Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Agromek-näyttely 40 vuotta - Paljon nähtävää

Tanskassa järjestettävä Agromek jää usein saksalaisen Eurotierin varjoon, sillä näyttelyt ovat lähes samaan aikaan. Agromekiin oli kuitenkin tänä vuonna saatu useita maailman ensiesittelyjä, joten nähtävää riitti.
Tanskan sikatalouden tärkeä asema näkyi näyttelyssä, sillä sikalakalusteiden valmistajilla oli useita suuria osastoja. Tanskalainen Agrisys esitteli Agromek-palkinnon saanutta ESF-järjestelmää (Electronic Feeding System). Joutilaspihattojen ruokintajärjestelmä tunnistaa emakot niiden elektronisesta korvamerkistä. Palkinnon arvoisessa laitteessa on vaaka, jonka perusteella järjestelmä korjaa emakoiden ruokintakäyrää eläinkohtaisesti, ja hälyttää painonvaihteluista. (TA)

John Deere solmi viime vuonna yhteistyösopimuksen argentiinalaisen, ruiskujen hiilikuitupuomien valmistukseen erikoistuneen King Agron kanssa. Agromekissä esiteltiin King Agron valmistamalla 36-metrisellä hiilikuitupuomilla varustettua ajettavaa SPS R4050i -kasvinsuojeluruiskua. Hiilikuitua hyödyntäen koneen paino on kohonnut vain 300 kg, vaikka säiliö on 1 000 litraa entistä suurempi. (TV)

Hardi esitteli näyttelyssä uutta ajattelua puomin kiinnitykseen. AutoTerrain-puominohjaus perustuu hinattavan ruiskun pyörien eteen asennettuihin antureihin, joiden avulla puomin heilahduksia estävä automatiikka ennakoi tulevia kuoppia ja heitteitä. Puomin puoliskoja liikutetaan sähköohjattujen proportionaaliventtiileiden avulla. (TV)

Hardi Mega on uusi nostolaiteruisku, jonka säiliövaihtoehdot ovat 1 500, 1 800 ja 2 200 litraa. Puomin leveyden voi valita väliltä 2028 metriä. Traktorin takapyörien ja säiliön välinen tila on hyödynnetty lisäsäiliöllä, joka samalla suojaa herkempiä osia lialta. Taka-akselin kuormitusta voidaan tasata lisävarusteena saatavilla olevalla 1 800 litran etusäiliöllä, joka automatiikan ansiosta tyhjenee samaan tahtiin takasäiliön kanssa. Hardia myy Suomessa K-maatalous. (TV)

Agrifacin ajettaviin ruiskuihin on nyt saatavilla uusi FastFoldPlus-puomin pikataittoautomatiikka. Esimerkiksi 48 metrin puomin avaaminen kesti manuaalisesti 45 sekuntia, automatiikan avulla homma hoituu 22 sekunnissa. Automatiikka on toteutettu tietokoneohjatusti ja toiminnan perustana ovat puomin taiton proportionaaliventtiilit ja asentoanturit. Agrifacia myy Suomessa AgriToukola. (TV)

Agrometer SDS on itsekulkeva vetoletkulevitin, joka ei niinkään vedä letkua perässään, vaan laskee ja kelaa sitä tarpeen mukaan 650 metriseltä letkukelaltaan. Työleveyttä koneelle saa 2436 metriä. Koneella peruutetaan joka toinen veto, ettei letku jäisi koneen alle. Peruutettaessa ohjaamo kääntyy koneen sivulle. Uutuutena laitteessa on sekä kauko-ohjattavassa pumppausyksikössä, että levitysyksikössä virtausmittarit, joiden lukemaa vertaillaan. Jos virtaus on levittimellä pienempi, on letkussa oletettavasti vuoto, ja järjestelmä sammuttaa pumpun automaattisesti. (TA)

TeeJet esitteli uuden suutinsarjan ja erikoista suuttimissa on, ettei niissä ole lainkaan jousia tai liikkuvia osia. Sen sijaan suuttimen tiiviste on korvattu joustavasta elastomeerista valmistetulla prikalla. Paineen muutos muuttaa prikassa olevan reiän kokoa ja siten myös ruiskutusmäärää. Valmistajan mukaan ruiskutuksen tehokkuus lisääntyy, kun ruiskutusnopeutta voidaan nostaa. (EM)

Kongskilden koneet olivat näyttelyssä tapetilla, sillä CNH osti yrityksen maatalouskoneliiketoiminnan näyttelyn alla. Kongskilden lisäksi CNH:lle siirtyi myös Kongskilden omistama Överum-auravalmistaja. (TV)

