Fahr MD 1 – MD 5

Fahr aloitti leikkuupuimurin kehittämisen vuonna 1938 varsin omaperäisillä ratkaisuilla. Puintikoneisto asetettiin poikittain. Ensimmäiset prototyypit olivat apumoottorilla varustettuja vetopuimureja. Sodan hidastaman kehitystyön edetessä siirryttiin itsekulkevaan malliin. Siinä päädyttiin hoitamaan veto taka-akselilla. Edessä oli yksi ohjaava pyörä.
Ensimmäistä myyntiin asti ehtinyttä mallia saatiin odottaa vuoteen 1951. Fahr MD 1 oli edelleen takavetoinen ja kolmipyöräinen, mutta puintikoneisto oli asennettu pitkittäin pidemmän kohlimen mahdollistamiseksi. Bensamoottori oli 30-hevosvoimainen ja leikkuuleveys 210 cm. MD 1:tä valmistui vain 10 kappaleen sarja. Kokemusten perusteella seuraavalle vuodelle tehtiin suuria muutoksia ja luovuttiin omaperäisistä ratkaisuista. MD 2:ssa vetävä akseli vaihtui eteen. Moottori oli 45 hevosvoimainen diesel ja se siirtyi perältä vasemmalle kyljelle. Tätä mallia valmistettiin 40 kpl.
Vuosina 1953 ja 1954 tuotannossa oli malli MD 3, jossa oli enää pieniä parannuksia edeltäjään verrattuna. Pikkuruisia vetopyöriä oli suurennettu ja tehoa lisätty 48 hevosvoimaan. Vaihteita oli viisi ja muuta nopeudensäätömahdollisuutta ei ollut. Puintikelan ja kohlimen leveys oli 150 cm, mutta seulaston 100 cm. MD 3:a valmistui yli 200 kappaletta.
Vuonna 1954 tulivat MD 4 ja suositumpi MD 4 St. Merkittävin uutuus oli ajonopeusvariaattori, jonka avulla kaksivaihteinen vaihteisto riitti. Myös puintikelan nopeudensäätöön oli variaattori. Leikkuuleveys oli kasvatettu 220 senttiin. Näitä malleja valmistettiin vuoteen 1948 mennessä 226 kappaletta.
Vuonna 1955 esiteltiin MD 4:n yläpuolelle 244 cm leikkuuleveydellä varustettu MD 5. Leikkuupöytä oli uusittu, mm. kaatokela oli nyt 6-lapainen kolmen sijasta ja se oli hydraulisesti nostettavissa 80 cm korkeuteen mekaanisen 55 cm:n sijasta ja mattokuljetin oli vaihdettu syöttörumpuun ja kolakuljettimeen. MD 5:ttä ja sen vahvistettua versiota MD 5 A valmistettiin vuoteen 1958 mennessä 294 kappaletta.
| Malli | Fahr MD 3 | Fahr MD 4 St | Fahr MD 5 A |
|---|---|---|---|
| Maahantuotu Suomeen | Kyllä | Kyllä | Kyllä |
| Vuodet | 1953-54 | 1955-58 | 56-58 |
| Moottorin merkki | Henschel | Henschel | Henschel |
| Iskutilavuus cm3 | 2800 | 2800 | 2800 |
| Sylinteriluku/turbo | 4 | 4 | 4 |
| Teho hv DIN | 48 | 45 | 55 |
| Voimansiirto | mek. | mek. | mek. |
| Vaihteita eteen | 5 | 2 | 2 |
| Nopeus min-max. km/h | 1,5-10,0 | 1,5-15,0 | 1,5-15,0 |
| Leikkuuleveys vakio cm | 210 | 220 | 244 |
| Puintikelan halk. cm | 41 | 41 | 41 |
| Puintikelan leveys cm | 150 | 150 | 150 |
| Kohlimet kpl | 1-os. heittokohlin | 1-os. heittokohlin | 1-os. heittokohlin |
| Kohlimien pinta-ala dm2 | 315 | 315 | 315 |
| Kohlimien pituus cm | 210 | 210 | 210 |
| Ruumenseulan pinta-ala dm2 | 76 | - | - |
| Pituus cm | 670 | 685 | 645 |
| Leveys cm puinnissa | 265 | 280 | 300 |
| Korkeus cm ilman hyttiä | 335 | 345 | 345 |
| Paino kg ilman hyttiä | 3335 | 3735 | 3900 |
| Laonnostokelan pituussäätö | mek. | mek. | mek. |
| Laonnostokelan nopeussäätö | hihnapyörät | hihnapyörät | hihnapyörät |
| Puintikelan nopeussäätö | hihnapyörät | mek. variaattori | mek. variaattori |
| Siemenseula | vaihd. | vaihd. | vaihd. |
| Jarrut | - | - | - |
| Viljasäiliön tilavuus hl | - | 1000 kg (lisäv.) | 1000 kg (lisäv.) |
| Renkaat ed. vakio | - | 12-18 AS | 12-18 AS |
| Renkaat tak. vakio | - | 5.50-16 AS | 8.50-12 AS |
- Valmistajan muita koneita
- Uusimmat artikkelit






