Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Tieominaisuuksien merkitys kasvaa

Yritykset panostavat todella suuria summia renkaiden ja telojen kehitykseen. Traktoreiden tehojen ja työkoneiden painon lisääntyminen ja rengaskehitys kirittävät toisiaan, minkä seurauksena renkaiden koko- ja mallivalikoima kasvaa hengästyttävää vauhtia.

Traktoreiden kasvaneet ajonopeudet korostavat renkaiden ja telojen maantieominaisuuksien merkitystä. Rengasmelu, tärinä ja kuluminen kasvavat samalla kun ajonopeus nousee. Lääkkeeksi tarjotaan uusia pintamalleja, joissa renkaan keskellä on kapea alue, joka kantaa maantieajossa. Pieni kosketusala vähentää tietysti vierintävastusta sekä polttoaineen kulutusta, mahdollisimman yhtenäinen kulutuspinta alentaa tärinää ja melua.

Maan tiivistymisen vähentäminen pysyy edelleen näyttelyiden kestoaiheena. Telojen suosio kasvaa, sillä mm. perävaunuihin oli saatavissa myös teloilla varustettuja perävaunuja.

”Vetämätön”, perävaunuun tai työkoneeseen asennettava telasarja maksaa 40 000 euroa! Alla on esimerkki telojen käytöstä jopa kylvökoneessa. Panostus on niin suuri, että teloista on oltava todellista käytännön hyötyä – pelkkä viljelijän omantunnon rauhoittaminen ei riitä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Uolevi Oristo