
Voimansiirrot ja kasvinsuojelu - Agritechnica, osa 3








Agritechnica 2015 oli selvä osoitus siitä, että traktorivalmistajat muiden konevalmistajien ohella miettivät nyt kovasti sähköisen voimansiirron mahdollisuuksia. John Deeren osastolla oli nähtävillä traktorin etuvoimanottoon liitetty 100 kW:n Smart Power Generator -paketti. Agcon ryhmässä Fendt on ollut uuden teknologian sanansaattajana, ja niinpä Fendtin näyttelyosastolla oli näkyvällä paikalla traktorilta sähköenergian saava karhotin 12,5 metrin työleveydellä.
Fella-nurmityökoneiden tulo osaksi Agcoa viisi vuotta sitten avasi yhtymälle mahdollisuuden kehittää työlaitteiden sähkökäyttöä. Agritechnicassa tämän tuotekehitystyön tuloksena esiteltiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa Fellan Former 12555 X -karhotin. Siinä neljä roottoria saavat kukin voimansa omasta roottorin napaan sijoitetusta sähkömoottorista.
Karhotin oli messuosastolla kytketty Fendt X-Consept -traktoriin. Tässä traktorissa on sisäänrakennettu 130 kW:n generaattori. Traktori itsessään oli ensi kertaa esillä Agritechnicassa jo 2013. Medialle kerrotuista seikoista on kuitenkin pääteltävissä, ettei malli ole tulossa tuotantoon ainakaan lähiaikoina. Siksi on todennäköistä, että työlaitteiden käyttövoima aiotaan toistaiseksi ottaa erillisistä traktoreiden voimanottoihin kytkettävistä generaattoreista JD:n tapaan.
John Deere esitteli taannoin oman sisäänrakennetulla gene- raattorilla varustetun E-Premi- um-traktorinsa. Nyt esitelty ulkoinen generaattoripaketti näyttäisi olevan osoitus linjan muutoksesta. Voi olla, että ostajat olisivat kokeneet generaattorin sisältävän traktorin aivan liian kalliiksi. Sen sijaan erillinen generaattori on oma erillinen investointi. Se on aina mahdollista siirtää traktorista toiseen, eikä siitä joudu luopumaan traktorin mennessä vaihtoon.
Sähkövoimansiirto laskee painoa
Pelloilla tehtävässä työssä sähkövoimansiirron etujen on nähty liittyvän erityisesti koneiden painon pienentämiseen. Tämä on mahdollista kahdesta syystä. Ensinnäkin sähkövoimansiirtoon liitetty energiavarasto, kuten tehokondensaattori mahdollistaa traktorin varustamisen pienemmällä dieselmoottorilla. Tällöin kondensaattoreihin varastoitu sähkö otetaan käyttöön moottorin maksimitehon ylittävien tehopiikkien aikana.
Toinen painoa pudottava tekijä on vetovoiman jakaminen traktorin ja sen perässä vedettävän työlaitteen kesken. Traktorin koko voimansiirto voidaan tehdä kevyemmäksi tai käyttää yleensäkin pienempää traktoria, jos työlaitteen pyörät osallistuvat etenemiseen. Nimenomaan tästä oli kysymys Agritechnicassa nähdyn Joskinin kärryn sähkövedolla toteutetussa akselistossa.
Joskinin tapauksessa mekaaniset akselit oli hankkittu MANilta. Niihin oli kytketty yksi 120 kW:n sähkömoottori, josta voima välitettiin mekaanisesti kahdelle akselille. Joskinilla oli Agritechnicassa käytössä John Deeren Smart Power -generaattori. Joskinin osalta on mahdollista, että tulevaisuudessa tavoitteena olisi korvata mekaaniset akselit ja yhteinen sähkömoottori pyöräkohtaisilla napamoottoreilla, kunhan tarjolle tulee sopivia komponentteja.
