
Agritechnican perunakoneet - Parannusta moneen asiaan

Nostopään perusidea on pysynyt samana lähes 50 vuotta. Se koostuu vantaista, penkin päällä kulkevasta penkin muotoisesta telasta ja kahdesta penkkiä leikkaavasta kiekkoleikkurista. Grimme esitteli uuden järjestelmän nelirivisessä nostokoneessaan. Järjestelmä koostuu viidestä paksusta "kiekosta", jotka kulkevat vakojen pohjilla. Kiekot on yhdistetty toisiinsa akselilla ja akseli on kiinnitetty liikkuviin tukivarsiin. Rakenteella on saatu vähennettyä liikkuvia osia huomattavasti ja se helpotettu huoltoa. Kiekoilla hoidetaan syvyydensäätö ja rivin seuranta, eli samat asiat kuin ennen hoidettiin teloilla. Koska kiekot kulkevat vakojen pohjilla, ne eivät tiivistä itse penkkiä. Samalla ne kantavat osan koneen painosta ja jakavat näin painoa pois etuakselilta. Kiekkojen pitäisi myös toimia teloja paremmin kevyillä maalajeilla. Penkin seuranta ilmeisesti paranee. Myös toinen, kevyitä maita koskeva ongelma saattaa helpottua: Tietyissä olosuhteissa sileäpintainen tela lopettaa pyörimisen penkin päällä, alkaa kerätä maata eteensä ja lopputuloksena on tukos. Halkaisijaltaan selvästi suuremmat kiekot todennäköisesti pyörivät vakojen pohjalla näissäkin tilanteissa vielä hyvin. Varrenmurskaukseen voidaan tässä järjestelmässä käyttää erillisiä, penkin pinnalla kulkevia murskauslevyjä. (JVa)

Omaan säiliöönsä nostavien hinattavien nostokoneiden ääripäitä edustavat Belgialaisen AVR:n kaksirivinen ja Puolalaisen Unian yksirivinen kone. AVR:n Sprit 8200 on varustettu mm. koneen kallistussylintereillä ja 8,2 t säiliöllä. Unian Bolkon säiliöön puolestaan mahtuu 1,25

CAN-väyläinen järjestelmä huomaa koneessa toimintahäiriön esimerkiksi lyhyestä painepiikistä käyttömoottorissa (esimerkiksi tukkeuman jollakin lajittelumatolla perunannostokoneessa). Järjestelmä voisi toimia perinteisesti niin, että ohjaamossa vilkkuisi varoitusvalo ja pärisisi summeri, mutta asia on viety astetta pidemmälle: uuden Visual-Protect järjestelmän myötä järjestelmä vaihtaakin ohjaamossa olevaan monitoriin kuvan tukkeumakohdasta. Kuvan avulla kuljettaja voi päättää, vaatiiko ongelman selvittäminen kenties vain ajonopeuden hidastamista vai pitääkö kone pysäyttää kokonaan. Lisäksi järjestelmässä on muutamia automaattisia toimintoja, kuten esimerkiksi nostokoneen tapauksessa automaattinen kamerakuvan vaihto säiliölle, kun säiliön tyhjennys alkaa. Järjestelmää voidaan käyttää myös nopeuden- ja luiston valvontaan kaikissa kohteissa, joissa CAN-väyläisessä järjestelmässä on anturi. Visual-Protect on saatavissa kaikkiin Grimmen koneisiin joissa on CAN-väylä, oli kone sitten istutus‑, nosto- tai käsittelykalustoa. Järjestelmään on kytkettävissä kahdeksan kameraa ja kaksi monitoria. (JVa)

Kivet ja kokkareet yhdessä käytettävissä olevan maamäärän kanssa vaikuttavat istutussyvyyden tasaisuuteen. Jos muokkaus ei ole ollut tasainen, saattaa joissain osissa lohkoa penkin muodostamiseen käytettävissä oleva maamäärä olla huomattavasti pienempi kuin toisessa osassa lohkoa. Tämä aiheuttaa kuljettajalle ongelmia säädön kanssa. Liian pintaan istutetut siemenet aiheuttavat lisääntynyttä vihreiden mukuloiden määrää ja liian syvälle istutetut puolestaan hidastavat kasvuunlähtöä. Istutussyvyyden automaattiseen säätöön on ollut erilaisia elektronisia ja hydraulisia ratkaisuja, mutta niiden käyttö on ollut monimutkaista. Grimme on kehittänyt säätöön mekaanisen ja helpon ratkaisun. Järjestelmä perustuu vaon aukaisun ja penkin muotoilun yhdistämiseen samaan kelluvaan yksikköön. Vaon aukaisu tapahtuu ennalta säädettyyn syvyyteen ja muotoiluelementit tulevat perässä seuraten maanpintaa, riippumatta varsinaisen koneen rungon asennosta. (JVa)

