Moottorisahauksen SM-kisat 2007 Lustossa: Palkintokorokkeella kahdet uudet kasvot

Mestari Jukka Perämäki (kesk) sahasi Husqvarnalla, hopeamitalisti Pasi Parviainen (oik) Stihlillä ja pronssimitalisti Mauri Marjomaa Dolmarilla. Tämä kolmikko sahoineen lähtee edustamaan Suomea PM-kisoihin Ruotsiin. 

Petri Pasinpoika Parviaisella (3 v) on jo aito kilpameininki päällä. Vielä ei haittaa, vaikka sahamerkki viirissä poikkeaa Isän sahasta. Ennen Petrin varttumista tarvittaisiin kisoihin muita nuoria miehiä sahan kahvoihin. 

Mestaruuden ratkaissut karsintapuu joutui kovimpaan mahdolliseen syyniin, kun sen tuoma- reina tarkastivat viimeisin maail- manmestarimme Tuomo Pirkkalainen (vas.) ja toinen aktiiviaikanaan edustustason kilpasahaaja Erkki Julkunen. Jukka Perämäen karsintajälki oli virheetön. 

Kuten taustan puista näkyy, Jukka Perämäki pääsi irrottamaan kaatopuunsa onnekkaasti lyhyen tyvenen aikana. Runko iskeytyi maahan 15,4 sentin päähän 15 metrin etäisyydelle pystytetystä kaatokepistä. 

Sorvatut karsintarungot ja niihin poratut keino-oksat näyttävät tulleen jäädäkseen kansainvälisissä sahauskilpailuissa. Yli 5 mm:n tynkien tai runkovaurioiden riski on luonnonoksia suurempi. Tappeja on saman verran, mutta niiden asemointeja kolme eri vaihtoehtoa. Kilpailija tietää oman runkonsa vasta tehtävälle kutsuttuaan. Virheen mittaaminen on tuomareille helppoa, kun oksankynnäitä ei ole. 

Osumatarkkuus ei yksin ratkaise kaadon suorituspisteitä. Kaatolovesta ja pitopuusta on tarkat säännöt. Kokenut tuomari Keijo Kähkönen mittasi työntötulkilla Perämäen kannosta liian ison korkeuseron pitopuussa. Virhepisteet pudottivat tuloksen hälyyttävän alas kokonaiskilpailua ajatellen. Kahden pistosa-hauksen jäljet näkyvät tyvessä. 

Moottorisahauksen SM-kilpailujen osanottajalista oli tähän mennessä näkemistäni lyhyin. Kato oli käynyt erityisesti kilpailijoiden vanhemmasta päästä. Nuorten sarjassa ei ollut ainuttakaan osallistujaa. Se panee väkisin ainakin järjestelytoimikunnan ja toivottavasti myös kilpailijat tukijoineen miettimään kisojen tulevaisuutta.

Osallistujakadon syistä nousi ensimmäisenä puheenaiheeksi osallistumismaksu, joka on ollut pitkään 252 euroa kilpailijalta. Sitä ja ansionmenetystä monet kilpailijat

pitävät omalle rahapussille liian kalliina. Työsuhteisille metsureille työnantajat ovat perinteisesti kustantaneet kilpailumaksun ja majoituksen ylläpitokorvauksineen. Jotkut työsuhteiset ovat saaneet lisäksi ansionmenetyskorvausta kilpapäiviltä. Kun myös valtakunnan taitavimmiksi todistetuista miehistä osa on joutunut etsimään leipänsä muualta kuin metsästä, osallistumiskuluja ovat astuneet paikkaamaan varsinaisten tukimaksujensa lisäksi eri sahamerkkien maahantuojat. Kovimmin kulut kouraisevat tällä erää Oy Husqvarna Ab:tä, jonka ”talli” sahaa sekä Husqvarnoilla että Jonseredeilla. Ne olivat nytkin määräenemmistönä kisasahoista. Muut merkit olivat Stihl ja Makita/Dolmar.

Yhteensä osallistumismaksut kattavat noin kolmanneksen SM-kisojen järjestelykuluista. Loput katetaan metsää ja metsätyötä arvostavien yritysten ja yhteisöjen vapaaehtoisilla tukimaksuilla, joiden suuruus päätetään yhteisissä vuosikokouksissa. Entisten aktiivikilpailijoiden työpanos ennakkojärjestelyissä ja tuomaroinnissa on merkittävästi edesauttanut kulujen pitämistä aisoissa.

