Kaksi huippuluokan museota Saksassa - ”Kaikkea ne saksalaiset keksii!”

Sonsbeckin pikkukaupungin liepeillä oleva Traktorenmuseum Pauenhof toimii entisellä maatilalla. Yhteensä kymmenessä rakennuksessa on päälle 400 traktoria ja yhtä monta työkonetta. 

Lähes kaikki Pauenhofin traktorit ovat toimintakuntoisia, suurin osa on saksalaista tuotantoa, merkkien lukumäärä lähentelee sataa. 

Fella tunnetaan paremmin heinäkoneistaan, mutta vuosina 1955–65 tuotevalikoimaan kuuluivat myös puimurit. Ensimmäisenä vuotena tehtiin hinattavaa mallia FM140, mutta sittemmin keskityttiin 6 jalan ajopuimuriin FSM180, joka vuosikymmenen lopulla sai lisänimen Jupiter. Moottorina oli joko Volkkarin bensakone tai Mersu-diesel. (Sonsbeck) 

Lanz oli merkittävä puimakonevalmistaja jo 1800-luvulla, mutta puimurikauteen siirtyminen tapahtui vasta vuonna 1953 esitellyn hinattavan MD180:n myötä. Ensimmäinen ajopuimuri MD 260 S tuli saataville vuotta myöhemmin. Monissa tuon ajan hinattavissa puimureissa oli heittokohlin, mutta Lanzissa käytettiin polkukohlinta. Kuvan Lanz MD120:ssä on 120-senttinen pöytä ja 80 sentin puintikela. Pyörivästä laihonjakajasta oli apua pitkäkortisessa lakoviljassa. Hinattavien Lanzien valmistus päättyi vuonna 1960 ja Lanz-pohjaisten ajopuimureiden 1964. (Sonsbeck) 

Claasin ajopuimurikausi alkoi vuonna 1953 valmistuneella Hercules-mallilla, mutta pari vuotta myöhemmin tyypiksi jouduttiin päällekkäisyyksien takia vaihtamaan SF (selbstfahrer = itsekulkeva). Kooltaan ja puintiteholtaan se oli aikansa jättiläinen, leikkuuleveys 260–360 cm, kela 125 cm ja painoa 4,2 tonnia. Moottorina oli alussa Perkins 4.270 ja myöhemmin Claasin oma LD40-diesel. Vuonna 1963 SF:n tilalle tulivat Claas Matador ja Matador Gigant. (Sonsbeck) 

Claas aloitti puimurituotannon heti 1930-luvun puolivälin jälkeen, mutta kymmenisen vuotta myöhemmin markkinoille saatu hinattava Claas Super oli ensimmäinen kokonaan oma malli. Rakenteessa oli erikoisuuksia, kuten kuljetuksen ajaksi pystyyn nostettava 7 jalan leikkuupöytä, pitkittäinen puintikela ja olkiniputin. Super oli suosittu malli, parina ensimmäisenä vuotena sitä vietiin yksistään Englantiin 1 500 kpl. Vuonna 1953 tuli saataville tämä 150 sentin pöydällä varustettu, mutta muuten samanlainen Claas Junior. Superia ja Junioria tehtiin vuonna 1978 mennessä 65 000 kappaletta. (Sonsbeck) 

Kookkaita 2-pyöräisiä sarvitraktoreita tehtiin Saksassa suuria määriä. Niitä käytettiin puutarhojen lisäksi pientiloilla ja vuoristoalueilla, missä niillä on vieläkin roolinsa, jyrkimmille rinteille kun ei ole asiaa tavallisilla traktoreilla. Edessä 1954 Schmiedag Hansa 50, moottori 9 hv:n 2-tahtinen bensa-Sachs, vaihteita 6+2R, paino 450 kg. Takana oleva Bungartz U1D on astetta järeämpi: 763-kuutioinen Stihl 2-tahtidiesel kehittää 14 hv, vaihteita 4 eteen ja 2 taakse, painoa 500 kilon verran. 

Polkupyöräpajasta vuonna 1905 aloittanut H.Schmotzer GmbH erikoistui perunan- ja juurikkaanviljelykoneisiin, ensimmäiset itsekulkevat työkonealustat valmistuivat sotien jälkeen. Koneen eteen, akselivälille tai taakse voitiin kiinnittää äes, kylvökone, hara tai muu riviviljelylaite. Schmotzeria pystyi ohjaamaan oikealta tai vasemmalta istualtaan, sekä takaa kävellen tai työkoneen tasolla seisten. 2.5 metriä leveässä sinisessä Schmotzer Kombissa vuodelta 1959 on 1-sylinterinen 14 hv:n Farymann-diesel. Vuotta nuoremmassa punaisessa ja 3-metrisessä Kombi Rekordissa puolestaan 2-sylinterinen 18 hv:n MWM Boxer. Tehdas tekee vieläkin työkoneita, mutta moottoroitujen laitteiden tekemisestä luovuttiin vuosikymmeniä sitten. (Sonsbeck) 

Polkupyöräpajasta vuonna 1905 aloittanut H.Schmotzer GmbH erikoistui perunan- ja juurikkaanviljelykoneisiin, ensimmäiset itsekulkevat työkonealustat valmistuivat sotien jälkeen. Koneen eteen, akselivälille tai taakse voitiin kiinnittää äes, kylvökone, hara tai muu riviviljelylaite. Schmotzeria pystyi ohjaamaan oikealta tai vasemmalta istualtaan, sekä takaa kävellen tai työkoneen tasolla seisten. 2.5 metriä leveässä sinisessä Schmotzer Kombissa vuodelta 1959 on 1-sylinterinen 14 hv:n Farymann-diesel. Vuotta nuoremmassa punaisessa ja 3-metrisessä Kombi Rekordissa puolestaan 2-sylinterinen 18 hv:n MWM Boxer. Tehdas tekee vieläkin työkoneita, mutta moottoroitujen laitteiden tekemisestä luovuttiin vuosikymmeniä sitten. (Sonsbeck) 

Akselivälille kiinnitettäviä työkoneita sovellettiin kiivaimman työkoneenkantajabuumin aikaan myös tavallisiin traktoreihin. Tässä tapauksessa Hassia-kylvökone on asennettu takavetoiseen M.A.N 2L1-traktoriin, veto syöttöakselille on otettu takapyörän navasta. Tämän menetelmän edut jäävät arvoitukseksi, miinuspuolelle voidaan kirjata huomattavan hankala kiinnitys ja hallinta, sekä silmille tuleva pöly. (Paderborn) 

Creussenin metallipajan vuosina 1949–56 tekemä Unitrak oli äärimmilleen yksinkertaistettu työkoneenkantaja, jota ohjattiin ainoalla takapyörällä. Kaikki työkoneet kiinnitettiin kuskin taakse akselivälille, niittokoneelle oli omat kiinnityspisteensä traktorin edessä. Moottorina käytettiin 1-sylinteristä Stihl 2-tahtidieseliä, teholtaan 12 hv. (Sonsbeck) 

Itäsaksalainen Maulwurf (myyrä) oli ensimmäisiä työkoneenkantajia. Läntisellä puolella oli valmistusta aloiteltu jo 1940-luvun lopulla, mutta vuosina 1952–56 tehdyssä Myyrässä oli säädettävä akseliväli ja pari muutakin hienoutta, jotka sitten kopioitiin läntisiin versioihin. Tässä ensimmäisessä mallissa on vielä 2-pyttyinen 2-tahtinen bensakone (15 hv), mutta seuraava versio liikkui jo dieselin voimalla. Myyrä oli yleisin itäsaksalainen traktorimalli, vuoteen 1972 mennessä niitä tehtiin 120 380 kpl. (Sonsbeck) 

