Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

SkogsElmia 2011 -näyttely: Puun jatkojalostus luontevasti korjuukaluston rinnalla

SkogsElmian pääosassa oli kevyt korjuukalusto. Sitä säesti luontevasti puun pienimuotoinen jatkojalostus.
Ecosågen Twin 400:ssä on kaksi vastakkain vaakatasoon asennettua 400-millistä kovapalaterää. Halkaistavan tukin suurin läpimitta on 50 senttiä. Teräkelkka liikkuu, pöytä pysyy paikallaan. Pöydän pituus on vakiona 6,2 metriä, mutta siihen saa lisävarusteena 2-metrisiä jatkeita. Tukinnostin on hydraulinen, samoin tukinpyöritin ja tukinkiinnittimet. Uusimman mallin terävarustukseen on lisätty särmä, joka kanttaa laudan halkaisun yhteydessä. Särmän terät kulkevat sen verran halkaisuterien edellä, että lauta pysyy koko ajan kiinni tukissa. Aiemmissa malleissa pinnat ja vajaakanttiset laudat koottiin pöydälle syrjälleen särmäystä varten. (PJ)

Logcon on tehnyt halkaisukoneen jatkoksi pyöröteräisen katkaisuautomaatin. Se tulee halkaisukehdon jatkeeksi. Pitkinä halkaistut rangat kulkevat tärypöytää pitkin ja putoavat katkaisupöydälle. Kun rankoja on pyödällä riittävän monta, kasa puristetaan kokoon pihdeillä ja katkaistaan. Valmiit klapit putoavat kouruun ja edelleen kuljettimelle. Klapeista tulee tasamittaisia, koska katkaisupöydässä on tasausvaste. Valmistajan mukaan tehokkuus on parhaimmillaan silloin, kun katkaistavan puun pituus on läpimittaan nähden 1,5-kertainen. Sen laskelman mukaan keskiläpimitaltaan 8-senttisen rangan jalostaminen klapeiksi maksaa 240 kruunua kuutiolta, 24-senttisen 26 kruunua.  Logconin askelsyöttimeen on tarjolla lajittelunostin, jolla ohuimmat rangat voidaan nostella kuljettimelta muuhun käyttöön. (PJ)

Logosol on kulkenut pitkän tien siitä, kun sen ensimmäinen, moottorisahaan perustuva versio esiteltiin. Vanhempaakin versiota myydään edelleen, mutta mallisto on tuntuvasti laajentunut. Viimeisin versio on pieniläpimittaisten pelkkojen halkaisuun tarkoitettu raamisaha. Terien määrä on enimmillään 10, joilla sahauskapasiteetiksi luvataan 780 juoksumetriä tunnissa. Laitteen lähtöhinta on noin 23 000 euroa. (PJ)

Traktorin nostolaitteisiin kytkettävän BGU RHS 32 A -halkaisukoneen sylinterin työntövoima on 32 kN. Maksimi halkaisupituus on 1200 milliä ja halkaistavan pölkyn suurin läpimitta 800 mm. (PJ)

Valmiina työnäytökseen. (PJ)
Valmiina työnäytökseen. (PJ) 
Heinolan hakkurin rumputerän otteessa ollut pölkky. (PJ)

Suurhakkurisarjassa Allan Bruks Ab:n CBI teki ainakin silmämääräisesti arvioiden laadultaan parasta haketta. Näyttelykentällä olivat varmaankin kaikki Ruotsissa myytävät suurtehohakkurit ja -murskaimet. (PJ)

Kesla tuo traktorikäyttöisen C1060T-hakkurimallin vastaavan, viime syksynä Metkossa esitellyn kuorma-automallin rinnalle. Nosturina on puomin sisäpuolisella letkutuksella varustettu Kesla 800T. (PJ)

MultiPC on niin ikään tanskalaisvalmisteinen hakkurimerkki. Siinäkin on elektroninen kierroslukuvahti. Teräkotelossa on hakkeen laadun parantamiseksi seula, jonka erottelukyky vaikuttaa todella hyvältä: hake oli kuin ryyniä. Laitteen myyjä Trejon väittääkin sen sopivan sellaisenaan pellettipolttimeen. (PJ)

