Harvesting partner -malli herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä – torppariaikako taas koittaa?
Kotimaiselle puulle on Venäjän sodan aiheuttaman sokin ja uusien investointien myötä suuri kysyntä.
”Suomessa ongelmana on tällä hetkellä koneenkuljettajien vähäinen tarjonta suhteessa puunkorjuumäärien kasvuun”, kirjoittaa Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola. Kuva: Tommi HakalaTurvatakseen puunsaantiaan esimerkiksi Stora Enso laajentaa uusille puunostoa uusille alueille Länsi-Suomessa. Siksi heillä on tarvetta löytää myös uusia puunkorjuuresursseja. Tämä on saanut Stora Enson kehittämään idean Harvesting Partner -urakoitsijamallista. Tosin se lienee tuontitavaraa Ruotsista.
Uudessa kumppanuusyrittäjämallissa Stora Enso tarjoaa yrittäjälle nelivuotista urakointisopimusta, jossa toiminta perustuu leasing-vuokrattuun kalustoon – Stora Enso toimii taustalla ”kummisetänä”. Samalla Stora Enso lupaa auttaa uutta yrittäjää esimerkiksi kirjanpitopalveluiden, vakuutusten, korjauspalveluiden ja polttoaineiden hankinnassa sekä henkilöstön hankinnassa ja kouluttamisessa. Sopimukseen liittyy vastaavasti laajat raportointivelvollisuudet Stora Enson suuntaan. Kerrotun mukaisesti sopimuskumppanilta odotetaan sitoutumista kaksivuorotyöhön viitenä päivänä viikossa. Tätä kait voisi kutsua jonkin sortin torpparimalliksi, jonka oletin jo aikoja sitten kuolleen Suomessa.
Stora Enson Harvesting partner -malli herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Ensinnäkin Suomessa ei pitäisi olla erityistä tarvetta lisätä puunkorjuuyrittäjien määrää. Suomessa on satoja (jopa yli tuhat) varteenotettavia puunkorjuu-urakoitsijoita ja hyvin toimivia urakointikonsepteja on olemassa. Ja yrittäjät kyllä niitä keksivät lisää. Yrittäjistä ei ole pulaa, mutta riittävän houkuttelevista liiketoimintamahdollisuuksista puunkorjuualalla saattaa olla pulaa. Vanhat yrittäjät on säästetty puhki. Jos edellytykset kannattavalle liiketoiminnalle olisivat otolliset, markkinoilla jo olevista yrittäjistä löytyisi aivan varmasti laajennushaluisia. Ei pitäisi olla tarvetta tällä tavalla keinotekoisesti synnyttää uusia yrityksiä.
Suomessa ongelmana on tällä hetkellä koneenkuljettajien vähäinen tarjonta suhteessa puunkorjuumäärien kasvuun. Stora Enson esittelemä malli ei tuo yhtään uutta työntekijää alalle, vaan se vain siirtää työntekijöitä työpaikasta toiseen – työntekijästä ”yrittäjäksi”.
Houkuttelemalla työsuhteisia koneenkuljettajia yrittäjiksi, Stora Enso samalla kannustaa ja auttaa uusia yrittäjiä ryhtymään entisen työnantajansa kilpailijaksi. Tämä arveluttaa. Toimiiko Stora Enso nykyisiä sopimusurakoitsijoita kohtaan tällöin lojaalisti? Mielestäni ei.
Voidaan myös kysyä, mikä saa työsuhteisen työntekijän ottamaan harteilleen konehankinnan ja työnantajan velvoitteet toimiakseen käytännössä Stora Enson kattamassa pöydässä torpparina. Hän ostaa itselleen kalliisti työpaikan. Missä ovat yrittämisen kannusteet? Hyvä työntekijä tekee itselleen riskittömämmin kelpo tilin sopimalla työnantajansa kanssa vaikkapa urakkapalkasta.
Sen sijaan, että kehitetään puunkorjuuseen esillä ollut torpparimalli, pitäisi keskittyä kannattavan puunkorjuu-urakoinnin edellytysten parantamiseen. Nyt esiteyllä mallilla vain sekoitetaan urakointikenttää.
Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola vastaa metsä- ja energia-alan sektorista. Hänellä on pitkä kokemus metsäkonealan edunvalvontatyöstä ja metsäpolitiikasta vaikuttamisesta sekä reilun vuosikymmenen kokemus bioenergia-alasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