Ruhrstahl AG:n aiemmat tuotteet olivat hyvinkin sotaisia, mutta vuosina 1951–56 tehdyt kantajatraktorit puolestaan niin rauhanomaisia, että liittoutuneet myönsivät tehtailuun raaka-aineita. Ruhrstahliin ei saanut kuormalavaa, mutta vastaavasti akselivälille mahtuivat korkeatkin työkoneet, joihin kuljettajalla oli esteetön näkyvyys. Takamoottori on alitehoiseksi mainittu 2-sylinterinen 20 hv:n Henschel, vaihteistossa on 4 eteen ja taakse. Ruhrstahlin suurin vika oli sen hinnassa, joka oli nelinkertainen saman tehoiseen tavalliseen traktoriin verrattuna. (Sonsbeck) 

Huckeback (selkäreppu) oli Claasin kunnianhimoinen suunnitelma yhdistää työkoneenkantajatraktori ja leikkuupuimuri. Syksyllä kuormalavan tilalle nostettiin puintikoneisto 7-jalkaisine leikkuupöytineen, jota pyöritettiin erillisellä Volkkarin moottorilla. Muina aikoina 12 tai 15 hv:n Hatz- tai MWM-dieselillä varustettua alustaa voitiin käyttää monenlaisiin töihin. Ohjauspulpetti oli käännettävissä ja vaihteistossa oli suunnanvaihtaja. Puintikoneiston asennus oli hankalaa, eikä ”Reppu-Claas” ollut muutenkaan kovin kätevä, hintaakin kertyi liikaa. Vuosina 1956–60 valmistui 903 Huckebackia. (Sonsbeck) 

Hanomag teki ensimmäiset moottoriauransa vuonna 1912, pyörätraktoreiden vuoro tuli 12 vuotta myöhemmin. Merkillä oli hyvä maine, mutta harha-askel 2-tahtidieseleihin ja yritys hyödyntää pakettiauton moottoria traktorissa olivat niin pahoja erehdyksiä, että luottamusta ei saatu takaisin edes 1960-luvun lopulla esitellyillä järeillä malleilla. Tuon ajan suurin Hanomag oli 6-sylinterinen, 85 hv:n Robust 901, jonka sai myös 4-vetoisena A-mallina. Valmistusmäärä ennen vuoden 1971 konkurssia oli noin 3 200 kappaletta. (Paderborn) 

”Työkalu-Saksan” puolella tehty Famulus RS14/36 antaa järeän vaikutelman, mutta sitä pidetään kaikista itätraktoreista huonoimpana. 2-sylinterinen 36 hv:n etukammiodiesel tarvitsi yleensä perusremontin jo 1 000 tunnin jälkeen. Haukkumanimen Pflaumenmus (luumu) saanutta traktoria tehtiin Nordhausenin tehtaalla vuosina 1960-64 yhteensä 13 176 kappaletta, jonka jälkeen DDR:n traktorituotanto keskitettiin Schönebeckiin. Huonomaineinen Famulus korvattiin paljon suuremmalla ja paremmalla Fortschritt ZT-300:lla. (Sonsbeck) 

Sendling on saksalaismerkeistä vanhimpia, ensimmäiset traktorinsa müncheniläinen tehdas teki vuonna 1909. Myöhemmin yritys oli tiiviissä yhteistyössä Daimler-Benzin kanssa, merkittävin saavutus oli maailman ensimmäinen dieseltraktori vuonna 1923. Omia traktoreita München-Sendling alkoi tehdä taas 1930-luvulla ja sota-ajan pakollisen tauon jälkeen 1940-luvun lopulla. Kuvan KS12 vuodelta 1956 kuuluu viimeisiin malleihin: moottori on oma 1-sylinterinen, vaihteita 5 ja pakki, painoa vajaa tonni. (Sonsbeck) 

Raskaampaan metalliteollisuuteen paneutunut Bischoff-Werke KG kokeili vuosina 1950–53 osaamistaan myös traktoripuolella. Maatalouskoneet kiinnostivat monia yrityksiä lähinnä sen takia, että liittoutuneet pitivät sen alan teollisuutta jokseenkin vaarattomana, eivätkä raaka-ainelisenssit olleet yhtä lujassa kuin joillakin muilla aloilla. Mallin AS15 valmistuslisenssit ostettiin suoritustilaan joutuneelta Ensingeriltä. Tekniikka oli kuitenkin identtistä monen muun tuon ajan saksalaismerkin kanssa, eli moottori on 1-sylinterinen MWM ja vaihteisto 4-pykäläinen Renk tai 5-pykäläinen Hurth. (Sonsbeck) 

Vuoteen 1945 asti Berliinissä ja sen jälkeen Lyypekissä ja Hampurissa toiminut Deuliewag oli alun perin autotehdas, mutta vuonna 1937 valikoimaan lisättiin myös traktorit. Alussa moottorit ostettiin Güldnerilta, mutta koska tehtaalla oli sotien jälkeen toimitusvaikeuksia, vaihtui merkiksi MWM. Deuliewag D24 kuuluu 1940-luvun lopun mallistoon, moottori on 2-sylinterinen, vaihteita 4+R (Renk), 22 hv:n traktori painaa 1 700 kg. Vuonna 1952 toiminta todettiin kannattamattomaksi ja traktorivalmistus lopetettiin noin tusinan mallin jälkeen. (Sonsbeck) 

Karl F.Wahl Maschinenfabrik KG:n traktorituotanto alkoi vuonna 1935, mutta toimintaan tuli sota-aikaan viiden vuoden katkos. Tehtailua voitiin jatkaa vuodesta 1946 lähtien, mutta kunnolliseen vauhtiin Wahl-traktoreiden valmistus pääsi vasta 1950-luvun alussa. Eniten käytettiin MWM-moottoreita, mutta myös Hatzia. Vaihteistomerkkejä olivat ZF ja Renk. Wahlin vuosikapasiteetti oli parhaimmillaan noin 400 traktoria, mikä katsottiin liian pieneksi lukemaksi, joten traktorivalmistus lopetettiin vuonna 1962. (Sonsbeck) 

Baijerilainen Erik Röhr uskoi traktoriteollisuuden loistavaan tulevaisuuteen ja aloitti Röhr-traktoreiden kokoamisen vuonna 1948. Kuudessa vuodessa valmistui alun toistakymmentä mallia, tehoiltaan 15–60 hv. Moottorit ja voimansiirto-osat otettiin siitä firmasta, jolle oltiin sillä erää vähiten velassa – eniten käytettyjä merkkejä olivat MWM, Deutz, Hurth, Renk ja ZF. 1-sylinterinen, 5-vaihteinen Röhr R15 oli valmistusohjelmassa vuoden 1954 konkurssiin asti, mihin mennessä oli tehty 3 200 traktoria. (Sonsbeck) 

Krümpel-traktoreita tehtiin Wettringenissä, Münsterlandin alueella. Tuotanto alkoi jo ennen sotia, mutta varsinainen valmistuskausi rajoittui vuosiin 1948–52, jona aikana koottiin 100–200 konetta. Tekniikaltaan Krümpel vastaa kymmeniä tuon ajan saksalaismerkkejä – moottorina on 25 hv:n Deutz F2M414, voimansiirto on Prometheuksen käsialaa. Traktoreiden jälkeen Krümpel teki muun muassa ketjunostimia. (Sonsbeck) 

Harvemmalla yrityksellä oli yhtä hyvät pohjat traktorituotantoon kuin 1900-luvun alusta lähtien moottoreita tehneellä Hatzilla. Traktoreiden kokoaminen aloitettiin vuonna 1953, koska moottoreilla ei ollut sillä erää riittävää kysyntää. Kausi jäi vain 11 vuoden mittaiseksi, jona aikana valmistui 7 201 traktoria 23:na eri mallina. Mainoslause ”Macht Platz, ich fahr Hatz!” (Antakaa tietä, ajan Hatzilla!) ei purrutkaan. Sittemmin Hatz keskittyi taas pikkudieseleihin ja on nyt alan johtava toimija. (Sonsbeck) 

Müncheniläinen Kögel kuului niin ikään 1950-lukulaisiin pikkumerkkeihin. Valikoimassa oli parhaimmillaan 6 eri mallia teholuokissa 12–60 hv. Moottorimerkkejä olivat MWM, Güldner, Südbremse, Henschel ja Kämper, voimansiirrot ostettiin ZF:ltä ja Renkiltä. Traktoreita tehtiin vuosina 1949–54 alle 1 000 kpl, jonka jälkeen firma keskittyi taas rakennuskoneisiin. Kögel KG12 oli malliston pienin, 1-sylinterinen Güldner-diesel on teholtaan 12 hv, painoa 1 100 kg. (Sonsbeck) 

Johannes Köhlerin perustama Primus Traktoren-Gesellschaft teki ensimmäiset traktorinsa Berliinissä 1930-luvun puolivälissä, mutta tehtaan jäätyä itäiselle sektorille tuotantoa jatkettiin 1940-luvun puolivälin jälkeen Ylä-Baijerin Miesbachissa vuoteen 1957 asti. Kuvan Primus PD3 on viimeisiä malleja, 2-sylinterinen 20 hv:n moottori on omaa tuotantoa, 5-nopeuksinen vaihteisto on Hurthin tekemä. Erilaisia Primus-malleja oli lähemmä 30, mutta valmistusmäärät jäivät vähäisiksi. (Sonsbeck) 

Zettelmeyer Z1- ja Z2-traktoreita valmistui vuosina 1935–53 vajaat 5 000 kappaletta. Z1 oli maatalous- ja Z2 liikennemalli. Moottorina oli koko ajan nestejäähdytteinen 2-sylinterinen Deutz ja vaihteistona oma 4+R-laatikko. Suurimmat muutokset tehtiin muotoiluun, joka vaihtui sotien jälkeen kulmikkaasta pyöreämmäksi. Sittemmin Zettelmeyer keskittyi pelkästään tie- ja maanrakennuskoneisiin, joiden tekemisestä oli kokemuksia vuodesta 1897 lähtien. Vuonna 1994 merkki siirtyi Volvo-konsernin omistukseen. (Sonsbeck) 

Lanzin viimeiseen Bulldog-mallistoon kuului kymmenisen traktoria – pienikokoisin oli metrin levyinen D2402-viinintarhatraktori, järein 60-hevosvoimainen D6007. Lanz Bulldogin käynnistyksessä ei tarvinnut enää tuhrata puhalluslamppujen kanssa ja sen sai tulille suoraan avaimesta, mutta 1950-luvun lopulla aika oli ajanut ohi 1-sylinterisistä 2-tahtitraktoreista. Viimeiset Lanzit ennen merkin vaihtumista John Deere-Lanziksi vuonna 1960 olivat hyvin hankalia myytäviä, mutta nyt käytetylle Bulldogille löytyy ostaja hyvinkin nopeasti. (Paderborn) 

Ylä-Baijerin Irgertsheimissa tehty Funk on hyvin harvinainen merkki, mutta se on kasattu tutuista osista. Moottori on nestejäähdytteinen F2M414 Deutz, vaihteiston on toimittanut Renk. Xaver Funkin omistama paja teki 1950-luvulla vain muutamia traktoreita, merkittävimmäksi yhteistyökumppaniksi on mainittu Sulzer. (Paderborn) 

Wiesbadenissa tehty Urus oli 1950-luvun saksalaisista isopyöränelivedoista tasokkaimpia. Toiminta alkoi monen muun tapaan ylijäämävarastojen käytetyistä akseleista, mutta vuodesta 1950 lähtien siirryttiin ZF:n lukollisiin akseleihin. Alussa merkkinä oli Ursus, mutta sekaannusten takia se lyhennettiin muotoon Urus. Mallia B28 on tehty 100 kpl ajalla 1949–56. Moottori on MWM:n 2-sylinterinen, voimansiirto ZF:n, rengaskoko 8 x 24. Suomeenkin tuotiin muutama Urus. (Paderborn) 

Georg R. Wille osti Liittoutuneiden ylijäämävarastoista Jeeppejä ja muunteli niistä 4-vetoisia Stier-traktoreita. Vuonna 1950 yhtiökumppaniksi tuli Franz Westermann, mutta tuumat eivät käyneet yksiin ja Wille poistui kuvioista. Tämän jälkeen merkki oli Nordtrak vuoteen 1957 asti, jolloin firma meni konkkaan. Kuvan Stier 20 on vuosimallia 1950. Moottori on 1-sylinterinen Hatz 2-tahtidiesel, akselistot ja voimansiirto on Jeepistä. Uudemman mallista Stieriä tuotiin Suomeenkin muutamia kappaleita, mutta valmistus oli tuolloin jo päättynyt. (Sonsbeck) 

Weissenhornissa, Baijerissa, vieläkin toimiva firma F.X.Gutter oli tyypillinen 1950-luvun pikkumerkki, joka teki muutamia kymmeniä tai korkeintaan satoja traktoreita ostokomponenteista. Etummaisessa GD28:ssa vuodelta 1950 on nestejäähdytteinen 25 hv:n MWM, viereisessä vuoden 1957 GD12-mallissa saman valmistajan ilmajäähdytteinen kone. Sulzerin tavoin myös Gutter osti joidenkin mallien konepellitkin muilta merkeiltä, mistä johtuu GD28:n saman näköisyys Schlüterin kanssa. (Sonsbeck) 

Harthausenissa traktoreita koonneella Sulzerilla ja sveitsiläisellä Sulzer-höyrykoneita, -dieseleitä ja -pumppuja tuottaneella firmalla ei ole muuta yhteistä kuin nimi. Ignaz Sulzer Maschinen- und Fahrzeugbau teki vuosina 1938–40 ja 1950–63 lähes viittäkymmentä mallia, mutta kaikki komponentit ja jopa konepellit ostettiin muualta, joten monet Sulzerit olivat ulkonälöä myöten identtisiä joidenkin saksalaismerkkien kanssa. Sulzer S20:ssä vm. 1955 on MWM-moottori ja Hurthin voimansiirto. Helsinkiläinen L.A.Levanto Oy yritti 4-vetoisen Sulzeriin maahantuontia, mutta valuuttaviranomaiset olivat toista mieltä. (Sonsbeck) 