MM-tasolla innostus moottorisahaukseen on selvässä kasvussa. Suomi alkaa olla kisoissa altavastaaja jopa eurooppalaisten joukossa. Itäblokin maat tulevat ryminällä kohti kärkeä. Sitä taustaa vastaan SM-kilpailujen hiipuminen ei lupaa hyvää. Toivottavasti kyseessä oli vain välivuosi ennen vuoden 2008 MM-kisoja. Tänä vuonna kilpaillaan kansainvälisesti vain pohjoismaiden mestaruudesta Ruotsissa.

Nuoria kaivattaisiin valmennukseen kipeästi. Vaatimusta metsäalan työsuhteesta tai koulutuksesta ei ole. Tärkeintä on, että saha pysyy tavallista paremmin käsissä ja halua omien taitojen edelleen kehittämiseen löytyy. Järjestelytoimikunta tekee parhaansa valmennussuhteiden luomisessa.

Tuulen vaikutuksesta kaatotuloksiin olen kirjoittanut kärsimykseen asti. Sille ei ihminen – eikä edes Batman – mitään, että toisinaan tuulee, toisinaan ei. Kilpailijalle on katkerinta juuri se, että merkkikepin asettamisen jälkeen tapahtuu molemmat vaihtoehdot.

Järjestelytoimikunta teki tänä vuonna radikaalin ratkaisun tuulihaittojen eliminoimiseksi. Kaato toteutettiin aikaisina aamutunteina ennen sään lämpenemistä keskipäivää kohti. Tuulen heräämisen tuntevat jopa iskelmänikkarit: ”Kun herää tuuli ja mennyt on yö...”

Luonto teki jälleen tepposet. Tuuli ei edellisyönä mennytkään levolle. Pitkien kuusten latvat huojuivat seitsemältä aamulla. Lyhyitä sadekuurojakin saatiin, jopa rakeita jälleen epäonnisen Jarmo Laatikaisen kaatotehtävän aikana. Aikainen ylösnousu ei sentään mennyt kilpailijoilta ihan hukkaan. Iltapäivällä Luston kenttätehtävien aikana puhurit yltyivät ajoittain niin rajuiksi, että kaato Makkolan metsässä olisi pitänyt keskeyttää jo turvallisuussyistä. Lustossa teltat lentelivät ja äänentoistolaitteet kaatuilivat.

Virolaiset vieraamme mukaan lukien kaatotehtävässä ylitti 600 pisteen rajan (max. 660 p.) vain 9 miestä eli noin puolet. Se jo kertoo kelistä. Lajivoiton otti kokenut Alpo Lehikoinen. Hänen ensimmäinen kaatopuunsa oli laho. Kilpailun ainut protesti osoittautui kannattavaksi.

Kaato on kilpailun ensimmäinen ja merkittävin tehtävä. Tänä vuonna kokonaiskilpailun SM-mitalihaaveet kaatopisteitten perusteella säilyivät teoriassa vain viidellä miehellä. Kirkkaimmista nimimiehistä Esa Tumelius, Jukka Kylliäinen ja Jarmo Laatikainen kaatoivat normaalista tasostaan merkittävän pal-

jon ohi kepin.

Jukka Perämäki osui hyvin, mutta sai hänelle hyvin harvinaiset virhepisteet kannosta. Ensimmäinen pisto meni alaviistoon, eikä tilanne enää korjaantunut täydellisesti toisella. Silti kaatoaikaa jäi tähteeksi 17 sekuntia (maks. 3 min).

Suomalaisista sakkopisteitä yliajasta saivat vain Jaakko Rikkola ja Jari Sirviö. Viron Marko Pohlakin suoritus meni 3 sekuntia pitkäksi.

Kaadon sahausaika on tavallaan

lisääntynyt, kun kaatoraudan käyt-

tö suuntauksen tarkistamiseen kiel-

lettiin juuri ennen viime vuoden MM-kisoja. Raudan käsittelyyn ku-

lui kaikilta oma aikansa. Tulosten

kärkipäästä on pääteltävissä, ettei

kielto vaikuta osumatarkkuuteen. Niin vakuutteli useampikin

kilpailija asiasta haastateltuna.

