Maatalouden Internet kiinnosti

Agco Suomen osastolle oli sijoitettu myös maatalouden automaatiota ja tiedonkäsittelyn nykytilaa esittelevä ”Maatalouden Internet” -esittelypiste. Osasto oli koottu Koneviestin, Luke Vihdin, Maatalousautomaatioyhdistyksen ja Cinia Solutionsin voimin.
Ideana oli havainnollistaa, mitä IoT eli esineiden Internet voisi sisältää maa- ja metsätalouden toimintaympäristössä.
Tuotantoon vaikuttavaa tietoa karttuu todella runsaasti. Sitä kertyy esimerkiksi maaperästä, säätiedosta, viljelytoimista, sekä moninaisten työkoneiden tuottamasta tiedosta. Karttuvaa tietomassaa voidaan hyödyntää monin tavoin sekä itse tuotantoprosessissa että seuraavien kausien suunnittelussa ja työlaitteiden ohjauksessa.
Haasteena onkin, miten kaikkea tuotantoprosessin kokonaisuuteen kuuluvaa tietoa voidaan hallita ja hyödyntää.
Standillä esiteltiin IoT:n kokonaisuuteen kuuluvia osasia. Luke Vihdin voimin oli koottu täydellinen simulaatiomalli traktorin ja työlaitteet yhdistävän ISOBUS-väylän ympärille. Näyttelyvierailla oli mahdollisuus virtuaalisesti seurata, miten ISOBUS-väylällä ja ECU-yksiköin varustettu traktori ja työlaitteet liikkuu ja toimii Luke Vihdin maatilan pelloilla. Traktorimonitoriin syötettiin kesällä pelloilla kerättyä dataa ja esimerkiksi kylvötyö edistyi ruudulla vastaten täsmällisesti oikeaa kylvötapahtumaa.
Suomen Maatalousautomaatioyhdistys esitteli toimintaansa. Yhdistyksen ideana on koota yhteen suomalaiset alan toimijat, jolloin jäsenyys eurooppalaisessa kattojärjestössä AEF:ssä ei muodostu yksittäiselle yritykselle liian kalliiksi. AEF:n tavoitteena on maatalouskone-elektroniikan kehityksen koordinointi ja yhteensopivuuden varmistaminen, sekä tietenkin automaatiokehityksen edistäminen. Suomen Maatalousautomaatioyhdistyksen jäseninä ovat likimain kaikki merkittävät konevalmistajat ja myös maatalouden ohjelmistoyrityksiä.
Ilman toimivaa tiedonsiirtoa maatalouden kehittyvästä tuotantotekniikasta ja automaatiosta ei saada täyttä hyötyä. Meillä on jo runsaasti erilaisia tietopalveluja, joita tuotantoprosessit hyödyntävät. Tiedon pilvitallennuspalveluja on ollut samaten jo useilla toimijoilla.
Kehityksen mennessä eteenpäin on mitä ilmeisemmäksi tullut, että kaiken kertyvän tiedon (nimityksenä Big Data, Massatieto jne.) joustava hyödyntäminen ja myös tallentaminen luotettavalla tavalla vaatii uudenlaista ajattelutapaa tiedon siirrossa ja hyödyntämisessä.
Erilaiset tietolähteet olisi voitava liittää yhteisesti sovittuun ”tiedon valtaväylään tai palvelukanavaan”, jonka kautta tieto saadaan joustavasti ja tietoturva säilyttäen sen tarvitsijoille. ”Maatalouden Internet”-pisteessä oli esillä myös Cinia Solutions, jonka toimialaa ovat verkko- ja pilvipalvelut, sekä digitaaliset ratkaisut yrityksille. Valtion enemmistöomisteinen Cinia tuli tutuksi viime kesänä, kun yritys veti Itämeren pohjaan tehokkaan datakaapelin Saksasta Suomeen. Cinian rajapinta maatalouteen on kiinteä, sillä esimerkiksi Valtra Smart -palvelun rakentanut Kilosoft siirtyi Cinian omistukseen viime kesänä.
Voimme olettaa, että maatalouden datapalvelujen kehitys lähtee jälleen kiihtymään. Tarvetta on, sillä maatalouden IoT tarvitsee nyt paukkuja taakseen. Aihe kiinnostaa myös yrityksiä niin infrastruktuurin kuin varsinaisen tuotantosektorin puolella.
Jussi Knaapi
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- DC-3 sunnuntaina 2.9. Hyvinkään taivaalla!
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Tuurin konehuutokauppa 28.–29.04.2012 – kaivukone huutokaupasta -
- Okra 2023: Ennätysmäärä kalustoa ja paljon tarjouksia, mutta maatalouskonekaupassa on epävarmuustekijöitä
- Seppo Kuisma on toiminut yrittäjänä jo 50 vuotta – monipuolisuus on pienen valmistajan valttikortti ja loppupelissä uudet ideat ratkaisevat