Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

KoneAgria 2021 -näyttelyssä oli entisajan näyttelytunnelmaa – pitkän näyttelytauon jälkeen liikkeellä oli erityisen paljon alan maatalous- ja metsäkonealan ammattilaisia

KoneAgriassa vieraita oli odotettua enemmän ja paikoin käytävillä oli jopa tungosta. Koneviesti kokosi KoneAgriasta keskeisimpiä kehitystrendejä.
Kuva: Tapio Vesterinen

Virallisen seurannan mukaan näyttelyvieraita oli yli 14 700 kpl, mikä on ilman muuta odotettua korkeampi määrä. Liikkeellä oli erityisen paljon ammattilaisia, jotka uskaltautuivat pitkän poikkeustilan päätteeksi näyttelyyn – ammatillinen tiedontarve oli ilmeinen.

Näyttelyhallien järjestys oli paikoin kirjava. Aiemmin selkeyttä ovat osaltaan tuoneet useat konekaupan isot edustajat, jotka suunnittelevat omat osastonsa kokonaisuuksina. Valtraa ja Fendtiä edustava AGCO-Suomi oli tuonut näyttelyyn tietopohjaisen osaston, jossa oli Sampo Comia -hybridipuimuri ja sekä yksittäisiä traktoreita, joista osa oli ulkona.

Näyttelyosastoihin oli myös tehty joitakin viimehetken muutoksia, olipa pari osastoa kokonaan tyhjänäkin.

KoneAgria 2021:

