Kosketusnäyttö on opastava ja vuorovaikutteinen käyttöliittymä – tiukassa ajotilanteessa näytöllä ei tee mitään

Kosketusnäyttöjen yleistyminen on vähentänyt katkaisijoiden, painonappien ja säätimien määrää traktoreiden ohjaamoissa. Kosketusnäytöt helpottavat myös toimintojen ohjelmointia haluttuihin hallintavipuihin. Traktori voidaan näin mukauttaa erilaisiin töihin. Monipuolinen säädettävyys onkin välttämätöntä, mutta säilyykö käytettävyys?
Tultaessa soratiellä reippaalla tilannenopeudella ja raskaalla kuormalla risteykseen, kuljettaja muistaa, että perävaunun ohjautuva teli onkin vielä lukossa. Vanhemmalla traktorilla lukituksen vapautus löytyy lihasmuistista ja katse voi pysyä työn kohteessa, kun kädet käyvät.
Modernilla traktorilla kuljettajan mielessä ehtii käydä, että minkäs vivun taakse se nyt ohjelmoitiinkaan? Tällöin traktori on jo mutkassa ja kuljettaja joutuu keskittymään yhdistelmän tiellä pitämiseen, kun vaunu puskee suoraan. Tilanne on vähän karrikoitu, mutta perustuu todelliseen tapahtumaan.
Kosketusnäyttö antaa traktorivalmistajalle mahdollisuuden yksinkertaistaa ohjaamon hallintalaitteita, sillä katkaisijoita ja johtosarjoja tulee vähemmän. Hyvin tehty ja intuitiivinen valikkorakenne suorastaan opastaa säätöjen, virtausten ja ohjelmointien tai päistekäännösten sekvenssitoimintojen laatimisessa, jopa ilman käyttöohjetta. Lisäksi näytön kautta ohjattavia toimintoja voidaan päivityksillä lisätä ja parannella vielä koneen luovutuksen jälkeenkin.
Kosketusnäyttö on siis käyttöliittymänä ylivoimainen, kun tehdään säätöjä ja tallennetaan lohkotietoja. Kuitenkin traktorin ohjaamossa on oltava edelleen riittävä määrä intuitiivisia fyysisiä vipuja, joilla koneen saa silmänräpäyksessä tekemään juuri ne toimenpiteet, joilla kone pidetään tiellä mutkassa tai estetään juuttuminen pehmeään kohtaan kynnettäessä. Sivuluisussa ei ole aikaa etsiä kosketusnäyttöjen valikoista yhtään mitään.
Osaston luetuimmat
- Video: Katso, kuinka vesakko kaatuu Elho Tornado 560 -ketjumurskaimella
- Ajoleikkureiden voimansiirto
- Elho Tornado 560 -ketjumurskain tuo uutta ulottuvuutta vesakon kaatoon – nostolaitesovitteisen tehovesurin niittopää ulottuu viiteen ja puoleen metriin saakka
- Grasshopper 526V -ruohonleikkurilla ajettiin käyttökaudella 170 tuntia – tälläisiä käyttökokemuksia kauden aikana kertyi kiinteistönhoidossa
- Eco Weedkiller tuhoaa rikkakasvit ilman myrkkyjä
- Neljä robottiruohonleikkuria testissä – nykyiset robottiruohonleikkurit selviävät myös suurempien ja haasteellisempien pihojen ruohonleikkuusta
- Testissä 7 erilaista ajoleikkuria – nämä seikat ratkaisevat ajettavan ruohonleikkurin valinnassa