Perustajan nimi elää
Ruotsalainen yleisyrittäjä Leif Fors, joka tunnettiin aiemmin yrittäjänä rakennus- ja maanrakennusalalla sekä koneiden purkutoiminnassa, aloitti konepajatoiminnan itsenäistyneessä Virossa vuonna 1992. Aikoinaan junanvaunujen osia valmistanut ”Tehdas 46”, jonka Leif Fors hankki Virosta konepajaksi, nimettiin perustajansa mukaan AS Fors MW:ksi.
Uusi tehdas valmistui vuonna 1994 Tallinnan lähelle, tila on Pärnun lähellä. Yrityksessä oli Forsin lisäksi neljä muuta omistajaa vuoteen 2014 asti, jolloin yritys siirtyi kokonaan Forsin omistukseen. Leif Fors perusti säätiön yrityksen omistuksen hallintaan ennen menehtymistään syöpään vuonna 2015.
Tulipalo oli kaataa yrityksen
Tehdas tuhoutui totaalisesti vuonna 2006 Viron rajuimmassa teollisuuslaitospalossa, jonka jälkeen se rakennettiin kokonaan uudelleen. Tulipalon rajuutta pahensi rakennuksen alla sijainneen öljylämmitysjärjestelmän säiliön kuumeneminen ja sen pitkä sammutusaika.
Tapahtumasta oppineena uuteen tehtaaseen toteutettiin puuhakkeella toimiva voimalaitos. Sen polttoaine saadaan yrityksen nykyisin omistavan säätiön omalta tilalta. Kyseinen 1 400 hehtaarin tila, jossa on metsää n. 900 ha, toimii myös yrityksen tuotteiden testialueena ja sen viljelystä vastaa oma tilanhoitaja. Leif Fors asui kuolemaansa asti kyseisellä tilalla ja osallistui siellä vahvasti kenttätason tuotekehitykseen.
Tommi Hakala
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Koneurakointi Karvola on urakoinnin monialayritys – ELY:n teitä ajetaan Haapavedelle saakka
- Vuorenmaa Yhtiöt Oy 60 vuotta – laakereista teollisuuden komponentteihin