  • Messuilla vieraili kolmen päivän aikana 14 768 kävijää, näytteilleasettajia oli 335
  • KoneAgria järjestettiin tapahtuma-alan pysähtyneisyyden jälkeen ensimmäisenä alan ammattitapahtumana
  • Seuraavan kerran KoneAgria järjestetään lokakuussa 2023 Tampereella
New Holland T7.315 HD PLM Connect -traktorissa mittaristo on sijoitettu innovatiivisesti keskelle ohjauspyörää, jossa se kuitenkin pysyy paikallaan eikä pyöri ratin mukana. Myös kyynärnoja ja terminaali edustavat kokonaan uutta suunnittelua. Hinta alkaen 245 080 euroa, alv 0 %.
New Holland T7.315 HD PLM Connect -traktorissa mittaristo on sijoitettu innovatiivisesti keskelle ohjauspyörää, jossa se kuitenkin pysyy paikallaan eikä pyöri ratin mukana. Myös kyynärnoja ja terminaali edustavat kokonaan uutta suunnittelua. Hinta alkaen 245 080 euroa, alv 0 %. Kuva: Tapio Vesterinen
Kubotan suurinta mallisarjaa edustava M7-173 KVT Premium oli ensimmäistä kertaa esillä Suomessa. Muun muassa etu- ja ohjaamojousin sekä portaattomalla voimansiirrolla varustetun 170-hevosvoimaisen 50 km/h mallin hinta alkaa Stokkerilla 106 900 eurosta, alv 0 %.
Kubotan suurinta mallisarjaa edustava M7-173 KVT Premium oli ensimmäistä kertaa esillä Suomessa. Muun muassa etu- ja ohjaamojousin sekä portaattomalla voimansiirrolla varustetun 170-hevosvoimaisen 50 km/h mallin hinta alkaa Stokkerilla 106 900 eurosta, alv 0 %. Kuva: Tapio Vesterinen
Valtran uutuutena oli Precision Lift & Load -sovellus. Kuormaimessa on asentoantureita ja vaaka, joiden mukaan kuormaimen liikkeitä voidaan säätää ja rajoittaa. Kulma-anturin avulla huulilevy voidaan pitää oikeassa kulmassa. Järjestelmän avulla voidaan ylläpitää varastokirjanpitoa ja asettaa tavoiteltu kuormausmäärä, esim. seosrehuvaunua täytettäessä.
Valtran uutuutena oli Precision Lift & Load -sovellus. Kuormaimessa on asentoantureita ja vaaka, joiden mukaan kuormaimen liikkeitä voidaan säätää ja rajoittaa. Kulma-anturin avulla huulilevy voidaan pitää oikeassa kulmassa. Järjestelmän avulla voidaan ylläpitää varastokirjanpitoa ja asettaa tavoiteltu kuormausmäärä, esim. seosrehuvaunua täytettäessä. Kuva: Seppo Pentti
Fendtin 200 Vario -sarja on uudistunut. Ohjaamo on uudistettu hallintalaitteineen perusteellisesti, myös FendtONE-terminaaliratkaisu on saatavilla 200-sarjaan. Samalla traktoriin on tullut sähköhydrauliikka sekä lisävarusteeksi kattava määrä täsmäviljelyominaisuuksia. Moottorit ovat edelleen 3,3-litraisia Agco Powereja.
Fendtin 200 Vario -sarja on uudistunut. Ohjaamo on uudistettu hallintalaitteineen perusteellisesti, myös FendtONE-terminaaliratkaisu on saatavilla 200-sarjaan. Samalla traktoriin on tullut sähköhydrauliikka sekä lisävarusteeksi kattava määrä täsmäviljelyominaisuuksia. Moottorit ovat edelleen 3,3-litraisia Agco Powereja. Kuva: Tapio Vesterinen
Case IH Optum on saanut uuden ohjaamon. Lasipinta-alaa on lisätty ja terminaali sekä kyynärnoja hallintalaitteineen on uudistettu. Ohjaamon kerrotaan olevan erityisen hiljainen – valmistajan ilmoituksen mukaan melutaso on vain 66 dB. Optum 270 CVX AFS Connect -mallin hinnat alkaen 242 200 euroa, alv 0 %.
Case IH Optum on saanut uuden ohjaamon. Lasipinta-alaa on lisätty ja terminaali sekä kyynärnoja hallintalaitteineen on uudistettu. Ohjaamon kerrotaan olevan erityisen hiljainen – valmistajan ilmoituksen mukaan melutaso on vain 66 dB. Optum 270 CVX AFS Connect -mallin hinnat alkaen 242 200 euroa, alv 0 %. Kuva: Tapio Vesterinen
Kiinalaiset Arbos-traktorit ovat uusi tulija Suomen markkinoille. Maahantuojana toimii Motor Power Finland, valikoimiin kuuluu kolme eri tehoista (25–50 hv) ohjaamolla varustettua mallia. Asiakaskuntana ovat niin mökkiläiset kuin seurakunnatkin. Traktoreille myönnetään 3 vuoden/2 000 tunnin takuu.
Kiinalaiset Arbos-traktorit ovat uusi tulija Suomen markkinoille. Maahantuojana toimii Motor Power Finland, valikoimiin kuuluu kolme eri tehoista (25–50 hv) ohjaamolla varustettua mallia. Asiakaskuntana ovat niin mökkiläiset kuin seurakunnatkin. Traktoreille myönnetään 3 vuoden/2 000 tunnin takuu. Kuva: Tapio Vesterinen

Vain uutuustraktoreita

Traktoreita oli KoneAgriassa vähän. Jokainen paikalle tuotu traktori edusti jotain uutuutta, ennen niin tutut traktoririvistöt puuttuivat tyystin. Samaan aikaan kiinalaiset ja intialaiset traktorit ovat ottamassa entistä vakavammin otettavaa markkinaosuutta. Osittain kyseessä on jonkinasteinen seuraava siirtymä pieniin ja edullisiin traktoreihin, mikä tulee traktorimönkijöiden korkean suosion jatkeeksi.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Puimureissa näkyi nyt uusi puimurisukupolvi, kun hybridikoneista esiteltiin uusia malleja. Rostselmash oli nyt näyttelyssä kokonaan uutena merkkinä ensimmäistä kertaa.