Kaikkien aikojen arvostetuin saksalaismerkki lienee vuosina 1937–93 tehty Schlüter. Se oli myös sikäläisistä valmistajista ensimmäinen, joka alkoi voimallisemmin panostaa suurempiin malleihin. Tämä 55-hevosvoimainen AS55 vuodelta 1957 oli vielä kaukana seuraavan vuosikymmenen ”punajättiläisistä”, mutta se oli kuitenkin aikansa tehokkaimpia ja kookkaimpia traktoreita. Moottori on oma 3-sylinterinen ja 4,8-litrainen, AS55 painaa 3 200 kg. (Paderborn) 

Saksassa vaikutti 2 Lanz- tehdasta, tunnetumman Heinrich Lanz AG:n ohella vuosina 1929–79 traktoreita teki myös Hermann Lanz GmbH merkillä HeLa. Nimilyhenne otettiin käyttöön 1950-luvun alussa isomman Lanz-tehtaan vaatimuksesta. Muuta yhteistä ei merkeillä ollut, 4-tahtisilla Deutz-, MWM- tai omilla dieseleillä varustetut HeLat olivat paljon nykyaikaisempia, mutta valmistusmäärät jäivät noin tuhanteen vuodessa. Maanviljelyskauppa Oy:n suunnitelmissa oli HeLan maahantuonti 1950-luvulla, mutta Lisenssivirastolta ei herunut saksanmarkkoja. (Sonsbeck) 

Moottorisahatehdas Andreas Stihl Maschinenfabrik KG laajensi v. 1948 toimintojaan traktorimarkkinoille, mutta into laimeni 15 vuodessa. Kaikkiaan valmistui noin 2 000 Stihl-pienoistraktoria, joissa oli yhtä lukuun ottamatta oma 2-tahti- diesel. Erilaisia malleja ennätti olla 12, pienimmissä oli 12 hv, viimeiseen mallistoon kuuluneen S20:n 2-sylinterisestä koneesta irtosi 20 hv, painot olivat luokkaa 720–900 kg. S.G.Nieminen Oy:llä oli vakaa aikomus aloittaa Stihlin maahantuonti 1950-luvun alussa, mutta hanke hyytyi valuuttaongelmiin. (Sonsbeck) 

Wesseler-traktoria tehtiin Länsi-Saksan luoteisosassa Kümperissa vuosina 1938–66. Moottorina oli koko historian ajan neste- tai ilmajäähdytteinen MWM, vaihteistona paria poikkeusta lukuun ottamatta ZF. Viimeiseen vuonna 1960 esiteltyyn mallistoon kuului 8 traktoria teholuokissa 12–48 hv. Wesseleriä vietiin myös muilla merkeillä, Hollantiin ja Belgiaan myydyt traktorit olivat oransseja, merkkinä Feldmeister (peltomestari). (Sonsbeck) 

Wesseler-traktoria tehtiin Länsi-Saksan luoteisosassa Kümperissa vuosina 1938–66. Moottorina oli koko historian ajan neste- tai ilmajäähdytteinen MWM, vaihteistona paria poikkeusta lukuun ottamatta ZF. Viimeiseen vuonna 1960 esiteltyyn mallistoon kuului 8 traktoria teholuokissa 12–48 hv. Wesseleriä vietiin myös muilla merkeillä, Hollantiin ja Belgiaan myydyt traktorit olivat oransseja, merkkinä Feldmeister (peltomestari). (Sonsbeck) 

Zanker M1 oli paremmin kodinkoneistaan tunnetun firman valmistusohjelmassa 3 vuoden ajan, kunnes sen valmistusoikeudet myytiin Bautzille vuonna 1951. Renkaita lukuun ottamatta kokonaan omatekoisen traktorin moottori on 1-sylinterinen 2-tahtidiesel, tilavuutta on reilu litra ja tehoa 14 hv. Noin sadan traktorin jälkeen firma päätti keskittyä leipälajiinsa, eli pesukoneisiin ja sähköliesiin. (Sonsbeck) 

Linke-Hofmann-Busch, eli LHB teki alun perin vetureita ja muuta rautatiekalustoa. 1920-luvulla valikoima laajentui telatraktoreihin, mutta 30-luvun puolivälissä tuotanto lisensseineen myytiin Famolle. 1950-luvun alussa traktorit otettiin uudelleen ohjelmaan, Kögel K25-traktorin lisenssivalmistus ei kuitenkaan ottanut tuulta ja vuosikymmenen lopulla firma keskittyi taas vetureihin. LHB LHS25:ssä on 2-sylinterinen Henschel-diesel, vaihteita viisi ja painoa 1 400 kg. (Sonsbeck) 

Fahrin hieman yli 20-vuotisen traktorihistorian ensimmäinen malli oli vuonna 1938 saataville tullut F22. Deutzin 2-sylinterinen diesel käynnistettiin kammesta puolipuristimen avulla, mutta etukammioihin ruuvattavia hehkupatruunoita ei tarvittu, vaan homma hoitui sähköisillä hehkutulpilla. Muutenkin Fahr oli aikansa moderneimpia – tasauspyörästönlukko kuului varusteisiin, vitosella päästiin 20 km/h, voimanottoakseli löytyi, samoin ohjausjarrut. Vuosina 1938–42 tehtiin 1 659 Fahria, ja vuoteen 1948 asti puukaasutinvarustuksella 2 323 kpl. (Sonsbeck) 

Sotien jälkeen International sai tuotantonsa kuntoon kokeneemmista traktorivalmistajista viimeisenä. Ensimmäinen menestyneempi malli oli vanhasta F12G-Farmallista uudistettu Farmall DF25, jota tehtiin 3 500 kpl ajalla 1951–53. Sen kaasutinmoottorista muunneltu päälle 2-litrainen etukammiodiesel oli myöhemmin esikuvana brittimalleille B-250 ja B-275. Meille tätä Saksan Kormiikkia on tuotu 55 kappaletta. (Paderborn) 

Deutzin telatraktorituotanto alkoi vuonna 1953, alussa tarjolla oli myös maatalousversioita, mutta sittemmin keskityttiin pelkästään maansiirtopuolelle. 4-sylinterinen DK75 oli myöhemmistä malleista pienempi ja sitä tehtiin vuosina 1960–63. Moottori on 5,3-litrainen F4L514, teholtaan 65 hv, vaihteita 5 eteen ja 3 pakkia, paino ilman varusteita noin 6 tonnia. Voimansiirtolinjassa on turbiinikytkin, mutta muuten tela-Deutz on rakenteiltaan hyvin perinteinen. Puskulevyn hallinta on toteutettu etevästi. (Sonsbeck) 

Deutz 9005A lienee ollut 1960-luvun puolivälin tietämissä saatavilla olleista nelivedoista järein ja toimivin. 6-sylinterisessä 5,1 litran suorasuihkutusdieselissä on 85 hv, vaihteita on 8, 12 tai 16 eteen ja 4, 6 tai 7 taakse, ulosottoakselissa 540 ja 1 000 rpm, varsissa nousee 3,7-tonninen työkone. Iso-Deutz painaa 4 200 kg. (Paderborn) 

