Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Conexpo-näyttely 14–18.3. järjestettiin olosuhteiden armoilla – koronaepidemia latisti tunnelmaa

Las Vegasissa joka kolmas vuosi järjestettävä Conexpo on yksi maailman suurimmista rakennuskonenäyttelyistä. Näyttely saatiin järjestettyä maailmalla levinneestä COVID-19-viruksesta huolimatta lähes alkuperäisen suunnitelman mukaan. Amerikkalaiseen mentaliteettiin kuuluvaa show-meininkiä ikävä tilanne kuitenkin latisti.
Conexpo järjestettiin Las Vegasissa. Tapahtumaa jouduttiin lyhentämään päivällä koronavirusepidemian takia.
Conexpo järjestettiin Las Vegasissa. Tapahtumaa jouduttiin lyhentämään päivällä koronavirusepidemian takia. Kuva: Arto Turpeinen
Komatsu laajentaa tela-alustaisten kaivukoneiden mallistoaan PC13-11:llä. Uutuuden kerrotaan soveltuvan etenkin pienemmille työmaille, joilla kuitenkin vaaditaan suorituskykyä. Työpaino on noin 13 tonnia. Muutoin ominaisuudet vastaavat muita 11-sarjan koneita. Koneen toivotaan yhdistävän ominaisuudet helppoon siirrettävyyteen.
Komatsu laajentaa tela-alustaisten kaivukoneiden mallistoaan PC13-11:llä. Uutuuden kerrotaan soveltuvan etenkin pienemmille työmaille, joilla kuitenkin vaaditaan suorituskykyä. Työpaino on noin 13 tonnia. Muutoin ominaisuudet vastaavat muita 11-sarjan koneita. Koneen toivotaan yhdistävän ominaisuudet helppoon siirrettävyyteen. Kuva: Arto Turpeinen
Case yllätti vuosi sitten Baumassa esittelemällä Project Tetraksi nimetyn biokaasukäyttöisen pyöräkuormaimen. Tällä kertaa ihmeteltäväsi paljastettiin akkukäyttöinen kaivurikuormain. Nyt projektinimenä on Zeus ja mallimerkintänä 580EV. 90-kilowattituntisen litiumakun kerrotaan riittävän kahdeksan tunnin työskentelyyn. Latausajaksi ilmoitetaan noin kahdeksan tuntia.
Case yllätti vuosi sitten Baumassa esittelemällä Project Tetraksi nimetyn biokaasukäyttöisen pyöräkuormaimen. Tällä kertaa ihmeteltäväsi paljastettiin akkukäyttöinen kaivurikuormain. Nyt projektinimenä on Zeus ja mallimerkintänä 580EV. 90-kilowattituntisen litiumakun kerrotaan riittävän kahdeksan tunnin työskentelyyn. Latausajaksi ilmoitetaan noin kahdeksan tuntia. Kuva: Arto Turpeinen
Yhdysvalloissa Kobelcoa myydään keltaisena. Esittelykone oli suunnattu etenkin autojen romutukseen, jossa erityisillä purkupihdeillä entinen menopeli saadaan silputtua postiluukun mentävään kokoon. Itse peruskoneen paino on noin 30 tonnia. Japanilaismerkki oli sisäistänyt paikallisen ilmapiirin, sillä osastolla oli mahdollisuus ratsastaa rodeota mekaanisella härällä.
Yhdysvalloissa Kobelcoa myydään keltaisena. Esittelykone oli suunnattu etenkin autojen romutukseen, jossa erityisillä purkupihdeillä entinen menopeli saadaan silputtua postiluukun mentävään kokoon. Itse peruskoneen paino on noin 30 tonnia. Japanilaismerkki oli sisäistänyt paikallisen ilmapiirin, sillä osastolla oli mahdollisuus ratsastaa rodeota mekaanisella härällä. Kuva: Arto Turpeinen
Caterpillar esitteli ensimmäiset tela-alustaiset uuden sukupolven kaivukoneensa parisen vuotta sitten. Nyt uudistukset siirtyvät koskettamaan myös pyörä-alustaisia malleja. Cat M318F:n tehokkuuden lupaillaan kasvavan jopa 45 %, sillä pakettiin kuuluu mm. tehdasasenteinen 2D-koneohjausjärjestelmä ja tukku monipuolisia kaivuavustimia. Vakiovarusteisiin lukeutuu myös kauhavaaka. Vastaavilla ominaisuuksilla varustetun tela-alustaisen Cat 323:n käyttökokemuksia voi tarkastella Koneviestin numerosta 5/2019.
