
Taantuma puraisi Metkon maarakennuspuolen tarjontaan










Teksti Timo Rintakoski, Kuvat Kimmo Alakoski ja Timo Rintakoski
FinnMETKO 2010 raskaskonealan näyttelyn maarakennuspuoli oli konetarjonnan osalta suhteellisen vaatimaton. Paikalla oli edustettuna vain muutama merkki. Konetarjonta oli lievästi sanottuna pettymys. Paikalle vaivautuneet olivat kuitenkin tuoneet esille kattavan valikoiman tuotteitaan, joihin koneyrittäjät tutustuivat ahkerasti ja kauppaakin päästiin hieromaan.
Tiukka kulukuuri, siinä varmasti suurin syy miksi valtaosa konemaahantuojista jäi tällä FinnMETKO 2010 näyttelystä pois. Vuoden 2008 lopulla alkanut talouden syöksykierre vaikuttaa vieläkin, sillä investointihalukkuus on vasta heräilemässä koneyrittäjien parissa. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että heräilevillä markkinoilla ei raha vielä liiku. Silloin yritysten pitää tarkoin miettiä, mihin supistetun markkinointibudjettinsa kohdistavat. Kohtuullisen hintaviksi muodostuvat näyttelyt ovat yksi karsinnan kohde. Vaikka konekentän anti oli hiukan vaisu, oli muutamilla paikalle saapuneilla maahantuojilla näytillä Suomessa aivan uusia malleja. Ja toki uutisia tulevistakin oli tarjolla.
Vaikka yleinen taloudellinen tilanne vaikuttaa nyt hyvältä, on konekauppaa hidastamassa hiukan yllättävä seikka, nimittäin hintakilpailu. Viestit niin urakoitsijoiden kuin konemyyjien tahoilta kertovat, että koneyrittäjien välinen tiukka kilpailu urakoista on painanut työntunnin hintoja paikoin jopa kipupisteen alapuolelle. Jos 23 tonnin tela-alustaisen kaivurin saa työmaalle ”mehumaijan” hinnalla, ei enää puhuta kovin järkevästä kilpailusta. Halua ja tarvetta konekaluston uusimiselle olisi, mutta työstä saatava korvaus ei uuden hankintaa mahdollista.
Näyttelyn maarakennuspuolen merkittävin uutinen oli Terexin maarakennuskoneiden maahantuonnin siirtyminen 1.1.2011 alkaen Fintractor Oy:lle. Koneiden myynti alkaa välittömästi.
”Terexin valikoima on monipuolinen ja kattava, joten se antaa meille tulevaisuudessa paljon lisää mahdollisuuksia”, Fintractor Oy:n toimitusjohtaja Anna-Liisa Lind kertoo.
Fintractorilla on laaja maan kattava huolto- ja varaosaverkosto. Lisäksi Vantaalle nykyisten toimitilojen viereen nousee uusi pääkonttori, jonka yhteyteen tulee niin varaosatoiminnot sekä huolto. Tilaa on noin 2000 kerrosneliötä kahdessa tasossa. Etenkin huollon toimivuuteen on uutta rakennusta suunniteltaessa kiinnitetty huomiota. Hallista tulee läpiajettava ja tulevaisuudessa suuremmatkin koneet mahtuvat ovista sisälle.
Lind uskoo, että vahvin sektori tulee olemaan Terexin pyöräkuormaajat. Mikä on sitten kysytyin malli, jää hänen mukaansa nähtäväksi. Tarjontaa kuitenkin riittää eri kokoluokkiin 3,9 tonnista aina 17,6 tonnin työpainoon saakka. Mallisto riittää tyydyttämään niin kiinteistöhuollon kuin maarakennuksen ja tehdaspalveluiden tarpeet. Kaivukoneiden sektorilla tarjonta on rajoittunut kevyempään päähän. Tela-alustaisten valikoima käsittää 1,65–7,5 tonnin työpainoiset kaivurit, ja pyöräalustaissa 8,4 ja 11 tonnin työpainoiset koneet.
”Oma ”suosikkini” on ehdottomasti telaketjukuormaaja, joka kyllä löytää käyttäjäkuntansa tehokkuutensa ja toimivuutensa ansiosta”, Lind sanoo.
Telaketjukuormaajien tarjonta kattaa 1500, 2880 ja 4070 kilon työpainoiset koneet.
Toinen uutuusmerkki Fintractor Oy:lle on italialainen Eurocomach, jonka maahantuonti alkaa niin ikään tammikuun alussa 2011. Suomeen tuotava valikoima käsittää työpainoltaan 0,9 tonnista 9,0 tonnisiin käsittävät tela-alustaiset kaivukoneet. Eurocomach valmistaa myös liukuohjattuja kuormaajia, mutta ne eivät Lindin mukaan, ainakaan vielä, kuulu Fintractor Oy:n tuontiohjelmaan.
Terexin maahantuonti Fintractor Oy:lle
JCB:n maahantuoja Mateko Oy panostaa kuluvan syksyn aikana vahvasti tuotteiden näkyvyyteen asiakkaiden parissa.
”Syys–lokakuussa kierrämme Suomen ympäri 24 eri paikkakunnalla. Kiertueen kärkenä ovat palvelukokoluokan pyöräkuormaajat 6–15 tonnin kokoluokassa. Kiertueen pyöräkuormaajauutuus on 13 tonnin kokoinen, 230 hevosvoimainen 434S Agri”, Mateko Oy:n markkinointipäällikkö Vesa Hänninen kertoo.
