
Lepaa-puutarhanäyttely 17.–19.8.2017 - Koneita myös toiminnassa
Puutarha-, viher- ja kiinteistöalan ammattinäyttely järjestetään jälleen tuttuun tapaan Lepaalla Hämeen ammattikorkeakoulun kauniissa puistomiljöössä.

Lepaan puutarhanäyttelyllä on pitkät perinteet ja tänä vuonna näyttely pidetään 53. kerran Lepaan oppilaitoksella. Tämä kuva on vuodelta 1968. (Kuva: Puutarhauutiset)
Näyttely on avoinna torstaista lauantaihin 17.–19.8 päivittäin klo 10–17. Lepaa on kohtauspaikka puutarha- ja viheralan sekä kiinteistönhoidon ja maanrakennuksen ammattilaisille. Viime vuonna näyttelyssä vieraili vajaa 9 000 kävijää ja tänä vuonna uskotaan päästävän samoihin lukemiin. Luonnollisesti sää vaikuttaa ulkoilmatapahtumassa kävijöiden määrään, joten toiveissa on kaunis ilma. Näytteilleasettajia tapahtumaan on ilmoittautunut noin 180.
Perinteinen koneparaati järjestetään päivittäin klo 11 ja 15, jolloin pääsee näkemään koneuutuudet liikkumassa ja esittelemässä toimintojaan. Työnäytöksiä järjestetään myös runsaasti eri osastoilla. Näyttelypäällikkö Elina Vuori kertoo, että näytteilleasettajat ovat tänä vuonna kehotusten ansiosta innostuneet demoamaan aiempaa enemmän koneita osastoillaan. Lepaalla onkin hyvät mahdollisuudet maan möyrimiseen ja erilaisten hoitokoneiden esittelyyn. Osastoilla nähdäänkin esimerkiksi ruohonleikkuuta, lakaisua, maankaivuuta ja puunhoitoa kiipeilemällä. Saatetaanpa Lepaa-näyttelyssä jo nähdä vaihtuneita kone-edustuksiakin.
Näyttelyn aikana järjestetään kaksi seminaaria: Dynaamiset kasvuympäristöt torstaina 17.8 klo 9–12 ja Ilmavuutta kasvualustoihin pe 18.8 klo 8.30–11.30. Kävijät pääsevät myös tutustumaan vihannes- ja kukkanäytemaihin sekä avomaan kunnostus- ja viherlannoituskasveihin. Lisäksi taimistolla järjestetään opastettuja kierroksia. Pääsyliput saa ostettua tänä vuonna myös verkosta, ja kannattaa muistaa, että opiskelijat pääsevät ilmaiseksi sisään.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Lisätietoja: www.lepaa.fi
Näyttelytunnelmia löytyy myös Facebookista ja Instagramista tunnistein #lepaanayttely ja #lepaa17
Osaston luetuimmat
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Prosilva Oyj vahvistaa toimintaansa - Lisää panostuksia markkinointiin
- Yrittäjien Maatalouden johto vietti merkkipäiviä – yhteensä 130 vuotta kokemusta maatalouskaupasta
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Traktorin oma hydrauliikka riittää
- Vinssausyritys Vinssi