New Holland TS90-115










Jesien vuonna 1997 Ford 40 -sarjasta kehitettiin TS-sarja. Ulkonäkö muistutti New Hollandin muita uusia mallisarjoja. Toisin kuin ne, TS oli Suomessa saatavilla vain sinisenä.
TS-mallisto rajoittui teholuokkaan 80–100 hv. Mallinumerot perustuivat tulevan ISO TR14396 -standardin mukaisiin teholukemiin, joten DIN-hevosia oli 10 vähemmän kuin mallinumero kertoi. 40-sarjasta 7840:n tuotanto jatkui vuoteen 1998 asti, jolloin esiteltiin 100-hevosvoimainen TS115 pientä kuutosta kaipaaville. Suurempia kuutosteknisiä malleja TS-sarjaan ei tullut, vaan niitä haluavien tuli tyytyä M/60-sarjan malleihin.
Neljä sylinterisiä koneita olivat nyt kaikki 5,0-litraisia ja lukuun ottamatta pienintä mallia ahdettuja. Moottoreissa oli uudet sylinterikannet ja uudet jakajapumput. Vääntöominaisuudet olivat huipputasoa. Voimansiirto oli suoraan siirtynyt 40-sarjasta. Uutuutena oli vain kaksivaihteinen pikavaihde yhdistettynä perusvaihteistoon ja hydrauliseen suunnanvaihtajaan. Tätä mallia kutsuttiin Dual Commandiksi. Suunnanvaihtovipuun oli yhdistetty nappikytkin.
Huippumallina toimi edelleen nelivaihteisella pikavaihteella varustettu Electro Shift, jonka heikkoutena olivat suuret tehohäviöt. ES-malliin liitettiin automatiikka, joka osasi valita aluevaihteen vaihdon yhteydessä sopivimman pikavaihdeportaan. ES-malleissa oli täysin digitaalinen mittaristo ja suljettu hydraulijärjestelmä.
TS-mallisto tuotiin Suomeen runsaasti varusteltuna. Ennennäkemätöntä tässä kokoluokassa vakiovarustuksessa oli ilmajousitettu istuin, jossa oli myös pitkittäisjousitus. Ulkoisessa hydrauliikassa oli vakiona neljä venttiililohkoa, joista kahta ohjattiin joystickilla. Kaikki liittimet olivat virtauksen säädöllä varustettuja DeLuxe-mallia. Työvaloja oli vakiona kahdeksan. Vakiovarustukseen kuului myös 270 kg etupainoja.
TS110- ja TS115-malleissa oli kahdella apusylinterillä varustettu nostolaite, jolloin nostovoimaa oli 5580 kg. Yksi apusylinteri oli Suomessa myös pienemmissä malleissa. Nostolaite oli liikkeissään hidas. DC- ja ES-malleissa oli sähköinen nostolaite, jossa oli edelleen perinteistä nostolaitteen vipua muistuttava korkeudensäätövipu. Tämä helpotti perinteisiä käyttäjiä siirtymään sähköisen nostolaitteen käyttöön, mutta aiheutti turhaa säätämistä, kun vipua piti siirtää nostovarsien korkeutta vastaavaan asentoon sen jälkeen, kun ulkoisia korkeudensäätökytkimiä oli käytetty tai traktori sammutettu. Heilahduksenvaimennustoiminto kytkeytyi automaattisesti.
Ohjaamo perustui edelleen vanhaan ja melutaso oli yhtä korkea kuin ennenkin. Myös hallintalaitteiden sijoittelussa oli puutteita. Voimanoton käyttöä oli modernisoitu verrattuna 40-sarjaan. Nelivetoon tuli nyt kytkettävä hammaslukko. Jotakin hyvää siis saatiin Fordiin myös Fiatilta. TS115-mallissa oli pilaripakoputki.
Vuonna 2001 TS115:n teho nousi 106 hevosvoimaan.
To jest tłumaczenie automatyczne. Prosimy o zgłaszanie wszelkich problemów związanych z tłumaczeniem.