Myös myynti-, varaosa- ja huoltotoimintoja terästetään. Ouluun avattiin syyskuun puolivälissä uusi toimintakeskus. Nyt myös huolto- ja varaosatoiminnot on keskitetty Mateko Oy:lle, joten kaikki palvelut löytyvät saman katon alta. Myös Tampereen alueelle avataan uusi palvelukeskus joulukuussa. Pirkkalan konekaupan keskittymässä sijaitsevan keskuksen tilat ovat noin 600 neliön kokoiset.
”Pohjois-Suomi on meille erittäin tärkeä markkina-alue, joten keskitämme sinne lisää voimavaroja. Olemme valinneet tietoisesti palvelukeskusmallin, jolloin kaikki palvelut on tuotu asiakkaiden keskelle keskitetysti. Kaikki nämä toimet ovat varautumista seuraavaan nousukauteen”, Hänninen perustelee yhtiön kovia panostuksia laman keskellä.
Vaikka konekauppa on vielä odotettua nihkeämpää, kasvaa myynti tasaisen varmasti. Odotukset vuodelle 2011 on valoisat, ja etenkin tela-alustaisten kaivinkoneiden myynniltä odotetaan paljon.
”Tällä hetkellä pyöräkoneiden kauppa käy parhaiten, mutta kurottajapuolella on todella hiljaista. Tämä kertoo selkeästi, että rakennuspuolella on hiljaista ja näkymät heikot. Sen sijaan tela-alustaisten kaivukoneiden sektorilla on paljon patoutuneita investointitarpeita ja kysyntää”, Hänninen taustoittaa markkinatilannetta.
Pyöräkuormaajauutuuden lisäksi JCB:ltä tulee Suomeen kasvojenkohotuksen käynyt 4CX kaivurikuormaaja. Uudistuneen ulkokuoren lisäksi kaivuupuomin ja kaivuuvarren profiili on suunniteltu uudelleen, joilla haetaan kevyempää ja kestävämpää rakennetta. Myös kuormaajan aisastoprofiili on muotoiltu uudelleen. Hydraulijärjestelmä toimii kolmella pumpulla. Tämä mahdollistaa työskentelyn matalammilla moottorinkierroksilla ilman että työtehoissa tapahtuu muutoksia. Polttoainetta voidaan valmistajan mukaan pihistää jopa 15 prosenttia.
Mateko panostaa vahvasti näkyvyyteen asiakkaiden parissa
Suomen Telakone Oy oli mukana Metkosa aiempaa suuremmalla osastolla. Osaston vetonaulana olivat Hyundain uudet 9-sarjan tela- ja pyöräalustaiset kaivukoneet, joiden merkittävin uudistus edellisen sukupolven koneisiin on moottoreiden kasvaneet tehot ja alentunut polttoaineen kulutus. Myös hytit ovat uudistuneet. Suomen Telakone Oy:n toimitusjohtaja Matti Rautionmaa totesi, että tapahtuma on heille erittäin tärkeä ja nyt uuden 9-sarjan tullessa markkinoille on syytä olla mukana tapahtumissa, missä myös urakoitsijat käyvät. Hän on ollut tyytyväinen Metkon antiin. Kauppaa on käyty ja kaikki esittelykoneet on jo myyty. Muutoinkin kauppa on Rautionmaan mukaan käynyt ajankohta huomioon ottaen hyvin.
”Olemme myyneet tänä vuonna jo reilut 70 kappaletta 9-sarjan konetta. Etenkin lyhytperäisten ja pyöräalustaisten kysyntä on pirteätä. Patoutuneet tarpeet alkavat selkeästi purkautua”, Rautionmaa toteaa tyytyväisenä.
9-sarjan mallisto täydentyy loppuvuoden aikana. Noin marraskuusta alkaen on saatavana tela-alustaiset, yli 30 tonnin työpainoiset kaivukoneet sekä 8 tonnin lyhytperäinen malli.
Hyundain 9-sarjan tarjonta kasvaa
Porilaisen työkoneiden ja erikoislaitteiden maahantuojan, Hansa Machines Oy:n osastolla oli esillä tšekkiläisvalmisteiset Laski- kantojyrsimet, lehti-imurit ja ketjukaivurit. Kantojyrsimiä löytyy viittä eri mallia aina miesvoimin liikuteltavasta 136 kiloisesta 1500 kiloiseen, dieselkäyttöiseen 50 hevosvoimaiseen, kauko-ohjattavaan mallin saakka. Lisäksi saatavilla on myös kaivinkoneen kiinnikkeeseen asennettava jyrsin.
”Kantojyrsimiä ovat hankkineet lähinnä viherrakentajat, jotka näillä tuotteilla laajentavat omaa palveluvalikoimaa sekä konevuokraamot”, Hansa Machines Oy:n toimitusjohtaja Tero Tommila kertoo.
Ketjukaivurit ovat käteviä laitteita esimerkiksi tarkkuutta ja siistiä jälkeä vaativiin kaapelien kaivuutöihin. Syvimmillään Laski -ketjukaivurilla pääsee 680 mm syvyyteen.
Yleisesti kauppaa Tommilan mukaan käydään kappalemääräisesti jo ihan mukavasti. Tosin nyt hankitaan laitteita varovaisemmin ja hankinnat ovat euromääräisesti alemmalla tasolla kuin aiemmin. Suuret investoinnit ovat nyt harvassa, Tero Tommila sanoo. n
Hansa Machines esitteli kantojyrsimiä
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- DC-3 sunnuntaina 2.9. Hyvinkään taivaalla!
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Tuurin konehuutokauppa 28.–29.04.2012 – kaivukone huutokaupasta -
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”
- Fendtin Variokerho – portaaton poikakerho