Bayerische Traktoren- und Fahrzeugbau GmbH aloitti 4-vetojen tuotannon varustamalla ylijäämävarastoista ostettuja Jeeppejä 1-sylinterisillä dieseleillä. 1950-luvun puolivälissä tehtiin jo oikeita traktoreita, vuosikymmenen lopulla valmistui kuuluisin malli BTG D40, joka tehtiin yhteistyössä Deutzin kanssa. Valmistus lopetettiin kannattamattomana vuonna 1960, jonka jälkeen tuotantoa jatkoi jälleenmyyjänä toiminut Tatrac, traktorit teki Eisenwerk Gebr. Fischer KG. Lopullisesti merkki haudattiin vuonna 1963. Kuvassa 4-sylinterisellä 52 hv:n Deutz-moottorilla varustettu Tatrac TD60 vm. 1963. (Paderborn) 

Deutz F1M 414 oli ensimmäinen pienemmille tiloille tarkoitettu dieseltraktori, 1936–42 sitä tehtiin 10 340 kappaletta ja 1946–51 vielä 9 000 traktorin verran. 1-sylinterinen moottori oli vielä vesijäähdytteinen, teholtaan 11 hv, sotien jälkeen vaihteistoon tuli neljäs numero, jolla päästiin 15 km/h. Lisävarusteisiin kuuluivat takavanteisiin pultattavat ”Quickgripit”, joilla kumipyöriin saatiin muutamassa minuutissa rautapyörän ominaisuudet. (Paderborn) 

MBA-tehtaat jäivät Itä-Saksan puolelle, mutta tuotantoa jatkettiin vuodesta 1949 lähtien Länsi-Saksan Dortmundissa ja nimeksi kelpasi taas entinen O&K. Tämä 1-sylinterinen 18 hv:n T18 oli uuden malliston pienin traktori, tarjolla oli myös 6 muuta mallia, joista suurimmassa oli peräti 75 hv:n V4-moottori. Vuonna 1954 traktorituotanto lopetettiin ja yhtymä keskittyi liukuportaisiin, kaivoskoneisiin ja kaivinkoneisiin. (Sonsbeck) 

Orenstein & Koppel oli 1800-luvun puolivälissä perustettu menestynyt monialayritys, joka kansallistettiin natsihallinnon aikaan omistajasukujen juutalaistaustan takia. Entinen nimikään ei tietenkään kelvannut, vaan O&K-nimilyhenteen tilalle otettiin uusi lyhenne MBA (Maschienenbau und Bahnbedarf AG). Niinpä vuonna 1938 esitellystä O&K-traktorista tuli myöhemmin MBA. Edessä 30 hv:n MBA SA751 vm.1939, takana vuotta nuorempi 15-hevosvoimainen MBA 15PS. Moottorit ovat omia 1- ja 2-sylinterisiä dieseleitä. (Sonsbeck) 

Ritscheriä tehtiin 1960-luvun alkuun saakka, mutta meille sitä ei tuotu kuin 93 traktorin erä. Traktorit tulivat vuosina 1951–52, jolloin tuontisäännöstelyssä oli viiden kuukauden katkos. Ritscher 528 on 1,7 tonnin painoinen, 2-sylinterisessä MWM:ssä on 28 hv, vakiona voimanottoakseli, tasauspyörästönlukko ja nostolaite, joka saa paineensa remmivetoiselta mäntäpumpulta. (Sonsbeck) 

Karl Ritscher oli 1920-luvulta alkaen merkittävä telatraktoreiden ja -alustojen tekijä, opit oli saatu Clevelandin tehtailla USA:ssa. 3-pyöräisten traktoreiden tekeminen alkoi vuonna 1936, mutta tavoitteena ei ollut riviviljelytyyppi, vaan yksinkertainen rakenne. Sotien jälkeen tuotanto jatkui mallilla 320, josta oli saatavana myös 4-pyöräinen versio 420. Moottorina oli 2-sylinterinen Deutz tai MWM, tasauspyörästönlukko oli vakiona, voimanottoakseli ja keskiniittokone valinnaisvarusteena. (Sonsbeck) 

Neliveto alkoi Länsi-Saksassakin yleistyä vasta 1970-luvulla, aiemmin niitä ostettiin lähinnä vuoristoalueille. ED22/VII oli ensimmäinen Eicher-nelikko, sitä tehtiin vuonna 1955–59 tarkalleen 156 kappaletta. Pitoa riitti ja alhaisen painopisteen ansiosta traktori oli vakaa, mutta sivukardaani kasvatti kääntösädettä. Moottori on oma 22 hv:n 1-sylinterinen ilmajäähdytetty diesel, voimansiirron on tehnyt ZA-Renk. ED22A painaa pari tonnia. (Paderborn) 

Vuonna 1936 traktorituotannon aloittanut Eicher kuului 1950- ja 60-luvuilla Länsi-Saksan viiden myydyimmän merkin joukkoon, mutta jatkossa pistesijat jäivät saavuttamatta. Viimeinen saksalainen Eicher valmistui vuonna 1998. Kuvan E22 oli ensimmäinen sarjatuotettu Eicher-traktori, sitä tehtiin välillä 1938–50 noin 1 100 kpl. Moottori on 2-pyttyinen Deutz-diesel, vaihteistona aluksi Prometheus, vuodesta 1945 lähtien ZF. (Paderborn) 

Kramer kuului keskikokoisiin saksalaistehtaisiin. Vuonna 1950, jolloin kaikki valmistajat kärsivät vielä materiaalipulasta, sitä tehtiin 1 800 kappaletta, johdossa oli Deutz 6257 traktorilla. Tämä 17-hevosvoimainen ja 2-sylinterinen Kramer KB17 on vuodelta 1956. Moottori on Güldner, mutta 6-nopeuksinen kertojavaihteisto omaa tuotantoa. Hankkijalla oli vakaa aikomus ryhtyä Kramerin maahantuojaksi, malli K33 oli jo hinnoiteltu ja sitä esiteltiin taulukoissa, mutta hanke kaatui lisenssiviranomaisiin. (Sonsbeck) 

Useimmat pienempien saksalaisvalmistajien traktorit olivat 1930-luvulla ja sotien jälkeenkin kuin samalla muotilla tehtyjä, eikä Kramer tehnyt poikkeusta. Tässä vuoden 1940 mallissa K12 on Deutzin 1-sylinterinen diesel kiehutusjäähdytyksellä, ZF:n 4-nopeuksinen vaihteisto ja painoa vajaat puolitoista tonnia. Pelkistetty ulkomuoto säilyi 1950-luvulle asti. (Paderborn) 

Hagedornin traktorituotanto ei päässyt koskaan varsinaiseen vauhtiin. Ennen sotia valmistui muutamia kappaleita, mutta sitten tehtailuun tuli 10 vuoden tauko. Vuonna 1949 esiteltiin kuvassa oleva Hagedorn HS15 ja 25 hv:n HS25, moottoreina oli MWM tai Deutz, voimansiirrot ostettiin ZF:ltä. Hagedorn jäi hyvin harvinaiseksi, pienempää traktoria tehtiin kaiketi 10 kappaletta, isompaa vain 1. (Sonsbeck) 

Hagedorn tunnetaan paremmin noukinvaunuista, lantakärryistä ja Wisent-perunannostokoneista, mutta westfalenilainen yritys kokeili myös traktorivalmistusta. Ensimmäiset itsekulkevat niittokoneet tehtiin 1920-luvulla, tämä 9 hv:n Westfalia on vuodelta 1936. Moottori on 1-sylinterinen, kiehutusjäähdytteinen Deutz-diesel, 3-nopeuksisella Hurth-vaihteistolla on liikuttu rivakimmillaan 15 km/h. Vaijerivälitteinen ohjaus on yksinkertaisuudessaan vakuuttava. (Paderborn) 