Suuntaus on nyt katsottava suoraan sahasta.

Myös tarkkuuskatkaisu, kansanomaisesti lankku, tehtiin maastossa. Kärkipään taso oli mielestäni kauttaaltaan kova. Tietenkin miehet ovat vuosien harjoittelun myötä koventuneet. Siitä täysi kunnia heille. Silti en voi tason nousussa ummistaa silmiäni uusilta terälevymalleilta, jotka soveltuvat viimeistelyyn entisiä paremmin.

Toinen kilpailijoiden hyödyntämä tekniikkaetu ovat mielestäni pöllin päätä peittävät stopparit. Nykyinen malli mahdollistaa terän kurkkimisen pöllin pään sivuitse, jolloin tarkkuus ja sahausaika paranevat. Vanhojen ”laatikoitten” aikaan terälle näki vain yläkautta.

Harjoittelua varten stopparin mitat ja malli pitäisi mielestäni ensi tilassa määrittää kansainvälisissä säännöissä. Tässä tehtävässä katkaistaan ”kiven päälle kaatunutta runkoa”. Ei terän asemaa silloin voi tyven ohi käydä kurkkimassa.

Kovat pisteet ymmärtää myös siksi, että kaadossa täysin epäonnistuneilla oli varaa pelata äärimmäisellä riskillä, kun kokonaiskilpailu oli jo menetetty. Niin tapahtuikin Klaus Oinoselle. Toiseksi viimeinen sija kaadossa vaihtui tarkkuuskatkaisun voitoksi. Samaan tunnelmaan sopi pronssille sahannut Jaakko Rikkola. Ehkä osittain myös Jarmo Laatikainen.

Jukka Perämäki ja Esa Tumelius

olivat melkoisessa pakkoraossa toi-

sesta syystä. Kovina ja kokeneina

kilpailijoina he nielivät hetkessä

kaadon pettymyksen ja päättivät katsoa pelin loppuun hurjalla takaa-

ajolla. Jukka onnistui tarkkuudessa hopean arvoisesti. Esan kohtaloksi koitui lankkuun sahaus pienimmällä mahdollisella hipaisulla. Sekin näytti tapahtuvan varsinaisen sahauksen jo päätyttyä. Miehen ponkaistessa pystyyn terälevyn kärki raapaisi ohuen, mutta selvän jäljen aluslevyyn. Monet varmaan kuvittelivat kenttälajeissa pelottavan kovaksi tunnetun Esan pudonneen kintereiltä. Kisan toinen lankkuun sahannut oli Alpo Lehikoinen. Tehtävän pisin suoritusaika heilautti kaadon voittajan tarkkuuskatkaisun jumboksi.

Kaadossa menestyneet Vesa Kurki, Pasi Parviainen ja Mauri Marjomaa eivät tyytyneet pelaamaan var-

man päälle, vaan tiukka puristus jatkui.

Metsästä lähdettiin Luston kentälle ja suuren yleisön eteen suorastaan kihelmöivän odotuksen tunnelmissa. Pystyisivätkö Pasi Parviainen, Mauri Marjomaa ja Jussi Isotalo uhkaamaan loppuun saakka Vesa Kurkea ja kovaa nousua tekevää Jukka Perämäkeä?

Jostain kumman syystä teräketjun vaihto jäi tuloksiltaan alle kilpailijoiden tavanomaisen tason. Pöydässä en havainnut oleellista liukkautta, eikä aurinko päässyt sokaisemaan katetussa suorituspaikassa. Tehtävän spesialistit jäivät sekuntitolkulla parhaista ajoistaan.

Sitä suuremmalla syyllä Jukka

Perämäen rutistus lajivoittoon 12,81 sekunnissa (122 p.) nosti häntä kokonaiskilpailussa niin, että mitalia sittenkin ennusteltiin kokonaiskilpailussa. Hajuraon kapeneminen kärkeen ei voinut olla vaikuttamatta kanssakilpailijoiden sielunelämään. Takaa-ajo oli murhaavan määrätietoista.

Mikäli joku ihmettelee Jarmo Laatikaisen puhdasta nollaa tässä tehtävässä, se tuli takautuvasti alta/päältä sahauksesta. Siinä tehtävässä irtosi toinen terämuttereista, jolloin sääntöjen mukaan teräketjun vaihto katsotaan vajavaisesti teh-

dyksi ja se tehtävä mitätöidään.

