
Jacobsenilta uutta urakointipuolelle - Kevät piristää konekauppaa





J-Trading Oy:n kevätpäivillä oli esillä laaja kattaus yrityksen tuotevalikoimaan kuuluvia ruohonleikkureita, kiinteistötraktoreita, matalapainopistetraktoreita, 2-pyörätraktoreita, monitoimikoneita sekä imulakaisukoneita. Tällä kertaa pääosassa olivat Jacobsenin uutuudet.
Cushman on nyt Jacobsen
Suuremmat Cushman-monitoimiautot myydään jatkossa Jacobsen-brändin alla. Kevään uutuusmalli on Truckster XD, jonka kantavuus on 1 610 kiloa. Auton voi valita joko kaksi- tai nelivetoisena, ja voimansiirto on mekaaninen. Alustassa on kierrejouset ja iskunvaimentimet. Moottorivaihtoehtoina on Kubotan nelitahtinen, kolmisylinteriset bensiini- tai dieselmoottori. Bensiinikäyttöisessä on tehoa 25 kW ja dieselissä 18 kW.
Philip Juslin J-Trading Oy:n konemyynnistä kertoo, että monikäyttöisyyden ja muunneltavuuden ansiosta monitoimiautoa käytetään golfkentillä, kunnallissektorilla sekä viheralue- ja kiinteistöhoitoyritysten töissä.
Kolme leikkuuleveyttä
Jacobsenin toinen uutuus ovat suurtehotasoleikkurit MP653 ja MP493. Niitä saa 3,0 sekä 3,2 ja 3,5 metrin leikkuuleveydellä. Leikkurissa on kolme leikkuupöytää. Sivupöydät joustavat taaksepäin osuttuaan esteeseen. Sivupöydät saa myös nostettua ylös niin, että ne mahtuvat etupöydän leveyden sisälle. Tämä mahdollistaa työskentelyn ahtaissa paikoissa ja leikkuun seinän vieriltä. Pöytiä voi leikkuun aikana keventää hydraulisesti, jolloin saadaan pyörille enemmän painoa.
Jokaiselle leikkuuterälle on oma hydraulinen moottori. Näin huoltokohteiden määrä vähenee, kun hihnat ja hihnapyörät on voitu jättää pois. Myös laakerien määrä on vähentynyt. Leikkuupöydän osat ovat kiinni pulttiliitoksilla, joten ne on helppo vaihtaa mahdollisten kolhujen jälkeen – huollettavuus on siis oleellisesti parempi kuin hitsaamalla kootuissa pöydissä.
Kaksi moottorivaihtoehtoa
Mallimerkinnät MP653 ja MP493 kertovat, millainen moottori konepeiton alla on. MP653:ssa on Kubotan 48,6 kW:n tehoinen, nelisylinterinen yhteispaineruiskutuksella varustettu turbodiesel. Päästötaso on 3B, johon päästään EGR:n ja partikkelisuodattimen avulla. MP493:ssa on Kubotan 36,5 kW:n tehoinen, vapaasti hengittävä diesel. Sen päästötaso on taasen3A.
Voimansiirto on molemmissa hydrostaattinen, ja voimalinja päättyy pyörissä oleviin napamoottoreihin. Eteenpäin ajettaessa leikkuri on nelivetoinen. Peruuttaessa voidaan kytkeä lukitus päälle avustamaan menoa. Suurin leikkuunopeus on 12 km/h ja siirtonopeus 25 km/h.
Hytillä tai ilman
Leikkurin voi tilata ilmastoidulla ja lämmitetyllä hytillä varustettuna. Vakiovarustukseen kuuluu Grammerin mekaanisesti jousitettu istuin. Ilmajousitettu versio on lisävarustelistalla.
Leikkuupöytien ohjain on integroitu oikeaan kyynärnojaan, jossa on pitkät säätövarat. Pöytiä käytetään niin sanotuilla sormenpääohjaimilla. Ohjauspylväs on säädettävissä polkimen avulla. MP653:n perusvarustukseen kuuluvat vakionopeudensäädin ja ajonopeuden säätö.
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Koneurakointi Karvola on urakoinnin monialayritys – ELY:n teitä ajetaan Haapavedelle saakka
- Mahdollisuus löytöihin - Konehuutokauppa Tampereella
- Fendtin historia ja taustat
- Lypsynavetasta elementtitehdas – navetan sisällä valmistuu nyt puurunkoisia seinäelementtejä ja höylähirsiä