1950-luvun suurin ja tehokkain Fendt-malli oli 40 hv:n Dieselross F40. Saksalaisviljelijät pitivät sitä kuitenkin turhan suurena, pienempiä malleja tehtiin tuhansia kappaleita, tätä 3-pyttyisellä MWM-moottorilla varustettua 2,2-tonnista konetta juuri ja juuri yli 1 000 yksilöä. Neliveto ei kuulunut vielä valinnaisvarusteisiin, tämä Liittoutuneiden ylijäämävarastosta ostettu Dodgen etuakseli lienee jälkiasennettu. (Paderborn) 

Fendt teki ensimmäiset itsekulkevat niittokoneensa 1920-luvun lopulla, traktoriksi Fendtiä alettiin puhutella muutamaa vuotta myöhemmin. Ensimmäinen menestyneempi malli oli vuonna 1937 esitelty Dieselross F18 (dieselratsu). 1-sylinterisen kiehutusjäähdytysdieselin toimitti Deutz, 4-nopeuksinen voimansiirto oli ZF:n tekemä. Lisävarusteena sai tasauspyörästönlukon, voimanottoakseli kuului vakiovarusteisiin. Valmistusmäärä vuoteen 1949 mennessä oli 3 212 kpl. (Paderborn) 

Allgaier siirtyi ulkonäkönsä puolesta nykyaikaan 1940-luvun lopulla, jolloin huomattavan rujon näköisen R18-mallin rinnalle tuotiin 22-hevosvoimainen Allgaier R22. Enimmät erot rajoittuivat pelteihin, tekniikka oli edelleen samaa kiehutusjäähdytyksineen ja remmivetoineen. Tasauspyörästönlukko löytyi molemmista malleista. (Sonsbeck) 

Ensimmäisissä Allgaier-traktoreissa oli kiehutusjäähdytteinen, 1-sylinterinen makaava Kaelble-diesel, jonka valmistusoikeudet Erwin Allgaier sai appiukoltaan Carl Kaelblelta. Veto kytkimeltä vaihteistolle oli järjestetty kolmella kiilahihnalla, 4-nopeuksinen vaihteisto oli omaa tuotantoa. Tätä Allgaier R18 -mallia ennätti valmistua noin 5 000 kappaletta ennen vuonna 1950 alkanutta Porschen lisenssituotantoa. (Paderborn) 

Mühlenbau und Industrie AG, eli MIAG oli lähinnä teollisuuden koneikkojen tuottamiseen erikoistunut yritys, joka teki välillä 1936–52 kuutta erilaista traktoria. Ensimmäinen maatalouteen tarkoitettu malli oli MIAG LD20, joka oli tuotannossa vuosina 1937–41. Moottori on tuon ajan saksalaistyyliin 2-sylinterinen etukammiodiesel, merkiltään MWM, vaihteita 4 ja pakki, tasauspyörästönlukko kuuluu vakiovarustukseen. Keltaista väriä oudoksuttiin, myöhemmät mallit maalattiin perinteisemmin. (Sonsbeck) 

Normagia pidettiin 1950-luvulla huonona traktorina, mutta ennen sotia maineessa ei ollut säröjä. Vuonna 1937 esitelty Normag NG22 edusti ajanmukaisinta ja parasta saksalaista traktoriosaamista. Moottori on 2-sylinterinen MWM-diesel, teholtaan 22 hv, voimansiirto on ZF:n tekemä, traktori painaa varusteista riippuen noin 1 800 kg. Saksan jakautumisessa tehdas jäi DDR:n puolelle ja toiminnot siirrettiin länteen, mutta menestys jäi heikoksi. (Paderborn) 

Jos 20-lukulaiset moottoriaurat jätettään huomioimatta, niin ensimmäinen MAN-traktori oli tämä vuosina 1938–46 tehty malli AS250. Se havaittiin ensimmäisestä prototyypistä lähtien erinomaiseksi traktoriksi, 4,5-litrainen 50 hv:n nelosdiesel saatiin pyörimään ilman apuvälineitä ja ZF:n 5-nopeuksinen vaihteisto toimi konstailematta. Valmistusta oli Saksassa vuoteen 1943 asti, jonka jälkeen tuotanto siirrettiin Latil-tehtaille Ranskaan. Kokonaismääräksi ilmoitetaan 1 323 kappaletta, joista 10 on säilynyt. (Paderborn) 

Insinööri Raimund Hartwigin vuonna 1937 aloittamaa Brummer-traktorin tuotantoa kesti vain reilun vuoden verran. Moottorina on 16 hv:n 1-sylinterinen Hatz 2-tahtidiesel, tilavuudeltaan 1,7 litraa. Veto kytkimeltä vaihteistolle on hoidettu rullaketjulla, vaihteita 2+R, Brummer painaa vajaat 1,5 tonnia. 58 traktorin jälkeen firma kaatui kassakriisiin. Saamapuolelle jäänyt Hatz kävi ulosmittaamassa myymättä jääneet 14 konetta ja möi ne omalla merkillään. (Paderborn) 

Euroopan uusjaossa Puolan alueelle jääneessä Breslaussa toimi vuosina 1935–44 Fahrzeug- und Motorwerke GmbH, josta käytettiin lyhennettä Famo. Junkers-konserniin kuuluneen tehtaan ykköstuotteita olivat tykinvetäjät ja muut sotasälyt, mutta vuodesta 1938 tehtiin myös pyörätraktoreita, joiden tekniikka pohjautui Boxer-telakoneisiin. 45-hevosvoimainen 5 litran nelosdiesel käynnistettiin bensalla, kumipyöräversio painoi 3 220 kg. Itäsaksalaiset tekivät samaa konetta merkillä IFA Pionier vielä 1950-luvun lopulla. (Paderborn) 

Kramer aloitti traktorituotantonsa vuonna 1925 moottoroiduilla niittokoneilla. Tässä vuoden -31 mallissa on 924-kuutioinen 2-sylinterinen DKW:n 2-tahtimoottori, teholtaan 14 hv. Tyopainoltaan 700-kiloisessa niittokoneessa on 2 vaihdetta eteen ja pakki, huippunopeus 8 km/h. Voimansiirto on kokonaan avonainen, niittolaitteelle on ketjuveto, takapyörille voima siirretään murikka-akselilla ja lautaspyörällä. (Paderborn) 

Ensimmäiset saksalaiset IH-traktorit valmistuivat Neussin tehtailla vuonna 1937. Tarjolla oli amerikkalaisen Farmall F12 -malliiin perustunut F-12G- ja Deering W12 -traktorin opeilla tehty I-12G. Farmallin sai joko rauta- tai kumipyöräisinä, Deeringin pelkästään kumipyörillä. Kuvan Farmall F-12G -traktoria tehtiin vuoteen 1940 mennessä lähes 4 000 kappaletta, Deeringiä vain 49. (Paderborn) 

Lanzilla oli kahden sortin liikennetraktoreita – Verkehrs-Bulldog ei hieman suurempaa huippunopeutta ja etulokasuojia lukuun ottamatta eronnut paljoakaan kumipyöräisestä maatalousmallista (Ackerluft-Bulldog), mutta kuvan Eil-Bulldog oli tarkoitettu lähes yksinomaan maantie- ja kaupunkiajoon. Etuakseli oli jousitettu, lokasuojat täyspitkät ja huippunopeutta parhaimmillaan 30 km/h. Istuimena oli yleensä leveä nahkasohva, mutta tässä se on vinssivarustuksen takia jouduttu vaihtamaan krouvimpaan penkkiin. (Paderborn) 