Rullaradan asemesta varsin monen ammattikäyttöön tarkoitetun klapikoneen edessä oli hydraulinen askelsyötin, jolta ohuimmat rangat voidaan lajitella vaikkapa hakkeen raaka-aineeksi klapituotannon tehostamiseksi. (PJ)

Hydraulisyöttöisessä TP-270 -hakkurissa on syöttönopeutta säätävä, teräroottorin akselin elektroninen TP Pilot -kierroslukuvahti. Sama laite löytyy vakiona myös TP-130 -puistohakkurista. (PJ)

Bruks-hakkurimerkki on siirtynyt tanskalaiselle Lindanalle. Hydraulisyöttöisessä TP-270 -hakkurissa numerosarja tarkoittaa hakkuriin tarjottavan rangan suurinta läpimittaa. Syöttörullien hydrauliikan pumpulle on kaksoishammashihnavälitys teräroottorin akselilta. Hakkurin tehontarpeeksi kerrottiin 100–200 hv. (PJ)

Lindanan TP-130-hakkuri on tarkoitettu puistojen siistimiseen. Käyttö on joko traktorilla tai omalla, 25-hevosvoimaisella bensiinimoottorilla. 24 litran polttoainesäiliö riittää noin 5 tunnin työskentelyyn. Syöttöaukon mitat ovat 130x220 cm. Koneessa on oma hydrauliikka syöttörullille. (PJ)

Vimmerby-kaminan polttoaineeksi käyvät pelletit ja klapit. Se toimii myös hellana, jonka kuumalla päällisellä voi kiehauttaa vaikkapa kahvit. Pellettisäiliön tilavuus on 70 litraa. Pellettipoltin mukautuu kulloiseenkin tehontarpeeseen (1–12 kW). Se toimii 12 voltin jännitteellä ja voidaan muuntaa vesikiertoiseen lämmitykseen sopivaksi  (www.traenergi.se). (PJ)

Wimanin veljekset valmistavat hakelämmitysjärjestelmiä tytäryhtiö Got Firen myyntiin. Se tekee polttimet itse ja liittää ne asiakkaan valitsemaan kattilaan. Pienimmät ovat teholtaan 25, suurimmat  100 kW. Konttiin sijoitettavan laitoksen hakesiilon tilavuus voi olla enimmillään 9 kuutiota. Kattilan elektronisessa ohjauskeskuksessa on normaalit toiminnot. GSM-hälytys ja kattilan lambda-ohjaus ovat lisävarusteita. (PJ)

Ruotsalaisia metsänomistajia innostetaan siirtymään selainpohjaisiin, helposti päivitettäviin metsätaloussuunnitelmiin. Niihin hoputtavat niin metsänomistajien oma järjestö kuin metsäyhtiöt ja muut kaupalliset toimijat. (PJ)

Calmar Retro -kattila muistuttaa ulkoisesti 50-luvun valurautakattiloita, mutta on muuten nykyaikainen varaajan lataamiseen tarkoitettu 30–40 kW:n käänteispalokattila. Vain luukut ovat valurautaa. Pesään mahtuu panokseksi puolimetrisiä klapeja. Tulipesän tilavuus on 120 litraa. Keraamisen arinan alla on ensiö- ja toisiopalotila. Palamisen ohjaukseen on savukaasupuhallin. Kattilan oma vesitilavuus on vain 90 litraa. (PJ)

Markusson Development valmistaa teroituskoneita. Combimatic on täysautomaattinen 3/4 tuuman, 404-, 0,325- ja 3/8-teräketjuille. Terän nopeus on säädettävissä metallin sinistymisen ehkäisemiseksi. Laitteen sanotaan olevan helppo käytöltään ja säädöiltään. (PJ) (www.markusson.se)

Vermeer SC372 -kantojyrsimen saa bensiini- (26,1 kW) tai dieselkäyttöisenä (28,2 kW). Vain 89 senttiä leveä kone mahtuu kapeistakin porteista. Voima terälle välittyy alennusvaihteistolta, jolla hihnat on korvattu. Vaihteistossa on kaksi nopeusaluetta, voimansiirto on joko kaikkiin pyöriin tai vain takapyöriin. Etuakseli kallistuu maastoa mukaillen. Kannosta tulevalle hakkeelle on säiliö, jolloin ympäristö pysyy siistinä. Koneessa on myös erillinen, hydraulisesti hallittava tasoitusterä, jolla silppu voidaan tasoittaa kuoppaan. (PJ)