Toistaiseksi hyvin kallista
Toinen sähkövetoisia perävaunuja tutkinut valmistaja on Fliegl. Se on jo sovittanut perävaunuihinsa ZF:n valmistamia sähkönapamoottoreita. Ainakin toistaiseksi napamoottorit ovat huomattavan kalliita. Yhden akselin kaksi moottoria maksavat jopa noin 30 000 euroa.
Varsin hintava on myös generaattoripaketti kaikkine tarvittane osineen: hintataso lienee luokkaa 50 000 euroa. Asia jää nähtäväksi siihen saakka, kunnes JD ehkä tänä vuonna laittaa Smart Power Generator -yksikkönsä myyntiin.
Sähkövoimansiirron vastapainona Agritechnicassa oli runsaasti myös uusia hydraulisen voimansiirron sovellutuksia. Ehkä selvin ero verrattuna sähköisiin tuotteisiin oli siinä, että hydrauliset sovellutukset olivat yleensä jo täysin valmiita myytäviä tuotteita.
Hydrauliset hybridit
Yksi näistä täysin valmiista tuotteista oli Manitoun kurottaja, joka oli varustettu Poclain Hydraulicsin valmistamalla start-stop-automatiikalla. Tässä järjestelmässä on pieni paineakku sekä dieselmoottorin etupäähän asennettuna pieni hydraulipumppu ja hydraulimoottori. Kun automatiikka sammuttaa kurottajan moottorin, tapahtuu uudelleenkäynnistys paineakkuun ladatulla energialla.
Toinen täysin valmis tuote oli uudenlainen työkoneen hydrostaattinen moottorivaihteistoyhdistelmä Sauer-Bibusilta. Tavallisesti kaksiportainen hydrostaattinen veto on toteutettu monissa työkoneissa on toteutettu pulttaamalla hydraulimoottori kaksivaihteisen mekaaniseeen vaihdelaatikoon. Sauer on ratkaissut asian rakentamalla näistä yhteisen kokonaisuuden, joka sekä pienentää koneen painoa että yksinkertaistaa mekaanista rakennetta.
Sauerilta kerrottiin, että parhaillaan heillä on käynnissä tuotteen markkinoiminen konevalmistajille. Ainakin yhden suomalaisen metsäkonevalmistajan tuotteissa tultaneen piakkoin näkemään tämä vaihteisto.
Dana-Spicer esitteli osastollaan hydrauliikkaan perustuvaa hybridivoimansiirtoa, joka nyt oli ilmeisesti täysin valmis kokonaisuus. Tämän järjestelmän ideana on varastoida energiaa joko jarrutuksesta tai dieselmoottorista ja vapauttaa sitä koneen käyttöön silloin, kun tarvitaan kerralla suurinta tehoa. Kuten sähköhybrideissäkin, on tavoitteena päästä käyttämään normaalia pienempiä dieseleitä ja säästää näin polttoainetta.
Molemmille ratkaisuille on paikkansa
Tällä hetkellä näyttää siltä, että sähköisille ratkaisulle on tietyt käyttökohteet, joissa se on ylivoimainen ja hydrauliset hybridit taas ovat enemmän omiaan toisissa sovellutuksissa. Jälkimmäinen esimerkiksi sopii hyvin koneisiin, joissa jonkin osan kuten puomin, liikettä on jarrutettava alaspäin tultaessa, ja ylöspäin mentäessä tarvitaan moottoritehoa.
Sähköinen voimansiirto puolestaan näyttää ainoalta järkevältä ratkaisulta, kun koneen tehontarve vaihtelee tiheästi. Tämä on tilanne vaikkapa murskaimissa. Sähköinen voimansiirto voi myös tarjota työkoneisiin entistä parempaa ohjattavuutta ja tehon hallintaa.
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Seinäjoella toimiva HC Petersen Finland Oy toimittaa Zetor- ja Deutz-traktoreiden varaosa Pohjoismaihin – varaosavarastossa osia myös yli 70-vuotiaisiin traktoreihin
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”