Caterpillarilta lisää uuden sukupolven kaivukoneita

Caterpillar laajentaa uuden sukupolven tela-alustaisten kaivinkoneiden tarjontaansa. Aiemmin valikoimassa oli 320, 323, 330 ja 336, joiden työpainot ovat 22,7–38 tonnin välillä. Nyt joukkoon liittyy Cat 326 – työpainoksi ilmoitetaan 25,9 tonnia.
Uutuudessa hyödynnetään runsaasti uutta teknologiaa, jonka kerrotaan parantavan tehokkuutta jopa 45 % verrattuna aiempiin malleihin. Kuljettaja on työtehon kannalta hyvin tärkeässä roolissa – tästä syystä hallintalaitteiden helppokäyttöisyyteen ja työmukavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota.
Urakointitehon paranemiseen vaikuttaa myös vakio-ominaisuuksiin kuuluva 2D-koneohjausjärjestelmä. Laitteisto on laajennettavissa 3D-versioksi. Uuden sukupolven Catit on varustettu vaa’an lisäksi mm. automaattisella tasaustoiminnolla, jossa kauha liikkuu valitussa tasossa pelkästään yhtä vipua vetämällä. Kaivuavustimen ansiosta myös esim. ylävaunun käännön tai kaivupuomin saa pysähtymään ennalta määrättyyn pisteeseen automaattisesti.
Uusittu ohjaamo
Ohjaamo on suunniteltu täysin uudelleen, esimerkiksi tärinätasot ovat laskeneet jopa 50 %. Näkyvyyttä parantavat aiempaa kapeammat hytin pilarit sekä aiempaa matalampi ylävaunun etukulma. Vakiovarusteisiin kuuluu sivu- ja takakamerat. Optiona on hankittavissa 360 asteen ylänäkymän tuottava kamerajärjestelmä. Erikoisominaisuuksiin lukeutuu myös mm. avaimeton käynnistys.
8-tuuman näyttöpaneelin kautta on mahdollista mm. muuttaa katkaisimien toimintoja haluttuihin paikkoihin. Lisäksi eri kuljettajille voi luoda omat profiilinsa hallintalaitteiden osalta. Näytön kautta voi myös selata koneen käyttöohjeita.
Lisää tehoa
Cat 326:n moottori täyttää luonnollisesti viimeisimmät päästömääräykset. Cat C7.1 -moottori tuottaa tehoa 151 kilowattia. F-sarjaan verrattuna polttoaineenkulutuksen luvataan pudonneen 15 %. Tehoalueita on käytettävissä kolme kappaletta. Uusi Smart-työalue osaa yhdistää moottorin kierrokset ja hydraulitehon kaivuolosuhteisiin, mikä osaltaan parantaa polttoainetaloutta.
Valmistajan mukaan huoltokustannukset laskevat uuden mallisarjan myötä peräti 20 %. Säästöihin vaikuttaa mm. polttoainesuodattimien vaihtoiän tuplaantuminen, sekä syklonitoimisen ilmansuodattimen 1 000 tunnin vaihtoväli. Hydrauliöljysuodattimen vaihtoväli on peräti 3 000 tuntia. Sähköohjatun hydrauliikan ansiosta suodattimien määrä on muutoinkin vähentynyt.
Uusitun hydraulijärjestelmän kerrotaan yhdistävän voiman ja tarkkuuden. Samalla myös esim. ylävaunun kääntövoimaa on parannettu 12 %, mikä helpottaa työskentelyä etenkin täysiä kauhallisia liikuteltaessa.
Osaston luetuimmat
- Löydä Koneviesti-mies -kilpailu on päättynyt – kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!
- Husqvarnalta innovatiivinen lisäys akkuketjusahoihin –keskipakokytkin tekee 542 iXP ja T542 iXP -malleista polttomoottorityyppisesti käytettäviä
- Husqvarnalta täysin uudet järeät 592 XPG ja 585 -moottorisahamallit innovatiivisilla yksityiskohdilla
- Avant Murinoilla järjestettiin ensimmäiset Avantilla ajon SM-kilpailut – ylöjärveläiset ottivat kaksoisvoiton
- Kone- ja polttoainevarkaudet jatkuva riesa Ruotsissa
- Puolustusvoimien käytöstä poistettua materiaalia huutokaupattiin Tampereen Kalkussa − eniten kiinnostusta herättivät Mercedes-Benzin MB-Trac 1600T ja Volkswagenin neliveto LT 45D
- Husqvarnalta täysin sähköinen päältä ajettava ruohonleikkuri – leikkaa jopa 4700 neliön alueen