
Helsingin MaatalousKonemessut kokoavat maatalousalan tärkeimmät kauppiaat saman katon alle











Helsingin MaatalousKonemessut järjestetään ensimmäisen kerran Helsingin messukeskuksessa 15.–17.11. Näyttely on avoinna torstaina kello 9–19 ja perjantaista lauantaihin kello 9–17. Näyttelyssä on nähtävää, sillä maahantuojat ovat säästelleet uutuuksiaan tähän tapahtumaan, ja mukana ovat kaikki maatalousalan merkittävimmät toimijat.
Uutuustuotteita palkittiin
Helsingin MaatalousKonemessujen järjestäjät pyysivät näytteilleasettajia ilmoittamaan koneuutuuksistaan etukäteen. Näyttelyssä on esillä muutamia todella mielenkiintoisia kotimaisia koneuutuuksia, jotka ovat nähtävissä ensimmäistä kertaa. Kotimaisten valmistajien lisäksi esillä oli lukuisia ulkomaisten valmistajien uutuuksia. Niistä osa on tosin esitelty jo aiemmin ulkolaisissa tapahtumissa.
Koneviestin edustaja osallistui raatiin, joka seuloi läpi uutuudet ja palkitsi parhaimmat. Uutuuksia arvotettaessa annettiin painoarvoa uutuustuotteen merkitykselle kotimaisen maataloustuotannon kannalta, energiansäästölle sekä töiden automaatiota ja rationalisointia lisääville innovaatioille.
Kulta
ELHO Cobra 7710 T -tarkkuussilppuri/ELHO Cobra 7710 W -silppurivaunu
ZM-GROW-hivenaineliuos
Hopea
Akkukäyttöinen Avant E6 -pienkuormain
Bergmann Shuttle -noukinvaunut
Claas Disco 3200 FR C MOVE -etuniittomurskain
Lely Astronaut A5 -lypsyrobotti
Multiva Cerex -kylvölannoitin
Palax C750
Nokian Tractor King -rengas
Väderstad BreakMix -terät
Kunniamaininta
Amazone EasyCheck -testimatot
Case IH Maxxum ActiveDrive
DCM M42 Isobus -lannoitteenlevitin
Junkkari W700 -kylvölannoituskone
Kivi-Pekka 7 -kivenkeräyskone
New Holland Dynamic Command
Respa- pölynhallintajärjestelmä
SmartSort-värilajittelija
Väderstad AR -applikaatio
Xarvio Scouting -älypuhelinsovellus
Ympäristön liukkaudentorjuntatuotteisto (Jussi Mantsinen)
Edusten vaihtuminen näkyy näyttelyssä
Suomen maatalouskonekaupassa on ollut varsinainen muutosten vuosi, kun useiden merkkien maahantuoja on vaihtunut lähinnä omistajavaihdosten vuoksi. Alalle tyypillistä on, että muutoksista ja kuivuuden takia mollivoiteisista tunnelmista huolimatta mikään merkki ei ole luopumassa Suomen markkinoista. Sen sijaan alalla nähdään yksi uusi merkki, kun NHK-keskus Oy aloittaa italialaisten DCM-keskipakolevittimien myynnin.
Heinäkonemarkkinoille on tunkua
Yli puolet Suomen maatalouden liikevaihdosta ja myös tuloista pyöriin nautakarjatalouden kautta, mikä näkyy kiinnostuksena rehukonekauppaan. Uusin tulokas on Agco Suomi, joka alkaa myydä Fendt-heinäkoneita. Agcon heinäkonevalikoima on yrityskauppojen ja oman tuotekehityksen kautta kasvanut täydeksi Full Lineriksi. Agco Suomi aloittaa Fendt niittokoneiden ja -murskainten, pöyhinten, paalainten sekä noukinvaunujen myynnin omien myyntipisteidensä kautta. Fendt Katana -ajosilppurit eivät kuulu valikoimaan, sen sijaan Fendtin puimureiden myynti alkaa Suomessa.
