
Farmikko Oy ja JAK Metalli Oy ovat yhdistäneet tuotteensa – molempien firmojen tuotteet valmistuvat nyt Mäntässä






Mikko Junttilan kehittämien Farmikko-tuotteiden tuotekehitys on alkanut jo 1990-luvulla. Energiapuukourien valmistajana yritys on ensimmäisiä kouria kehittäneitä. Periaatteena on ollut tehdä kevyitä ja pienempiinkin nosturimalleihin sopivia kaatopäitä, joissa on ollut mukana tuotesuojattu karsintaominaisuus. Junttilan kehittämät venttiilistöratkaisut ja muuttuvavoimaiset sylinterit ovat tulleet myöhemmin myös kourien varusteluun mukaan.
Nyt Farmikon tuotteiden koko valmistusketju on siirtynyt Mäntässä toimivan toisen kaatopäävalmistajan, eli JAK Metallin tehdastiloihin. Samalla tuotenimi muuttuu JAK Farmikoksi, osassa markkina-alueita merkkinä on pelkkä JAK. Farmikko-pohjaisissa tuotteissa muutos näkyy värityksen muutoksena, kourien runko on nyt musta ja leuat ovat punaisia. Osa komponenteista on myös passivoitu. Farmikkopohjaisia tuotteita on kolme perustuotetta – 220T/TC ja 200T/TC -energiapuukourat ja nelileukainen 20X -yleiskahmari.
JAK Metalli Oy:lle yhteistyön aloittaminen Farmikon kanssa oli selkeä ratkaisu. ”Parin tunnin puhelinkeskustelu Farmikon Mikko Junttilan kanssa vahvisti, että yritysten arvot ja periaatteet kohtaavat erittäin hyvin”, toteaa yhteistyön alusta JAK Metallin toimitusjohtaja Ville Eklöf. ”Farmikon tuotteet laajentavat tuotevalikoimaamme kevyempiin T-puutavaranosturiversioihin, joihin aikaisemmin on ollut tarjolla hieman raskaampia JAK K-sarjan versioita.”
Valmistus suurempiin sarjoihin
”Farmikolla oli valmistusketjussaan pullonkaula ja me pystyimme vastaamaan halutun laadun ja tuotantomäärien toteuttamiseen”, kommentoi ratkaisua Eklöf. JAK Metallin vuotuinen, pitkän ajan keskimääräinen valmistusmäärä omien kourien osalta on ollut 600–700 kappaletta vuodessa. JAK-energiapuukourat valmistuvat 20–40 kappaleen sarjatuotantona ja Farmikoiden osalta sama toimintaperiaate jatkuu.
Farmikot saavat myös muiden JAK -tuotteiden tavoin runkoonsa merkinnän valmistusmateriaaleista: ”Yhteistyö oli meille siksikin mahdollinen, että molempien yritysten tuotteissa on käytetty SSAB erikoisteräksiä ja niille on haettu hyväksynnät käyttää ”Hardox in my body” -tarraa merkkinä tuotteiden raaka-aineiden laadusta”, vahvistaa Eklöf. Kyseessä ei ole vain ”markkinointitarra”, vaan SSAB valvoo hyväksynnän saaneiden yritysten tuotantoa pistokokeilla, jotta materiaalit ovat sitä mitä ilmoitetaan. ”Meille se tarkoittaa samalla sitä, että saapuvat teräslaadut ovat taatusti sitä, mitä luvataan”, toteaa Eklöf.
JAK Metallille yhteistyö osuu nyt sopivasti samaan ajankohtaan, kun yritys on laajentamassa markkina-aluetta Pohjois-Amerikkaan – marraskuun 2020 puolivälissä ensimmäinen erä tuotteita oli lähdössä uudelle mantereelle, sieltä löytyneen sopivan jälleenmyyjän valikoimiin.
Osaston luetuimmat
- Koneurakointi Karvola urakoi kymmenellä traktorilla ympäri vuoden – menestyksen takana hyviä periaatteita ja ripaus tuuria
- Koneurakointi Karvola on urakoinnin monialayritys – ELY:n teitä ajetaan Haapavedelle saakka
- Video: Mika Klapurin konekorjaamolla maataloustyökoneiden määrä on lisääntynyt – ”Jos koneessa havaitsee pienenkin oireen, siihen kannattaa tarttua heti, ettei vika eskaloidu”
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Agritechnica 2023 -näyttelyn traktoriuutuuksissa esillä vaihtoehtoisia polttoaineita ja autonomiaa
- Moottorisahauksen MM 2023 -kilpailut pidettiin Virossa – suomalaisille lajimitaleita
- Kalajoen metsäpalon sammutustöissä kalustosta otettiin kaikki irti – monipuolinen lietekalusto oli avainasemassa tulipalon tukahduttamisessa