Vuosina 1941 suurin osa siviilikäyttöön myydyistä Lanz Bulldogeista varustettiin jo tehtaalla Imbert-puukaasuttimella. Tämän D7506:n paino nousi asennuksen myötä 2 260 kilosta 2 670 kiloon. Puukaasu-Lanzin teho oli 20 hv, missä oli pudotusta 20 % verran. Varsinaisen kaasuttimen lisäksi moottoriin piti lisätä sytytyslaitteet. Kallisarvoiset kumipyörät oli viisasta varustaa terässuojilla. (Paderborn) 

Tunnetuin Lanz Bulldog-sarja oli Mannheimin tehtaan valmistusohjelmassa vuosina 1938–54. Tehokkaimmassa mallissa HR8 oli 55 hv, vaihteita tyypistä riippuen 3 tai 6 eteen ja 1 tai 2 taakse, paino ilman lisävarusteita 3 600 kg. Metrin levyisiä takapyöriä ja lähes puolimetrisiä etupyöriä on tarvittu lähinnä pohjoisemman Saksan suoalueilla ja marskimailla. (Paderborn) 

Lanzin taival Saksan ykkösmerkiksi alkoi vuonna 1928 esitellyllä Buldog HR2:lla, josta oli saatavana myös Ritscherin puoliteloilla varustettu versio. Moottori on 10,5-litrainen makaava kuulapää, kiehutusjäähdytys, tehoja 22 hv 500 kierroksella. Vaihteita 4 eteen ja taakse, pakitus moottorin käyntisuuntaa vaihtamalla. Kolmen vuoden aikana valmistui 7 230 traktoria. (Paderborn) 

Daimler-Benz OE oli hyvämaineinen traktori, mutta sitä tehtiin vuosina 1928–33 vain 380 kappaletta. Moottori on makaava 1-sylinterinen 4-tahtidiesel kiehutusjäähdytyksellä, tilavuus 4,2 litraa, tehoa 26 hv/800 rpm. Vaihteita 3 eteen ja pakki, erikoisuutena tasauspyörästönlukko. Tämä umpikumirenkainen maantiemalli painaa 3 200 kg. (Paderborn) 

Sota-aikaan sarvitraktoritkin piti varustaa puukaasuttimilla, mikä teki niiden ilmankin raskaasta käsittelystä vieläkin hankalampaa. Vuosina 1942–46 tehty Holder EHG painaa kaasuttimineen 390 kiloa, puolilitrainen 2-tahtimoottori kehittää 6 hv. Säiliöön mahtuu 5 kiloa pilkkeitä. Vaihteita 4 eteen ja pakki. (Paderborn) 

Lanzin kuuluisan Bulldog-malliston ensimmäisiä traktoreita oli HP 12 Acker-Bulldog Knickenlenker, jota tehtiin vuosina 1923–26 yhteensä 723 kpl. Traktori on nelivetoinen ja runko-ohjattu. Nopeuksia yksi eteen ja taakse, kulkusuunta vaihdetaan moottorin pyörimissuuntaa muuttamalla. 1-sylinterinen hehkukuulamoottori 12 hv, iskutilavuus 6,2 litraa. Lempinimellä Peter tunnettu traktori painaa 1 960 kg. (Paderborn) 

Lanzin ensimmäisissä traktoreissa oli suuret nelisylinteriset bensamoottorit, joiden vaihtoehdoksi esiteltiin vuonna 1923 pieniruokaisempi 2-sylinterinen kuulapää. Lanz Felddank FHD on 38-hevosvoimainen, iskutilavuutta on mahtavat 12,5 litraa. Vaihteita 3 eteen ja 1 taakse, painoa 4 200 kg. Valmistusmääräarvio on 800–2 000 kpl. (Paderborn) 

Kiinteällä kelajyrsimellä varustettu 24 hv:n Fey on tehty Augsburgissa 1920-luvun puolivälissä. Tuohon aikaan Saksassa vielä uskottiin, että jyrsintä tulee syrjäyttämään kyntämisen ja muut muokkausmenetelmät, mutta talvisaikaan pellot liettyivät lähes viljelykelvottomiksi. Moottorina on Kämperin bensanelonen, 3-pyöräinen Fey painaa 1 800 kg. (Paderborn) 

Pöhl-traktoreita ja -moottoriauroja tehtiin vuoden 1910 ja toisen maailmansodan välillä noin 1 000 kappaletta, mutta vain muutama on säilynyt. Tämä Pöhl Ackerzugmachine A6 on 1920-luvun lopulta. Moottori on 4-sylinterinen ja 3,5-litrainen 30 hv:n Kämper-diesel, joka käynnistettään bensalla. Fordsonin kilpailijaksi suunniteltu Pöhl oli kolme kertaa kalliimpi, eikä kysyntää saatu vilkastumaan edes Fordsonin tuontikiellolla. (Paderborn) 

Paderbornissa on oikeiden traktoreiden lisäksi pienoismallinäyttely, jota arvellaan Euroopan suurimmaksi. Yksittäiskappaleina tehtyjä ja teollisesti tuotettuja model-autoja, -traktoreita ja muita koneita on näytillä noin 10 000 kappaleen verran. 

Paderbornin laidalle vuonna 1998 noussut Deutsches Traktoren- und Modellauto-Museum on tehty nimenomaan traktorimuseoksi. Kahdessa kerroksessa on tilaa 3 000 neliötä, esillä on 120 traktoria ja aiheeseen liittyvää rekvisiittaa. Lähes koko kalusto on entisöity viimeisen päälle, eikä missään muussakaan ole nuukailtu. Koneet on sijoiteltu melko väljästi ja valoa riittää. Ennen toista maailmansotaa tehtyjä traktoreita on näytillä huomattavan runsaasti, muutamat peräti uniikkikappaleita. 

Pauenhofin Traktor-ravintola toimi vuoteen 1988 asti sikalana, jossa röhki 140 emakkoa porsaineen. Nyt sinne mahtuu suunnilleen 100 henkeä syömään tai oluelle. Lähitienoon koneharrastajat kokoontuvat kuukausittain Traktoriin pitämään kerhoiltaansa. Vasemmalla näkyvä hevonen on hitsattu Äkkijyrkkä-tyyliin koneiden osista. 

Saksassa on toiminut 1900-luvun alusta lähtien hieman yli 300 yritystä, jotka ovat tehneet traktori-määritelmän täyttäneitä koneita. Merkkikirjo oli laajimmillaan 1920- ja 50-luvuilla, mutta yli tuhannen traktorin vuosituotantoon pystyneiden valmistajien lukumäärä rajoittuu reiluun tusinaan. Merkittävimpiä toimijoita ovat olleet Lanz, sittemmin John Deere, Deutz-Fahr, Fendt, IH, Porsche/Allgaier, Eicher, Güldner ja Hanomag. Nyt remmissä ovat enää John Deere, Fendt ja Deutz-Fahr ja nekin ulkolaisomistuksessa.