Caterpillar esitteli ensimmäiset tela-alustaiset uuden sukupolven kaivukoneensa parisen vuotta sitten. Nyt uudistukset siirtyvät koskettamaan myös pyörä-alustaisia malleja. Cat M318F:n tehokkuuden lupaillaan kasvavan jopa 45 %, sillä pakettiin kuuluu mm. tehdasasenteinen 2D-koneohjausjärjestelmä ja tukku monipuolisia kaivuavustimia. Vakiovarusteisiin lukeutuu myös kauhavaaka. Vastaavilla ominaisuuksilla varustetun tela-alustaisen Cat 323:n käyttökokemuksia voi tarkastella Koneviestin numerosta 5/2019. Kuva: Arto Turpeinen
Liebherr juhlisti 50-vuotista taivaltaan Pohjois-Amerikassa esittelemällä Amerikan tyyliin väritettyjä kasisarjan kaivukoneita. R938:n  työpaino on neliskymmentä tonnia. Eurooppaan uutuusmallit saapuivat jo aiemmin. Uudistuksissa on huomioitu mm. huollettavuus. Lisäksi näyttöpaneelin kautta on mahdollista tarkastella koneen tietoja aiempaan tarkemmin. Esim. nestepintojen tason näkee suoraan ohjaamosta. Koneet voi myös varustaa tehdasasenteisilla Leica-koneohjausjärjestelmillä.
Liebherr juhlisti 50-vuotista taivaltaan Pohjois-Amerikassa esittelemällä Amerikan tyyliin väritettyjä kasisarjan kaivukoneita. R938:n työpaino on neliskymmentä tonnia. Eurooppaan uutuusmallit saapuivat jo aiemmin. Uudistuksissa on huomioitu mm. huollettavuus. Lisäksi näyttöpaneelin kautta on mahdollista tarkastella koneen tietoja aiempaan tarkemmin. Esim. nestepintojen tason näkee suoraan ohjaamosta. Koneet voi myös varustaa tehdasasenteisilla Leica-koneohjausjärjestelmillä. Kuva: Arto Turpeinen
Volvo päätti jo ennen Conexpoa vetäytyä virusuhan alla tapahtumasta. Osasto oli kuitenkin jo rakennettu, joten yritys päätyi ratkaisuun, jossa paikalla oli ainoastaan paikalle haalitut järjestyksenvalvojat ilman varsinaisia esittelijöitä. Ilman henkilökuntaakin taattu vetonaula olisi ollut Kullankaivajat TV-sarjassa esiintyvät henkilöt. Ohjelmiston mukaan osastolla olisi ollut myös mahdollisuus kokeilla merkin akkukäyttöisiä kaivukoneita ja pieniä kuormaajia.
Volvo päätti jo ennen Conexpoa vetäytyä virusuhan alla tapahtumasta. Osasto oli kuitenkin jo rakennettu, joten yritys päätyi ratkaisuun, jossa paikalla oli ainoastaan paikalle haalitut järjestyksenvalvojat ilman varsinaisia esittelijöitä. Ilman henkilökuntaakin taattu vetonaula olisi ollut Kullankaivajat TV-sarjassa esiintyvät henkilöt. Ohjelmiston mukaan osastolla olisi ollut myös mahdollisuus kokeilla merkin akkukäyttöisiä kaivukoneita ja pieniä kuormaajia. Kuva: Arto Turpeinen
Eräs sisähallien suurimmista koneista oli uusiutunut Komatsu WA800-8, jonka työpaino on noin 115 tonnia. Uusia ominaisuuksia ovat mm. erilaiset työskentelyä helpottavat semi-automaattiset kuormaus- ja ajoavustimet. Turvallisuutta parantaa mm. esteet tunnistava peruutustutka. Näyttöpaneelilla näkyy myös 360 asteen linnunsilmänäkymä.
Eräs sisähallien suurimmista koneista oli uusiutunut Komatsu WA800-8, jonka työpaino on noin 115 tonnia. Uusia ominaisuuksia ovat mm. erilaiset työskentelyä helpottavat semi-automaattiset kuormaus- ja ajoavustimet. Turvallisuutta parantaa mm. esteet tunnistava peruutustutka. Näyttöpaneelilla näkyy myös 360 asteen linnunsilmänäkymä. Kuva: Arto Turpeinen
Hyundai esitteli uusia A-sarjan kuormaimiaan. Viimeisimmän päästötason määräykset täyttävät moottorit on kehitetty läheisessä yhteistyössä Cumminsin kanssa. HL975A CVT on poikkeuksellisesti varustettu portaattomalla CVT-vaihteistolla, mikä on toteutettu ZF:n toimesta. Ratkaisun ansiosta polttoaineenkulutuksen ennakoidaan tippuvan jopa 25 %.