Elhon Tornado 470 -ketjumurskaimen ulottuvuus on 4,7 metriä ja voimansiirto on hoidettu kokonaan ilman hihnoja. Työleveys on 1,8 m, sivusiirto samoin. Työkulma ylös/alas on peräti 90°/40°. Koneessa on uusi liikeratatiltti – käyttäjän ei tarvitse huomioida tiltin toimintoa, vaan toisioakselin murtokulmat pysyvät automaattisesti sallituissa rajoissa.
Elhon Tornado 470 -ketjumurskaimen ulottuvuus on 4,7 metriä ja voimansiirto on hoidettu kokonaan ilman hihnoja. Työleveys on 1,8 m, sivusiirto samoin. Työkulma ylös/alas on peräti 90°/40°. Koneessa on uusi liikeratatiltti – käyttäjän ei tarvitse huomioida tiltin toimintoa, vaan toisioakselin murtokulmat pysyvät automaattisesti sallituissa rajoissa. Kuva: Eemeli Linna
Dieci julkaisi uuden runko-ohjattavan maatalouskuormaimen, jonka teleskooppipuomin nostokorkeus on 5,7 m. Nostokyky on 4 100 kg. Omapaino on 9 700 kg. Moottori on 153 hv FPT. Voimansiirto on hydrostaattinen. Kone on varustettu maatalouskäyttöä ajatellen leveillä renkailla. Näkyvyys hytistä on hyvä.
Dieci julkaisi uuden runko-ohjattavan maatalouskuormaimen, jonka teleskooppipuomin nostokorkeus on 5,7 m. Nostokyky on 4 100 kg. Omapaino on 9 700 kg. Moottori on 153 hv FPT. Voimansiirto on hydrostaattinen. Kone on varustettu maatalouskäyttöä ajatellen leveillä renkailla. Näkyvyys hytistä on hyvä. Kuva: Eemeli Linna
Weidemann 1390 on uusi runko-ohjattu pienkuormainmalli, joka painaa noin 3 tonnia ja nostaa puomista riippuen vajaat 2 000 kg 2,6–2,9 metrin korkeuteen. Moottorina on 25-, 45- tai 55-hevosvoimainen Yanmar. ECS-pikakiinnikkeellä työlaitteen letkut kiinnittyvät ohjaamosta poistumatta. Hinta alkaen 41 400 euroa. H.C. Petersen Finland.
Weidemann 1390 on uusi runko-ohjattu pienkuormainmalli, joka painaa noin 3 tonnia ja nostaa puomista riippuen vajaat 2 000 kg 2,6–2,9 metrin korkeuteen. Moottorina on 25-, 45- tai 55-hevosvoimainen Yanmar. ECS-pikakiinnikkeellä työlaitteen letkut kiinnittyvät ohjaamosta poistumatta. Hinta alkaen 41 400 euroa. H.C. Petersen Finland. Kuva: Tapio Vesterinen
Finnlacto Oy:n valikoimiin esiteltiin käytännön tarpeista kehitetyt Lietec-modulijärjestelmä lietteen käsittelyyn. Tarjolla on laippakiinnitteiset t-haarat, kytkinistukat pumpulle, pumput, johdin- ja pumppausputket ja venttiilit sekä pumpunnostin. Venttiilit voivat olla manuaali- tai sähköohjattu. Kun pumppausjärjestelmä rakennetaan moduleista, ei tarvitse tilakohtaisesti enää erikseen räätälöidä kokonaisuuksia, vaan valmis paketti kootaan paikalla moduleista kuten legot. Lietteen pumppaus voidaan automatisoida, jolloin määritellään montako minuuttia kukin venttiili on auki. Järjestelmään voidaan tehdä varaus tulevia tarpeita varten ja täydentää myöhemmin järjestelmää. Elementit ovat maksimissaan 1,2-metrisiä, jolloin ne ovat käteviä toimittaa kuormalavalla ja modulit ovat asentajaystävällisiä. Adapterilla järjestelmä voidaan yhdistää vaikka pvc- ja paineputkiin. Rakennettu kokonaisuus on kätevä kiinnittää rakenteisiin. Modulit voidaan myös esikasata ja laskea kokonaisuus kaivoon. Lietec-putkisto soveltuu LJM-pumppujen lisäksi myös monelle muulle pumppumerkille. Modulaarisen rakenne ja suuremmat valmistusmäärät tekevät Lietec-putkistosta hintakilpailukykyisen. (ks. seuraava kuva).
