
Zetor tulee taas
Zetorin maahantuontia herätellään uudelleen.
Yrityskaupalla tanskalaisomistukseen siirtynyt seinäjokelainen TR-Varaosat Oy ryhtyy tuomaan Zetor-traktoreita Suomeen. Myynti hoidetaan kattavan yrittäjäverkoston kautta. TR-Varaosat jatkaa varaosamyyntiä totuttuun tapaan.Suomessa on 16 000 rekisterissä olevaa Zetoria, joista ainakin 9 000 on aktiivikäytössä. Suomen Zetor kanta oli aikanaan pohjoismaiden suurin. Zetorin myynti on ollut lähes pysähdyksissä jo jonkin aikaa. Nämä riittävät hyvin syiksi, että
Zetoreihin kohdistuu patoutunutta kysyntää. Vuoden 2008 alusta alkaen tilanne on parantunut, sillä seinäjokelainen TR-Varaosat Oy on ryhtynyt Zetoreiden maahantuojaksi.
Maahantuonti saatiin järjestykseen siten, että tanskalainen HCP osti TR-Varaosat. Varsinainen aloitteentekijä kaupalle oli Zetorin traktoritehdas. Siellä arveltiin, että Zetoreita voitaisiin saada Suomessa kaupaksi huomattavasti enemmän kuin niitä on viime vuosina myyty. Heräsi kysymys, mitä HCP voisi asian eteen tehdä.
Varaosakaupasta traktoreiden maahantuontiin
HCP:n johto päätyi ostamaan valmiin, hyvämaineisen yrityksen. Se on helpompaa kuin kokonaan uuden organisaation polkaiseminen käyntiin. Kaupassa seurasi mukana lisäksi ammattitaitoinen TR-Varaosat Oy:n henkilöstö. TR-Varaosat hallitsee valmiiksi yli 95 prosenttia Zetor-traktoreiden varaosamyynnistä Suomessa.
TR-Varaosat Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Lehtimäki kertoo, että yritys on saavuttanut markkinaosuutensa yksinkertaisella reseptillä: "Olemme olleet halvin, nopein ja palvelultaan paras alan toimija."
Lehtimäki tarkentaa heti perään, että aseman saavuttaminen ei ole tullut itsestään. Toiminnan kivijalkana on erittäin kattava varaosavarasto. Sieltä löytyy heti yli 90 prosenttia kaikista varaosista, mitä Suomessa voidaan kysyä. Jos asiakas soittaa iltapäivällä ja tilaa varaosan, se saadaan melkein poikkeuksetta perille seuraavaksi aamuksi kaikkialle Suomeen.
Toimittajalle on usealtakin taholta annettu ymmärtää, että isojen varastojen pitäminen ei tänä päivänä kannata. Nykyaikaista on tilata varaosat sujuvien logistiikkaketjujen välityksellä kaiken kattavista valmistajan keskusvarastoista. Kuinka siis HCP innostui ostamaan yrityksen, joka toimii eri logiikalla?
Selitys on siinä, että myös HCP luottaa omaan varastointiin. Toimintatapaa on pitkään testattu muissa pohjoismaissa ja hyväksi havaittu.
Suomalaista Zetorin tarvitsijaa silmälläpitäen on jo varauduttu kymmenien Zetoreiden kuukausimyyntiin. Niiden valmistus on alkanut ja traktorit toimitetaan Tanskaan saman tien. Siellä trakroteille tehdään luovutushuollot ja valmistellaan koneet kaikin puolin käyttökuntoon. TR-Varaosat toimittaa traktorit asiakkaille.
TR-Varaosat ei tule myymään traktoreita, vaan toimii yksinomaan maahantuojana. Traktoreiden myynti hoidetaan yrittäjäpohjaisen myyntiverkoston kautta. Traktoreiden varaosahuolto tullaan hoitamaan samalla hyväksi havaitulla tavalla kuin tähänkin asti, sanoo Lehtimäki.
Kuka tarvitsee Zetoria?