Hyundai esitteli uusia A-sarjan kuormaimiaan. Viimeisimmän päästötason määräykset täyttävät moottorit on kehitetty läheisessä yhteistyössä Cumminsin kanssa. HL975A CVT on poikkeuksellisesti varustettu portaattomalla CVT-vaihteistolla, mikä on toteutettu ZF:n toimesta. Ratkaisun ansiosta polttoaineenkulutuksen ennakoidaan tippuvan jopa 25 %. Kuva: Arto Turpeinen
Doosan yllätti esittelemällä hybridikuormaimen prototyypin. Ominaisuudet vastaavat DL200-5 mallia, mutta hybridiversiossa on normaalia pienempää dieselmyllyä avustaa voimansiirrossa sähkömoottori. Tarkempia yksityiskohtia ei vielä julkistettu. Markkinoille koneen ennakoidaan saapuvan aikaisintaan vuonna 2023.
Doosan yllätti esittelemällä hybridikuormaimen prototyypin. Ominaisuudet vastaavat DL200-5 mallia, mutta hybridiversiossa on normaalia pienempää dieselmyllyä avustaa voimansiirrossa sähkömoottori. Tarkempia yksityiskohtia ei vielä julkistettu. Markkinoille koneen ennakoidaan saapuvan aikaisintaan vuonna 2023. Kuva: Arto Turpeinen
Dresstan TD-16N puskutraktorin kerrotaan asettavan uuden standardin näkyvyydelle. Valmistajan mukaan kehitystyö aloitettiin käytännössä ilman ohjaamoa, jonka jälkeen komponentteja alettiin lisäämään kuljettajapalautteen perusteella. Lopputuloksena on 309 asteen esteetön näkyvyys. Itse koneen työpaino on noin 19 tonnia.
Dresstan TD-16N puskutraktorin kerrotaan asettavan uuden standardin näkyvyydelle. Valmistajan mukaan kehitystyö aloitettiin käytännössä ilman ohjaamoa, jonka jälkeen komponentteja alettiin lisäämään kuljettajapalautteen perusteella. Lopputuloksena on 309 asteen esteetön näkyvyys. Itse koneen työpaino on noin 19 tonnia. Kuva: Arto Turpeinen
Manitoun uutuuksiin kuului mm. kiinteärunkoinen MTA12055, jonka suurin nostokorkeus on noin 17 metriä. Täyteen nostokorkeuteen saadaan hilattua lähes 2500 kilon taakka. Kuvan MRT3255 puolestaan edustaa ympäripyöriviä malleja. Suurin nostokorkeus on 32 metriä ja kapasiteetti 5500 kiloa. Yritys panostaa vahvasti myös trukkeihin ja henkilönostimiin.
Manitoun uutuuksiin kuului mm. kiinteärunkoinen MTA12055, jonka suurin nostokorkeus on noin 17 metriä. Täyteen nostokorkeuteen saadaan hilattua lähes 2500 kilon taakka. Kuvan MRT3255 puolestaan edustaa ympäripyöriviä malleja. Suurin nostokorkeus on 32 metriä ja kapasiteetti 5500 kiloa. Yritys panostaa vahvasti myös trukkeihin ja henkilönostimiin. Kuva: Arto Turpeinen
Magnin massiivisen kurottaja-uutuuden mallimerkintä on RTH 6.5. Nostokorkeudeksi ilmoitetaan peräti 51 metriä ja nostokyky kuusi tonnia. Valmistajan mukaan kyseessä on maailman suurin ympäripyörivä kurottaja. 175-kilowattinen moottori on Volvon tuotantoa. Can-väyläohjatun koneen kerrotaan pystymään optimoimaan turvallisen nostamisen reaaliajassa.
Magnin massiivisen kurottaja-uutuuden mallimerkintä on RTH 6.5. Nostokorkeudeksi ilmoitetaan peräti 51 metriä ja nostokyky kuusi tonnia. Valmistajan mukaan kyseessä on maailman suurin ympäripyörivä kurottaja. 175-kilowattinen moottori on Volvon tuotantoa. Can-väyläohjatun koneen kerrotaan pystymään optimoimaan turvallisen nostamisen reaaliajassa. Kuva: Arto Turpeinen
Kobus Pipe Pullerin luvataan mahdollistavan vesijohtojen uusimisen ilman kaivutöitä. Toisella koneella kelataan vanha putki pois, ja toisella syötetään tuoreempi versio tilalle. Maksimietäisyydeksi ilmoitetaan 25 metriä. Putkikoot ovat 20, 25 ja 32 mm. Laitteen luvataan toimivan jo mini-kaivuria voimanlähteenä käyttäen.
