla, ja siinä sitä olisi ollut voinut käydä katsomassa. Kone olisi ollut todellinen nähtävyys ja tuonut varmasti paljon kävijöitä Utajärvelle. Kone romutettiin 1986.

Marionin jäätyä seisomaan Eero meni rakennuksille kirvesmieheksi. Reissuhommia olisi ollut Etelä-Suomessa, mutta Eero halusi olla kotimaisemissa, kun oli kulkenut pitkään jokityömailla. Eero oli tuumannut, että kyllä aina tekevälle töitä löytyy – ja niinhän niitä löytyi.

Hän hankki myös lisäkoulutusta: konemestarin ja rannikkolaivurin tutkinnon. Eero pääsi sitten ajamaan hinaajaa uittoon, hinaamaan tukkinippuja. “Ainoa konehomma isojen koneiden jälkeen oli, kun ajoin Laurilalla Lokomon Teräsmiestä Kontiomäeltä Kostamukseen menevän radan työmaalla. Kyselyitä kyllä tuli vaijerikonehommiin,” Eero muistelee.

Suomessa oli kaiken kaikkiaan kolme Marion 7400 -konetta. Ensimmäinen kone tuli Oulujoelle Oulujoki Yhtiölle. Seuraava kone saapui Kemijoelle Kemijoki Yhtiölle. Viimeinen kone saapui Vesi Pekka Oy:lle. jolta se myöhemmin siirtyi Pohjolan Voimalle. Se romutettiin vuonna 1996. Kemijoen kone myytiin Amerikkaan, ja se työskenteli vielä 2010-luvulla kalkkikivilouhoksella.

Muita käveleviä koneita olivat Bucyrus Erie W200 Oulujoki Oy:llä, Rapier W150 Pohjolan Voimalla ja Vesi Pekalla Neuvostoliitossa valmistettu Aleksi ESH. Jokia kaivaneista isoista koneista jäljellä on enää kaksi Lima 2400 -konetta, jotka ovat telakoneita.

Lue lisää