Lehtimäki vastaa kysymykseen siten, että Zetor on toimintavarma ja edullinen traktori. Se ei jätä pulaan äärimmäisissäkään sääoloissa, joita Suomessa kyllä riittää. Toimintavarmuus on saatu aikaan minimoimalla sähköohjausten määrä. Sellainen löytyy vain Forterra-mallista, jossa on Boschin sähköohjattu nostolaite.
Lehtimäki painottaa myös sitä, että Zetorin tehdas on keskittynyt traktoreiden valmistukseen. Tehdas tekee itse lähes kaikki osat, moottoreita myöten (jotka kaikki täyttävät Tier 3 ‑vaatimukset). Se merkitsee käytännössä osien sopivuutta toisiinsa, mutta myös riippumattomuutta ja toimitusvarmuutta. Mahdolliset alihankkijoiden ongelmat eivät vaaranna sen paremmin toimituksia kuin laatuakaan.
Zetorin traktorimallisto koostuu kolmesta mallisarjasta: Proxima, Proxima Plus ja Forterra. Traktoreiden tehohaarukka on 68–128 hevosvoimaa. Kaikki ovat ketteriä ja painoonsa nähden voimakkaita traktoreita. Hyviin kuormausominaisuuksiin viittaa se, että 80 prosenttia asiakkaista haluaa traktorinsa Track Lift ‑etukuormaajalla varustettuna.
Zetorin ostaja saa traktorin, jolla minkä tahansa suomalaisen maatilan työt ovat mainiosti hoidettavissa. Kaikista malleista löytyy markkinoiden monipuolisin voimanotto, jossa pyörimisnopeuksia on tarjolla enemmän kuin missään muussa traktorissa. Zetor on edelleen huomattavan edullinen traktori. Mainosmiesten argumentti "Jokaisen euron arvoinen" kuvaa tätä ominaisuutta osuvasti.
Toimitusjohtaja Tuomo Lehtimäki TR-Varaosat Oy:stä pitää täysin selvänä, että useita kymmeniä Zetoreita tullaan myymään kuukausittain.
Forterra-mallisto on Zetorin lippulaiva. Mallisto on hyvin varusteltu. Hiljainen ja tilava ohjaamo on ilmastoitu ja varustettu ilmajousitetulla istuimella. Tehovaihtoehdot ovat 96, 107, 116 ja 128 hevosvoimaa. Kaikki moottorit ovat nelisylinterisiä, ahdettuja ja välijäähdytyksellä varustettuja. Boschin sähköohjattavalla hydrauliikalla vetovarsissa nousee lähes kuusi tonnia. Hydrauliikkapumpun suurin tuotto on 70 litraa minuutissa 180 Barin paineella.
Proxima Plus ‑sarjassa on kolme mallia. Mallisto on kehitetty toimintavarmaksi yleistraktoriksi työhön kuin työhön. Yksinkertainen käyttö ja huolto ovat olleet pitkän käyttöiän ohella kehitystyön tähtäimessä. Erot Forterraan ovat pienet. Moottoritehot ovat 90, 96 ja 107 hv. Kaikki moottorit ovat turboahdettuja ja välijäähdytyksellä varustettuja. Hydrauliikan tuotto on 50 l/min. Varustukseen kuuluu jarruventtiili ja kolme kaksitoimista ulosottoa. Vetovarsien nostovoima on 4 150 kg.
Proximan moottorien teho on 68, 79 ja 90 hv. Vääntömomentin nousu on parhaimmillaan 79 hv:n mallissa peräti 37 prosenttia. Erot Proxima Plussaan ovat pienet. Pikavaihdetta ei ole. Vaihteiden lukumäärä on 12 kumpaankin suuntaan. Synkronoitu suunnanvaihto on muiden mallien tapaan. Hydrauliikka on lähes Plussan kaltainen. Vain pienimmän mallin nostovoiman on muita pienempi, 3 200 kiloa. Voimanottoa hallitaan pneumaattisesti. Akseliväli on kymmenen senttiä Proxima Plussaa lyhyempi. Työpaino on kaikissa malleissa 3 750 kiloa.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat