Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Yhä vähemmän haketta kattiloihin - Metsähakkeen käyttömäärä jatkaa laskuaan

Luonnonvarakeskus julkisti 27.5.2016 tiedot metsäpolttoaineiden käytöstä. Metsähakkeen kokonaiskäyttö on vähentynyt toisena vuotena peräkkäin.

Suomen tavoitteena on lisätä uusiutuvan ja päästöttömän energian käyttöä. Tarkoitus on kestävällä lisäyksellä nostaa uusiutuvan energian osuus 2020-luvulla yli 50 prosenttiin. Jos turve luetaan mukaan, saavuttaisi maan energiaomavaraisuus 55 prosentin tason. Nyt tavoitteesta on kuitenkin jääty jo toisena vuotena peräkkäin, esimerkiksi vuonna 2015 metsähakkeen kulutus laski 3 prosenttia.

Kaikkiaan Suomessa käytettiin vuonna 2015 erilaisia kiinteitä puupolttoaineita lämpö- ja voimalaitoksissa 18,3 miljoonaa kuutiometriä. Niistä metsähakkeen määrä oli 7,3 miljoonaa kuutiometriä ja sen osuus kaikkiaan 40 prosenttia. Seuraavaksi suurin osuus oli 38 prosentilla metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvä kuorijäte, sekä 13 prosentin osuudella puru. Metsähakkeesta yli puolet, 3,9 miljoonaa kuutiota, valmistettiin pienpuusta, eli kokopuusta ja karsitusta rangasta. Eniten metsähaketta käytettiin Keski-Suomen maakunnan alueella.