Allis-Chalmers D21

1960-luvun alussa Allis-Chalmers päätti kehittää haastajan John Deere 5010 -mallille. Vuonna 1963 myyntiin tullut D21 oli tuntuvasti merkin aikaisempia malleja suurempi, joten sekä voimansiirto että moottori olivat kokonaan uudet. Samoin kulmikas muotoilu poikkesi muusta mallistosta. Keulassa ei ollut lainkaan ajovaloja, vaan ne oli sijoitettu takalokasuojiin. Moottori oli 7,0-litrainen kuutonen, Alliksen ensimmäinen suorasuihkutusdiesel. Tehoa oli 117 hv. Vaihteita oli kahdella alueella yhteensä 8+2 ja kytkin oli 14-tuumainen. Hydrauliikassa oli vetovarsitunnustelu, mutta monesta muusta isosta amerikkalaistraktorista poiketen hammaspyöräpumppu. Ohjaus oli hydrostaattinen, siltäkin osin D21 oli Alliksen ensimmäinen. Ohjauspyörässä oli korkeussäätö, jonka mukana säätyi myös kojetaulu. Tasauspyörästön lukkoa ei ollut. 200-litrainen polttoainesäiliö oli asennettu traktorin taakse.
Vuonna 1965 tuli Series II -malli, jossa oli turboahdettu moottori ja 140 hevosvoimaa. D21:tä valmistettiin noin 3500 kappaletta, joista lähes kaikki jäivät USA:han.
| Malli | Allis-Chalmers D21 | Allis-Chalmers D21 Series II |
|---|---|---|
| Merkkinimi | Allis-Chalmers | Allis-Chalmers |
| Maahantuotu Suomeen | Kyllä | Kyllä |
| Vuodet | 1963-65 | 1965-69 |
| Moottorin tyyppi | 3400 | 3500 |
| Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. | 6 | 6T |
| Iskutilavuus cm3 | 6977 | 6977 |
| Syl. halk. x iskun pituus mm | 108×127 | 108×127 |
| Nimellisteho hv/kierr. SAE | 117/2200 | 140/2200 |
| Nimellisteho hv/kierr. VOA | 103,1/2200 | 127,75/2200 |
| Vaihteita | 8+2 | 8+2 |
| Nopeudet nimellisk. | 2,6-26,1 | 2,6-26,1 |
| Maksiminopeus km/h | 28 | 28 |
| Hydrauliikan tuotto l/min | 62.5 | 62.5 |
| Hydrauliikan paine bar | 140 | 140 |
| Nostolaitehydrauliikka | mek. | mek. |
| Voiman ulosotto | 1000 | 1000 |
| Jarrut | kuivat levyj. | kuivat levyj. |
| Ohjaus | hydr. | hydr. |
| Eturenkaat takaveto | 11.00-16 | 11.00-16 |
| Takarenkaat takaveto | 24.5-32 | 24.5-32 |
| Paino kg takaveto | (4309) | (4309) |
| Korkeus cm | (182) | (182) |
| Pituus cm (takaveto/neliveto) | 408 | 408 |
| Akseliväli cm (takaveto/neliveto) | 244 | 244 |
| Polttoainesäiliö l | 197 | 197 |
- Valmistajan muita koneita
- Uusimmat artikkelit






