
- Mainos: Wille Machines
”Markkinoiden monipuolisin kone” Kiinteistönhoito Olander luottaa Willeen ympäri vuoden
Kiinteistönhoito Olander on vuonna 2006 perustettu, pääkaupunkiseudun kiinteistöjä palveleva yritys, jonka käytössä on monipuolinen kalusto. Yritys on kasvanut vuosien varrella määrätietoisesti ilman mainontaa tai ulkopuolista rahoitusta. Sen taustalla on vahva perheyrityksen henki ja käytännönläheinen tekeminen, jossa työn laatu ja asiakassuhteet ovat keskiössä.
”Willelle on käyttöä ympäri vuoden”, kertoo Kiinteistönhoito Olanderin perustaja Timo Olander (vasemmalla). Kuvassa myös työnjohtajat Jari Tikka ja Patrik Olander.Kaikki sai alkunsa yli 20 vuotta sitten kiinteistönhoidon parissa, ja siitä käynnistyi kasvu, joka jatkuu yhä vahvana asiakkaiden suositusten siivittämänä. Yrityksen perustajalla Timo Olanderilla on taustalla maanviljely- ja metallialan kokemus, joka näkyy arjen tekemisessä ja kalustovalinnoissa.
”Meillä on aina haluttu omat koneet. Vuokrakoneita ei ole käytetty”, hän kertoo.
Kiinteistönhoito Olanderilla on laaja Wille-kalusto, josta osa kuvassa. Yhteensä Wille-koneita on yksitoista.Wille-kalusto kasvoi yhdestä koneesta yhteentoista
Ensimmäinen Wille tuli taloon heti yrityksen alkutaipaleella yli 20 vuotta sitten. Kyseessä oli Wille 355, joka on edelleen käytössä.
”Ensimmäinen 355 on vieläkin meillä. Sen jälkeen on tullut käytännössä joka vuosi uusi kone”, Olander kertoo.
Pitkä käyttöikä ei ole sattumaa. Willen koneet on suunniteltu kestämään kovaa käyttöä, ja rakenteessa korostuvat vahva runko, tasapainoinen painonjakauma sekä hydrauliikan riittävä teho myös vaativiin työlaitteisiin. Tänä päivänä yrityksellä on käytössään yksitoista Willeä sekä lisäksi muuta kalustoa. Kuljettajia on noin kolmekymmentä, ja koneet ovat aktiivisessa käytössä ympäri vuoden.
Willen valtteja on monipuolisuus: työlaitteita saa eteen, taakse ja konepeiton päälle samanaikaisesti. Kuvassa Wille 475Δ on varustettu lautashiekoittimella ja lumikauhalla.Kuljettajien arvostama työväline
Wille ei ole vain työnantajan valinta, vaan myös kuljettajien suosikki. Hyvä näkyvyys, tarkka ohjattavuus ja nivelrunko tekevät työskentelystä hallittua erityisesti kaupunkiympäristössä. Työlaitteiden hallinta on tarkkaa, mikä näkyy työn laadussa esimerkiksi hiekanpoistossa ja harjauksessa. Ajomukavuus on tasolla, joka tekee työpäivästä kevyemmän myös pitkissä työvuoroissa.
Ajomukavuus korostuu erityisesti siirtymissä ja ahtaissa kohteissa.
”Siirtymäajoissa se on mukavampi vehje kuin muut merkit. Ja pihoilla todella näppärä, sillä se mahtuu pieniin paikkoihin ja sillä saa hiekan aina mukaan”, kertoo työnjohtaja Jari Tikka.
Timo Olander naurahtaa kuljettajansa kommenttia muistellessaan: ”Ennemmin olen Willessä kuin himassa”.
Ympärivuotinen käyttö ja monipuolisuus ratkaisevat
”Keväällä hiekanpoisto, kesällä nurmi, syksyllä lehdet ja talvella auraukset ja hiekoitukset. Willelle on käyttöä ympäri vuoden”, Olander kertoo.
”Voisi sanoa, että se on markkinoiden monipuolisin kone. Työlaitteiden kanssa hoituu käytännössä kaikki.”
”Osa kuljettajista on tykästynyt niin paljon, että melkein vaativat Willeä. Palautetta tulee käytännössä pelkästään positiiviseen sävyyn”, kertoo työnjohtaja Jari Tikka.Huolto ja yhteistyö tukevat arkea
Kaluston määrä tuo mukanaan vaatimuksia myös huollolle.
”Aina saa apua nopeasti. Nopea reagointi ja varaosien hyvä saatavuus näkyvät suoraan arjessa”, Olander summaa.
Uudemmissa Wille-malleissa kehitys näkyy käytännössä. Säilytystilaa on tullut lisää, ja koneet kehittyvät koko ajan.
”Kolmesatanen on mielessä seuraavaksi näihin kiinteistötöihin”, Olander paljastaa.
Teksti ja kuvat: Sara Vainio-Ketola
Artikkelin aiheetMainos: Wille Machines