Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Agritechnica 2017 - Uusinta tekniikkaa

Agritechnica-näyttelyssä oli jälleen kerran ennätysmäärä näytteilleasettajia, jotka olivat varanneet lähes kaiken käytettävissä olevan hallipinta-alan. Sen sijaan ulko-osasto oli kutistunut suunnitellusta kahdesta yhteen, hieman vajaakäytössä olleeseen metsäosastoon – sääriski marraskuisessa Saksassa lienee vähentänyt kiinnostusta.
John Deeren paalainmallisto monipuolistuu. Suurin uutuus on muuttuvakammioinen yhdistelmäkone. Yhdistelmäkoneen myötä tulee uusi tuotesarja, jonka numerointi on 400-sarjaa: 441 R on kiinteäkammioinen, 451R ja 461R muuttuvakammioisia. Kiinteäkammioinen 441R esiteltiin jo viime vuoden puolella, muuttuvakammioiset yhdistelmäkoneet tulevat myyntiin ensikaudelle. (SN)

Valtra esitteli näyttelyssä uuden SmartGlass-varusteen, joka on etulasin väliin laminoitu mittaristo. Mittariston avulla voidaan esittää kuljettajalle muun muassa moottorin kierrosluku, ajonopeus, moottorin tai hydrauliöljyn lämpötilan tai kuten kuvassa, etukuormaimen asento. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, SmartGlass tulee vuoden päästä N- ja T-sarjan lisävarusteeksi. Tässä SmartGlass on asennettu runko-ohjattuun N154eDX-traktoriin. (TV)

Virtuaalinäkö (toiselta nimeltään virtuaalitodellisuus, virtual reality) oli esillä useamman valmistajan osastolla. Amazone nappasi omasta Smart Service 4.0 -järjestelmästä Agritecnican hopeamitalin. Kysymys on avustavasta järjestelmästä, joka tuo koneen luona huolto- ja korjaustöitä tekevälle ihmiselle näkökenttään sillä hetkellä tarvittavia ohjeita. Työkoneen luona olevalla asentajalla on lisäksi kamera, jonka antama kuva välittyy valmistajan neuvontakeskuksessa olevalle asiantuntijalle. Kuva on VR-järjestelmän esittelytilaisuudesta moottorivalmistaja MTU:n messuosastolla. (JL)

Niin sanotut pienkuormainvalmistajat ovat laajentaneet tuotevalikoimiaan kohti suurempia koneluokkia. Venierillä, Kramerilla ja Weidemannilla oli näytillä uudet järeät kuormainmallit, joiden kohdalla on puhuttava kompaktikoneiden sijasta vähintään täysikokoisista kuormaimista. Työpainot olivat 8 000 kilosta 10 700 kiloon. Kuvassa  10 700 kiloinen Weidemann 9080 , jossa on Deutzin nelilitrainen  115  kW moottori. Kuormainta tullaan valmistamaan 20, 30 ja 40 km/h nopeuksille riippuen kohdemaan lainsäädännöstä. (JL)

New Holland esitteli tabletteihin perustuvaa Harvest Logistics App -konseptiaan, jossa leikkuupuimuriin asennetaan Isobus-sovitinlaite satomittauksen ja muiden perustietojen keräämiseksi. Kaikkiin viljaa kuljettaviin traktoreihin asennettujen tablettien appsit näyttävät missä puimuri kulkee, missä muut traktorit ovat menossa ja puimurin kulkeman reitin. Traktoreissa ei tarvita sovittimia, vain tablet ja nettiyhteys. (TO)

Fendtin MARS maissinkylvön robottikonseptin viimeisin prototyyppi pitää sisällään sähköisen voimansiirron, akun, ohjauselektroniikan, GPS:n ja tarkkuussyöttölaitteen ja säiliön lisäksi mielenkiintoisen mekanismin siementen kylvämiseksi. Laitteen pohjassa on sähkömoottorilla keskeltä pyöritettävä kaksiosainen teräslevyistä laminoitu terä, joka puolen kierroksen pyörähdyksellä tekee jyvälle riittävän vaon. (TO)

Bosch esitteli tutkimusprojektiaan, jossa kasvinsuojeluruiskun puomissa olevalla kamerajärjestelmällä tunnistetaan viljelykasvin (vehnä) lisäksi kolme eri rikkakasvia. Ruiskukonseptissa puomissa kulkee neljä putkea, joista yhdessä on vettä ja kolmessa rikkakasveille optimaalisia torjunta-aineita laimennettuna. Putkiin pumpataan kaikissa tilanteissa sama tilavuusvirta, suhdetta vaihdellaan tunnistuksen mukaan; mikäli rikkakasveja ei ole havaittu, pumpataan vain puhdasta vettä. Sekoitus tapahtuu juuri ennen suutinta. (TO)

Siloking esitteli uudet sähkökäyttöiset apevaununsa eTruck-sarjassa. Jo viime Eurotierissä esitelty 8-kuutioinen täyssähköinen vaunu sai nyt seurakseen kaksi isompaa mallia. 10 kuutioisella säiliöllä varustettu malli on 1-ruuvinen ja sarjan suurin, 14-kuutioinen, on 2-ruuvinen vaunu. Kaikissa malleissa on erilliset ajo- ja sekoitusmoottorit. Akustoa on kehitetty edelleen ja yhdellä latauksella pystytään tekemään 5 sekoitusta ja jakoa. eTruck-sarjan vaunut ovat hyvin kompaktin kokoisia, sillä suurinkin, 14-kuutioinen, on korkeudeltaan vain 2,38 metriä ja leveydeltään 2,42 metriä. Maksimiajonopeutta täyssähköisille vaunuille on saatu 20 km/h. (MT)

Työkoneiden automaattisen säädön ja ohjauksen edellytys on, että ohjaava tietokone saa nopeasti ja tarkasti tiedon koneiden toimintojen tilasta ja koneen eri laitteiden asennosta. Agritechnicassa lähestulkoon kaikki hydrauliikkavalmistajat esittelivät uusia hydraulisylintereitä, joihin oli integroitu nopeat asentoanturit. Liebherr on merkittävä komponenttivalmistaja, joka muiden mukana esitteli oman ratkaisunsa: LiView -asentoanturijärjestelmän. Sen luvattiin olevan kustannuksiltaan kilpailukykyinen, sillä se ei vaadi mitään porauksia sylinterin mäntään, ainoastaan putkeen liitettävät lähetin- ja vastaanotinpäät. Anturitiedon perusteella ohjainyksikkö laskee sylinterin asennon, liikesuunnan ja nopeuden. (JL)