Tanskalainen lietekalustovalmistaja Harsø esitteli uudenlaisen etunostolaitemultaimen. Riviviljelykasveille tarkoitettu multain on varustettu konenäöllä, jolla se tunnistaa rivit. Tieajossa multaimen oikea lohko taittuu keskilohkon eteen ja vasen sen päälle. (TA/kuva: valmistaja)

Samson PG II 25 -vaunu viimeistelee valmistajan uuden PG II -malliston. Malli korvaa vanhan PG25-mallin, joka on ollut jo pitkään Samsonin myydyin vaunu. Vaunussa on mm. uusi runko, vahvempi nostolaite ja saatavilla on myös aisajousitus. Säiliössä on enemmän loiskelevyjä ja levitys- ja täyttöpumput ovat aiempaa tehokkaammat. Samsonia myy Suomessa Y-Agro. (TV)

Amazonen auramallisto laajenee Amazonen hankittua konkurssiin menneen Vogel&Nootin auratehtaan. Kuvan hydraulisella viilun leveyden säädöllä varustettu 5-teräinen Cayros XS V kuuluu malliston järeimpään päähän ja on suunniteltu vedettäväksi yli 260-hevosvoimaisella traktorilla. Amazonen aurat eivät kuulu Hankkijan maahantuontiohjelmaan. (TV)

Korvamerkeistään tunnettu tanskalainen Allflex dan-mark esitteli näyttelyssä lihakarjoille tarkoitetun ALL-FEED-väkirehuruokkijan. Laite tunnistaa eläimen elektronisesta korvamerkistä, ja syödyn rehumäärän lisäksi laite punnitsee eläimen. Näistä tuloksista järjestelmä voi laskea rehunkäytön hyötysuhteen, eli miten paljon eläin tarvitsee rehua kasvattaakseen elopainoaan. Tätä tietoa voidaan hyödyntää suoraan valittaessa jalostukseen käytettäviä eläimiä. Tiedot siirtyvät keskusyksiköltä laitteen oman modeemin kautta ALL-FEED-verkkopalveluun. (TA)

Schuitemaker Innovado on jo vuodesta 2008 asti kehitteillä ollut täysin itsenäinen automaattiruokkija naudoille. Se perustuu GPS- ja anturiohjattuun yksikköön, joka irrottaa ja lastaa komponentit laaka- tai tornisiiloista, sekä sekoittaa ja jakaa appeen. Aiempaa suuremmassa 8 m3 prototyypissä on uusi rehuleikkuri, joka jyrsimisen sijaan sahaa rehun irti aumasta, pitäen seinämän mahdollisimman tasaisena. Laitteen luvataan pärjäävän jopa 900 lehmän ruokinnassa. Innovadon aiempia versioita on myyty muutamia kappaleita maailmalla. (TA)

Saksalainen Holm & Laue esitteli HL100-juottoautomaattiin uuden HygieneStation -juottoaseman. Asema pesee maitoputket, tutin ja sen ympärykset jokaisen juottotapahtuman jälkeen. Tutinpesuvedet valuvat alla olevaan kouruun. Tutti valaistaan öisin LED-valolla, ja se on alaviistossa, joten vasikka on luontaisessa juoma-asennossa. Juottoasema on etupäästään saranoitu, joten se voidaan nostaa pystyyn ruokintapöydälle karsinan siivoamisen ajaksi. (TA)

One2Feed on tanskalainen, täysautomaattinen ruokintajärjestelmä, jota on kehitetty vuodesta 2008. Ensimmäinen laite myytiin Suomeen viime kesänä. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu 3,5 m3 apesekoitin on varustettu kahdella pystyruuvilla. Sekoitin kulkee raiteella, josta se saa myös 400 V sähköä käyttöönsä. Sekoittimen alla on aura, jolla se lykkää vanhan rehun lähemmäs eläimiä. Täyttöpöytiä on kiinteitä ja kärrylle rakennettuja. Kärrymallin voi viedä aumalle täytettäväksi. (TA)

NHK:n maahantuoma tanskalainen Landia on valmistanut silppuavia lietepumppuja 50-luvulta asti. Nyt yritys tuo markkinoille patentoidun, sähkötoimisen PumpLet-pumpun. Poikkeuksellisen pumpusta tekee sen sekoitustoiminto, joka imee virtauksen muodostaman alipaineen avulla ilmaa lietteen yläpuolelta, ja sekoittaa sitä lietesuihkuun parantaen sekoitustehokkuutta. Silppuavan pumpun ansiosta lietteen käsiteltävyys ja pumppausnopeus paranee, erityisesti jos kuiva-ainepitoisuus on korkea. (TA)