Bevag (kuvassa) ja Pedno ovat Suomessa tuntemattomia ketjuvalmistajia. Molemmilla on hieman poikkeava ketjutyyppi. Bevag luottaa vinoon hitsattuihin nastoihin ja liitoksissa oleviin valuhammaspaloihin, Pedno taas nastojen sijoittamiseen mahdollisimman tukeviin kohtiin. (TH)

Gunnebon ketjunasennukseen tarkoitetusta apulaitteesta voi todeta, että yksinkertainen todella on kaunista. Ketju ripustetaan koukuilla pyöröteräsrautaan, jossa kiinni oleva liina työnnetään renkaan alle. Sen jälkeen vain ajetaan eteenpäin. Leveä rauta asettaa ketjun tasaisesti renkaalle. Kiinnityksessä käytettävissä sokkakoukuissa on lukituksina sormin kierrettävät ruuvit. (TH)

Tiukkoihin tilanteisiin on istuinvalmistaja Begellä tarjolla nelipistevöillä varustettu penkki. Lantiovyöt ovat leveät, olkavyöt yhdistyvät penkin takana normaaliin rullavyöhön. (TH)

Moottoreihin urearuiskutuksen yleistyessä on yrittäjän hankintalistalla ruostumattomista materiaaleista valmistettu säiliö AdBlue-nesteelle. (TH)

Canadaband tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja telakengälle. Mielenkiintoinen ratkaisu parantaa sivuttaispitoa: telan keskiharja on tehty mutkittelevaksi. (TH)

1: Koska nykykoneissa ei ole enää paineilmaa, hydraulikäyttöinen Fliskompressor tuottaa koneiden puhdistuksessa tarvittavaa ilmaa. (TH)

2: Tämän työkalun kerrottiin sopivan erilaisten sovitetappien ansiosta useampaan sataan mutterimalliin. (TH)

Farman osastolla oli reilun kokoinen Farma C 700 -pilkontapihti puutavarakuormaajaan. (TH)

Varustevalmistaja Huldtins valmistaa järeisiin kuormatraktoreihin erikoiskuormatilaa. Karikat ovat teleskooppiset ja leveyttä pystyy säätämään leventämällä pankkoja hydraulisesti. Tämän lisäksi kallistaminen onnistuu reilusti molempiin suuntiin. Sama valmistaja tekee myös siltaelementejä ojien ylitykseen. 650 kiloa parilta painavat sillat on jäykistetty vaijereilla. (TH)

Monessa traktorin perävaunussa nosturi oli parallerimallinen, eli nosturi tekee sylinterillä yhden vaakasuuntaisen liikkeen. Tällaisella ratkaisulla saadaan pienellä öljyvirtauksella nopeat liikkeet. Kuvan Mowi on uranuurtaja parallerinostureiden valmistajana jo 80-luvulta. (TH)

Utnäs Industrin metsäperävaunu on varustettu omalla hydrauliikalla. Napamoottoriveto on pyöräkohtainen ja kuormaajana on reilun kokoinen Cranab FC 65 combi. Pankot ja sermi ovat puristusliitoksilla  kiinni kotelomallisessa rungossa, ja siten siirrettävissä portaattomasti sekä irrotettavissa nopeasti. (TH)

Mohedan 101-vaunussa telien väli on saatu mahdollisimman suureksi tekemällä telin keinuakseli renkaiden väliin. Samassa vaunussa nosturin venttiilistö on sijoitettu suojaan nosturin jalustaan, josta sen saa vedettyä ulos letkunvaihtoa varten. (TH)

Monilla osastoilla oli esillä kippilavalla varustettuja metsäperävaunuja. Kuvien KTS ja Bigab ovat jalostaneet nosturitkin vielä Z-malleiksi, eli nosturi taittuu vaunun etuosaan pieneen tilaan. Vaunut ovat monitoimisia, eikä kippikärryn nivelaisakaan ole ahtaissa paikoissa haitaksi. (TH)

Hurja idea erikseen siirrettävistä metsäperävaunun pyöristä on toteutettu monimutkaisesti: pyörännavat liikkuvat rullilla kolmen kaarelle taivutetun pyöröteräksen varassa. Ideana on saada perävaunun ketteryyttä parannettua siirtämättä painoa liikaa pyörille. Vain sisäkaarteen puoleista pyörää siirretään lähemmäs traktoria. Mahtaakohan rakenteiden vääntölujuus riittää? (TH)