Dana Spicerin erillisjousitettu traktorin etuakseli Spicer 990 sietää 500 hv:n tehon ja on vaikuttavan kokoinen komponentti. Käytännössä akselin saattoi nähdä Fendt 1050 Varion alla. Dana Spicer -työkoneakselit ovat suurelta osin moduulirakenteisia, jolloin ne voidaan koota asiakkaan tarpeen mukaan yhdistämällä sopiva voimanjakokappale, akseliosat, napavälitykset ja jarrujärjestelmän osat toisiinsa. (JL)

Eri konevalmistajien muodostamat yhteenliittymät ovat tätä päivää. Sopimukset saattavat koskea yhtä hyvin tuoteryhmiä kuin erillisiä tuotteita kuten jonkin konemallin vaihteistoa tai akselia. Voimansiirto- ja akselistovalmistaja Dana vetää yhteistyössä hydrauliikkavalmistaja Bosch Rexrothin kanssa projektia, jossa päämääränä on ollut tuottaa hydraulismekaaninen portaaton vaihteisto 150–235 kW:n tehoille. Käyttökohteina tulevat olemaan maansiirron ja materiaalinkäsittelyn koneet. Projektille on saatu myös EU:n rahoitusta ja sen on määrä olla valmis 2020 mennessä. (JL)

Carraron T180 CTS -vaihteisto on hyvä esimerkki nykyaikaisesta traktorivaihteistosta, jonka toimintaa hallitaan sähköisesti mikroprosessorin avustuksella. Vaihteisto on kaksoiskytkimellinen 32 x 32 powershift. Sähköinen hallintajärjestelmä huolehtii vaihdoista, nelivedon voiman jaosta, nostolaitteen toiminnasta sekä takavoimanoton hallinnasta siten, että EU:n 2013 voimaan tulleet vaatimukset sen osalta täyttyvät. Vaihteisto on suunniteltu 180 hv:n moottoriteholle. (JL)

Lemken on kehittänyt lautasmuokkaimeen asennettavan olkiäkeen, joka tasaa puimurin jättämät oljet ja ruumenet tehokkaasti. Olkiäkeen piikit säätyvät oljen määrän mukaan. Aluksi hydraulisylinteri painottaa jousipiikkejä, jolloin piikkien edessä pyörivä, puimurin jättämä olki- ja ruumenkarho levittäytyy koko koneen leveydelle. Piikkien sylinteri on varustettu paineakulla, joka päästää sylinterin kääntymään, kun olkimassan aiheuttama vastus kasvaa. Olkimassa leviää tasaisesti koko koneen leveydelle. (UO)

Horsch Cruiser 6XL on tarkoitettu sängen muokkaukseen enintään 15 cm syvyyteen. Samankaltaisia, kultivaattorin ja äkeen välimuotoja oli esillä useiden eri valmistajien osastoilla. Monet viljelijät käyttävät useita erilaisia ja eri syvyyteen muokkaavia koneita. Konekauppiaita miellyttävään menetelmään on päädytty, jotta peltoon ei muodostuisi muokkausanturaa. Muokkauspohjan tiivistymisriski kasvaa, kun muokataan aina samaan syvyyteen, eikä routa pehmitä maata kuten meillä. (UO)

Puolalaisen Kobzarenkon osastolla esiteltiin käytännönläheistä ja jo käytössä olevaa sähkövoimansiirron sovellutusta. Esimerkiksi pohjasuppilon kautta tyhjennettävän junanvaunun viljan siirtoon soveltuva ruuvialusta voidaan siirtää traktorilla vaunun luo ja tarvittaessa pyörittää ruuveja traktorin ulosoton kautta. Sopivissa kohteissa ruuvia voidaan pyörittää myös aisalla olevan 30 kW kolmivaihesähkömoottorin avulla valtakunnan sähköverkon voimin, moottori on kytketty yksinkertaisesti hihnavälityksellä voimansiirtoon. Ruuvi siirtää tunnissa valmistajan mukaan 180 tonnia viljaa. (TV)

Soucy Track systems oli yksi lukuisista omia telastoja markkinoivista valmistajista. Yritys aloitti toimintansa 50 vuotta sitten USA:ssa. Maatalouskoneisiin tarkoitettuja kumitelastoja yritys on valmistanut reilun 10 vuoden ajan ja se mainostaa olevansa tällä sektorilla markkinajohtaja maailman mittakaavassa. Uusi S-Tech 900 -sarjan telasto on tarkoitettu tehokkaisiin maataloustraktoreihin. Traktoreiden kasvaneet moottoritehot on huomioitu sekä telan kudosten osalta että entistä parempana laakerointina. (JL)

Camso markkinoi kehittämiään Conversion Track System -telastoja. Ne on jälkiasennettavissa useisiin konemalleihin. Kuvassa näkyvä lähinnä puimureihin tarkoitettu telasto on suunniteltu toimimaan 30 km/h huippunopeuteen saakka. Sen takana on vastaava traktoreihin tarkoitettu muutostelasto. (JL)

Agco on kehittänyt ohjelmistovalmistaja Nextin kanssa Wayline converter -muunnintyökalun, jonka avulla eri valmistajien automaattiohjausten tallentamia ajolinjoja voidaan muuttaa Agcon automaattiohjausten tukemaan muotoon. Palvelu on toistaiseksi ilmainen, mutta vaatii rekisteröitymisen. Käyttäjäksi voi rekisteröityä osoitteessa https://mein.nextfarming.de/waylineconverter/agco/ (TV)

Fliegl on jatkojalostanut maatalouden työvaiheiden seurantaan suunnittelemaansa anturia. Counter SX on laskuri, joka asennetaan esimerkiksi lietevaunun letkulevittimen runkoon. Laskurille kerrotaan asennuspaikka, esimerkiksi letkulevittimeen kiinnitettynä anturi laskee kuorman puretuksi, kun levitin on ensin laskettu alas ja sitten nostettu ylös. Laskuri lähettää sijaintinsa ja esim. kuormien määrän 10 minuutin välein palvelimelle ilmaista SigFox-yhteyttä käyttäen, kuormien kertymistä voidaan seurata esimerkiksi älypuhelinsovelluksen avulla. (TV)