| Model | New Holland TS90 vakio/DC/ES | New Holland TS100 vakio/DC/ES | New Holland TS110 vakio/DC/ES | New Holland TS115 DC/ES | New Holland TS115 DC/ES |
|---|---|---|---|---|---|
| Marka | New Holland | New Holland | New Holland | New Holland | New Holland |
| Model sprzedawany w Finlandii | Tak | Tak | Tak | Tak | Tak |
| Lata | 1997-2003 | 1997-2003 | 1997-2003 | 1998-2001 | 2001-2003 |
| Pierwszy rok sprzedaży | 1997 | 1997 | 1997 | 1998 | 2001 |
| Ostatni rok sprzedaży | 2003 | 2003 | 2003 | 2001 | 2003 |
| Typ silnika | 450/NE | 450 T/PF | 450 T/PD | - | 675/TK |
| Liczba cylindrów/Turbo/intercooler. | 4 | 4T | 4T | 6 | 6 |
| Pojemność skokowa cm3 | 4987 cm³ | 4987 cm³ | 4987 cm³ | 7480 cm³ | 7480 cm³ |
| Pojemność skokowa cylindra x długość skoku mm | 112×127 mm | 112×127 mm | 112×127 mm | 112×127 mm | 112×127 mm |
| Moc znamionowa KM/obr. DIN | 80/2170 hp DIN/rpm | 90/2170 hp DIN/rpm | 100/2070 hp DIN/rpm | 100/2070 hp DIN/rpm | 106/2070 hp DIN/rpm |
| Moment obrotowy Nm/obr. DIN | 338/1400 Nm/rpm DIN | 402/1200 Nm/rpm DIN | 442/1400 Nm/rpm DIN | 450/1200 Nm/rpm DIN | 461/1400 Nm/rpm DIN |
| Liczba biegów | 12+12/24+24/16+16 | 12+12/24+24/16+16 | 12+12/24+24/16+16 | 24+24/16+16 | 24+24/16+16 |
| Synchronizowane | 12+12/24+24/16+16 | 12+12/24+24/16+16 | 12+12/24+24/16+16 | 24+24/16+16 | 24+24/16+16 |
| Przełącznik biegów | -/2/4-step | -/2/4-step | -/2/4-step | 2/4-step | 2/4-step |
| Przełącznik kierunku jazdy | mech. | mech. | mech. | mech. | mech. |
| Prędkości znamionowe | 2,0-37,1 / 1,6-37,1 / 2,3-40,2 | 2,0-37,1 / 1,6-37,1 / 2,3-40,2 | 1,9-35,4 / 1,6-35,4 / 2,2-38,3 | 1,6-35,4 / 2,2-38,3 | 1,6-35,4 / 2,2-38,3 |
| Wydajność hydrauliki l/min | 66/66/76 l/min | 66/66//76 l/min | 66/66/76 l/min | 66/76 l/min | 66/76 l/min |
| Ciśnienie hydrauliki bar | 183/183/193 bar | 183/183/193 bar | 183/183/193 bar | 183/193 bar | 183/193 bar |
| Hydraulika tylnej osi | mech./elec./elec. | mech./elec./elec. | mech./elec./elec. | elec./elec. | elec./elec. |
| Siła podnoszenia kg | 4249/4249/4492 kg | 4249/4249/4492 kg | 5580 kg | 5580 kg | 5580 kg |
| Moc wyjściowa | 540/1000 | 540/1000 | 540/1000 | 540/1000 | 540/1000 |
| Hamulce | wet disc | wet disc | wet disc | wet disc | wet disc |
| Układ kierowniczy | hydrost. | hydrost. | hydrost. | hydrost. | hydrost. |
| Średnica skrętu m napęd na tylne koła | 7.32 | 7.32 | - | - | - |
| Średnica zawracania m napęd na cztery koła | 8.08 | 8.08 | 8.08 | 8.74 | 8.74 |
| Opony przednie do napędu tylnego | 11.00-16 | 11.00-16 | 11.00-16 | - | - |
| Opony przednie do napędu 4x4 | 14.9R24 | 14.9R24 | 14.9R24 | 14.9R28 | 14.9R28 |
| Opony bliźniacze do napędu tylnego | 13.8R38 | 16.9R38 | 16.9R38 | - | - |
| Opony terenowe do napędu na cztery koła | 18.4R34 | 18.4R34 | 18.4R34 | 18.4R38 | 18.4R38 |
| Masa kg napędu tylnego | 3930 kg | 3950 kg | 3950 kg | - | - |
| Masa kg napęd na cztery koła | 4410 kg | 4470 kg | 4590 kg | 4800 kg | 4800 kg |
| Wysokość cm | 277 cm | 277 cm | 277 cm | 280 cm | 280 cm |
| Długość cm (napęd tylny/ na cztery koła) | 390/ 4v. 413 cm | 390/ 4v. 413 cm | 390/ 4v. 413 cm | 439 cm | 439 cm |
| Rozstaw osi cm (napęd tylni/napęd na cztery koła) | 234/ 4v. 236 cm | 234/ 4v. 236 cm | 234/ 4v. 236 cm | 262 cm | 262 cm |
| Zbiornik paliwa l | 160 l | 160 l | 160 l | 198 l | 198 l |
| Poziom hałasu dB | 78 dB | 77 dB | 78 dB | 77 dB | 77 dB |
| Zamknięta kabina | x | x | x | x | x |
| Blokada wału przekaźnikowego | differential lock with cogs | differential lock with cogs | differential lock with cogs | differential lock with cogs | differential lock with cogs |
| Automatyka blokady mechanizmu różnicowego | x | x | x | x | x |
| Siedzisko z zawieszeniem pneumatycznym | x | x | x | x | x |
| Komputer pokładowy | -/opt. | -/opt. | -/opt. | -/opt. | -/opt. |
| Bieg pełzający | -/-/opt. | -/-/opt. | -/-/opt. | -/opt. | -/opt. |
- Więcej od tego producenta