Finnlacto Oy:n valikoimiin esiteltiin käytännön tarpeista kehitetyt Lietec-modulijärjestelmä lietteen käsittelyyn. Tarjolla on laippakiinnitteiset t-haarat, kytkinistukat pumpulle, pumput, johdin- ja pumppausputket ja venttiilit sekä pumpunnostin. Venttiilit voivat olla manuaali- tai sähköohjattu. Kun pumppausjärjestelmä rakennetaan moduleista, ei tarvitse tilakohtaisesti enää erikseen räätälöidä kokonaisuuksia, vaan valmis paketti kootaan paikalla moduleista kuten legot. Lietteen pumppaus voidaan automatisoida, jolloin määritellään montako minuuttia kukin venttiili on auki. Järjestelmään voidaan tehdä varaus tulevia tarpeita varten ja täydentää myöhemmin järjestelmää. Elementit ovat maksimissaan 1,2-metrisiä, jolloin ne ovat käteviä toimittaa kuormalavalla ja modulit ovat asentajaystävällisiä. Adapterilla järjestelmä voidaan yhdistää vaikka pvc- ja paineputkiin. Rakennettu kokonaisuus on kätevä kiinnittää rakenteisiin. Modulit voidaan myös esikasata ja laskea kokonaisuus kaivoon. Lietec-putkisto soveltuu LJM-pumppujen lisäksi myös monelle muulle pumppumerkille. Modulaarisen rakenne ja suuremmat valmistusmäärät tekevät Lietec-putkistosta hintakilpailukykyisen. (ks. seuraava kuva). Kuva: Seppo Pentti
Kuvassa on venttiili, joka on alhaalta ja ylhäältä auki, jolloin venttiili puhdistuu automaattisesti. Venttiili on kasattu levyistä, ja se voidaan kääntää mihin suuntaan vain. Etenemät voidaan etukäteen määrittää tarkasti, jolloin läpivientien sovittamisessa ei tule ongelmia.
Kuvassa on venttiili, joka on alhaalta ja ylhäältä auki, jolloin venttiili puhdistuu automaattisesti. Venttiili on kasattu levyistä, ja se voidaan kääntää mihin suuntaan vain. Etenemät voidaan etukäteen määrittää tarkasti, jolloin läpivientien sovittamisessa ei tule ongelmia. Kuva: Seppo Pentti
Pilkekoneissa uunituore uutuus oli Japa 365+ Pro Road -malli. Hinattavassa ja max. 36 senttisille puille tarkoitetussa mallissa on edeltäjään verrattuna kartiomainen, poispäin avautuva halkaisukourun jatke. Esillä olleessa koneessa oli varsin järeillekin puille sopiva lisävarusteinen puunnostin.
Pilkekoneissa uunituore uutuus oli Japa 365+ Pro Road -malli. Hinattavassa ja max. 36 senttisille puille tarkoitetussa mallissa on edeltäjään verrattuna kartiomainen, poispäin avautuva halkaisukourun jatke. Esillä olleessa koneessa oli varsin järeillekin puille sopiva lisävarusteinen puunnostin. Kuva: Tommi Hakala
Kultamitalipalkittu! Syketecin kehittämä sähköi- sellä rullasyötöllä ja -sahalaitteella varustettu kaatopää mahdollistaa sen, että traktorisovelluksissa voidaan korvata lisähydrauliikan tarve helpompiasenteisella VOA-käyttöisellä lataus/akkuyksiköllä. Erikoisakkuja tai -asennusvaatimuksia ei tarvita, sillä käyttöjännite on 48 volttia.
Kultamitalipalkittu! Syketecin kehittämä sähköi- sellä rullasyötöllä ja -sahalaitteella varustettu kaatopää mahdollistaa sen, että traktorisovelluksissa voidaan korvata lisähydrauliikan tarve helpompiasenteisella VOA-käyttöisellä lataus/akkuyksiköllä. Erikoisakkuja tai -asennusvaatimuksia ei tarvita, sillä käyttöjännite on 48 volttia. Kuva: Tommi Hakala

Maatalouskoneet

Näyttelyssä oli koneita aika laajalti koko maataloudesta, tosin markkinaosuudella mitattuna merkittäviä brändejä puuttui.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Paalaimia oli vain kaksi, Kuhn ja Agronic. Noukinvaunuja ei ollut lainkaan, mutta toisaalta molemmat Lantmannenin edustamat silppurit, Elho ja Kongskilde, olivat paikalla.

Niittoon oli esillä Kuhnin ja Samazin sekä Kvernelandin laitteita. Kylvökoneita edustivat Tume, Junkkari ja Kverneland.

Uudistuvan viljelyn menetelmät näkyivät erityisesti muokkaus- ja kylvökoneissa. Mekaaniset rikkaharat sekä erilaiset kerääjäkasvien lopettamiseen tarkoitetut ratkaisut olivat edustettuina. Näistä mainittakoon Kuhnin Biomulch, sekä BT-Agron osastolla olleet kelajyrsintä muistuttava Acquire sekä vihreä veitsirulla Grimperroller, jolla kasvusto kaadetaan ja tiivistetään maata vasten traktorin edessä varsinaisen muokkauksen tai kylvön yhteydessä.

Uudistuvan viljelyn merkkejä on sekin, että piensiemenkylvölaitteiden suosio kasvaa. Merkkejä oli useampia asennettuna muun muassa jyrien ja erilaisten äkeiden ja rikkaharojen yhteyteen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Tiedolla johtaminen

Sääasematarjonta on vilkastumassa, mikä kertoo datan keräämisen ja sen hyödyntämisen lisääntymisestä. Sademäärä halutaan tietää viljelytoimenpiteiden ja pellon kosteustilanteen arvioinnin tueksi. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon Witraktorin edustama sääasemaratkaisu, jonka säädata nähdään John Deeren Operations Centerin kautta.

Isona trendinä voi todeta, että langaton tiedonsiirto traktoreiden ja kolmansien osapuolten ohjelmistojen välillä helpottuu. Tiedonsiirron yhteydessä tullaan todennäköisesti vielä keskustelemaan GDPR:n nostamista kysymyksistä. Vielä merkittävämpää on tehdä selväksi se, kuka kerätyn tiedon omistaa.

Sanottua: Optimistinen tunnelma

"Messuilla parasta oli runsas ammattilaisvieraiden määrä. Näyttelyyn oli lähdetty ammatillisista syistä hakemaan tietoa ja käymään keskustelua uusimmista trendeistä. Mediassa on käyty keskustelua äkillisestä maatalouden kustannusnousun aiheuttamasta kannattavuuskriisistä. Asiaa sivuttiin monissa keskusteluissa, mutta tunnelma näyttelyssä oli hyväntuulinen. Ihmiset halusivat selkeästi nähdä toisiaan puolentoista vuoden poikkeustilan jälkeen. Näytteilleasettajien keskuudessa tunnelma oli helpottunut. Konevalmistajat kertoivat saaneensa mukavasti tarjouspyyntöjä sekä maatalouden että metsätalouden koneista. Kauppaakin oli tehty.Muutaman ison maatalouskonekaupan toimijan puuttuminen näkyi kuitenkin tapahtuman yleisilmeessä."