Ensimmäinen Intiassa rakennettu sähkötraktori esiteltiin Farmtracin osastolla tehtaan johdon ja suunnitteluryhmän ollessa täysimittaisesti mukana juhlistamassa tapahtumaa. Kyseinen traktori oli lähinnä kasvihuoneviljelyyn tarkoitettu pieni kone, joka tuntui enemmänkin toimivan mielenkiinnon herättäjänä. Framtrac itsesään on kansainvälinen merkki, jonka takana on intialainen Escorts Agri. Pääosa mallistosta pohjautuu Fordin ja New Hollandin vanhoihin malleihin. Euroopassa Farmtracia myydään etupäässä Puolassa, jossa sijaitsee myös yksi Escorts Agrin omistamista traktoritehtaista. (JL)

”Maailman ensimmäinen pienkuormaaja, jossa oli ladattavat litium- ioniakut” mainostettiin Schäffer Hoflader 23e:n vieressä olevassa plakaatissa. Tämän kertaisessa Agritechnicassa se ei kuitenkaan enää ollut ainoa litium-ioniakuilla varustettu kuormaaja. Schäfferiä voidaan ladata joko 230 V/16 A tai 400 V/32 A -latausteholla. Akkujen takuu sisälsi 5 000 lataussykliä tai 5 vuotta riippuen siitä, kumpi täyttyy ensin. (JL)

EU:n traktoreita ja perävaunuja koskeva direktiivi (EU 2015/68) on vaiheittain astumassa voimaan. Tämä näkyi sekä perävaunuja että jarrujärjestelmiä myyvien yritysten messuosastoilla. Sveitsiläinen Paul Forrer AG esitteli havainnollisesti, millaisia komponentteja tarvitaan määräysten täyttämiseksi. Paul Forrer tarjosi ratkaisuksi NBV 16 -nimellä myytävää hydraulista jarruventtiiliä. Se asennetaan perävaunuun ja siinä oleva paineakku aktivoi jarrut, mikäli yhteys traktoriin katkeaa tai paine traktorilta tulevassa linjassa muutoin laskee. Kuorman mukaan jarruvoimaa säätävä ALB-venttiili voidaan liittää suoraan NBV 16 -jarruventtiiliin. ALB-venttiilivaatimus on osa uutta asetusta. Jarruasetuksen määräykset ovat tulossa voimaan vaiheittain ja niille on pitkät siirtymäajat. Muun muassa vanhoja asennuksia saa eräin ehdoin käyttää 10 vuotta. Suomessa asetuksen ensimmäinen vaihe on tulossa voimaan 2017, kun traktorimääräysten harmonisointi etenee. (JL)

Voimansiirtovalmistaja ZF on muutaman viime vuoden aikana panostanut merkittäviä summia rahaa sähköisten voimansiirtojen kehittämiseen. Työn tuloksena esiteltiin ratkaisu, jossa traktorissa moottorin ja vaihteiston välissä sijaitseva generaattori (ZF Terra+) antaa tehon Pöttingerin 8-teräisen kyntöauran tukipyörän napaan sijoitetulle moottorille (ZF eTrac). Järjestelmän idea on jakaa dieselmoottorin antamaa voimaa traktorin vaihdelaatikon ja erillisen sähkövoimansiirron kesken, jolloin vaihteistosta voidaan tehdä pienempi ja kevyempi ja toisaalta traktoriin voidaan kytkeä suurempi työlaite. Pellon pintaan johdettavaa vetovoimaa saadaan lisättyä jopa 20 %. Tämä vähentää pyörien luistoa raskaimmissa ajo-olosuhteissa. ZF kertoi valinneensa 400 voltin 3-vaiheisen korkeajännitteisen vaihtovirtatekniikan perinteisiin traktoreihin. Sen sijaan kompaktiluokan traktoreihin ja pienempiin materiaalinkäsittelykoneisiin vastaavan tyyppinen voiman jako tullaan toteuttamaan 48 voltin matalajännitetekniikalla. ZF Terra+ -generaattoria on kehitetty yhdessä ZF:n autopuolen kanssa ja samaa perusrakennetta tultaneen käyttämään monissa hybridivoimansiirroissa. (JL)

Lappeenrannasta lähtöisin oleva sähköisten voimansiirtojen valmistaja Visedo oli juuri ennen Agritechnicaa siirtynyt tanskalaisen Danfossin omistukseen. Danfossin tekemää kauppaa voi pitää luottamuksen osoituksen suomalaista insinööriosaamista kohtaan, sillä Danfossilta kerrottiin heidän tutkineen 80 eri yhtiötä ennen ostopäätöksen tekemistä. Lisäksi Danfossilta painotettiin, että Visedon vahvuus on erittäin hyvä yhdistelmä teknologiaa ja ihmisiä. Visedon osto on jatkoa Danfossin kolme vuotta sitten tekemälle kaupalle, jossa se osti miljardilla eurolla taajuusmuuttajavalmistaja Vaconin. Visedosta maksettua kauppahintaa ei ole kerrottu. (JL)

Rostselmashilla oli iso ja näyttävä osasto, jossa esiteltiin puimureiden lisäksi myös ajosilppureita. Rostselmash-ryhmään kuuluu 13 eri konevalmistajaa, joilla on yhteensä 10 tehdasta 4 eri maassa. Vientikielto on tainnut antaa tilaa Venäjän konemarkkinoilla. sillä Rostselmashin koneet olivat kehittyneet huimasti sitten viime Agritechnican. (UO)

Maatalouden digitalisaation suurin este on järjestelmien yhteensopimattomuus. Hopeamitalilla palkittu Agrirouter on koneenvalmistajista riippumaton, verkkoselainpohjainen työkalu. Se pystyy yhdistämään esimerkiksi ruiskulta tai ajosilppurilta saatavat pinta-ala-, levitysmäärä- tai satotiedot tilan viljelyohjelman tietokantaan. Järjestelmän kehitykseen on osallistunut useita alan yrityksiä, mm. Agco, Amazone, Krone, Pöttinger ja Rauch. (UO)

Zetor Major -mallisto on saanut vauhdikkaat linjat. Malliston lippulaiva on  Major 80 HS, jonka Deutz/Zetor-moottorin teho on 75 hv. Vaihteita on yhteensä 24 eteen ja taakse. Suunnanvaihdin on hydraulinen, samoin 2-nopeuksinen pikavaihde. (UO)

Claas-puimureiden Autotrashing-ohjausjärjestelmä palkittiin Agritechnican kultamitalilla. Järjestelmä helpottaa kuljettajan työtä, sillä se säätää puintinopeutta ja -välystä kuljettajan valitseman puintitavan mukaan, esim pienet tappiot, maksimiteho jne. Järjestelmä nostaa puintitehoa etenkin silloin, kun kuljettaja on kokematon. Saatavissa sekä kohlin- että hybridimalleihin. (UO)

John Deere CP690 -puuvillanoukkija on John Deeren kallein kone. Verottomalta listahinnaltaan kymppitonnin vaille miljoona euroa kustantavan puimurin markkinat ovat aivan muualla kuin Euroopassa, mutta valmistaja halusi kansainvälistymisen nimissä tuoda koneen näytille myös Agritechnicaan. CP690 noukkii puuvillan ja paalaa sen pyöröpaalia muistuttavaksi paaliksi. (TV)

Saksalainen akselistovalmistaja NAF esitteli vetävän ja ohjaavan LAP-malliston, jossa on mekaaninen raideleveyden säätömahdollisuus. Kuvassa näkyvä leikkuupuimurin taka-akseli mahdollistaa kiinnityslaipan kohdalta mitattuna raideleveydet 287–327 senttiä. Maksimi akselin dynaaminen kuormitus on 110 kN. (TH)

Rauch esitteli Agritechnicassa hivenravinteiden ja piensiementen kylvöön tarkoitetun Agronator-dronen. Agronator on kauko-ohjattu 8-roottorinen ilma-alus, jonka halkaisija on 4 m ja paino 80 kiloa. Agronator pystyy kuljettaman 30 kilon kuorman. Säiliön koko on 50 l, sähkömoottori pyörittää levityslautasta. Agronator on niin suuri, että sen käyttö on luvanvaraista. (UO)

Alankomaalainen vannevalmistaja Gruva esitteli ratkaisua matalapaineisten renkaiden päällä pysymiseen ja jalkaosan pidon parantamiseen. Halkaistavan vanteen myötä saadaan renkaan sisään asennettua tikapuutyyppinen, pulttikoontainen tukirakenne. Se kiristää renkaan jalkaosan tiukasti kiinni vanteen reunaa vasten. (TH)

Ranskalainen perävaunuvalmistaja Remorques Gourdon esitteli perävaunuun asennettavaa telastorakennetta. Telaston pintapainetta tasoittaa paineistetut välipyörät, eli telasto kantaa tasaisesti koko matkaltaan. (TH)

Work-Quad SSQ EcoQuad on akkukäyttöinen pienkuormain. Moottorina on 2,2 kilowattinen sähkömoottori, akustona yhteiskapasiteetiltaan 240 ampeeritunnin akusto 36 voltin jännitteelle kytkettynä. Mielenkiintoinen rakenne on mekaanisella kauhanvakaimella varustettu levyaisasto. (TH)

Suomalaisia metsureita kovasti kiinnostava uutuus oli Stihlin osastolla. Uudet XTreem-raivausahavaljaat on varustettu erittäin monipuolisilla säädöillä, myös sahaajan selän mukainen korkeussäätö on mukana. Valjaat tulevat markkinoille maaliskuussa 2018. (TH)

Husqvarna toi esille tulevan uuden harrastajasahamalliston ensimmäisen mallin, 130:n. Uusi malli tulee korvaamaan nykyiset 135- ja 236-mallit. Muotoilu seuraa 500-sarjan ammattisahoja. (TH)

Suomalainen Grain Sense Oy esitteli Agritechnicassa uutta kannettavaa viljan laatuanalysaattoria. Kompaktin kokoinen laite mittaa viljojen valkuais-, öljy- ja hiilihydraattipitoisuuden sekä kosteuden. Pellolla tehtävä näin kattava analyysi antaa aivan uusia mahdollisuuksia korjuun ja varastoinnin suunnitteluun jo ennen varsinaista puintia. Mittarin hinta on 3 900 euroa (alv 0 %). Lisäksi tarvitaan henkilökohtainen käyttäjätili, joka sisältää rajattoman mittaustietojen tallennuksen pilvipalveluun sekä mittarin päivitykset ja kalibroinnit. Käyttäjätilin vuosihinta on 250 euroa (alv 0 %). Mittari tulee myyntiin keväällä 2018 Berner Oy:n kautta. (MT)

Nokia Concept Tyre -innovaatio herätti paljon huomiota näyttelyvieraiden joukossa. Kehityskoeajovaiheessa oleva rengasmalli on yhdistelmä ripakuvioista ja palakuvioista rengastyyppiä. Valmistajan edustajan mukaan vetopito on ollut mittaustulosten mukaan yllättävänkin suuri. Rengas on suunniteltu kaikkien olosuhteiden yleisrenkaaksi. (TH)

Michelin on muiden valmistajien tavoin panostamassa traktoreiden tiekäyttöön suunnattuihin renkaisiin. Roadbib-renkaassa on normaaliin nähden 60 prosenttia enemmän maahan koskettavaa kulutuspintaa, mikä lisää valmistajan mukaan käyttöikää 25 prosenttia. (TH)

Deutz-Fahrin vuosi sitten esiteltyyn 6-sarjaan esiteltiin näyttelyssä nyt 4-sylinteriset mallit 6-sylinteristen mallien rinnalle. Nelisylinterisiä malleja on kolme, tehojen ollessa 156–171 hevosvoimaa. Kuvan 6155.4 on pienin 6-sarjan malli 156 hevosvoimallaan. Vaihteistoksi on saatavilla joko keppivaihteisto kuudella pikavaihteella, robottivaihteisto RCShift tai portaaton TTV-vaihteisto. 6-sarjan huippunopeus on 50 km/h. (TV)

Trelleborg osti Mitaksen rengasvalmistuksen vuoden 2015 lopulla, mistä johtuen Mitaksen kehittämä telan ja renkaan periaatteita yhdistelevä PneuTrac nähtiin Agritechnicassa nyt myös Trellebogin logolla varustettuna. Rengas on edennyt toiseen sukupolveen ja sen rakenteeseen on tehty muutoksia. (TV)

Maatalouskoneiden rengasmarkkinoillekin omalla nimellään palannut Continental esitteli näyttelyssä SmartTrack-konseptiaan. Ensisijaisesti kovan pintapaineen kapeille teloille tarkoitettu, telan sisään valmistusvaiheessa asetettava, anturi raportoi telan lämpötilaa reaaliajassa kuljettajalle. Isoilla akselipainoilla kapea tela saattaa lämmettyään mennä pilalle yllättävän nopeasti. (TV)

John Deerenkin osastolla esiteltiin Kemperin kanssa yhteistyössä kehitettyä kultamitaliuutuutta StalkBusteria. StalkBuster on ajosilppurin leikkuupään alle integroitu pyörivä terä, joka paitsi leikkaa myös murskaa korjattavan kasvuston, kuten maissin sängen, ennen kuin se jää ajosilppurin pyörien polkemaksi. Sängen murskaaminen ehkäisee toukkien ja sienikasvustojen syntymistä ja sitä kautta vähentää kemikaalien käyttötarvettä sekä helpottaa myös muokkaustöitä. Valmistajan mukaan StalkBusterin avulla saavutetaan vuositasolla noin 84 euron säästöt hehtaarilta. (TV)

John Deere on kehittänyt yhteistyössä vuonna 2016 hankkimansa Monosem-konevalmistajan kanssa AutoTrac Implement Guidance -järjestelmän, joka palkittiin Agritechnican hopeamitalilla. Mekaaniseen rikkojen torjuntaan suunniteltu työkoneen ohjaus ei perustu enää työkoneen sivusiirtoon, vaan automaattiohjauksella ohjattavien traktorin etupyörien ja järjestelmän ohjaaman hydraulisen sivurajoittimen yhteispeliin. Lisäksi järjestelmässä on kamera, jotta konenäkö voi ennustaa kasvien paikan pellolla. Parhaimmillaan rikkoja voidaan torjua 16 km/h ajonopeuksilla parin senttimetrin päästä säilytettävästä kasvista. (TV)

John Deere esitteli ajosilppureihinsa Dura Line -kulutusteräsosavalikoiman jo vuonna 2010. Nyt uutuutena Dura Line -osille myönnetään viiden vuoden tai 3000 moottoritunnin takuu vuonna 2018 tehtyjen ajosilppurikauppojen yhteydessä. Dura Line -osia voi hankkia kolmena pakettina, Dura Line Basic, Premium tai Ultimate paketeissa osien määrä lisääntyy kalliimpaan päin edetessä. (TV)

John Deeren EZ Ballast Wheel System -vannepainoratkaisu palkittiin Agritechnican hopeamitalilla. Pikakiinnitteiset vannepainot on helppo asentaa paikalleen silloin, kun painoa tarvitaan ja toisaalta painojen irrottamisen kynnys on matala silloin, kun ylimääräisestä painosta on vain haittaa. Etupyöriin voidaan asentaa 250 kg:n painot kumpaankin, taakse voidaan puolelleen asentaa kaksi painoa, eli yhteensä 1 000 kg. (TV)

John Deeren S700- sarjan puimurit ovat saaneet uuden CommandPro-ajovivun sekä uuden GSD 4600 -kosketusnäytön. Uudessa ajovivussa on seitsemän ohjelmoitavaa painiketta kuljettajan tärkeimmiksi mieltämien toimintojen hallintaan. Uusi näyttö taas mahdollistaa älypuhelinta muistuttavan käyttökokemuksen. Erilaisia aloitusnäyttöjä voidaan muokata tarpeen mukaan ja niiden välillä voidaan siirtyä pyyhkäisytaktiikalla. (TV)

New Holland T7.275 on HD-malliston uusi malli, joka asettuu jo olemassaolevien T7.290- ja T7.315 mallien alapuolelle. Aina portaattomalla AutoCommand-vaihteistolla varustetun traktorin FPT-moottorista on kutiteltu lisäteholla 273 hevosvoimaa, painoa traktorilla on lähes 10,5 tonnia. (TV)

New Holland laajentaa S- eli standard-mallistoaan. Ideana S-malleissa on säilyttää vetoteho runkokoon ja moottoritehon myötä, mutta karsia peruskäytössä tarpeettomia varusteita. Esimerkiksi sähköventtiileitä ei ole tarjolla ja rengasvalikoimaa on rajattu. Suppeampi vakio- ja lisävarustelista laskee hintaa huomattavasti huippumalleihin verrattuna. Kuvan T7.215S:n moottorissa on 210 hv tehoa, lisätehoa ei ole. (TV)

New Holland panostaa jatkossa myös maatalouteen sopiviin pyöräkuormaimiin ja kaivukoneisiin. New Hollandin Italian tehtaalla valmistettu W130D-malli kykenee vakiokauhalla lastaamaan 4,7 metriä korkean laidan yli, murtovoima on 12 860 kg ja vaihteistona ZF:n 5-portainen powershift-vaihteisto. Moottorissa on tehoa 174 hevosvoimaa. (TV)

CNH:n Kongskilde-kaupan myötä Agritechnicassa nähtiin New Hollandin väreihin maalattuja Kongskilden ja JF:n niittokoneita. Muovisormilla varustettu 3,15-metrinen nostolaitekiinnitteinen New Holland 320P painaa 1140 kg, kevennys on hydraulisesti säädettävissä. (TV)

New Holland NHDrive-varustus oli asennettu New Holland T8 -traktoriin. Autonomiseen ajamiseen tähtäävä konsepti sisältää perinteisen näköiseen traktoriin asennettavan laitteiston siten, että kuljettajallekin jää normaalit tilat toistaiseksi mukana pidettyyn ohjaamoon. Esimerkiksi keulapainoa muistuttava osa etunostolaitteissa sisältää sen päällä näkyvän laserskannerin lisäksi konenäön laitteistoa. (TV)

New Holland jatkaa metaanitraktorikonseptinsa kehittämistä. Näyttelyssä oli esillä T6.Methane Power -tutkielma, joka on ainoa laatuaan. Tekniikka on samaa kuin muutama vuosi sitten esitellyssä T6.180 metaanimallissa, mutta ulkonäkö on laitettu täysin uusiksi. Markkinoille uutuustraktori ei ole vielä tulossa. Traktorin 6,75-litrainen FPT:n metaanimoottori tuottaa 180 hevosvoimaa ja 750 Nm:n väännön. (TV)

Uusien CX-mallien lisäksi New Holland esitteli puimuririntamalla uutta CR10.90-mallia, jolla on hallussaan edelleen Guinnesin maailmanennätys vehnän puinnista. Puitavan kasvin virtausta sylinterikoneiston läpi on parannettu ja moottoritehoa on kasvatettu tehokkaimmassa 10.90-mallissa 700 hevosvoimaan. Oljen levitystehoa on myös kasvatettu uusilla hydraulimoottoreilla ja silppurin tehoa parantamalla. (TV)

Toinen konkreettinen esimerkki CNH:n Kongskilde-kaupoista oli nämä kuusiteräiset New Holland PX V6980H -paluuaurat, joiden tyyppikilvestä kuitenkin selvisi, että valmistaja on Överum. CNH jatkaa omistamiensa Kongskilden ja Överumin myyntiä myös yritysten omissa väreissä, eli maailmankartalta nämä perinteiset työkonevalmistajat eivät ole katoamassa. (TV)

Alliance esitteli maatalousperävaunuihin ja paalaimiin nopean luokituksen uutuuden. Alliance High Speed Flotation 128 on yhdistelmä ripakuvioista ja pitkittäiskuvioista Implement-kulutuspintaa. Keskialueen suorat rivat lisäävät käyttöikää, sivun ripakuvio taasen helpottaa renkaan pyörimistä. Rengas on kehitetty yhteistyössä Claasin kanssa. (TH)

Case on asentanut telatraktori Quadtraciinsa portaattoman voimansiirron, joka on ensimmäinen laatuaan runko-ohjatuissa telatraktoreissa. 12,9-litraisen FPT-moottorin moottorin maksimiteho on miehekkäät 613 hevosvoimaa huippumalli Quadtrac 540 CVX:ssä. Mallistoon kuuluvat myös Quadtracit 470 CVX ja 500 CVX. Teloista johtuen huippunopeus on rajattu lukemaan 40 km/h. (TV)

Casen kanttipaalainmallisto on uudistettu. Case LB434 XL -mallissa on 80 cm aiempaa pidempi paalikammio. Paalikammiota pidentämällä paalien tiheyttä on saatu kasvatettua 10 prosentilla ja samalla pudotuskorkeus on pienentynyt, mikä vähentää narujen katkeamisen riskiä. Koneessa on myös uusi aktiivinen paalinpoistojärjestelmä. (TV)

Case Maxxum on saanut paitsi uudelleen muotoillun konepeiton, myös uusia voimansiirtovaihtoehtoja. Tarjolle tulevat uudet ActiveDrive 4 ja ActiveDrive8-vaihteistot. Näistä ensimmäinen on jo ennen nähty neliportainen ja neljällä pikavaihteella varustettu robottivaihteisto ja jälkimmäinen täysin uusi kaksoiskytkintekniikkaan perustuva voimansiirto. Samaa voimansiirtoa käytetään myös Tractor of the Year -kilpailuun osallistuneessa New Holland T6 Dynamic Command -traktorissa. (TV)

Valtra pokkasi Tractor of the Year -kilpailusta voittopokaalit niin Best Design- kun Tractor of the Year -luokistakin. Voitokkaan T254 Versu SmartTouchin edessä poseerasivat Valtran osastolla Brandon Montgomery (vas.), Mikko Lehikoinen, Jari Rautjärvi ja Ville Mansikkamäki. (TV)

Mother Regulation koskettaa myös kurottajia, minkä vuoksi Massey Ferguson on päivittänyt myös kurottajamallistoaan. Samalla mallistoon esiteltiin uusi, kohtuullisen kokoinen mutta reilusti suorituskykyä tarjoava TH.7030. 6,65 metriin 3 000 kg nostava kurottaja on varustettu Doosanin 3,4-litraisella 100-hevosvoimaisella moottorilla ja 2-portaisella hydrostaattivaihteistolla. (TV)

Agcon jättipanostusta sylinteripuimurimarkkinoille esiteltiin niin Fendtin kuin Massey Fergusoninkin osalta. Kuvan MF Ideal 7PL on Ideal-puimurimalliston pienin yhteen puintisylinteriin perustuva malli, joka on varustettu rinnepuintikoneistolla ja 9,8-litraisella 451-hevosvoimaisella Agco Power -moottorilla. Vakiopöydän leveys on 7,7 metriä ja vakioviljasäiliöön sopii jyviä 12,5 kuutiometriä. Tarkempi esittely Ideal-puimurista julkaistiin Koneviestin numerossa 14/2017. (TV)

7700S-sarjan vetokykyä on parannettu entistä isommilla rengasvaihtoehdoilla. Esimerkiksi kuvan 7722S Dyna-6 -malliin on saatavilla entistä leveämmät, 2,05 metriä halkaisijaltaan olevat 710/70R42-renkaat. Kaikkiin S-malleihin on saatavilla nyt uusi FieldStar 5 -kosketusnäyttö, jolla onnistuu niin täsmäviljelysovellutukset kuin koneen telemetriatietojen jakaminenkin. Massey Ferguson ei ole toistaiseksi Casen ja New Hollandin tavoin lähtenyt mukaan 60 km/h traktorikilpaan, sillä malliston huippunopeus on edelleen 50 km/h. (TV)

Massey Fergusonin osastolla kaikki traktorit olivat uusia S-malleja, jotka täyttävät Mother Regulationin vaatimukset. Kasvojenkohotuksen yhteydessä mallistojen kokonaispainoja on kasvatettu ja uusia varusteita on tullut saataville. Kuvan 6718S on 6700-sarjan tehokkain malli, sen nelisylinterinen 4,9-litrainen Agco Power tuottaa lisäteholla 200 hevosvoiman maksimitehon. Voimansiirron voi valita Dyna-6:sen ja portaattoman Dyna-VT:n välillä. (TV)

Massey Ferguson 5709S kuulu Suomessa suosittuun reilun sadan hevosvoiman kuormaintraktoreiden luokkaan. Agco Powerin 4,4-litraisella nelosmoottorilla varustetun malliston pienin malli on kuvan uusi 5709S ja tehokkain 5713S 130 hevosvoimallaan. Voimansiirtovaihtoehtoina on joko Dyna-4 tai Dyna-6. (TV)

Massey Fergusonin 5700 Global Series vastaa tekniikaltaan Valtran uutta A-sarjaa ja on edullisempi vaihtoehto uusille 5700 S -malleille. Tähänkin malliin saa nyt Dyna-4-powershiftvaihteiston, jota ei vielä A-sarjaan ole saatavilla. Kuvan 5709 GS -mallin 3,3-litrainen 3-sylinterinen Agco Power moottori tuottaa 95 hevosvoiman maksimitehon ja 355 Nm väännön. Hydrauliikan tuotto on 100 l/min, mekaanisia lohkoja on saatavilla enintään neljä kappaletta. Uutuusmalli ehtii Suomeen todennäköisesti ensi vuoden puolella. (TV)

ZF eTrac GPE 50 -ajomoottori antaa voiman auran pyörälle. Moottori edustaa vaihtovirtakorkeajännitekniikkaa (400 V). Traktorissa on moottorin ja vaihteiston välissä ZF Terra+ -generaattori, jonka teho on 80 kW. (JL)

Fendt esitteli omaan suunniteluun perustuvan telatraktorinsa, eli 900 Vario MT -mallit. Rinnalla jatkavat Challengerilta tulevat 1100- sarjan tehokkaammat mallit. Erona mallisarjojen välillä on telasto, joka Fendtissä on täysjousitettu sekä vaihteisto, joka 900-sarjassa on portaaton Vario ja 1100-sarjassa powershift. 900-sarjan pienin malli on 380-hevosvoimainen 938 Vario MT ja suurin 431-hevosvoimainen 943 Vario MT. Voiman 900-sarjan malleissa tuottaa Linnavuoren 7-sylinterinen Agco Power. (TV)

Challenger-ruiskut muuttuivat Euroopassa vihreiksi, kun ne siirrettiin Fendtin brändin alle. Hinattavissa ruiskuissa on kolme mallia, säiliövaihtoehdot ovat 3 300 l, 4 400 l, 5 500 l ja 6 600 l. Puomi on valmistettu alumiinista, suutinkohtainen ohjaus on vakiovaruste ja kaikki toiminnot ovat sähköohjattuja. Pumppua pyöritetään hydraulisesti. (TV)

Agcon ostettua Lelyn heinäkonevalmistuksen myös pyöröpaalaimet tulivat Fendtin väreihin. Toistaiseksi combi-paalaimia ei ole saatavilla Fendtin väreissä, eivätkä paalaimet kuulu Suomen maahantuontiohjelmaan. Mallistoon kuuluu kolme kiinteäkammioista ja kaksi muuttuvakammioista paalainta. Etualan muuttuvakammioinen Fendt 4180 V tekee halkaisijaltaan 1,8-metrisiä paaleja. (TV)

Fendtin e100 Vario -sähkötraktoria tullaan testaamaan ensi vuonna käytännön olosuhteissa 10–20 maatilalla, markkinoille traktori tulee suunnitelmien mukaan vuonna 2019. Traktorissa voidaan käyttää joko perinteisiä voimanottoakselilla tai hydrauliikalla pyöritettäviä työkoneita tai sähkökäyttöisiä työkoneita. 100 kWh:n litiumioniakun luvataan riittävän 5 tunnin normaaliin työskentelyyn, pikalaturilla akku saadaan ladattua tyhjästä 80 % varaustasoon 40 minuutissa. Traktorin normaali moottoriteho on 50 kW, mutta hetkellisesti työkoneelle saadaan jopa 150 kW. (TV)

Fendtin portaattomalla voimansiirrolla varustettu 200-sarja on uudistunut. Agco Powerin 3,3-litrainen moottori täyttää edelleen vain päästötaso 3B:n vaatimukset. Merkittävimmät uudistukset onkin tehty varustepuolella, nyt saatavilla on lattialämmityksen lisäksi myös sähköohjattu etukuormain, pikaohjaus sekä joko ultraääniantureihin tai GPS:ään perustuvan automaattiohjauksen valmius. Huippumalli on edelleen 110-hevosvoimainen 211 Vario. Hydrauliikan tuotto on 104 l/min, pumppu on kuormantunteva. (TV)

Slovenialainen INA esitteli tärinää mittaavan anturin ja kännykkään saatavan ohjelman. Anturi voidaan kiinnittää kaikkiin nopeakierroksisiin toimilaitteisiin, kuten kesantomurskaimiin tai lautasniittokoneisiin. Anturi mittaa värinää, ja jos vaikka niittokoneesta menetetään terälappu, tulee kännykkään hälytys. Anturi ottaa yhteyden kännykkään bluethootilla. (SN)

Ensivaikutelma Agritechnica-näyttelystä oli lievä pettymys, sillä koneuutuuksia tuntui olevan tavanomaista vähemmän. Merkittävä osa muutoksista liittyi kuitenkin automatisointiin sekä ohjaus- ja tallennusjärjestelmiin – eivätkä nämä näy päällepäin.

Muutamat valmistajat kertoivat ennakkoon, että he ovat uudistaneet koko traktorimallistonsa. Väite piti paikkansa, koska pakosta oli tehty hyve: EU:n uudet traktorimääräykset astuvat voimaan 1.1.2018. Uudet säännökset pakottavat valmistajat tekemään uudistuksia, joista osa on hyviä, osa vain nostaa koneiden hintaa. Paremmat peilit ja askelmat ovat tervetullut parannus, sen sijaan ohjauspyörän puolan kulmien pyöristäminen tuntuu pelleilyltä.

Farming 4.0

Agritechnicassa esiteltiin ensimmäiset ohjelmistot, jotka toimivat useiden eri konevalmistajien tiedostomuotojen kanssa – mikä on tervetullut kehitysaskel. Esimerkiksi John Deeren edustajat liputtivat lehdistötilaisuudessaan ohjelmistojensa avoimuuden puolesta. JD:llä on jo yli 140 yhteistyökumppania ohjelmistopuolella.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Agcon osastolla taasen esiteltiin yhteistyössä ohjelmistokehittäjä Nextin kanssa kehitettyä toistaiseksi veloituksetta käytettävissä olevaa Wayline converter -muunnintyökalua, jonka avulla eri valmistajien automaattiohjausten tallentamia ajolinjoja voidaan konvertoida Agcon automaattiohjausten tukemaan muotoon.