Lypsyasemavalmistajana tunnettu Afimilk Ltd. on israelilainen yritys, jonka valikoimaan kuuluu myös AfiAct II -aktiivisuusmittari. Aiemmin kiimantarkkailuun tarkoitettuun laitteistoon on ohjelmoitu nyt myös poikimishälytys, eli järjestelmä lähettää tekstiviestin noin neljä tuntia ennen poikimista. Jalkaan kiinnitettävä sensori tunnistaa kiihtyvyyden lisäksi jalan asennon, josta se voi päätellä, onko eläin makuullaan vai seisaallaan. (TA)

Hollantilainen Proflex Betonproducten valmistaa Meadow Floor -käytävämattoja, ja nyt mallistoon on saatu myös avokouruihin sopiva CL-malli. Ainoastaan 4 cm paksu matto koostuu vihreistä komposiittielementeistä ja päällä olevasta kumimatosta. Maton urien 6 % kaato valuttaa virtsan matossa oleviin kouruihin, joten ammoniakin haihdunta vähenee. Uritettu ja harjoiltaan kuiva kumimatto takaa hyvän pidon, ja komposiittiset, karkeat laatat hiovat sorkkaa. Lantaraapassa on kynnet, jotka kaapivat virtsaurat tyhjäksi. (TA)

Hollantilaisella MS Schippersillä oli esillä uutuustuote OptiCare. Laitteella pyritään estämään poikimisen jälkeen lehmille aiheutuvaa ketoosia. Hoitohäkki päästää sisään 70 päivän sisällä poikineet lehmät, joille annetaan MS KetoProtect -ravintolisää, joka pyrkii ehkäisemään ketoosia. Lisäksi pohjassa on nestettä läpäisevä patja, joka on täytetty desinfiointiliuoksella. Eläintä pidetään laitteessa kaksi minuuttia, jonka aikana sorkat desinfioidaan, ja tarve erillisille sorkkakylvyille poistuu. Laite pesee patjan jokaisen käsittelyn jälkeen. (TA)

Pelma Oy:n maahantuoma, kuivituskoneita valmistava Jydeland Maskinfabrik esitteli näyttelyssä uuden Bobman Feeder -mallin. Sen lisäksi, että koneella voidaan kuivittaa parret ja kolata käytävät, voidaan sillä myös uuden mattokuljettimen ja pohjaruuvin ansiosta jakaa rehua. Maton ansiosta voidaan myös silputtua olkea käyttää kuivikkeena ongelmitta. Feeder lastataan kippaamalla 600-litrainen säiliöalas joko käsikäyttöisesti tai hydraulisesti, varustuksesta riippuen. (TA)

Lely tuo ensi vuonna markkinoille keräävän Discovery 120 Collector -puhdistusrobotin. Laitteessa on säiliö, jonne edessä olevan lantaraapan keräämä liete imetään alipaineella. Tyhjennyksessä laite ajaa etuosan lietekuilun päällä olevalle rampille, ja valuttaa säiliön tyhjäksi. Samassa yhteydessä täytetään säiliön sisällä sijaitsevat kumiset vesisäiliöt. Laite suihkuttaa vettä eteensä pehmittääkseen lietteen ja taakseen estääkseen lantakäytävän liukkauden. Kun vesisäiliöt tyhjenevät, painuvat ne kasaan tehden lisää tilaa lietteelle. (TA)

SKOV A/S ansaitsi yhden kahdeksasta Agromek-palkinnosta uudella kameraan perustuvalla lihasikojen ruokinnanohjauksella. Karsinoihin asennetaan kamerat, joiden perusteella järjestelmä osaa laskea eläinten keskimääräisen painon eläinryhmittäin. Järjestelmä tietää, miten paljon vettä ja ruokaa ryhmä kuluttaa, ja voi määrittää erilaisia ruoan sekoitussuhteita ryhmittäin. Tiedot siirtyvät laitteistolta Cloudfarm-pilvipalveluun. (TA)

Agrikumppanien maahantuoman MS Schippersin valmistamaa MS BIZA Nature -porsaankäsittelyvaunua on päivitetty. Vaunussa on automaattinen korvamerkitsin, neulaton injektio, oraalilääkitysannostelija, ja uutuutena rautatahna-annostelija. Täysi porsaan käsittely käy näin ollen käden käänteessä. (TA)

