
Mecalift-kurottajien markkinat ovat maailmalla, mutta tuotanto Loimaalla


Vuoden 2019 lopulla Mecalift Oy:n uusiksi omistajiksi tulleet Lännen MCE, Sign Systems Finand Oy ja Credos Oy päättivät keskittyä kurottavien trukkien valmistamiseen – kontinsiirtolaitteet saivat jäädä pois valikoimista.
Uuden työnjaon mukaan suunnittelu ja tuotanto tapahtuu Loimaalla Lännen tehtailla. Markkinoinnin hoitaa ja myyntiä ohjaa Mecalift Oy Tampereella. Myynti hoidetaan globaalin jälleenmyyjäverkoston avulla.
”Olemme toimittaneet tänä vuonna 18-tonnin koneita Suomen lisäksi Puolaan, Saksaan, Kiinaan ja Venäjälle. Seuraava on lähdössä Brasiliaan. Lisäksi kaksi 42-tonnin konetta on myyty Bangladeshiin ja ne toimitetaan asiakkaalle vuoden lopulla. Koko vuoden tavoite on myydä 12 18-tonnin konetta ja kaksi 42-tonnista. Liikevaihtotavoitteemme kuluvalle vuodelle on 4,5 miljoonaa euroa,” Mecalift Oy:n toimitusjohtaja Janne Kalliomäki taustoittaa.
Viisi kokoluokkaa
Meclift-mallisto käsittää viisi erikokoista kurottavaa trukkia 16–50 tonnin kokohaarukassa. Tonniluokka tarkoittaa tässä nostokapasiteettia. Kaksi pienempää konetta (16 ja 18 t) mahtuu merikontin sisälle. Ne ovat 2 265 mm korkeita. Suuremmat kykenevät kurottamaan kontin sisälle, perille asti. Ulottuvuutta on mallista riippuen 3,5–4,5 metriä.
”Tämä helpottaa kuljetusyrityksiä käyttämään tavallisia kontteja myös raskaan tavaran kuljettamisesta,” Kalliomäki korostaa.
30-tonnin mallissa on irrotettava vastapaino. Kurottajan voi nostaa satamanosturilla operoimaan laivan sisälle, jonne se mahtuu kompaktin kokonsa puolesta. Koneella on mittaa 6,1 metriä.
Mecliftit on varustettu Cumminsin moottoreilla. Kolmessa pienimmässä on ZF:n vaihteisto ja Kesslerin akselit. Kahdessa suurimassa käytetään Dana Spicerin vaihteistoa ja Axletechin akseleita. Vaihteisto on kaikissa versioissa kolmenopeuksinen automaatti.
Lisälaitteilla laajempi käytettävyys
Lisälaitteilla voidaan laajentaa peruskoneen käytettävyyttä monipuolisempiin työtehtäviin. Valikoimassa on mm. nostosarvi teräsrullien käsittelyyn, teräsrullapihdit rullien sivulastaamiseen, nostopalkki pitkien tavaroiden kontittamiseen, lentorahtihaarukat ja tuplahaarukat, haarukkarullat sekä tarttujat konttien siirtelyä varten. Lisäksi lisälaitteita räätälöidään asiakkaiden erityistoiveet huomioiden.
Satamista louhoksille
Meclift-kurottajia on käytössä lähinnä satamissa ja logistiikkakeskuksissa. Koneita on toimitettu myös terästeollisuuteen. Löytyypä yksi 50-tonnin kone Italiasta marmorilouhokselta.
Lännen kanssa on jo saatu synergiaetuja itse tuotteeseen mm. etäseurantajärjestelmien osalta. Myös jatkokehittely on täydessä vauhdissa, ja suunnitelmissa on mm. sähköiset mallit.
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- DC-3 sunnuntaina 2.9. Hyvinkään taivaalla!
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Tuurin konehuutokauppa 28.–29.04.2012 – kaivukone huutokaupasta -
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”
- Fendtin Variokerho – portaaton poikakerho