NHK:n heinäkonepaletti muuttuu, sillä Kuhnin edustus siirtyy Lantmännen Agrolle. Muutos oli odotettu, sillä Lantmännen on myynyt Kuhnia ainakin Ruotsissa jo pitkän aikaa. Yhtenäinen konevalikoima eri maissa helpottaa toimintaa, ja antaa kauppiaalle paremman neuvotteluaseman. Varsinkin isojen ja volyymiltaan pienten koneiden ennakkotilaamisen riski on pienempi, jos myyntialueena on useita eri maita.
NHK sai Kuhnille hyvän ”korvaajan”, kun Pöttinger siirtyy Turun Konekeskukselta NHK:lle. Turun Konekeskus keskittyy McHalen paalaimiin ja lisää varmasti panoksia myös McHale-niittomurskainten kaupassa. Noukinvaunupuolella Turun Konekeskus alkaa jälleen tuomaan maahan Bergmannin noukinvaunuja.
Konekesko on edelleen pattitilanteessa
Tanskalainen DLA-konserni omistaa Hankkijan kokonaisuudessaan sekä 40 % Konekeskosta. DLA on ilmoittanut käyttävänsä optiotaan, jonka mukaan se voi ostaa loput Konekeskon osakkeista Kesko Oyj:ltä. Lopullista kauppa ei kuitenkaan ole vielä tehty.
Claasin traktorit, puimurit ja heinäkoneet ovat joka tapauksessa esillä Konekeskon osastolla Helsingin Messukeskuksessa.
Horschin työkoneet siirtyivät Hankkijalle jokin aikaa sitten, kun Hankkija osti Y-maatalouden. Hank- kija ilmoitti Okra-näyttelyssä luopuvansa Horschin edustuksesta. Horsch sopisi erinomaisesti Konekeskon valikoimaan, mutta on toistaiseksi edelleen kodittomana.
Mukana myös kotieläinalan yrityksiä
Lokakuussa Jyväskylässä järjestetty KoneAgria-näyttely keskittyi kotieläinteeman ympärille, mutta monet yritykset osallistuvat myös Konemessuille. Nurmikoneiden lisäksi Messukeskuksessa on ainakin Lelyn ja DeLavalin lypsylaitteet sekä ruokintalaitevalmistajia sekä koneliikkeiden maahantuontivalikoimissa olevia apevaunuja.
Konemessujen kanssa samaan aikaan järjestetään Hannoverissa maailman suurin kotieläintekniikan näyttely, Eurotier, joten Saksaan suuntautuvalla näyttelymatkalla on helppo poiketa Maatalouskonemessuilla vaikka päiväseltään.
Julkisilla liikennevälineillä tai omalla autolla
Messukeskukseen pääsee sujuvasti junalla tai omalla autolla. Pasilan asemalta on vain noin 200 metrin kävelymatka Messukeskuksen pääoville. Junasta ulos marssiessa kannattaa suunnata alamäkeä kohti ja suunnistaa radan alittavan tunnelin kautta kohti Messukeskuksen eteläistä sisäänkäyntiä.
Autoilla tuleville tarjolla on messukeskuksen 4 500 autopaikkaa näyttelyalueen välittömässä läheisyydessä. Pysäköinti Messukeskuksen pysäköintialueella maksaa 12 euroa/ 24 h kertakäynti.
Messulipun hinta ovelta ostettuna on 20 euroa, ennakkoon ostamalla on mahdollista säästää pari euroa.
Esillä on ennennäkemättömiä uutuustuotteita myös kotimaisilta konevalmistajilta.
Oikaisu: Koneviesti 16/2018 -lehdessä Helsingin MaatalousKonemessut -jutun yhteydessä mainittiin, että Hardin ruiskut ovat esillä Konekeskon osastolla. Hardin ruiskut ovat kuitenkin Landmännin valikoimassa eivätkä Konekeskon myymiä tuotteita. Korjattu nettiartikkeliin 14.11.2018.
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Okra 2023: Ennätysmäärä kalustoa ja paljon tarjouksia, mutta maatalouskonekaupassa on epävarmuustekijöitä
- Koneurakointi Karvola on urakoinnin monialayritys – ELY:n teitä ajetaan Haapavedelle saakka
- Mahdollisuus löytöihin - Konehuutokauppa Tampereella
- Puolan maatalous numeroina