Kobus Pipe Pullerin luvataan mahdollistavan vesijohtojen uusimisen ilman kaivutöitä. Toisella koneella kelataan vanha putki pois, ja toisella syötetään tuoreempi versio tilalle. Maksimietäisyydeksi ilmoitetaan 25 metriä. Putkikoot ovat 20, 25 ja 32 mm. Laitteen luvataan toimivan jo mini-kaivuria voimanlähteenä käyttäen. Kuva: Arto Turpeinen
Geniein J-sarjan protyyppiversion voi  varustaa myös teloilla. Henkilökorilla on mahdollista nostaa 300 kilon taakka. Nostokorkeus on yli 24 metriä ja ulottuvuus 16,8 metriä. Terex konserniin kuuluva yritys valmistaa myös kiinteärunkoisia rakennuskurottajia.
Geniein J-sarjan protyyppiversion voi varustaa myös teloilla. Henkilökorilla on mahdollista nostaa 300 kilon taakka. Nostokorkeus on yli 24 metriä ja ulottuvuus 16,8 metriä. Terex konserniin kuuluva yritys valmistaa myös kiinteärunkoisia rakennuskurottajia. Kuva: Arto Turpeinen
Akkukäyttöisyys laajenee yhä useampiin koneryhmiin. Gehl esitteli liukuohjatun R165-kuormaimen konseptimallia. Litiumakullisen koneen työpaino on 750 kiloa. Markkinointiperusteet ovat varsin perinteiset, eli äänettömyys, päästöttömyys ja vähäinen huollontarve. Suorituskyky vastaa luonnollisesti polttomoottorimallia.
Akkukäyttöisyys laajenee yhä useampiin koneryhmiin. Gehl esitteli liukuohjatun R165-kuormaimen konseptimallia. Litiumakullisen koneen työpaino on 750 kiloa. Markkinointiperusteet ovat varsin perinteiset, eli äänettömyys, päästöttömyys ja vähäinen huollontarve. Suorituskyky vastaa luonnollisesti polttomoottorimallia. Kuva: Arto Turpeinen
Puskutraktoreilla on uudella mantereella edelleen vahva jalansija. Tämä oli selvästi havaittavissa Caterpillarin osastolla, jossa telojenpotkijoita oli ruuhkaksi asti. Ikonisen "seiskapillarin" lisäksi esillä oli mm. uudistunut D3-malli, joka korvaa Cat D5K2-puskun. Kotiareenallaan esiintynyt Caterpillar oli järjestänyt paikalle oman demoalueen, jossa kisailtiin myös kuljettajamestaruuksista.
Puskutraktoreilla on uudella mantereella edelleen vahva jalansija. Tämä oli selvästi havaittavissa Caterpillarin osastolla, jossa telojenpotkijoita oli ruuhkaksi asti. Ikonisen "seiskapillarin" lisäksi esillä oli mm. uudistunut D3-malli, joka korvaa Cat D5K2-puskun. Kotiareenallaan esiintynyt Caterpillar oli järjestänyt paikalle oman demoalueen, jossa kisailtiin myös kuljettajamestaruuksista. Kuva: Arto Turpeinen
Takeuchi yllätti esittelemällä pyöräkuormaimen, joka tosin on Weycorin valmistama. TW80:n työpaino on 5760 kiloa, ja sitä kiidättää Deutzin 54 kilowattinen moottori. Huippunopeus on 40 km/h. Takeuchin kuormainmalleja on kaikkiaan neljä kokoluokissa 4,8–8,2 tonnia. Koneiden mainitaan yhdistävän kompaktit ulkomitat erinomaiseen ulottuvuuteen ja nostokorkeuteen.
Takeuchi yllätti esittelemällä pyöräkuormaimen, joka tosin on Weycorin valmistama. TW80:n työpaino on 5760 kiloa, ja sitä kiidättää Deutzin 54 kilowattinen moottori. Huippunopeus on 40 km/h. Takeuchin kuormainmalleja on kaikkiaan neljä kokoluokissa 4,8–8,2 tonnia. Koneiden mainitaan yhdistävän kompaktit ulkomitat erinomaiseen ulottuvuuteen ja nostokorkeuteen. Kuva: Arto Turpeinen
Dynaset täräytti Conexpossa markkinoille uudet Super Compact-hydrauligeneraattorit. Nimensä mukaisesti laitteiden ulkomitat ovat pienentyneet jopa 35 % verrattuna aiempiin malleihin. Vaikka teho on säilynytkin entisellään, niin esim. virtausvastus on edellistä mallisarjaa pienempi.
