Orenstein & Koppel typ 6 -kaivinkonetta kutsuksiin Hullu-Jussiksi – kaivuria käytettiin mm. rata- ja kanavatyömailla

O&K-logo on tuttu jokaiselle liukuportaissa liikkuneelle, rappujen ala- ja yläpäässä. Samainen logo on koristanut montaa muutakin teknistä laitetta.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

125-vuotisen historiansa aikana saksalainen Orenstein & Koppel -monialakonserni teki valtavan valikoiman koneita rautateille, kaivoksille, kaupunkiliikenteeseen, tietyömaille, satamiin, maanteille ja pelloille. Liukuportaiden jälkeen tunnetuimpia O&K-tuotteita olivat kaivinkoneet, aluksi höyrykäyttöisinä ja vaijerivetoisina, sittemmin täyshydraulisina dieseleinä.

Kaikkea liikkumiseen ja maansiirtoon

Orenstein & Koppel -yhtymä sai alkunsa romuliikkeestä, jonka perustajia olivat Poznanissa vuonna 1851 syntynyt Benno Orenstein ja samanikäinen Arthur Koppel, joka oli lähtöisin Dresdenistä. Firma erikoistui jo varhaisessa vaiheessa rautateihin, ja 1900-luvulle tultaessa O&K pystyi toimittamaan kaiken junaliikenteessä tarvittavan materiaalin, vetureista kiskoihin, vaihteisiin sekä ratapölkkyihin.

Kaivinkoneita oli käytetty hyvällä menestyksellä ratatöissä, joten niiden ottaminen tuotanto-ohjelmaan oli perusteltua. Ensimmäinen vuonna 1908 valmistunut höyrykäyttöinen kone, ”typ 16”, oli varustettu kahden kuution kauhalla. Se painoi työkunnossa 64 tonnia ja liikkui kiskoja pitkin. Mallia tehtiin vuosien mittaan yli 260 kappaletta, ja vientiä oli aina Etelä-Amerikkaan asti. Pienempi ”typ 5” tuli markkinoille vuonna 1910, mutta siitä ei tullut yhtä suosittua, kymmenessä vuodessa valmistui vain 18 konetta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kiskojen päällä oleva kaivinkone piti pintansa. Sen liikkuminen oli varmaa, mutta käyttö oli rajoitettua ja kiskotuksien tekeminen vaati paljon työvoimaa. Ominaisuudet parantuivat tela-alustalla, jonka O&K otti valinnaisvarusteeksi vuonna 1924. Ensimmäinen ”typ 8” -telamalli painoi 40 tonnia. Jatkossa tuli lisää moottorivaihtoehtoja: höyryn lisäksi koneen sai myös sähkö- tai dieselkäyttöisenä.

Seuraava uudistus oli vuonna 1930 esitelty Universal-sarja, johon kuului kaksi konetta painoluokissa 36 ja 56 tonnia. Kevyempi ”typ 6” nousi heti suositummaksi, ”typ 9” soveltui lähinnä kaivoksille ja ruoppaustyömaille. Moottorien lisäksi koneisiin sai valita puolenkymmentä erilaista kaivuvarustusta sekä moottoritilasta kokonaan eristetyn suuri-ikkunaisen tropiikkiohjaamon.

Saksan valtiolliset mullistukset vaikuttivat paljon O&K-konsernin toimintaan, molemmat perustajat kun olivat juutalaisia. Firma meni takavarikkoon ja pääjohtaja Alfred Orenstein joutui monen muun joukossa lähtemään maanpakoon. Yhtymän nimikin närästi natsihallintoa siinä määrin, että se vaihtui muotoon MBA (Maschienenbau und Bahnbedarf AG).

Entinen nimi ja tuotemerkki otettiin takaisin käyttöön vuonna 1949. Saksan jaossa osa O&K-tehtaista jäi itäiselle puolelle, mutta toiminta jatkui Länsi-Saksassa lähes entisessä laajuudessa. Kaivinkoneet olivat edelleen vahvasti kuvioissa, samoin suuret kaivupyöräkoneet.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Traktoreidenkin tekoa kokeiltiin, mutta sillä saralla ei menestytty. Ensimmäinen täyshydraulinen RH5-kaivinkone esiteltiin vuonna 1961, pari vuotta myöhemmin oli pyöräalustaisen MH5:n vuoro. Nimilyhenteet tulivat sanoista Raupenhydraulikbagger ja Mobilhydraulikbagger. Kaikkiaan O&K on tehnyt historiansa aikana yli 55 000 hydraulista kaivinkonetta, joista 700 kappaletta oli yli 100-tonnisia.

Suurin malli oli 1 000-tonninen ja 4 400-hevosvoimainen RH400, joka rouhaisi kerralla 45 kuutiota. Se on kuitenkin leikkikalu ruskohiilikaivoksella käytettävään O&K 289 -kaivupyöräkoneeseen verrattuna. Laite painaa 12 830 tonnia, on 96 metriä korkea, 45 metriä leveä, 220 metriä pitkä ja pystyy vuorokaudessa louhimaan 240 000 kuutiota hiiltä.

O&K-yhtymä on sittemmin siirtynyt historiaan. Veturituotanto päättyi vuonna 1981, kun junien ja ratikoiden valmistusoikeudet siirtyivät Bombardierille. Raskaammat kaivoskoneet menivät Terexille vuonna 1998, jota nykyään hallinnoi Caterpillar. Hissien ja liukuportaiden valmistusta jatkoi vuodesta 1996 lähtien Kone Oy, kevyempien maansiirtokoneiden valmistus myytiin seuraavana vuotena New Hollandille.

Tarttuva lempinimi

Ilmeisesti ensimmäinen Suomessa käytetty kaivinkone oli 17-tonninen Krapi 1-kahmariruoppaaja, jonka valtio tilasi englantilaiselta Priestman Brothers Co:lta. Ponttoonilla seissyttä höyrykäyttöistä konetta kokeiltiin ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa syksyllä 1890. Tulevina vuosina kahmari- ja pistokauharuoppaajien lukumäärä kasvoi useisiin kappaleisiin.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensimmäinen ratatöissä käytetty kone oli kiskoilla kulkenut Bucuurys C70, jonka VR hankki vuonna 1912. Telakonekauden aloitti saksalainen Menck, joka tilattiin Saimaan kanavavalle 20-luvulla. Myöhemmin merkkejä tuli vielä lisää – ainakin Demag ja O&K laittoivat suomalaismaisemaa uuteen uskoon.

Kaivinkoneille täällä keksitty lempinimikin oli pian yleisessä tiedossa, mutta ei kuitenkaan kaikkien. Jotkut rata- tai kanavatyömiehet kehuivat kortteeritalossaan, kuinka työmaalle tulee kohta Hullu-Jussi, mihin emäntä kivahti, että ”meille ei sitä oteta asumaan, teissäkin on sietämistä”.

Viimeisin, ellei peräti viimeinen Suomeen tullut höyrykaivinkone oli Kemijärvi-Salla-ratatyömaalle vuonna1940 hankittu O&K typ 6. Myöhemmin se palveli Uuksussa, Simpeleellä, Otanmäellä, Kontiomäellä, Kolarissa ja Onkamossa. Viimeinen työmaa oli vuonna 1962 Kiteellä, minne kone myös jäi. Nykyään tämä Suomen ainoa säilynyt höyrykaivinkone on jalustalla Tolosenmäen asemalla. n

Avaa artikkelin PDF