Maarakennus
Konealan gallup

Miten arvioit sähkökäyttöisten koneiden muuttavan maarakennusalaa?

Koneviesti kysyi maarakennusalalla työskenteleviltä ammattilaisilta, miten he arvioivat sähkökäyttöisten koneiden muuttavan maarakennusalaa.
Arto Turpeinen
Camilla Kuivalainen Vihdistä.

Yleistyvät kunhan hankintahinta laskee

En ole enemmälti ajatellut asiaa, mutta mikäs siinä - sähköautot yleistyvät jatkuvasti, joten miksei myös akkukäyttöiset maanrakennuskoneet. Eiköhän ne siellä seassa pyöri. 10 vuoden päästä sähkökoneet voivat olla jo volyymissa, kunhan hinnat ensin laskevat. Asiaa voisi verrata taulutelevisioihin. Nykyään sellaisen saa jo sadalla eurolla, kun vielä vuosikymmen sitten ne olivat tuhottoman kalliita.

Camilla Kuivalainen, yrittäjä, Vihti

Suurilla kaupungeilla tiekartta sähköistymiseen

Meillä ei ole varsinaisia kokemuksia sähkökoneista. Olen kuitenkin kuullut, että suuremmilla kaupungeilla on jo tiekartta, milloin aletaan ottaa vastaan urakointitarjouksia ainoastaan ns. lähipäästöttömistä koneista. Voin ainakin arvata, että tarjoajat vähenevät ja hinnat nousevat dramaattisesti. Akkukoneet ovat vielä pöyristyttävän kalliita. Erilaiset hybridiratkaisut ovat etenkin hakkureissa huomattavasti kiinnostavampia.

Antti Vaittinen, yrittäjä, Tuusula

Arto Turpeinen
Antti Vaittinen Tuusulasta.

Kysyntä kasvaa tietyntyyppisissä töissä

Tietyntyyppisissä töissä sähkökoneet tulevat valtaamaan alaa etenkin kasvavan kysynnän vuoksi. Vaikeaa kuitenkin nähdä, että akkulaitteet täysin muuttaisivat maanrakennusta. Tämä koskee etenkin suurempia kokoluokkia. Caterpillar on esitellyt akkukäyttöisiä konseptilaitteita, mutta tällä hetkellä niitä ei ole vielä tuotannossa. Veikkaisin niitä jollain aikavälillä kuitenkin tulevan.

Paavo Eskelinen, konemyyjä, Jyväskylä

Arto Turpeinen
Paavo Eskelinen Jyväskylästä.

Lue myös, mitkä ovat olleet edellisten Konealan gallupien puheenaiheet:

Millaista on ollut kevään työkonekauppa?

Pelkkä niitto vai niittomurskaus?

Miten vaihtelevat talvet vaikuttavat toimintaasi?

Millainen on maanrakentamisen kysyntä juuri nyt keväällä 2021?

Lue lisää