Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Rautaisannos nostalgiaa ja traktorihistoriaa — Hytittömät traktorit -tapahtuma Vesilahdessa

Hytittömien traktoreiden aktiivikäyttö vähenee vuosi vuodelta. Erilaisia tapahtumia niiden ympärillä järjestetään säännöllisesti. Tapahtumilla on oma kävijäjoukkonsa, mutta monet innostuvat kunnostuksesta, kun näkevät hienosti toteutettuja entisöintejä. Näin oli myös Vesilahdessa Hytittömien traktoreiden -tapahtumassa.
Jos tapahtuman saa vakiinnutettua reilun 100 traktorin tapahtumaksi, niin se kiinnostaa jo yleisöäkin hieman laajemmalta. Näin on käynyt jo Hytittömien traktoreiden -tapahtumalle.
Jos tapahtuman saa vakiinnutettua reilun 100 traktorin tapahtumaksi, niin se kiinnostaa jo yleisöäkin hieman laajemmalta. Näin on käynyt jo Hytittömien traktoreiden -tapahtumalle. Kuva: Seppo Pentti
Vesilahti

Vanhoja traktoreita on maatilojen takapihoilla paljon. Useasti niihin törmäävät metsäkonekuskit, kun tehdään hakkuuta takapihalla. Vanhat traktorit ovat jääneet taivasalla. Harvasta niistä omistaja on kuitenkaan valmis luopumaan, vaikka edellisestä käynnissä olosta saattaa olla jo useampi vuosikymmen. Ajatuksena on ollut kunnostaa omaa traktoria, mutta aika vain ei ole riittänyt.

Osia vanhaan kalustoon on saatavilla vaihtelevasti. Mitä harvinaisempi on peruskone, sitä hankalampi osia on löytää. Toki samaan aikaan aikoinaan harvinaisten, kunnostettujen traktoreiden myyntihinnat ovat nousseet.

Vesilahdessa on vuodesta 2018 järjestetty joka vuosi tapahtuma, jonka nimi on Hytittömät traktorit Vesilahdessa. Alkuun paikalliselta Narvan torilta alkanut tapahtuma, jossa paikallisten traktoreita oli 23, on paisunut reilun 100 yksilön tapahtumaksi, jossa esillä olevia traktoreita ja muuta rekvisiittaa ajetaan ja tuodaan lavetilla kauempaakin.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Tapahtumalla oli nyt kaksi pääjärjestäjää: Huotilan Jani, joka on leipätyössä Kubotan myynnissä Stokkerilla sekä Timo Suonsivu, joka on maanviljelijä ja rakennusmies. Tapahtuma oli Timon pellolla talouskeskuksen vieressä. Yhteistyökumppaneina oli paikallisia yrityksiä.

Kuvassa vasemmalla Timo Suonsivu ja oikealla Jani Huotila Kubotan lakki päässä, Hytittömät traktorit Vesilahdessa tapahtuman puuhaajat.
Kuvassa vasemmalla Timo Suonsivu ja oikealla Jani Huotila Kubotan lakki päässä, Hytittömät traktorit Vesilahdessa tapahtuman puuhaajat.  Kuva: Seppo Pentti

Viime vuonna Suonsivun pellolla oli traktoreita hieman vajaa 100 ja nyt tavoitteena oli päästä yli 100 traktorin. Traktoreita oli lopulta paikalla 106.

”Samoja traktoreita kuin viime vuonna oli paikalla noin 80, joten ”vakioesittelijöitä” oli ehkä viime vuodesta reilu 10 enemmän”, Timo arvioi.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Tällaisten avointen tilaisuuksien yksi on paikalle tulevat traktorit, jotka tulevat kuka mistäkin ilmoittamatta etukäteen. Toki muutamat olivat yhteydessä etukäteen, jotta onko tilaa”, Timo kertoo. Odotettavissa olevat sadekuurot tai jatkuva sade saattavat vaikuttaa monen lähtemiseen. Toisaalta yleisömääräkin on arvoitus ja nyt tapahtumassa oli noin 1000 ihmistä, joka edellyttää jo liikenteenohjausta.

Kuvassa McCormick Farmall A vuodelta 1941, joka on melko harvinainen. Osasyy merkin harvinaisuuteen oli Suomen liittolaissuhteet sodassa.
Kuvassa McCormick Farmall A vuodelta 1941, joka on melko harvinainen. Osasyy merkin harvinaisuuteen oli Suomen liittolaissuhteet sodassa. Kuva: Seppo Pentti

Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Kesolan pellolla kirkonkylällä, Valkkistentie 1, 37470 Vesilahti, 15.7.2023 klo 12-15.00

Paikallaan olevan näyttelyn lisäksi tapahtumassa oli paraati.
Paikallaan olevan näyttelyn lisäksi tapahtumassa oli paraati.  Kuva: Seppo Pentti
Markku Sallilan Porsche Super, vm 1960, oli yksi tilaisuuden siisteimmistä entisöinneistä. Aivan kaikki ei ole alkuperäistä. Porschessa oli perässä Fiskarsin kaksisiipiset aurat.
Markku Sallilan Porsche Super, vm 1960, oli yksi tilaisuuden siisteimmistä entisöinneistä. Aivan kaikki ei ole alkuperäistä. Porschessa oli perässä Fiskarsin kaksisiipiset aurat. Kuva: Seppo Pentti