Viimeisistä rauhanvuosista, jos nyt 1930-luvun Saksasta voidaan niin sanoa, aina 1950-luvun lopulle asti suurin osa saksalaismerkeistä oli lähes identtisiä. Siihen oli kaksi syytä. Tulevan suursodan suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin ja moottoriajoneuvojen sekä muiden sodankäynnin kannalta tärkeiden koneiden huoltoa pyrittiin helpottamaan eversti Adolf von Schellin kehittämällä ohjelmalla. Siinä oli määritelty tietyt rakenteet ja osakomponentit, joita tuli käyttää kriisiajan kalustossa. Niinpä pienempien valmistajien traktoreihin, jossa oli Deutzin, MWM:n tai Güldnerin moottori ja vaikka ZF:n voimansiirto toimitettiin varmemmin palikoita kuin joihinkin ohjelman ulkopuolisiin koneisiin.

Sotien jälkeen saksalainen metalliteollisuus oli liittoutuneiden tarkassa valvonnassa pitkälti 1950-luvulle. Raaka-ainelisenssejä myönnettiin muita herkemmin maatalouskoneille, mikä sai monet konepajat kiinnostumaan traktoreista. Aloittelevan traktorivalmistajan oli viisainta turvautua valmiisiin osiin, varsinkin jos tehtailun arveltiin jäävän lyhytaikaiseksi. Niinpä monissa tuon ajan merkeissä ja malleissa ei ollut juuri muuta eroa kuin lokasuojat ja konepellit. Useimmat tuoreet yrittäjät ajautuivat vararikkoon tai siirtyivät muille aloille muutamassa vuodessa, varsinaiset jatkoon menijät olivat selvillä 1960-luvun puoliväliin mennessä.

Varhaisimmat maininnat Sonsbeckin pikkukaupungin tuntumassa sijaitsevasta Pauenhofin maatilasta ovat 1200-luvulta. Perinteinen monipuolinen tuotanto päättyi vuonna 1969, jolloin isäntä Johannes Troost perusti 140 emakon jalostussikalan. Sonsbeck oli ikiaikainen sikamarkkinapaikka, joten senkin puolesta erikoistuminen oli paikallaan. Puolenkymmentä vuotta myöhemmin Troost pelasti romukuormasta vanhan Hanomagin ja melko pian kokoelma kasvoi kymmeniin koneisiin. Sikalatoiminta päättyi vuonna 1988 ja 2 vuotta myöhemmin pidettiin sikalarakennuksesta muunnellun traktorimuseon avajaiset.

Tuossa vaiheessa Troostin omistuksessa oli jo 120 traktoria. Vuonna 1999 museo siirtyi siihen saakka laitossähköasentajana toimineen Norbert Stapperin hallintaan. Uuden omistajan aikana toiminta on monipuolistunut ja rakennuskanta kasvanut, näyttelytiloja on kymmenessä eri rakennuksessa, traktoreita on tällä hetkellä yli 400 ja erilaisia työkoneita suunnilleen yhtä paljon. Sikalarakennuksessa toimii nyt 100 hengen tilausravintola Traktor. Museon yhteydessä on 4 hehtaarin ajelupuisto, jossa voi kokeilla traktoristitaitojaan, pienimmille on oma koneaiheinen puuhapaikkansa.

Traktorit ovat pääosin saksalaisia, mutta joukossa on melkoinen otanta tuontimerkkejäkin. Hollannin rajan läheisyys (13 km) on helpottanut ulkolaisia hankintoja, siellä kun merkkivalikoima on oman teollisuuden puuttuessa ollut huomattavan laaja. Museo on jo nyt Saksan suurin, mutta Norbert Stapper ei näe esteitä laajentumiselle. Tonttia on yhteensä 10 hehtaaria ja sinne mahtuu vielä monta hallia. Harvinaisempien mallien korkeat hinnat kismittävät museomiestä, yli 100 000 euroa esimerkiksi romukuntoisesta Lanz Eil-Bulldog -liikennetraktorista on ehdottomasti liikaa.

Sonsbeck on vähäinen maalaiskaupunki, asukkaita noin 9 000. Lähin isompi mesta on vajaan puolen miljoonan asukin Duisburg, jonne on matkaa päälle 40 km. Lemkenin auratehtaalta on museolle suunnilleen 10 km, eli jos on sen sortin ekskursiota, niin museokeikka ei tee isoa mutkaa. Netistä museo löytyy vaikka hakusanalla Traktorenmuseum Pauenhof.

Parisataa kilometriä Sonsbeckistä itään päin on vajaan 150 000:n asukkaan Paderborn, jonka laitamilta löytyy kokonaan toisen tyyppinen museo. Pauenhof on peltihalleihin ahtaasti sijoitettu kokoelma, mikä ei kyllä vähennä sen arvoa yhtään. Paderbornin Deutsches Traktoren- und Modell-Auto-Museum on puolestaan nimenomaan traktorimuseoksi tehty loistelias 2-kerroksinen rakennus, jonne traktorit on aseteltu hyvin ammattimaisesti.

Oskar Vogel aloitti autoilu-uransa heti sotien jälkeen puukaasukäyttöisellä kuorma-autolla. Yrityksen voimakas laajentuminen alkoi 1950-luvulla, mutta kunnon vauhtiin päästiin parikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin alkoivat autoteollisuuden sopimuskuljetukset. Nyt Paderbornissa toimivalla kuljetusliikkeellä on pitkälti toistasataa rekkaa kaikenlaiseen rahtiajoon. Oskar Vogelin traktoriharrastus alkoi jo varhain, valtakuntaa pitkin ja poikin ajellessa, kun reittien varsilta löytyi kaikenlaista mielenkiintoista. Jonkunlainen museo oli varmasti suunnitteilla alusta alkaen, mutta Vogel ei ennättänyt sinne asti, sillä kuolema vei aktiivisen keräilijän 67-vuotiaana vuonna 1993. Kokoelma ei jäänyt tuuliajolle, sillä Oskar Vogel jr. rakennutti Paderbornin laidalle upean museon, jonka avajaisia juhlittiin toukokuussa 1998.

Yhteensä 3 000 neliön tiloissa on esillä tilanteesta riippuen hieman yli 100 traktoria. Kaikki koneet eivät ole esillä, vaan näyttelyn kokoonpanoa vaihdetaan ajoittain. Lähes kaikki traktorit on entisöity, osa jopa turhankin hienoiksi. Vanhempaa ennen sotia tehtyä kalustoa on erityisen runsaasti.

Traktoreiden lisäksi museossa on monenlaista rekvisiittaa, kuten 1920-luvun bensa-asema, museoautoja, paja ja yli 10 000 pienoismallin kokoelma. Omassa tilassaan pyörii nonstop-esityksinä filmejä Saksan maatalouskonehistoriasta. Kirjakaupan valikoimista löytyy lisää tietoutta. Museon nettisivut ovat osoitteessa: www.deutsches-traktorenmuseum.de n

Paderbornin laidalle vuonna 1998 noussut Deutsches Traktoren- und Modellauto-Museum on tehty nimenomaan traktorimuseoksi. Kahdessa kerroksessa on tilaa 3 000 neliötä, esillä on 120 traktoria ja aiheeseen liittyvää rekvisiittaa. Lähes koko kalusto on entisöity viimeisen päälle, eikä missään muussakaan ole nuukailtu. Koneet on sijoiteltu melko väljästi ja valoa riittää. Ennen toista maailmansotaa tehtyjä traktoreita on näytillä huomattavan runsaasti, muutamat peräti uniikkikappaleita.