Farmalta on tulossa suuremman kokoluokan vaunumalleja, joiden runkorakenne on kotelomallinen ja huomattavan järeä. Nyt esitellyssä T16 4wd G2 -vaunussa renkaat ovat kokoa 600/50 x 22,5 ja omapainoakin on 4 000 kiloa. Aisaohjauksen kääntökulma on reippaat 48 astetta puolelleen. (TH)

Jos ei ole traktoria, johon asentaa perävaunuprosessori, voi hankkia ”perässä-juostavan” SkogsOlle-prosessorin. Tästä ei ole enää pitkä matka varsinaiseen metsätraktorialustaiseen prosessoriin, vain ohjaamo puuttuu. (TH)

Kaksipalkkirunkoisessa perävaunussakin voi olla siirrettävä teli. Multiforestin vaunussa telin saa siirrettyä pultteja löysäämällä paremman painonjakauman antavaan kohtaan. (TH)

Weimerin mekaanisella rullavedolla varustetussa vaunussa nivelaisa on suunniteltu ”nivelakseliystävällisesti”. Aisan kääntöpiste on ensimmäisen pankon alla, näin nivelakselin kulma aisan päällä ei muodostu tiukassakaan käännöksessä liian jyrkäksi. (TH)

Källefall-vaunuihin on saatavissa galvanoidut umpilaidat. Kaupunkialueella risujen kuljettaminen sujuu katuja roskaamatta. (TH)

Jo aikoinaan 60–70-luvulla ruotsalaisiin metsäkoneisiin oli hitsattu paikka erottelukarikalle, KTS on ottanut unohtuneen idean uudestaan käyttöön. (TH)

Nykyisten traktoreiden muoviset konepeitot ovat arkoja iskuille. Muutamissa traktoreihin oli asennettuna yksinkertaiset ohjaimet estämään risujen iskeytymistä. (TH)

Ruotsissa näyttää olevan tilausta erilaisille traktoriprosessoreille, joista Hypro erilaisine variaatioineen on tyyppiesimerkki. Kuvan vaunumallinen Hypro 755 HB -prosessoriyksikkö on varustettu kaikilla herkuilla. (TH)

Junkkarin hakkurista ja Patruuna-kuormaajasta on koottu nostolaitesovitteinen haketuspaketti, joka on esimerkiksi viheralueiden risujen haketuksessa vaunumallia näppärämpi liikuteltava. (TH)

Puuta halkaistiin useimmiten kapeateräisillä vannesahoilla, mutta oli joukossa pyöröteräisiäkin sahakoneita. Tarjolla oli myös kohtuuhintaisia höyläkoneita jalostusasteen nostoon.

Suomessa myydään vuosittain 4 000–5 000 ketjusahalla katkaisevaa klapikombia, Norjassa liki 2 000, mutta Ruotsissa – mikäli eri tahojen tiedot ovat paikkansa pitäviä – enintään 800. Näyttelykentällä klapikoneiden kirjo vaihteli järeistä ammattikoneista heiveröisen näköisiin viritelmiin.

Erään suomalaisen klapikoneviejän mukaan Ruotsissa myytyjen klapikombien keskihinnat ovat kuitenkin selvästi paremmat kuin Suomessa ja Norjassa, noin 10 000 euron tasolla. Ruotsalaisvalmistaja Bala Agrin mukaan kysynnässä on tapahtunut selvä käänne ylöspäin.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Sami Autochopper ei ole vielä saanut täysiverisiä kilpailijoita, mutta muita työn tuottavuutta ja nopeutta parantavia keksintöjä oli esillä.

Jonkin verran oli esillä myös puuta polttavia kattiloita ja lämpökeskuksia.

Pienpuuhakkureiden kierroslukuvahdit on päivitetty prosessoripohjalle. Toisaalla sekä siirrettävät että omalla alustallaan liikkuvat suurhakkurit ja -murskaimet tekevät yllättävän hyvää jälkeä.

Metsänomistajille tarjottiin useita vaihtoehtoja päivittää hyllyyn mapitetut metsänhoitosuunnitelmansa verkon yli mobiililaitteilla.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Avaa artikkelin PDF