EuroTierissä tehtiin kävijäennätys
Kävijöiden määrä kasvoi kahden vuoden takaisesta 8 prosentilla. Näyttelyjärjestäjä DLG:n mukaan kasvu kuvaa alan optimistista tunnelmaa ja vahvistaa EuroTierin asemaa maailman johtavana kotieläinalan ammattinäyttelynä.
Päänäyttelyn ohessa toteutettu, hajautetun energiantuotannon erikoisnäyttely BioEnergy Decentral on sekin vakiinnuttanut asemansa.
Näytteilleasettajat edustivat kaik-
kiaan 49 maata, joista ulkomaisten osuus oli 40 prosenttia. Ulkomaisten näyttelyvieraiden lukumäärä nousi 6 prosentilla 23 500:een.
Maatalouden investointi-ilmasto on valkenemassa: riippumattoman markkinatutkimuslaitoksen kyselyn mukaan 60 prosentilla kävijöistä on investointiaikomuksia.
EuroTier järjestetään seuraavan kerran 13.–16.11.2012. Sen oheistapahtumia ovat tuolloin siipikarjatalouden erikoisnäyttely World Poultry Show ja BioEnergy Decentral.
Juuri päättyneessä EuroTier 2010 -näyttelyssä oli ennätyksellinen määrä näytteilleasettajia. Myös 140 000 ylittänyt kävijämäärä oli uusi ennätys.
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Seinäjoella toimiva HC Petersen Finland Oy toimittaa Zetor- ja Deutz-traktoreiden varaosa Pohjoismaihin – varaosavarastossa osia myös yli 70-vuotiaisiin traktoreihin
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia