3A – Advanced Automation & Autonomy lisää yhteistyötä autonomisten työkoneiden ja -prosessien kehittämiseksi

Erityisesti ammattitaitoisten työntekijöiden pulaa pidetään monilla alueilla maailmassa yhtenä perusteena pitkälle automatisoitujen ja autonomisten teknologioiden kehittämisen edistämiselle. Tavoitteena ei ole korvata työntekijöitä, vaan siirtää työvoimaa vaativampaan tehtäviin, erityisesti kiireisinä aikoina. Töitä pitäisi tehdä samaan aikaan useassa paikassa, mutta työvoimaa ei sesonkeihin ole saatavilla riittävästi.
Normaalit syksyn työt viivästyvät joskus. Puinti, sängen käsittely, pellon pintamuokkaus sekä kerääjäkasvien että syysviljojen kylvö olisi tehtävä, mutta siihen ei usein ole tarjolla riittävästi ammattitaitoista työvoimaa.
Uudet teknologiat voivat tasoittaa näitä työhuippuja ja tulevaisuudessa mahdollistaa optimaalisen työtuloksen saavuttamisen vähemmän kokemusta omaavalla työvoimalla.
Työvälineitä on useimmiten riittävästi, mutta kalusto pitäisi saada liikkeelle. Maatalouden prosessien automatisointi vaatii entistä tiiviimpää yhteistyötä toisaalta traktoreiden ja kuljetusajoneuvojen valmistajien ja toisaalta työkonevalmistajien välillä. CLAAS, AgXeed ja Amazone ovat tunnistaneet tämän ongelman. Nämä kolme ovat jo pitemmän aikaa tehneet autonomiaa koskevaa yhteistyötä – Claas ja Amazone ovat vähemmistösijoittajia hollantilaisessa AgXeed-yhtiössä. 3A:n myötä yritykset yhdistävät yksilöllistä osaamistaan entistä tiiviimmin ja ottavat kehitetyt teknologiat käyttöön entistä nopeammin ja laajemmin perustamalla lisäkumppanuuksia.
Claas, AgXeed ja Amazone perustavat ensimmäisen autonomiaryhmän ja esittelevät ratkaisuja automatisoituja ja autonomisia viljelytoimintoja varten. Agritechnica-näyttelyyn mennessä kumppaneita on useampia.
Ensimmäinen käytännön ratkaisu
3A-ryhmässä kehitetty markkinavalmis teknologia on suunnittelu- ja toteutusohjelmisto, joka oli aiemmin käyttökelpoinen vain autonomisille peltoroboteille. Sitä voidaan nyt käyttää myös AgXeed Boxin kanssa traktoreiden ja työkoneiden ohjaamiseen. Tarpeesta ja saatavilla olevista "laitteistoista” riippuen, tämä voidaan tehdä pitkälle automatisoidusti tai itsenäisesti. Työnjohtajien ja kuljettajien työt helpottuvat suunnittelusta, toteutuksen kautta analysointiin saakka, samalla kun viljelytoimenpiteet tehostuvat.
AgXeed Boxin myötä uutta on se, että nyt on kehitetty teknologia, joka ensimmäistä kertaa käyttää standardoitua ISOBUS-liitäntää traktorien ja työkoneiden integroimiseksi suunnitteluun ja itsenäiseen toteutusprosessiin. Tämän käyttöliittymän kautta työkoneet voivat olla vuorovaikutuksessa peltorobottien, AgBottien ja traktoreiden kanssa automatisoitua tai autonomista prosessin optimointia varten."
Ensimmäiset tuotteet ovat 3A-ryhmässä kehitetyt Amazone AutoTill -kultivaattorit ja Claas Autonomy connect, jotka kattavat koko maanmuokkauksen suunnittelu- ja toteutusprosessin. Nämä käytännön olosuhteissa testatut ratkaisut ovat alku uusille valmistajien välisille sovelluksille eri koneyhdistelmien muodossa kaikkiin viljelyprosesseihin.
Enemmän kuin tehtäväsuunnittelua
Tämän päivän traktoreiden ja työkoneiden käyttö sisältää automaattiohjauksen A–B ajolinjojen tai A–B reuna-ajolinjojen ja ajoreitin optimoinnin lisäksi levitys- ja ruiskutuskarttoja. Nyt on mahdollista myös ennakkosuunnittelu töiden optimoimiseksi. Tämä sisältää levitys- ja päisteajon aloitus- ja loppupisteet sekä työkoneiden lohkokohtaisen ohjauksen. Ennakkosuunnittelu todellisilla koneparametreilla – kuten esim. takanostolaite ja hydraulitoiminnot työsyvyyden ja työtehon säätöön – mahdollistaa koneyhdistelmän dynaamisten säätöjen ohjelmoinnin ennen työn aloittamista.
Levitysmääriä lukuun ottamatta aiemmat suljetut järjestelmät eivät ole sisältäneet työkonekäytön suunnittelua tai ohjausta eikä seuraavaa käyttöprosessia. Autonomy connectin ansiosta CLAAS-traktorit yhdessä työkoneiden kanssa voivat tehdä peltotyöt pitkälle automatisoidusti tai jopa itsenäisesti. Automaatiotasosta riippuen kuljettaja voi hoitaa muita tehtäviä ohjaamossa, pellolla tai pihalla. Tehtävien suunnittelu tapahtuu tunnetussa CLAAS Farm Management Information Systemissä (FMIS) tai AgXeed-portaalissa, jossa tehtävien ajolinjat ja levityskartat on jo suunniteltu.
Nykyiset maanmuokkauksen automaatiosovellukset ovat toistaiseksi rajoittuneet mukavuustoimintoihin. Amazone kultivaattorin Autotill on vaihtoehto, joka jatkuvasti vertaa maanmuokkaustyön onnistumista vetokoneen tietoihin ja ottaa siten kuljettajan valvontatehtävät hoitaakseen.
Etuja käyttäjille
- Sekä traktori että työkone tekevät kaikki työprosessit juuri niin kuin viljelijä tai urakoitsija on etukäteen suunnitellut.
- Kattavan reittioptimoinnin lisäksi suunnittelussa huomioidaan myös työkoneiden optimaaliset säädöt traktorin yhteydessä. Tämä estää virheelliset säädöt ja niiden seuraukset, kuten huonon työn laadun tai tehokkuuden.
- Alustava suunnittelu luo perustan seuraavien vuosien töiden helpottamiseksi, sillä tarvitaan ainoastaan säätöjä vuodenajan mukaan – esimerkiksi pääsadon, seuraavan kasvin ja viljelykierron mukaan.
- Optimaalinen työlaadun: yhdistelmä havaitsee viat antureiden avulla ja korjaa ne itsenäisesti. Muun muassa kultivaattorin tukkeutumisvaara voidaan havaita ja tukkeutuminen voidaan välttää säätämällä automaattisesti työsyvyyttä ja nopeutta.
- Vastuu optimaalisesta työtuloksesta ei ole enää vain kuljettajalla, minkä vuoksi kuljettajan rasitus pienenee merkittävästi erityisesti pitkinä työpäivinä.
- Ennalta suunnitellut ja prosessioptimoidut koneen ja työkoneen yhdistelmät ovat energiatehokkaampia ja siten kustannustehokkaampia käyttää.
- Maanviljelijät ja kokeneet kuljettajat voivat tehdä muita ja mahdollisesti tärkeämpiäkin töitä tilalla, koska valvontaa voidaan vähentää. tekniikan ansiosta miehitetyillä traktoreilla myös vähemmän koulutetut kuljettajat voivat saavuttaa optimaalisia työtuloksia.
Parhaillaan käydään keskusteluja muiden konevalmistajien kanssa, jotka haluaisivat liittyä valmistajasta riippumattomaan ryhmään ja siten osallistua aktiivisesti sovellusvalikoiman laajentamiseen.
Osaston luetuimmat
- Valtra esitteli kuudennen sukupolven S-sarjan traktorit − valmistus Suomessa vaihteistoja ja ohjaamoita myöten
- Valtran uudet mallit - Nopeat uutuudet
- Husqvarnalta tulossa markkinoille kevyt takakahvallinen moottorisaha 540 XP mark III
- Suomalainen LH-Lift siirtyy osaksi kansainvälistä JOST-yhtymää
- Ford Rangerista ladattava hybridi markkinoille
- Alstor esitteli uudet 850 ja 850H -pienmetsäkoneet – uusi hydrauliikka tehostaa koneiden hyötysuhdetta
- Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee