Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Andon-järjestelmä

Peterboroughin tehtaalla on käytössä nykyaikaisessa teollisuustuotannossa suurta suosiota saavuttanut Andon-järjestelmä. Sana andon tarkoittaa perinteistä japanilaista lyhtyä. Erikoinen nimi johtuu siitä, että Andonin alkujuuret ovat japanissa, ja sen näkyvin tunnusmerkki on erivärisiä merkkivaloja sisältävä lyhty kunkin työpisteen yläpuolella.

Andon on osa Jidoka-laatujärjestelmää. Jidoka kehittyi Japanissa toisen maailmansodan jälkeen 30 vuoden kuluessa. Sen tavoitteena on minimoida teollisessa tuotannossa syntyviä erilaisia hävikkejä ja virheitä. Jidokan ensimmäinen ja tunnetuin hyödyntäjä on Toyota.

Andonin avain on nopeassa reagoinnissa. Jos tuotantolinjalla on väärässä säädössä oleva työstökone, syntyy virheellisiä tuotteita siihen asti, kunnes asetukset korjataan. Siksi korjauksen on tapahduttava välittömästi virheen havaitsemisen jälkeen.

Myös virheen syy täytyy selvittää heti: Miksi säätö oli mennyt vikaan? Kun syy tiedetään, voidaan toimintatapoja muuttaa niin, ettei sama virhe pääse syntymään enää toista kertaa. Andon on jatkuvaa oppimista ja se johtaa vähitellen yhä täydellisempään laatuun.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Andonissa jokaisen työpisteen kohdalla on tavallisesti neljä värillistä valoa: sininen, vihreä, keltainen ja punainen. Punainen merkitsee tuotteen laatuun vaikuttavaa ongelmaa, keltainen asiaa, joka on huomioitava, vihreä normaalia tilannetta ja sininen avunpyyntöä silloin, kun esimerkiksi jokin komponentti on loppumassa työpisteeltä.

Kun työntekijä havaitsee ongelman, oli se sitten viallinen työkalu tai vääränlainen osa oikeiden seassa, hän reagoi painamalla työpisteessään olevaa nappia. Silloin hänen yläpuolellaan oleva punainen valo syttyy, ja samalla koko tuotantolinja pysähtyy ja estää virheellisten tuotteiden matkan eteenpäin.

Jokaisella työntekijällä on näin vastuu tuotteen laadusta. Järjestelmään kuuluu, että työntekijä saa välittömästi työnjohdon täyden avun. Tehtaalla on myös aina paikalla joku, joka pystyy viipymättä tekemään päätöksen siitä, kuinka ongelma korjataan.

Koska tuotantolinjan pysähtyminen on kallista, on ongelman korjaamisen tapahduttava äärimmäisen nopeasti. Myös työntekijän ja työnjohdon välisen kommunikoinnin on oltava tehokasta ja saumatonta. Se saavutetaan koulutuksella.