Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Volvo-BM 2254 -traktorissa käytettiin lainatekniikkaa – moottori ostettiin Perkinsiltä ja voimansiirto International Harvesterilta

Suuremmat traktorivalmistajat olivat aikanaan mahdollisimman omavaraisia, ulkopuolisilta ostettiin yleensä vain sähkö- ja polttoainelaitteet, hydraulipumput sekä renkaat. Olipa sellaisiakin tehtaita, joille tuotiin vain malmia ja kumia. Innokkaimpia komponenttitoimittajien asiakkaita olivat saksalaiset.
Volvo-BM 2254 -traktoria valmistettiin vuosina 1979–81, Eskilstunassa, Ruotsissa. Traktoria on valmistettu yhteensä 865 kpl.
Volvo-BM 2254 -traktoria valmistettiin vuosina 1979–81, Eskilstunassa, Ruotsissa. Traktoria on valmistettu yhteensä 865 kpl. Kuva: Kimmo Kotta

Lanzin, Deutzin ja Hanomagin kaltaiset suuret toimijat eivät sivullisten palveluksia juuri tarvinneet, mutta pienemmät valmistajat sitäkin enemmän. Monessa 50-luvun saksalaistraktorissa oli joko Güldnerin, MWM:n tai Deutzin moottori, ZF:n voimansiirto sekä Boschin sähkölaitteet ja hydrauliikka. Omaa tuotantoa olivat käytännössä vain pellit ja maalaus.

Amerikkalaiset taas ostivat omien valikoimiensa jatkoksi valmiita traktorimalleja, joihin tehtiin merkkikohtaisia kosmeettisia muutoksia. Long-merkillä ei ollut ollenkaan omaa traktorituotantoa, vaan koneet toimitti muun muassa Zetor, Universal ja Landini. MF:n suurimmat mallit tulivat 60-luvun puoliväliin saakka Minneapolis-Molinelta ja Oliverilta.

Allis-Chalmersin traktorisarjan pienimmät koneet ostettiin Renaultilta ja UTB-Universalilta. Oliver hankki pieniä traktoreita Fiatilta ja David Brownilta. Englantilaiset uskoivat lähes kokonaan omaan osaamiseensa, eikä perustekniikkaa juuri muualta hankittu. Poikkeuksen tekivät nelivetoisiin erikoistraktoreihin paneutuneet County, Muir-Hill ja Roadless, jotka ostivat alustat Fordilta ja lisäsivät niihin omat mausteensa. Volvo sovelsi 70-luvulla samantapaista menetelmää.

Uusi traktori uudesta tehtaasta

Volvon mallistoon kuului 70-luvun alkupuolella neljä traktoria, joiden DIN-tehot olivat 45, 78, 102 ja 132 hevosvoimaa. Suurimmasta turbomallista oli myös nelivetoversio. Sarjasta löytyi sopiva traktori pienille, suurehkoille ja suurille tiloille, mutta tuolloin vielä hyvin kysyttyyn 60 hv:n luokkaan Volvolla ei ollut tarjolla mitään.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kokonaan uuden traktorimallin kehittämiseen ei kuitenkaan ollut haluja, varsinkaan kun yhtymällä oli jo aavistuksia traktorituotannon loppumisesta. Uusi vuonna -75 avattu Hällbyn traktoritehdas oli Volvon siihenastisista sijoituksista mittavin. Tämän 65 000-neliöisen tuotantolaitoksen hyödyntäminen esimerkiksi maansiirtokoneiden teossa oli huomioitu jo suunnitteluvaiheessa.

Niinpä Volvo päätyi osittaiseen lainatekniikkaan; moottori ostettaisiin Perkinsiltä ja voimansiirto International Harvesterilta. Kumpikin yhteistyökumppani oli tuttu entuudestaan. Perkinsin kolmosia oli käytetty Buster-Volvoissa 60-luvun alusta lähtien ja käytettiin edelleen T430-mallissa. IH:sta oli vähällä tulla Bolinder-Munktellin omistaja 40-luvun lopulla, mutta lopulta yhtymä siirtyi Volvon hallintaan.

Moottori oli sama Perkins 4.236, jota käytettiin MF175- ja 575-traktoreissa, mutta nyt sen tyypiksi ilmoitettiin D39T. Voimansiirto tuli IH:n Doncasterin tehtailta Englannista, vaihdevivut olivat ”britti-Kormiikkien” tapaan vasemmalla puolella. Hydrauliikan, tasokkaan ohjaamon ja muut tykötarpeet Volvo tuotti itse. Ensimmäiset 61-hevosvoimaiset Volvo BM T500 -traktorit valmistuivat vuoden -75 aikana, ja kysyntää riitti alusta alkaen.

Uutta mallia koottiin seuraavan kolmen vuoden aikana samalla parin tuhannen koneen vuosivauhdilla kuin pienempää Volvo BM T430- ja suurempaa T650-traktoria. Melko runsas ulkopuolisten osien määrä ja monia kilpailijoita reilumpi hinta ei haitannut, Volvo-logot pelleissä olivat riittävä laadun tae ainakin ruotsalaisviljelijöille.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuonna -78 T500 uudistettiin kahdeksi eri malliksi: 56 hv:n 2200:ksi ja 2250:ksi, jossa oli 68 hv. Moottori oli sama entinen Perkins ja voimansiirto edelleen IH:sta. Seuraavana vuotena kumpaankin teholuokkaan tuli saataville nelivetoversio, johon etuakselit toimitti japanilainen Kimco. Nelivedoilla varustettiin kuitenkin vain noin 20 prosenttia 5 054 traktorin kokonaismäärästä.

Tuohon aikaan Volvon loistokkaan traktorihistorian loppu oli jo tiedossa, viimeiset T2200-sarjan traktorit tehtiin vuonna -81, T650:n ja T700:n vuoro tuli vuotta myöhemmin. Viimeisenä tulivat tiensä päähän isot 6-sylinteriset mallit vuonna -87, joita tehtiin viimeiset vuodet Volvo BM Valmet-merkillä.

Vale-Volvokaan ei nostanut Suomen myyntilukemia

Suomessa myytiin 70-luvun lopulla vielä hurjia traktorimääriä: vuoden -76 saldo oli 11 233 konetta, vuonna -80 vieläkin komeampi 11 548 ja 2 vuotta myöhemmin 11 541 konetta. Alle 9 000 traktorin mentiin vasta vuonna -86. Myydyimpiä merkkejä olivat jo pitkään olleet Valmet, Massey-Ferguson, Ford ja International. Kovimpia tuon ajan nousijoita olivat Zetor ja Fiat, jotka olivat kasvattaneet myyntiään muutamasta sadasta koneesta tuhannen pintaan, Zetor jopa reilusti siitä yli.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Noloimpia lukemia tilastoissa oli Volvon kohdalla. Vuonna -74 rekisteröitiin vielä pitkäaikaisen keskiarvon mukainen 443 kappaletta, mutta sitten alkoi raju pudotus. Kolme vuotta myöhemmin mentiin jo alle 200 traktorin: vuoden -81 lukema oli 96 traktoria ja viimeisenä Volvon myyntivuotena 73 kappaletta.

Volvo oli meillä ja muualla tasokkaan traktorin maineessa, ihan syystäkin. Pitkään Volvoilla ajaneiden mielestä laadusta kannatti maksaa reilusti kovempaa hintaa, mutta T500:n ja myöhempien 2200-sarjan traktoreiden kohdalla hinta-laatusuhde ei ehkä enää ollut totuttua Volvo-tasoa.