Dynaset täräytti Conexpossa markkinoille uudet Super Compact-hydrauligeneraattorit. Nimensä mukaisesti laitteiden ulkomitat ovat pienentyneet jopa 35 % verrattuna aiempiin malleihin. Vaikka teho on säilynytkin entisellään, niin esim. virtausvastus on edellistä mallisarjaa pienempi. Kuva: Arto Turpeinen
Käytännön demot ovat suuressa näyttelyssä taattu yleisömagneetti. Huddigin osastolla olutta tarjoiltiin äimistyneille ihmisille kauko-ohjatulla kaivurikuormaimella. Operaatioon kuului niin pullon onkiminen kylmälaukusta kuin kruunukorkin avaaminenkin. Video tapahtuneesta on nähtävissä Koneviestin Facebook-sivustolla.
Käytännön demot ovat suuressa näyttelyssä taattu yleisömagneetti. Huddigin osastolla olutta tarjoiltiin äimistyneille ihmisille kauko-ohjatulla kaivurikuormaimella. Operaatioon kuului niin pullon onkiminen kylmälaukusta kuin kruunukorkin avaaminenkin. Video tapahtuneesta on nähtävissä Koneviestin Facebook-sivustolla. Kuva: Arto Turpeinen
Kiinalainen XCMG-esitteli omaa versiotaan akkukäyttöisestä mini-kaivukoneesta. Tekniikka on seuraa samaa linjaa, kuin Hyundain ja Cumminsin yhteistyössä. XCMG on esittelijöiden mukaan hieman etupellossa, sillä esillä oli jo tuotantomalli, kun Hyundai haluaa vielä hioa yksityiskohtia. Akkulaitteita alkaakin olla tarjolla kaikilla valmistajilla.
Kiinalainen XCMG-esitteli omaa versiotaan akkukäyttöisestä mini-kaivukoneesta. Tekniikka on seuraa samaa linjaa, kuin Hyundain ja Cumminsin yhteistyössä. XCMG on esittelijöiden mukaan hieman etupellossa, sillä esillä oli jo tuotantomalli, kun Hyundai haluaa vielä hioa yksityiskohtia. Akkulaitteita alkaakin olla tarjolla kaikilla valmistajilla. Kuva: Arto Turpeinen
Vaikka Wackern Neuson panostaa tuotteissaan laajasti sähkökäyttöisyyteen, niin myös perinteisille työkoneluokille on sijaa mallistossa. Liukuohjattu ST45-telakuormaajan työpainon on reilut 4600 kiloa ja suurin nostokorkeus n. 3,4 metriä. Moottori on 74,3 hevosvoimainen Perkins. Konetyypillä on Yhdysvalloissa edelleen vankka kannattajakuntansa.
Vaikka Wackern Neuson panostaa tuotteissaan laajasti sähkökäyttöisyyteen, niin myös perinteisille työkoneluokille on sijaa mallistossa. Liukuohjattu ST45-telakuormaajan työpainon on reilut 4600 kiloa ja suurin nostokorkeus n. 3,4 metriä. Moottori on 74,3 hevosvoimainen Perkins. Konetyypillä on Yhdysvalloissa edelleen vankka kannattajakuntansa. Kuva: Arto Turpeinen
Dumpperivalmistaja Bell uudistaa valikoimaansa. Bell B60E:n omapaino on 42 tonnia, kantavuudeksi kerrotaan 55 tonnia. Voimansiirto on Allisonin suunnittelema. Moottori on 430 kilowattinen Mercedes Benz. Suomessa Bellin dumppereita on mahdollista myös vuokrata Rotarentin kautta.
Dumpperivalmistaja Bell uudistaa valikoimaansa. Bell B60E:n omapaino on 42 tonnia, kantavuudeksi kerrotaan 55 tonnia. Voimansiirto on Allisonin suunnittelema. Moottori on 430 kilowattinen Mercedes Benz. Suomessa Bellin dumppereita on mahdollista myös vuokrata Rotarentin kautta. Kuva: Arto Turpeinen
Amerikkalainen Hummerbee edustaa paikallista varsin konstailematonta pienkuormainvalmistusta. Runko-ohjattu kone voidaan tilata kuormaimella tai trukkivarustuksella. Kuvan koneessa moottori on 75 heppainen Kohler. Työpainoksi ilmoitetaan 2800 kiloa. Renkaat ovat vakiona vaahtotäytteiset.
Amerikkalainen Hummerbee edustaa paikallista varsin konstailematonta pienkuormainvalmistusta. Runko-ohjattu kone voidaan tilata kuormaimella tai trukkivarustuksella. Kuvan koneessa moottori on 75 heppainen Kohler. Työpainoksi ilmoitetaan 2800 kiloa. Renkaat ovat vakiona vaahtotäytteiset. Kuva: Arto Turpeinen
Vientimarkkinat ovat myös Allulle erittäin tärkeät. Conexpossa lanseerattiin kolme uutta kauhamurskainmallia, jotka soveltuvat 13–33 tonnisiin kaivinkoneisiin. Kauhat on suunnattu etenkin kovien materiaalien käsittelyyn. Raekokoa voidaan säätää 16 mm ja 250 mm välillä. Kauhoja on mahdollista käyttää molempiin suuntiin, mikä vähentää tukosten mahdollisuutta.
Vientimarkkinat ovat myös Allulle erittäin tärkeät. Conexpossa lanseerattiin kolme uutta kauhamurskainmallia, jotka soveltuvat 13–33 tonnisiin kaivinkoneisiin. Kauhat on suunnattu etenkin kovien materiaalien käsittelyyn. Raekokoa voidaan säätää 16 mm ja 250 mm välillä. Kauhoja on mahdollista käyttää molempiin suuntiin, mikä vähentää tukosten mahdollisuutta. Kuva: Arto Turpeinen
Mikäpä olisikaan parempi tapa tutustuttaa suhteellisen vanhoillisia urakoitsijoita rototiltin etuihin, kuin antaa heidän antaa itse testata laitteita. Muun muassa Rototilt ja Engcon olivat varanneet osastoilleen kokeilumahdollisuuden. Avautuvilla markkinoilla tämä onkin tärkeää. Innostuneita riitti jonoksi asti.
Mikäpä olisikaan parempi tapa tutustuttaa suhteellisen vanhoillisia urakoitsijoita rototiltin etuihin, kuin antaa heidän antaa itse testata laitteita. Muun muassa Rototilt ja Engcon olivat varanneet osastoilleen kokeilumahdollisuuden. Avautuvilla markkinoilla tämä onkin tärkeää. Innostuneita riitti jonoksi asti. Kuva: Arto Turpeinen
Etäkäyttö ja kauko-ohjaus vilahtavat yhä useammin näytteilleasettajien visioissa. Etenkin 5G-verkon yleistymisen myötä ominaisuus on yhä laajemmin hyödynnettävissä. Kiinalainen Zoomlion esitteli Conexpossa omaa etäohjattua kaivinkonettaan. Teknologialla tavoitellaan helpotusta etenkin alan työvoimapulaan. Perstuntumaa kauko-ohjattu kone ei kuitenkaan korvaa.
Etäkäyttö ja kauko-ohjaus vilahtavat yhä useammin näytteilleasettajien visioissa. Etenkin 5G-verkon yleistymisen myötä ominaisuus on yhä laajemmin hyödynnettävissä. Kiinalainen Zoomlion esitteli Conexpossa omaa etäohjattua kaivinkonettaan. Teknologialla tavoitellaan helpotusta etenkin alan työvoimapulaan. Perstuntumaa kauko-ohjattu kone ei kuitenkaan korvaa. Kuva: Arto Turpeinen
Paikallinen Jarraf tuottaa eurooppalaisittain varsin omintakeisia ratkaisuja mm. puiden ja pensaiden leikkaamiseen. LineBacker on suunniteltu erityisesti järeän pusikon raivaukseen. Kulmiin sijoitettujen telojen ansiosta etenemiskyvyn kehutaan olevan erinomainen. Pulasta pelastaa perään asennettu vinssi. Murskaimia on useita erityyppisiä. Cumminsin moottori on 260 heppainen.
Paikallinen Jarraf tuottaa eurooppalaisittain varsin omintakeisia ratkaisuja mm. puiden ja pensaiden leikkaamiseen. LineBacker on suunniteltu erityisesti järeän pusikon raivaukseen. Kulmiin sijoitettujen telojen ansiosta etenemiskyvyn kehutaan olevan erinomainen. Pulasta pelastaa perään asennettu vinssi. Murskaimia on useita erityyppisiä. Cumminsin moottori on 260 heppainen. Kuva: Arto Turpeinen
Etenkin markkinatalouden keskipisteessä yrityksen on syytä erottautua tavalla tai toisella. Empire Construction Supply voi toimittaa yksilöllisesti personoitua timanttileikkurin teriä. Valikoimasta onneksi löytyy myös monipuolinen valikoima muitakin leikkureita ja pölynhallintatuotteita.
Etenkin markkinatalouden keskipisteessä yrityksen on syytä erottautua tavalla tai toisella. Empire Construction Supply voi toimittaa yksilöllisesti personoitua timanttileikkurin teriä. Valikoimasta onneksi löytyy myös monipuolinen valikoima muitakin leikkureita ja pölynhallintatuotteita. Kuva: Arto Turpeinen
Töitä ei suinkaan aina tehdä pohjolan viileissä olosouhteissa, vaikka turvamääräykset olisivatkin samat. Zippkool valmistaa monentyyppisiä huomiovaatteisiin yhdistettyjä tuulettimia. Esimerkiksi turvakypärään yhdistetyn li-ion akullisen puhaltimen luvataan toimivan asetuksista riippuen 5,5–24 tuntia. Neljällä AA-paristolla viilennystä lupaillaan olevan vähintään 4,5 tuntia.
