
Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
Ajoneuvojen sähköistyminen on ollut haastavaa monelle perinteiselle autovalmistajalle, ja sähköistyminen on sitä myös perinteisille pienkonevalmistajille. Sähkökäytön lisääntyminen tulevaisuudessa pakottaa uudistuksiin monella osa-alueella. Stihl AG vastaa haasteeseen vahvasti.
Stihl piti kansainvälisen lehdistötilaisuutensa juuri valmistuneessa Stihl Brand World -keskuksessaan Saksan Waiblingenissa. Tilaisuudessa Stihl kertoi panostuksistaan sähköisempään tulevaisuuteen. Kuva: Tommi HakalaStihl AG
- Liikevaihto 5,49 miljardia euroa vuonna 2022.
- 20 550 omaa työntekijää.
- 55 000 jälleenmyyntipistettä ympäri maailman.
Akkulaitteiden rynnistys pienkonemarkkinoille on saattanut jopa yllättää monet alan toimijat. Etenkin uudet valmistajat ovat voineet ilman polttomoottorituotteiden valmistuksen historiaa panostaa vain ja ainoastaan akkutuotteiden kehittämiseen.
Sen sijaan aiemmin polttomoottorituotteita valmistaneille yrityksille akkutuotteiden kehitys ja markkinointi on tuonut omat erilaiset haasteensa. Kahdella rintamalla etenevää kehitystä ei aina voi yhdistää.
Akkulaitteiden lisääntyminen vaikuttaa myös varusteisiin. Tilaisuudessa esiteltiin metsäkäyttöön Stihl Advance X-Flex -työkaluvyömallisto, jossa on taskut vara-akuille ja niihin voi yhdistää akkulaitteille tarkoitetut valjaat. Pohjoismaista metsätyökäyttöä ajatellen varustuksessa saisi olla taskut myös nostokoukulle ja pinotavarasaksille. Kuva: Tommi HakalaStihl kääntää kurssiaan – unohtamatta juuriaan
Pitkään, eli 97 vuotta, polttomoottorituotteita valmistaneelle Stihl AG:lle akkutuotteiden lisääminen valikoimaan on sujunut notkeasti. Mutta viimeisten vuosien toimitusongelmat ovat sotkeneet komponenttisaatavuutta (ja hintoja), mistä on otettu opiksi. Kriittisimpien komponenttien omaa tuotantoa ollaankin lisäämässä.
Stihl esimerkiksi perustaa synnyinpaikalleen Saksan Waiblingeniin akkutuotteiden sähkömoottoritehtaan. EC-moottori on jokaisen akkulaitteen sydän, joten niiden tuotanto lähellä kehityskeskusta on luontevaa, ja suora yhteys tuotantoon helpottaa myös tuotekehitystä.
Mutta polttomoottorituotteidenkaan kehitystä ei unohdeta, sillä niitä tarvitaan vielä hyvin pitkään tulevaisuudessa. Akkukäyttöisyyden nimittäin ennustetaan tulevan vasta aivan viimeiseksi metsäkäytön laitteisiin. Muiden sektoreidin voimalla kuitenkin Stihlin tavoite on kääntää liikevaihdon osuudet käänteisiksi: akkulaitteiden 20 %:n osuus on tarkoitus nostaa 80 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä.
Akkulaitteiden yleisraivaussahamallisto laajenee voimakkaammalla FSA 200 -mallilla. Sen moottoriteho on 1,6 kW, ja siihen on saatavilla 450 mm siimaleikkuupään lisäksi myös normaaliin metsäraivaukseen soveltuva 200 mm raivausterä. Saha on ensimmäinen Stihl FSA, jossa on polttomoottorisahoista tuttu kahvojen runkovaimennus. Kuva: Tommi HakalaTuotepaletti kehittyy, latausinfraan panostetaan
Stihl on laajentunut eri pienkonesegmenteille ja nyt niiden sisällä tapahtuu tuotekehitystä. Nyt uusia ratkaisuja tuodaan latauksen ja ”virransiirtämisen” osalta. Tämä on oleellista, jotta akkutuotteiden käyttöalueita saadaan lisättyä ja työskentelyn tehokkuutta ylläpidettyä.
Mielenkiintoinen ratkaisu esimerkiksi salkkumallinen PS 3000 -virtapankki. Se mahdollistaa maastossa kuuden AP 500 S -tehoakun lataamisen, mikä taas poistaa tarpeen hankkia reppuakku. Virtapankin avulla voidaan myös käyttää esimerkiksi valovirtapainepesuria.
Jos käyttäjiä on enemmän, on tähän tarjolla useamman latauslaitteen ajoneuvoasemia. Niissä voi ladata kerralla vaikkapa 26 akkua, ja virta voidaan ottaa sähköautojen latausasemasta.
Avolava-autojen lavalle on tarjolla kontti, jonka sisälle voidaan asentaa useamman nelilaturin kokonaisuus. Se mahdollistaa akkujen lataamisen huoltopisteellä yön aikana. Erilaiset ajoneuvoasennusjärjestelmät perustuvat saksalaisen Bott Gmbh -yrityksen autovarusteluratkaisujen pohjalle. Myös umpipakettiautoihin on saatavilla oma versio. Kuva: Tommi Hakala
Akkutuotteiden kehityksessä latauksen riskien hallinta on erittäin tärkeässä roolissa. Kiinteistöissä tapahtuvaan lataukseen on jo tarjolla Saksaan vakuutusyhtiöiden hyväksymä latauskaappi. Se kestää molemmanpuolesta tulta 90 minuuttia ja siinä on äänihälytyksen antava palohälytysjärjestelmä. Kuva: Tommi HakalaTeksti ja kuvat Tommi Hakala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


