
Urakointihinnoissa on vaihtelua - Urakoinnin hintatiedot
Keväällä tehtyyn urakointihintakyselyyn vastasi yli 700 kone-
urakointia tehnyttä maatilaa tai maataloustaustaista koneyrittäjää. Taksat ovat nousseet kahden vuoden
takaiseen kyselyyn verrattuna keskimäärin parin kolmen prosentin luokkaa vuodessa.
Tilastoiduissa urakointihinnoissa on paljon vaihtelua. Keskimääräisiin urakointihintoihin ei kannata jumittua, koska myös työn sisältö ja laatu vaihtelevat. Hinnalla ei kannata lähteä kilpailemaan alle oman kustannustason, vaan parempi on miettiä, mistä asiakas olisi valmis maksamaan enemmän. Hinnan tulee tietysti olla kilpailukykyinen, ja keskimääräisestä hintatasosta on hyvä olla tietoinen.
Osaksi hintojen vaihtelu johtuu urakointia tekevien erilaisista taloudellisista tavoitteista. Suuri osa urakoitsijoista maksaa koneen pelkästään urakointituloilla. Monelle urakoinnilla on tärkeä merkitys myös oman tilan töihin hankittujen koneiden rahoituksessa.
Kustannuslaskentaa tarvitaan
Työn oikea hinnoittelu on urakoinnin kannattavuuden kannalta ratkaisevan tärkeää. Urakointituloilla on pystyttävä kattamaan kaikki työhön liittyvät kustannukset. Kustannuslaskentaan kannattaa paneutua, jotta kulueriä ei jää huomioimatta.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Ennen investointeja pitäisi olla markkinat tiedossa ja toimintasuunnitelma laadittuna. Kilpailukykyiseen kustannustasoon pääseminen edellyttää vähimmäismäärän työtä ja asiakkaita. Pääomakustannus jaetaan laskutettavilla tunneilla tai muilla työyksiköillä, joten koneen käyttöikä ja vuosittainen urakointimäärä on arvioitava mahdollisimman hyvin. Myös vakuutusmaksut pitää muistaa laskea mukaan.
Muuttuvia, eli suoraan työstä johtuvia, kustannuksia ovat poltto- ja voiteluaineet sekä koneen kunnossapito. Niistä on usein hyvä näppituntuma, mutta hyvä kirjanpito tarkentaa kustannusten kohdentamista oikein.
Työkustannus muodostaa urakointihinnasta merkittävän siivun. Laskutettavat työtunnit ovat vain osa urakointiin liittyvää työtä. Asiakkaalle näkymätön työ on jyvitettävä urakointihintaan, jos sille haluaa korvausta. Sitä varten tarvitsee tietää, kuinka paljon aikaa kuluu muuhun kuin varsinaiseen työn tekemiseen.
Oman ajankäytön mittaaminen voisi paljastaa myös omien työketjujen kehittämiskohteet: voidaanko työtä tehostaa paremmalla organisoinnilla? Aikaa kuluu myös johtamiseen eli sopimiseen, laskuttamiseen ja suunnitteluun.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Urakointihinta muodostuu siis pääomakustannuksesta, muuttuvista kustannuksista ja työkustannuksista. Jotakin olisi hyvä jäädä myös viivan alle, kuten muussakin yritystoiminnassa. Kohtuullinen tuotto sijoitetulle pääomalle on hyvä tavoite.
Vuoden 201 4 toteutuneet urakointihinnat on julkaistu kokonaisuudessaan TTS:n tiedotesarjassa:
Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat. TTS:n tiedote, Maataloustyö ja tuottavuus 3/2015 (661). 12 s. 13,50 euroa. Tiedotteen voi ostaa TTS:n verkkokaupasta
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Video: Antti Linna kertoo, miten moottoritekniikka on kehittynyt turboahtimen ja päästörajoitusten myötä – ”Dieselmoottoria tullaan hyödyntämään vielä pitkään tulevaisuudessa”
- Seinäjoella toimiva HC Petersen Finland Oy toimittaa Zetor- ja Deutz-traktoreiden varaosa Pohjoismaihin – varaosavarastossa osia myös yli 70-vuotiaisiin traktoreihin
- Kymen Linjaraivauksella on raivauskäytössään monipuolista konekalustoa – yrityksen omistaman välineistön merkitys korostuu haasteellisissa kohteissa
- Sleipner Finland Oy – 500 tonnia kumipyörille
- Huonon kesän hyviä koneita - Masinistikesä 2017