Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Muutosten vuosi 2020 – Claas vahvistaa Hankkijan asemaa

"Vuosi 2020 on Hankkijalle vaikea ja erikoinen vuosi", tiivistää Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö. Agritechnican kynnyksellä vuosi sitten John Deeren ja Hankkijan yhteistyö päättyi ja Finnish Agro Machinery liitettiin Hankkijaan. "Juuri kun lanseeraukset, koulutukset ja taustaorganisaation käynnistäminen keväällä Claasin kanssa aloitettiin, COVID-19 iski Suomeen", Lepistö jatkaa. "Koko markkina oli uudessa tilanteessa, eikä Claasin kanssa päästykään alkuun niin kuin oli ajateltu", Lepistö summaa.

Cyberhyökkäys

Haasteet eivät päättyneet siihen. "Huhtikuussa Hankkijan emoyhtiö Danish Agro joutui massiivisen IT-hyökkäyksen kohteeksi. Asiakkaita palveltiin äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa kuukausia", Lepistö kuvailee. "Olosuhteisiin nähden olemme pärjänneet hyvin", hän tiivistää. Leikkuupuimureissa ja ajosilppureissa Hankkija on Lepistön mukaan markkinajohtaja.

Lepistö ennustaa, että liikevaihto hiukan laskee, mutta Hankkija on säilyttänyt asemansa markkinoilla. Korona toi Lepistön mukaan myös kysyntää kuluttajakaupassa kuten metsästyksessä, vapaa-ajan tuotteissa ja puutarhatuoteryhmissä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Claas vahvistaa asemaa

Hankkijan Claas hankintajohtaja Jukka Keltto ennustaa vuoden lopun traktorimarkkinaosuudeksi Claasille vajaan 8 % tasoa. Traktorimyynti on Kelton mukaan suurin Claasin tuoteryhmä. Traktoreiden jälkeen suuruusjärjestyksessä ovat puimurit, materiaalinkäsittelykoneet, paalaimet ja muut rehukoneet, mukaan lukien ajosilppurit.

Hankkijan markkina-asema vahvistuu Claasin ansiosta puimureiden, materiaalinkäsittelyn ja laajan työkonevalikoiman ansiosta. Hankkija on Danish Agron suurin Claas-maahantuoja. Keltto on tyytyväinen yhteistyöhön Claasin kanssa.

Paino jälkimarkkinassa

Hankkija panostaa erityisesti Claasin jälkimarkkinointiin, koska teknistyvät koneet vaativat laajempaa yhteistyötä asiakkaiden kanssa. Toisaalta jälkimarkkinoinnissa Hankkija menettää John Deere varaosamyyntiä, eikä Claasin traktorikanta Suomessa ole vielä muiden valtamerkkien tasolla.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Hankkijan konekaupasta työkoneiden osuus on Lepistön mukaan noin kaksi kolmasosaa.