Auto- ja työkonetekniikan insinööriopiskelija Emma Siuvo on työskennellyt koneiden parissa pienestä pitäen – ”Mitä en osaa, sen opettelen”
Emma Siuvo:
- 21 vuotta.
- Auto- ja työkonetekniikan insinööriopiskelija Tampereen ammattikorkeakoulussa
- Työskennellyt koneilla pienestä asti kotonaan Siuvon tilalla
- Vapaapalokunnan jäsen
- Harrastaa hevosia
- Kilpailu-ura matkaratsastuksessa: SM 100 km:n matkalla, 2014, Hopeamitali Virossa kansainvälisissä 2014, SM-hopea 100 km:n matkalla, 2015, Baltian ja pohjoismaiden neljäs sija 2015
Emma kertoo pystyneensä opiskelemaan kaksi ensimmäistä vuotta täysipainoisesti tekemättä juurikaan töitä, mutta kolmannen vuoden alkaessa hän toteaa sortuneensa opiskeluajallakin työntekoon, jolloin osa luennoista saattaa mennä työn ohessa kuunnellen. Opiskelurutiineissa on kaksi päivää viikossa vapaata, mutta herkästi hän silloinkin kertoo ajautuvansa työmaalle.
Emman insinööriopinnoissa kahteen ensimmäiseen vuoteen sisältyvät perusaineet, kuten matematiikka, fysiikka, kielet ja ensimmäisiä varsinaisia alan opintoja. Kolmas vuosi koostuu sitten pelkästään alan opinnoista.
Emman mukaan alalla on aina töitä. ”Koneet hajoavat ja kuljettajia tarvitaan. Tavarat eivät liiku ilman kuljettajia, eivätkä pellot muokkaannu. Autonomiaankin on vielä matkaa, kun pellot ovat pieniä ja vaikean muotoisia. Edes automaattiohjaus ei taivu kaikkeen,” hän analysoi.
Emma pitää työstään. ”Ei ole vielä tullut tilannetta, että töihin olisi pakko lähteä, koska työ on mielekästä. Monipuolisuus viehättää. Olin kesän huoltamassa metsäkoneita Komatsun merkkihuoltoliikkeessä ja sivussa tein kotona töitä. Sain ajohommia kuorma-autolla ja traktorilla, rehuntekoa, muokkausta, likakaivojen tyhjennystä ja niin edelleen. Korjaamopuolen töitä sain tehdä sekä kotona että töissä.”
”Opiskelujen ohessa olen miettinyt, mikä on oma ala tai millä alalla haluaisin työskennellä, mutta en ole keksinyt mille alalle vaihtaisin,” hän pohdiskelee. ”Olen kasvanut koneiden hytissä.”
Emma kohtaa nuorena naisena usein ennakkoasenteita työmailla. ”Viimeksi tänään joku hämmensi, ettei ole naisia likakaivojen tyhjennyksessä. Soranajossa saatetaan kysyä, onko sinulla edes korttia.” Emma ei anna häiritä, että ammattitaidon perään jatkuvasti kysellään. Hän linjaa, ettei koneiden ajaminen ole fyysistä työtä – se ei ole raskasta.
Korjaamoissa joutuu toki toisinaan nostamaan painavia osia, mutta siihenkin on apuvälineitä. ”Jos on into ja halu oppia ja asenne on kohdallaan, kaiken voi tällä alalla oppia. Jos ei ole aitoa mielenkiintoa ja asennetta, alalla ei pärjää, koska ala muuttuu, kasvaa ja kehittyy koko ajan”, Emma toteaa.
Hän kertoo, että ala on todellisuudessa asiakaspalveluala. Jokaisessa talossa ollaan asiakkaiden kanssa tekemisissä, niin urakoinnissa kuin korjaamossakin.
Konealan ammattilaisena Emma kokee, että miesvaltaisella alalla miesten kanssa on helppo tulla toimeen. Hän toivottaa tervetulleeksi alalle enemmän naisia.
Emma aikoo jatkaa työskentelyä alalla valmistuttuaan. Hän ei ainakaan heti aio ryhtyä alan yrittäjäksi. ”Saatan opiskella agrologiksi,” hän suunnittelee.
Vapaa-aikanaan Emma on vapaapalokunnassa. ”Poltettiin vasta yksi mökki harjoitusmielessä. Siuvon tilan nimissä ajettiin sitten mökin jätteet pois,” hän kertoo. Hevoset ovat Emmalle elämäntapa. Hänen oma hevosensa viettää ansaittuja eläkepäiviä matkaratsastuskilpailu-uran jälkeen.
Osaston luetuimmat
- Arctic Machinen alaterä kääntyy molempiin suuntiin – laitteen irrottaminen traktorista käy helposti
- Unimog U 318-530 on monipuolinen erikoisajoneuvo, joka soveltuu maatalouden kuljetuksiin ja kunnallistekniikan höytykäyttöön
- Lokomo ja Vammas hallitsivat vuosia Suomen tiehöylämarkkinoita – kumpiakin höyliä on edelleen runsaasti käytössä
- Fordin sähköpakettiautomallisto laajenee – E-Transit Custom markkinoille vuonna 2024
- Fordilta markkinoille tonniluokan sähköpakettiauto
- Tänä päivänä kiinteistöjen huolto vaatii teknisesti monipuolista kalustoa ja tekijöiltä joustavuutta – Kiinteistöhuolto Hautasella tehdään monipuolisesti töitä Gianteilla
- Yksityisteille uusi laki - Mitä uutta tienpitoon?