Optiplan profi ‑maatalousohjelmisto synkronoi työkoneiden fiksujen päätteiden tiedon maatalousohjelmistoon ja mahdollistaa tiedon vertaamisen tietokantaan. Synkronointi on kehitetty yhteistyössä peruna- ja juurikaskoneita valmistavan Grimmen kanssa. (JVa)

Tolsman kehittämä perunavarastojen ilmastoinnin ohjaus palkittiin hopeisella mitalilla. Tietokone säätää järjestelmää useiden tietojen pohjalta. Hyväksi käytetään mm. reaaliaikaista internetin kautta saatavaa sääennustetta ja erilaisten anturien välittämää tietoa. Järjestelmä pyrkii näin käyttämään hyväksi säätilan tarjoamat mahdollisuudet varaston pitämiseen tavoitelämpötilassa. Järjestelmä ohjaa ilmastointikoneita ja tuulettimia tavoitteen saavuttamiseksi. (JVa)

Grimmen itsekulkeva Varitron 270 on nyt varustettu hanhenkaulaa muistuttavalla säiliöllä. Säiliö koostuu kolmesta hydraulisesti säädettävästä elementistä, joiden avulla perunat voidaan tyhjentää korkeankin laidan yli lähelle lavan pohjaa. Madaltamalla tyhjennyskorkeutta, pienenee perunoiden vaurioitumisriski huomattavasti. (JVa)

GL44T-nauhaistutuskone on Grimmen vastaus kuppikoneiden rajoittuneisuuden selvittämiseen. Nauhakylvökone selviytyy kuppikonetta paremmin pitkän muotoisista siemenistä ja lisäksi sillä voidaan ajaa suurempaa istutusnopeutta ilman huolta kaksoisistutuksesta tai tyhjistä kupeista. Mäkisiä peltoja varten nauhayksiköt ovat nyt liikkuvia ja pysyvät automaattisesti vaakatasossa koneen asennosta riippumatta. (JVa)

Cramerin perunanistutuskoneessa on mielenkiintoinen syöttökuppiratkaisu. Kuppi on selvästi tavanomaista pidempi, joten siihen mahtuu joko yksi isompi siemen tai kaksi pienempää. Ketjun ylätaitepisteessä kuppi kulkee hetken vaakasuoraan, jolloin kupissa mahdollisesti oleva toinen siemen putoaa luiskaa pitkin takaisin ottokaukaloon. Ratkaisu mahdollistaa sekakokoisemman siemenen käytön mutta estää silti tehokkaasti kaksoisistutukset. Cramerin saa myös rakeista lannoitetta käyttävällä lannoiteyksiköllä, joka oli myös esillä näyttelyssä. (JVa) ã

Miedeman valmistama Structural nauhaistutuskone voidaan varustaa variaattorikäyttöisellä istutusetäisyyden säädöllä, jolloin istutusetäisyyttä voi muuttaa portaattomasti traktorin ohjaamosta käsin. (JVa)

WM esitteli hinattavissa nostokoneissaan automaattisesti lajittelevaa kaksoissäiliörakennetta. Säiliö on jaettu pituussuuntaan väliseinällä kahteen eri lohkoon, joissa on myös erilliset pohjakuljettimet. Säiliöön perunoita tuova kuljetin on varustettu ensimmäisen lohkon kohdalta lajittelurullin, jolloin pienet perunat putoavat ensimmäiseen lohkoon ja isot siirtyvät jatkomattoa pitkin isompaan osaan. Kaksoissäiliökoneita myydään lähinnä Suomeen, Norjaan ja Sveitsiin, joskin eri käyttötarkoituksiin. Suomessa pienempään säiliöön kerätään tulevia siemenperunoita, kun Sveitsissä taas jaetulla säiliöllä tehdään ruokaperunan kauppaluokkalajittelu. Sveitsiin myytävistä koneista 95 % on varustettu kaksoissäiliöllä. (JVa)
Agritechnicassa oli tänäkin vuonna varattu yksi halli peruna- ja juurikaskoneille. Järisyttäviä uutuuksia ei nähty, mutta monia pienempiä mielenkiintoisia parannuksia ja ideoita kylläkin. Viimekertaiseen nähden selkein ero löytyi eri markkina-alueiden huomioinnista. Eri valmistajilla oli esillä myös lannoittavia istutuskoneita ja kotoisia markkinoitamme ajatellen myös rakeiselle lannoitteelle sopivia koneita. Edellisessä Agritechnicassa ei ollut ensimmäistäkään.
Juho Vanhakartano
Osaston luetuimmat
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Agritechnicassa metsävarusteet vähissä, mutta bioenergian tarjonta monipuolista
- Patu – isältä pojalle
- Hyötykelkat pitäneet tehtaan Suomessa - Lynx 50 vuotta
- Kaikkiruokainen kotimainen - Vanhat Valmetit ry 10 vuotta
- SkogsElmia -näyttely 2011, osa 2: Omatoimisen puunkorjaajan onnela
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia