Konekaupassa vakaat tunnelmat
Agritechnica-näyttely on kaikkien konevalmistajien vuoden päätapahtuma. Siksi Agritechnica-näyttelyn järjestäjä, saksalainen neuvontajärjestö DLG pitää yleensä hyvissä ajoin ennen näyttelyä lehdistötilaisuuden, johon Koneviestikin osallistui. Näyttelyn järjestäjät ja konevalmistajien edustajat esittelivät tekniikan suuntauksia ja markkinatilannetta.
Monet maatalouskonevalmistajat tekivät viime vuonna historiansa parhaan tuloksen. Traktoreiden ja puimureiden myynti tulee laskemaan, mutta koneiden koon kasvu nostaa konekauppiaiden liikevaihtoa.
Maanmuokkaus- ja kylvötekniikoihin sekä kastelujärjestelmiin investoiminen jatkuu, koska kuivuus yleistyy varsinkin Välimeren ympäristön maissa. Samaan aikaan on varauduttava tulvien minimoimiseen ja sadevesien entistä tarkempaan talteenottoon. Tippukastelu, entistä tarkempi kastelun säätö ja automaatio, sekä muut vettä säästävät menetelmät yleistyvät. Tarkkuuskylvö yleistyy öljy- ja palkokasvien lisäksi myös viljoilla.
Dokumentoinnin ja jäljitettävyyden tarve kasvaa
Torjunta-aineiden käyttörajoitukset muuttavat viljelymenetelmiä. Samalla viranomaisten valvonnan ja kuluttajien edellyttämän tuotteiden jäljitettävyyden tarve lisää dokumentointia ja digitalisaation hyödyntämistä. Markkinat pakottavat tuottajat lisäämään koko tuotantoketjun seurattavuutta ja läpinäkyvyyttä, jotta tuotanto on tehokasta ja kilpailukykyistä. Tuotannon oltava kannattavaa ja kestävää, jotta ostajat ovat kiinnostuneita hankkimaan sen tuotteita.
Osaston luetuimmat
- Agritechnicassa metsävarusteet vähissä, mutta bioenergian tarjonta monipuolista
- Koneurakointi Karvola urakoi kymmenellä traktorilla ympäri vuoden – menestyksen takana hyviä periaatteita ja ripaus tuuria
- Nauvon ja Kökarin konemuseot – harvinaisuuksia Saaristosta
- Arctic Machine Oy tarjoaa tienhoitokalustoa Jyväskylästä – kotimaan päätuotteena tienhoitoautot
- Hermann Brothers Logging & Construction tarjoaa hakelogistiikkaa tehtaille ja puun kuorintaa sahoille – terminaaliin ajetaan 100 kuormaa puuta päivässä
- Perävaunu- ja nosturivalmistaja AS Fors MW - Farman & Bigabin koti
- Video: Mika Metso kertoo Koneviestille, millaista on tänä päivänä hake- ja koneurakoitsijan arki – ”Uuden autohakkurin saanti kestää tänä päivänä 24 kuukautta”