
Traktorikynnön SM - SM-kynnöt 2017, Liperi



Traktorikynnön SM-kisoihin tutustui noin 2 000 kävijää. Suuri kävijämäärä oli osittain samaan aikaan Liperin koulukeskuksessa sekä Liperin keskustan lähipelloilla järjestetty Kynnöstä leipään 100 vuotta -tapahtumaviikonlopun ansiota. Tapahtumaviikonloppuna järjestetään Traktorikynnön SM-kisojen lisäksi Koululaisten Leipäpäivä, Liperin Leipäpäivä-sadonkorjuutapahtuma ja MTK:n 100-vuotisjuhla-seminaari. Koulukeskuksesta oli järjestetty traktorikyyti kilpailualueelle.
Kyntökilpailussa oli myös näytösalue. Näytteilleasettajia oli yhteensä 37, joista 6 työnäytösalueella ja 31 näyttelytorilla.
Vakiokalustoa mukana
Kilpakynnöstä on tullut välineurheilua, jossa aurojen ja traktorin varustelulla on ratkaiseva merkitys lopputulokseen. Siksi kilpailuun on otettu mukaan Farmi-sarja, jonka tavoitteena on edistää käytännön kyntötaitoa. Tarkoituksena on, että kilpailuun osallistutaan vakiomallisilla sarka-auroilla, paremmuus ratkaistaan ensimmäisen päivän sänkiosuudella. Sarjassa oli vain yksi osallistuja: Ville Vanonen osallistui kilpailuun Case IH JX 90 -traktorilla ja Kverneland -auroilla.
Farmi-luokan säännöt eivät valitettavasti tunne paluuauraa, minkä vuoksi MTY Niirasen Lauri Ratilainen osallistui paluuaurojen yleiseen sarjaan sen toisena osaan ottajana. Lauri käytti vakiokalustoa, 4-teräistä Vogel & Noot -paluuauraa ja Valtra T174 -traktoria.
Vakiokalustolla kyntävien kilpailijoiden varsinainen kyntöjälki oli siistiä ja vertailukelpoista, mutta varsinkin paluuaurasarjassa tehtävää vinoliitosta on mahdotonta saada 4-teräisillä auroilla yhtä tasaiseksi kuin kaksisiipisillä, mikä rokottaa pisteitä.
Olisi toivottavaa, että Farmi-sarjaa kehitettäisiin edelleen niin, että siinä käytettäisiin vain vakiokalustoa, esim. yksittäisten terien nostoa ei käytettäisi. Tuomariston edustajat ehdottivat paluuauraluokkaa Farmi-sarjaan. Se voisi olla keino saada uusia kilpakyntäjiä mukaan lajiin, jonka osanottajakaartin vaihtuvuus on hidasta.
Suosikit pitivät
Lauantain kilpailupäivä alkoikin poikkeuksellisesti polkutraktoreiden kyntökilpailulla, johon osallistui 4 innokasta tulevaisuuden kyntäjää. Sarjassa ei kuitenkaan jaeta SM-mitaleja.
SM-kyntöjen eri sarjoihin osallistui yhteensä 19 kilpailijaa. Olosuhteet olivat tasapuoliset ja maa sateista kesästä huolimatta sopivan kosteaa, minkä vuoksi kilpailijoiden väliset erot olivat pieniä.
Nuorten sarjassa oli kolme kilpailijaa: ensimmäisen sijan Jarkko Hietaoja, toisena Lasse Hietaoja ja kolmantena Vilhelmiina Kuusela.
Vetaraanisarjan voitti Herbert Enholm, joka osallistui vakiokuntoisella ja museoikäisellä David Brown -traktorin ja Fiskars KH -aurojen yhdistelmällä myös yleiseen sarjaan, jossa hän saavutti 7 sijan.
Paluuaurasarjan voiton otti Markku Kivipelto.
Jarmo Itälehto voitti jälleen yleisen sarjan Suomen mestaruuden, 2. oli Juha Rosendahl ja 3. Raimo Kuusela. Jarmo oli paras sekä sänki- että nurmiosuudella. Hän edustaa Suomea vuoden 2018 MM-kynnöissä, jotka järjestetään Saksassa. SM-kynnöt järjestetään ensi vuonna 28–29.9. Somerolla.
Vuoden 2017 MM-kynnöt järjestetään Keniassa, jossa Suomea edustavat sarka-auroissa Matti Rautiainen ja paluuauroissa Arto Ali-Eskola.
Kuvat: Erkki Mäkelä
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- DC-3 sunnuntaina 2.9. Hyvinkään taivaalla!
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Tuurin konehuutokauppa 28.–29.04.2012 – kaivukone huutokaupasta -
- Seppo Kuisma on toiminut yrittäjänä jo 50 vuotta – monipuolisuus on pienen valmistajan valttikortti ja loppupelissä uudet ideat ratkaisevat
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”