Isobus-työkoneita esiteltiin uusiin käyttösovellutuksiin, muun muassa Kvernelandin osastolla oli mahdollista tutustua Isobus-ohjattuun kultivaattoriin.

Kemikaalien käyttöä pyritään vähentämään tekniikan avulla. Useimmissa uutuusruiskuissa suutinkohtainen ohjaus oli vakiovarusteena, lisäksi konenäkö ja täsmäruiskutus yleistyy edelleen. Myös mekaaninen rikkaruohojen torjunta on kasvussa. Kemperin ja John Deeren projekti StalkBusterin avulla maissipellon tuholaisten ja vihulaisten elinoloja hankaloitetaan huomattavasti murskaamalla peltoon jäävät korret sadonkorjuun yhteydessä.

Nopeudet nousevat

Valmistajat hehkuttivat traktoreiden nopeuksien nousua yllättävän vähän. Saksassa on jo usean vuoden ajan voinut rekisteröidä 63 km/h kulkevia traktoreita. Niiden rekisteröinti tapahtui kansallisten määräysten perusteella. Muita traktoriluokkia tiukemmat ajokortti- ja katsastusmääräykset sekä kalliimmat vakuutusmaksut ovat pitäneet myyntimäärät melko pieninä. Veikkaamme, että niin tulee käymään Suomessakin.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Uusista mahdollisuuksista huolimatta 60 km/h traktoreiden esiinmarssia ei nähty, esimerkiksi CNH:n Casen, New Hollandin ja Steyrin sekä Massey Fergusonin traktorimallistoiden huippunopeus on edelleen 50 km/h.

Nopeuksien nousu näkyy parhaiten renkaiden luokituksissa. Uusilla IF- tai VF-renkailla voidaan ajaa entistä lujempaa aikaisempaa alhaisemmilla paineilla. Uusissa renkaissa oli poikkeuksetta 65 km/h nopeuksiin yltävä D-luokitus. Nopeuden nostamisen merkitys renkaiden kulumiseen oli myös esillä, pidemmän käyttöiän vaikutus kustannuksiin oli vahva kärki markkinoinnissa.

Työkonevalmistajat varautuvat myös traktoreiden nopeuksien kasvuun tulevaisuudessa. Fendtinkin väreissä esitelty Squadra-suurkanttipaalain on vakiovarustettu 65 km/h nopeusluokan renkailla ja Claas esitteli yhteistyökumppaninsa kanssa suunnittelemat tie- ja peltoajoon soveltuvat työkonerenkaat.

Maa tiivistyy

Koneiden koon kasvu jatkuu, vaikka maan tiivistymisen haitat näkyvät aikaisempaa selvemmin. Kaluston kasvaneista painoista johtuvaa maan tiivistymistä vastaan pyritään nyt taistelemaan kaikin keinoin. Valmistajat esittelevät myös painonsiirtojärjestelmiä ja nopeasti kiinnitettäviä lisäpainoja, jotta maan tiivistymistä saataisiin edes hieman ehkäistyä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Isojen renkaiden tuotekehitys on vilkasta, sillä isommat traktorit tarvitsevat isomman kitkapinnan. Käytännön kannalta ikävää mutta tehokasta toimenpidettä – renkaan paineensäätöä – helpotetaan erilaisin automaattijärjestelmin. Ne mahdollistavat nopeasti toistuvan paineensäädön, kun traktorilla ja isolla perävaunulla siirrytään pellolle ja takaisin.

Telojen käyttö traktoreissa ja myös työkoneissa lisääntyy, jopa järeän perävaunun alla oli painetta tasaava telasto.

Puolisen tuhatta komponenttivalmistajaa

Agritechnican kaksi ja puoli hallia käsittävä Systems & Components -osasto on muodostunut kohtauspaikaksi konevalmistajien ja komponenttivalmistajien välille. Konevalmistajilla on erinomainen tilaisuus tutustua Agritechnicassa satojen pienten ja suurten osavalmistajien tuotantoon ja uutuuksiin. Tilaisuus on erityisen tärkeä uusille komponenttivalmistajille – varsinkin, jos tarjottavana on jotain täysin entisestä poikkeavaa, jollaista konevalmistajien suunnittelijat eivät osaisi edes kysyä mistään.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Komponenttiosastolla näkyi selvästi koneteollisuuden entistä voimakkaampi pyrkimys optimoida tuotantoa. Osia saatetaan ostaa alihankkijalta, vaikka omaakin tuotantoa olisi ja tarvittaessa omaa tuotantoa tarjotaan myös valituille kilpailijoille. Esimerkiksi Claas tarjosi komponenttihallissa valmistamiaan voimansiirto- ja telastoratkaisuja ja toisaalta samassa hallissa oli akselistovalmistaja NAF, jolta Claas ostaa akselistoja.

Systems & Components -hallit erottuivat muusta Agritechnicasta myös siellä liikkuvan yleisön osalta. Valtaosa käytävillä liikkuvista messuvieraista oli harmaaseen pukuun ja kravattiin sonnustautuneita suunnitteluinsinöörejä.

Paljon suomalaisia, vähän venäläisiä

Suomalaisia näytteilleasettajia oli tuttuun tapaan runsaasti, osa oli liittoutunut suomalaisen yhteisosaston alle.

Sen sijaan venäläiset lähes loistivat poissaolollaan, vaikka näytelyssä olikin oma Venäjä-paviljonki. Monille konevalmistajille Venäjä, Ukraina, Kazakstan, Azerbaizan jne ovat parhaiten kasvavia markkinoita. Tilakoko on kuitenkin sen verran suuri, että konekaupan päätöksentekijöitä on vähän – muut bisnekset vievät tilanomistajan ajan niin tarkkaan, että he eivät lähde tunkemaan tavallisen näyttelyväen joukkoon.

Kuvat: Tommi Hakala, Jussi Knaapi, Jussi Laukkanen, Erkki Mäkelä, Seppo Nykänen, Timo Oksanen, Uolevi Oristo, Matti Turtiainen, Tapio Vesterinen