Ruotsalainen Envirologic on robottipainepesureihin erikoistunut yritys. Näyttelyssä esiteltiin uusi Evo Cleaner -pesuri, jossa on panostettu käyttäjäystävällisyyteen esimerkiksi graafisen käyttöliittymän ja 4G-yhteyden avulla. Evo Cleaner on päivitetty versio 2001 markkinoille tulleesta Clever Cleaner -pesurista (esitelty KV:n numerossa 4/05), jota on myyty yhteensä 630 kappaletta, ja Suomeen niitä on tuotu kymmenen kappaletta. 95 % pesureista myydään suurille sikatiloille. (TA)

Tanskassa vapaaporsitus alkaa olla jo yleistä, ja Suomessakin se on viime vuosina lisääntynyt. ACO Funki on tanskalainen, sikatalouden kalusteita valmistava yritys, joka esitteli näyttelyssä käsitystään vapaaporsituskarsinasta. Ensimmäiset pari päivää porsimisen jälkeen emakko pidetään aitojen välissä, jonka jälkeen se voi kulkea karsinassa vapaasti. Porsaille on oma, katettu ja ovellinen nurkkaus, jota lämmitetään lämpölampulla. (TA)

Agromek-näyttely järjestettiin marraskuun lopussa Tanskassa neljättä kymmenettä kertaa. Näyttelyssä oli tällä kertaa 536 näytteilleasettajaa, kaikki hallipaikat olivat loppuunmyytyjä. Näytteilleasettajista 39 yritystä on ollut mukana näyttelyssä aivan alusta – vuodesta 1975 – saakka.

Vienti tärkeässä roolissa

Joka toinen vuosi järjestettävä näyttely organisoidaan yhteistyössä tanskalaisten viljelijöiden ja maatalouskonevalmistajien kanssa. Tanskan maa-alasta noin 62 prosenttia on viljeltyä ja maan ruuantuotanto kattaa kolme kertaa vuosikulutuksen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Maataloudella on ollut vaikeaa Tanskassa, sillä vuodesta 2014 saakka tarjonta on ylittänyt kysynnän. Myös Venäjän tuontikiellot ovat vaikuttaneet Tanskan maatalouteen. Mikäli vuonna 2014 olisimme tienneet, kuinka kauan vaikeat ajat jatkuvat, en tiedä kuinka olisimme selvinneet”, paikallisen tuottajayhdistyksen puheenjohtaja Martin Merrild kertoo.

”Ilmassa on kuitenkin positiivisia merkkejä. Vaikka kyselytutkimusten mukaan 89 prosentilla maatiloista tilanne on todella huono, teettämämme kyselytutkimusten mukaan 75 % viljelijöistä pitää oman tilansa tilannetta hyvänä ja 49 % viljelijöistä odotti taloudellisen tilanteen parantuvan ensi vuonna”, hän jatkaa.

Merrildin mukaan maatalouden näkymiä piristävät viennin kasvu ja uudet trendit. ”Sianlihan vienti Kiinaan piristänee vientikauppaa ja uusia trendejä syntyy sekä kuluttajien että viljelijöiden joukossa. Kuluttajat toivovat vähemmän antibiootteja sisältävää lihaa, viljelijät ovat ilmaisseet halukkuutensa investoida esimerkiksi ilmakuvausta ja GPS-tietoja yhdistelemällä saavutettaviin tietoihin peltojen kasvukunnosta”, hän ennustaa.

Yrityskaupat kiinnostivat

Näyttelyssä kiinnostusta herättivät uutuustuotteiden lisäksi myös perinteisten brändien siirtyminen uusille omistajille. Tunnetuimmat tapaukset ovat Kongskilden siirtyminen CNH:n omistukseen ja konkurssiin menneen Vogel&Nootin auravalmistuksen siirtyminen Amazonelle.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kongskilden omistuskuvioiden muuttuminen ei ainakaan toistaiseksi muuta edustuksia Suomessa. ”Uusi omistaja on hyvä uutinen Kongskildelle. Piristystä on ollut havaittavissa Suomen markkinoilla esimerkiksi suurten apevaunujen myynnissä. Suomessa jatkamme edelleen yhteistyötä entisten maahantuojien kanssa”, pohjoismaiden myyntijohtaja Kjeld Toftgaard Kongskildelta kertoo.

Uutuustähtiä hövelisti

Agromekissä on käytössä usean muun näyttelyn tavoin tähtiluokitukset kuumimmille uutuustuotteille. Valitettavasti tällä kertaa tähtiä oli jaettu varsin avokätisesti myös muille kuin uutuustuotteille. Kaiken kaikkiaan tähdellä palkittuja koneita, laitteita tai ohjelmistoja oli näyttelyssä 247 kappaletta. Yhden tähden tuntui saavan tosi helposti.