Muita rangaistavia asioita tässä tehtävässä olisivat verta vuotavat haavat käsissä, mutterin tai ketjun

putoaminen pöydältä, kääntämätön laippa, liian löysä ketju tai ketjun asentaminen takaperin. Viimeksi mainittukin on nähty kilpailuissa, joka tiedoksi nolostuneille harrastesahaajille kerrottakoon.

Alta/päältä sahauksessa Esa Tumelius täräytti kovan tuloksen ja sen myötä lajivoiton. Alkupään tehtävien epäonnistumisista ei näkynyt jälkeäkään. Ihailtavaa psyykkausta.

Jukka Perämäen keskittynyt pä-

räytys tuotti hopean. Pronssimitali pujotettiin Jaakko Rikkolan kaulaan. Jukka Kylliäinenkin jäi vielä ennen karsintaa mitaliehdokkaiden joukkoon. Pasi Parviainen ja Mauri Marjamaa menettivät asemiaan.

Jarmo Laatikaisen heikot pisteet selittyvät sillä, että mutterin putoamisesta johtuen hän menetti teräketjun nollan lisäksi tämän tehtävän aikapisteet (25,51 s = 51 p). Rappuakin jäi 7,6 mm:ä.

Parhaimmistomme on selvästi harjoitellut sorvattuun runkoon istutettujen keino-oksien karsintaa. Menetelmä otettiin käyttöön kansainvälisten kisojen takia.

Karsintavauhti on tappeihin riittänyt alusta saakka. Riesana ovat ol-

leet karsintavirheet. Rungon ja tappimateriaalin erilainen kovuus keskenään on johtanut jälleen teräketjun poikkeavaan viilaukseen.

Ainakin aiemmat edustusurheilijamme näyttävät harjoitelleen tappikarsintaa tunnollisesti. Virheet vähenevät.

Tässäkin kisassa karsinta ja sen virheet ratkaisivat SM-mitaleitten kohtalon. Keino-oksia enemmän virheisiin vaikutti varmaan enemmän tilanteen tiukkuus karsinnan alkaessa. Kellään ei ollut varaa löysäillä, mutta joillakin oli pakko-onnistumisen paine.

Altavastaaja Esa Tumeliuksen hui-

kea pyyhkäisy virheittä lisäsi taatusti paineita viimeisille karsintapareille. Aika kesti muitten rynnistyksen loppuun saakka ja tuotti lajivoiton.

Ennen kahta viimeistä paria neljä miestä oli 6 pisteen päässä toisistaan. Se tarkoittaa karsintanopeudessa 1,5 sekunnin eroa. Jukka Perämäen ja Vesa Kurjen erotti vain 1 piste. Jukan lailla kolmonen Pasi Parviainen ja nelonen Mauri Marjomaa tiesivät, että Vesa Kurjen tavanomainen vauhti puhtaalla suorituksella määräisi mitalien värin. Kenelläkään ei ollut varaa varmistella.

Pasi Parviainen piti Mauri Marjomaan takanaan ja nopeammalla ajallaan kasvatti eroa, kun molemmat tekivät yhden virheen. Ainakin Pasi oli jo mitaleilla ennen Jukka Perämäen ja Vesa Kurjen ratkaisuparia.

Viimeisen parin valmistautuminen veti kummankin kannustusjoukon hermot kireälle kuin viulun kielet. Kun lippu viimein heilahti, vauhti oli molemmilla hirmuinen ja tasatahtinen. Kumpikin alitti 21 sekunnin rajan. Jukka löi parinsa 7:llä sadasosalla. Kummankin runkoa tutki koko tuomaristo erityisen tarkkaan. Vesalta löytyi 2 virhettä, mut-

ta Jukalta ei yhtään. Perämäen kolmas voitto oli lopulta reilu. Kesti het-

ken ennen kuin tajuttiin, että molemmat edellisen parin kilpailijat nousivat palkinnoille ja Vesa Kurki putosi yhdellä pisteellä neljänneksi.

Tänä vuonna nähtiin todella värikäs kisa alusta loppuun asti. Sen annista olisi yleisöltä jäänyt paljon saamatta ilman legendaarista kuuluttajaamme, Raimo Kerästä.

ã

ã

ã

ã

ã

Avaa artikkelin PDF