Weteraani

Modenan mahtavin Fiat 1880 DT -traktori kuului aikansa voimakkaimpiin eurooppalaisiin traktoreihin – soveltui etenkin turvemaiden urakointitöihin

Sota-aikaan hyviksi havaitut maastoautot herättivät kiinnostuksen 4-vetotraktoreihin. Amerikkalaiset keskittyivät runko-ohjattuihin vetureihin, Euroopassa peruskoneeksi otettiin takavetoinen traktori, johon lisättiin vetävä etuakseli. Alussa innokkaimpia 4-vetotehtailijoita olivat saksalaiset, mutta valmistajat olivat 1960-luvulle asti pieniä toimijoita, markkinajohtajat uskoivat vielä takavetoon.
Kimmo Kotta
Fiat 1880 DT -traktoria valmistettiin vuosina 1980–84. Modenassa, Emilia-Romagnassa, Italiassa.

Kovin tehokkaita koneita ei 1950- ja 60-luvuilla vielä tehty, koska etuakselit olivat yleensä autokäyttöön suunniteltuja. Momentit kasvoivat etenkin kuormaajakäytössä liian suuriksi. Kun varsinaisten traktoriakseleiden tuotanto saatiin käyntiin ja niiden napoihin lisättiin planeetat, voitiin tehdä tehokaskin neliveto kestävyydestä tinkimättä. Fiat oli ensimmäisiä isojen 4-vetojen tekijöitä.

Trattori Grandi

Fiatin 4-vetokausi alkoi 1950-luvun puolivälissä, jolloin malleihin 25R, OM45R ja 60R sai erikoistilauksesta Selenen etuakselin muutossarjoineen. Akselit olivat Liittoutuneiden varastoista ostettuja Jeepin, Dodgen ja GMC:n etuperiä. Omia akseleita alettiin tehdä vuosikymmenen lopulla, jolloin esiteltiin nelivetomallit 241R ja 441R. Vuonna 1965 tulleen Timantti-sarjan jokaisesta viidestä mallista oli tarjolla myös 4-vetoversiot, jotka merkattiin tunnuksella DT (doppia trazione = tuplapito). Tehokkain Timantti-Fiat oli 78-hevosvoimainen 715 DT, mutta akselit olivat edelleen sota-ajan tyyppiä.

Timantit korvattiin 1960-luvun lopulla kokonaan uudella Nastro d´Oro -mallistolla, jonka nelivetoihin tuli pari vuotta myöhemmin kestävyyttä ja maavaraa lisänneet napavälitykset. Planeettavähennyspyörästöjen ansiosta vetäviä etuakseleita uskallettiin asentaa aiempaa tehokkaampiin traktoreihin. Uuden sarjan mahtimalleja olivat 100 hv:n Fiat 1000 DT ja 130-hevosvoimainen 1300 DT.

Eurooppalaiset tehtaat olivat tehneet yksittäisiä yli 100 hv:n malleja, mutta 1970-luvun lopulla alkoi ilmaantua kokonaisia suurtraktorimallistoja, joissa takavedot olivat lähinnä tilaustuotteita. Näitä olivat muun muassa IH:n 55-sarja, TW-Fordit, Deutz-Fahrin DX-mallit ja Favorit-Fendtit. Fiat osallistui tähän luokkaan vuoden 1979 lopulla lanseeratulla Grandi-malistolla.

Grandi-mallit kuuluivat 80-sarjaan, jonka ensimmäiset Fiatit 780 ja 880 valmistuivat jo 1975. Täyteen laajuuteensa sarja kasvoi 3 vuotta myöhemmin, jolloin esiteltiin pienemmät 580 ja 680, sekä 6-sylinterinen 980. Ulkonäkö oli nyt yhtenäinen, uutta oli Pininfarinan muotoilema ohjaamo. Giorgio Bagolinin ja Antonio Cornin johtama suunnitteluryhmä sai 5-vuotisen urakkansa päätökseen, kun sarjan suurimmat mallit 1180, 1280, 1380, 1580 ja 1880 saatiin Modenan tehtaan valmistusohjelmaan.

Grandi-Fiatit olivat alusta loppuun uusia malleja, ja ensimmäistä kertaa Fiatin pyörätraktorihistoriassa parissa mallissa oli turbo. Tehokkaammassa turbomallissa 1880 oli 180-hevosvoimainen 8,1 litran kuutosmoottori ja se kuului aikansa voimakkaimpiin eurooppalaisiin traktoreihin.

Varustelunsa puolesta se vastasi kilpailijoitaan – turbot, hydrauliset voimanoton kytkimet, märät levyjarrut ja vetovarsitunnustelut olivat tämän kokoluokan traktoreissa vakiokamaa, mutta nelivetotekniikassa ei oltu vielä sanottu viimeistä sanaa. Etuakselin tasauspyörästön lukon tyypistä ja tarpeellisuudesta käytiin kovaa väittelyä. Isommissa Grandi-Fiateissa päädyttiin käyttämään hydraulista levylukkoa, jollainen oli taka-akselillakin, lukitusta hoidettiin samalla polkimella.

Fiat oli 1980-luvun alkaessa Euroopan markkinajohtaja 13,3 % osuudella, maataloustelatraktoreiden ja 4-vetojen tekijänä se oli koko läntisen maailman ykkönen. Grandi-Fiatit lisäsivät osaltaan merkin menestystä, ne kun soveltuivat eurooppalaisiin olosuhteisiin monia muita merkkejä paremmin.

Mekaanisen voimansiirron ansiosta hevosvoimat olivat kokonaisuudessaan käytettävissä, tietty osa ei hävinnyt matkalla moottorista pyöriin. Erityisesti kiiteltiin jäähdytystä, joka toimi kaikissa ilmastoissa. Tehokkain 1880-malli möi erityisen hyvin, samoin sen uraa jatkanut Fiatagri 180–90. Markkinat vetivät Amerikassakin, missä sitä myytiin Hesston-nimellä. Tuon heinäkonemerkin lisäksi Fiatille siirtyi myös Laverda-puimureiden valmistus, mikä antoi aihetta merkin vaihtamiseen Fiatagriksi. Perinteinen oranssi väri oli vaihtunut jo aiemmin terrakottaan.

Turvetyömaiden ykkönen

Suomessa myytiin 1980-luvun alussa n. 11 000 traktoria vuodessa, joista jo puolet oli 4-vetoja. Suhteessa eniten nelikkokauppaa teki Työväline Oy, jonka myymistä Fiateista 85 % oli 4-vetoja. Fiatin kokonaismyynti oli tuolloin luokkaa 700–950 kpl/vuosi.

Yli 120-hevosvoimainen oli tuolloin jo suurtraktori, ja tuon rajan ylittäneitä malleja oli markkinoillamme tusinan verran. 150 hevosvoimaan ylsi neljä traktoria, eli Ford TW30, International 1455XL, sekä Fiatit 1580 DT ja 1880 DT. Fiat oli kummassakin jättiluokassa markkinajohtaja.

Hyvin harva maatila katsoi tarvitsevansa niin tehokkaita traktoreita, mutta urakkapuolella niille oli kysyntää. Fiat oli erityisesti turveurakoitsijoiden suosiossa. Jäähdytysteho riitti helteessä ja pölyssä, akselit kestivät tuplalevikeiden lisärasitukset, eikä voimansiirto hajonnut jyrsimen osuessa kantoon. Useita Grandi-Fiateja on vieläkin aktiivikäytössä, vaikka mittarissa saattaa olla yli 20 000 tuntia.

Lue lisää