Töitä ei suinkaan aina tehdä pohjolan viileissä olosouhteissa, vaikka turvamääräykset olisivatkin samat. Zippkool valmistaa monentyyppisiä huomiovaatteisiin yhdistettyjä tuulettimia. Esimerkiksi turvakypärään yhdistetyn li-ion akullisen puhaltimen luvataan toimivan asetuksista riippuen 5,5–24 tuntia. Neljällä AA-paristolla viilennystä lupaillaan olevan vähintään 4,5 tuntia. Kuva: Arto Turpeinen
Volvon osaston kylkeen oli perustettu paikka myös Envision Solarille. Tarkoituksena oli esitellä aurinkokennoilla toimivaa akkukoneiden latauspistettä. Laitteistoa kerrotaan käytettävän lukuisissa multikansallisissa yhtiöissä. Tarkempi perehtyminen teknologiaan jäi kuitenkin odottamaan seuraavaa kertaa, sillä Volvon vetäytymisen myötä myös Envisionin piste oli vailla esittelijöitä.
Volvon osaston kylkeen oli perustettu paikka myös Envision Solarille. Tarkoituksena oli esitellä aurinkokennoilla toimivaa akkukoneiden latauspistettä. Laitteistoa kerrotaan käytettävän lukuisissa multikansallisissa yhtiöissä. Tarkempi perehtyminen teknologiaan jäi kuitenkin odottamaan seuraavaa kertaa, sillä Volvon vetäytymisen myötä myös Envisionin piste oli vailla esittelijöitä. Kuva: Arto Turpeinen
Talvikeleillä tela-alustainen kaivinkone saattaa sivusuunnassa lipsahtaa luiskaan ennen vee-kirjaimella alkavan sanan sanomista. Kanadalainen TrackGrip tarjoaa ratkaisua monimuotoisilla liukuesteillä. Lisäksi repertuaariin lukeutuu kumilappuja. Erilaisia pikasäädettäviä liukuesteitä on neljää erilaista versiota.
Talvikeleillä tela-alustainen kaivinkone saattaa sivusuunnassa lipsahtaa luiskaan ennen vee-kirjaimella alkavan sanan sanomista. Kanadalainen TrackGrip tarjoaa ratkaisua monimuotoisilla liukuesteillä. Lisäksi repertuaariin lukeutuu kumilappuja. Erilaisia pikasäädettäviä liukuesteitä on neljää erilaista versiota. Kuva: Arto Turpeinen
Faun Track Access mahdollistaa ajotien rakentamisen suoraan kelalta. Telamattoja hyödynnetään pehmeän maaston lisäksi väliaikaisesti mm. lumessa ja veneiden telakoimisessa. Menetelmää hyödyntävät myös useiden maiden armeijat. Suomessa edustajana toimii Alphard Oy.
Faun Track Access mahdollistaa ajotien rakentamisen suoraan kelalta. Telamattoja hyödynnetään pehmeän maaston lisäksi väliaikaisesti mm. lumessa ja veneiden telakoimisessa. Menetelmää hyödyntävät myös useiden maiden armeijat. Suomessa edustajana toimii Alphard Oy. Kuva: Arto Turpeinen
onexpo 2020-näyttely järjestettiin hämmästyttävästi ajallaan, vaikka viimeinen päivä jouduttiin perumaan uhkaavan epidemian takia. Käsidesit ja kättelykielto olivat kuitenkin näkyvästi esillä. Samaa toimintatapaa on syytä jatkaa toistaiseksi myös kotimaassa.
onexpo 2020-näyttely järjestettiin hämmästyttävästi ajallaan, vaikka viimeinen päivä jouduttiin perumaan uhkaavan epidemian takia. Käsidesit ja kättelykielto olivat kuitenkin näkyvästi esillä. Samaa toimintatapaa on syytä jatkaa toistaiseksi myös kotimaassa. Kuva: Arto Turpeinen
Axenox Surfaxe on patentoitu apuväline erilaisten maamassojen levitykseen, erityisesti vimpain suunniteltu suunnattu asfalttimassojen tasoitukseen. Magnesiumista valmistetun työntölaitteen mainitaan olevan huomattavasti alumiinisia kilpaveljiään kestävämpi. Hinnat ovat alkaen 237 Amerikan dollaria. Varateriä saa 15 dollarin hintaan.
Axenox Surfaxe on patentoitu apuväline erilaisten maamassojen levitykseen, erityisesti vimpain suunniteltu suunnattu asfalttimassojen tasoitukseen. Magnesiumista valmistetun työntölaitteen mainitaan olevan huomattavasti alumiinisia kilpaveljiään kestävämpi. Hinnat ovat alkaen 237 Amerikan dollaria. Varateriä saa 15 dollarin hintaan. Kuva: Arto Turpeinen

Yhdysvaltojen Las Vegasissa pidettävä Conexpo on eräs merkittävimmästä rakennuskonealan näyttelyistä. Edellisellä kerralla näytteilleasettajia oli yli 2700, epämukavista sattumuksista johtuen tällä kertaan jäätiin hieman pienempään määrään. Varsin epävarmoissa tunnelmissa rekisteröityneiden osallistujien määrä kuitenkin kasvoi hieman ollen 130 000. Näyttelyyn tosiasiassa saapuneiden määrä ei kuitenkaan ole tarkasti tiedossa, paikoitellen osastoilla oli kuitenkin havaittavissa jopa ruuhkaa. Näyttelyn kokonaispinta-ala oli 25 hehtaaria.

Las Vegasin messukeskuksen laajennuksen vuoksi suurin ulkoalue sijaitsi tällä kertaa lähes kahden kilometrin päässä päähalleista, joten vieraiden täytyi turvautua siirtymillä messubusseihin, joita tosin liikennöi kiitettävällä rytmillä. Näyttelyalue sijaitsee suurten hotellien läheisyydessä, eikä suhteellisen kompaktissa kaupungissa siirtymisiin juurikaan kulunut aikaa. Rekisteröityneille osallistujille myös annettiin kolmen päivän ilmainen lippu paikallisjunaan, jonka myötä myös hieman kauemmas majoittuneet pääsivät näppärästi näyttelyalueelle. Las Vegasissa järjestetään erittäin paljon erilaisia konferensseja ja messuja – järjestelyt oli toteutettu erittäin sujuvasti myös poikkeustilanteen uhatessa tapahtumaa.

Päivän lyhyempi

Vaikka näinkin massiivisessa näyttelyssä esitellään uusia teknologioita ja tuotteita, niin puheenaiheissa kuitenkin säännöllisesti vilahteli mantereelle vilahtanut korona-virus. Nevadan osavaltiossa ei vielä näyttelyn alusviikolla oltu havaittu tartuntoja, joten aikataulussa edettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Kesken näyttelyviikon Conexpon aukioloaikaa kuitenkin päätettiin lyhentää yhdellä päivällä. Samaan aikaan maahan julistettiin hätätila, mikä valitettavasti näkyy myös tämän jutun kuva-annissa, sillä allekirjoittanut päätti terveytensä ja kotiinpaluunsa varmistamiseksi jättää viimeisen näyttelypäivän väliin.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Uhkaava tilanne heijastui luonnollisesti myös hieman lyhentyneen näyttelyn antiin. Matkustusrajoitukset vaikeuttivat etenkin kiinalaisten ja italialaisten osallistumista. Peruuntumisia havaitsi etenkin komponenttivalmistajien tyhjillä osastoilla, jota muutoinkin oli esim. Baumaa vähemmän – pelkkiä tuulilasinpyyhkijöitä esitelläkseen ei kannata Conexpoon lähteä. Osa isommista valmistajista oli jo ehtinyt rakentaa osastonsa valmiiksi, mutta paikalle ei kuitenkaan lähetetty henkilökuntaa, vaan vieraat saivat tutustua tuotteisiin omin päin.

Alkuperäisessä suunnitelmassa alueella olisi pitänyt vierailla isoja tähtiä, kuten Brad Pitt ja Tom Cruise, mutta muuttuneissa olosuhteissa useimmat oheistapahtumat supistuivat murto-osaan. Conexpo oli kuitenkin merkittävä tapahtuma myös koulutuksellisesti, sillä neljän päivän aikana pidettiin yli sata koulutussessiota koskien mm. uusia teknologioita ja päivittäisen toiminnan tehostamista. Lisäksi näytteilleasettajat pitivät omia tilaisuuksiaan.

Conexpon kokonaisuus poikkeaakin hieman esim. Bauma-näyttelystä, sillä mukana on enemmän elementtejä. Puhtaasti ammatillisessa mielessä liikkeellä oleva löytää tarjonnasta varmasti omansa, kun taas viihdettä etsivälle Conexpo ja koko Las Vegas tarjoavat varmasti ihmeteltävää koko viikoksi. Täytyykin toivoa seuraavan spektaakkelin sujuvan suotuisempien tähtien alla.

Katso myös Lisämateriaali-osiosta video Conexpon näyttelymeiningistä !