Maarakennus
Alansa ammattilainen

Panostaja Juha Altti aloitti uransa jo pikkupoikana lataamalla tulitikunpäitä kiväärinhylsyyn – "Kunnon dynamenttia ei voita mikään!"

Petäjäveteläinen 63-vuotias Juha Altti aloitti panostajana jo pienenä poikana lataamalla kiväärinhylsyihin tulitikunpäitä. Panostajan työt vievät Altin ympäri Suomea, ja mies toimii myös sekatyömiehenä. Altin harrastus on keksintöjen kehittäminen.
Arto Turpeinen
Juha Altti on vapaa-ajallaan louhinut oman luolan. Luolaprojektin alkuvaiheista kertova dokumentti (Saman taivaan alla: Luolamies) on nähtävissä Yle Areenassa.

Jos yhtään ei ennen laukaisua jännitä, niin sitten pitää lopettaa. Ihminenhän se vaan näitä hommia tekee, aloittaa panostaja Juha Altti.

Juha sai kipinän panostajan työhön jo aivan pienenä poikana lataamalla kiväärinhylsyihin tulitikunpäitä. Esimerkkinä toimi naapuri, joka teki räjäytystöitä säännöllisesti. Tuohon aikaan tuollainen räjähteiden käsittely oli normaalia, sillä dynamiittia oli lähes jokaisessa talossa ja räjäytyksiä tehtiin omin päin.

Juhan ura alkoi 1970-luvulla serkun yrityksessä porarina. Innostus kuitenkin hiipui vuosi kymmenen vaihteessa. ”Tein porausta käsikoneella. Jossain vaiheessa päätin, että minä en enää käsin poraa, kun tähän on poravaunutkin keksitty. Se oli kauheata touhua repiä porakankia irti. Siirryinkin sitten savottahommiin”, Juha kertoo.

Paluu alalle

Juha kertoo nähneensä moottorisahalla tehtävän metsätyön polun pään 1980-luvun lopulla – siihen saakka savotalla oli ollut oikein mukavaa. Tie veikin takaisin louhinta-alalle, kun hän aloitti hiekkapanostajana.

”Minulla oli todella hyvä tuuri, kun 1990-alussa sain oppi-isäkseni Kalervo Kotron, joka oli eräs Suomen parhaista panostajista. Kalervo minulle opetti kaikki konstit”, Juha kertoo

Oman työn arviointi on tärkeää oppimisen kannalta. Kotron oppien mukaan Juha katsoo räjäytettyä rintamaa ensin ylhäältä, miettii sitten miten räjäytys onnistui sekä miten se tapahtui. Sama tehdään alhaalta.

Tietotaito ei periydy

Juha kokee, ettei louhinnan asiantuntemus siirry jälkipolville. ”Tietotaito ei periydy, vaan jokainen sukupolvi toistaa samoja virheitä. Alan koulutuksessa olisi selvästi parantamisen varaa. Kustannuspaineissa myös räjähteiden laadusta, kenttien koosta ja porametreistä tingitään. Väärä louhinta tuo kustannuksia murskantuuttiin asti.”

Juhan polveilevan tarinan mukaan ongelmat johtuvat huonosta suunnittelusta ja väärästä laskentatavasta. Samalla vastuuta siirretään liikaa aliurakoitsijoiden harteille.

”Halvin hinta on alun alkaen väärä lähtökohta. Mahdottomasta ei saa mahdollista, jos jo lähtöasetelmat ovat väärin. Louhinnan ja murskauksen pitäisi olla samaa pakettia, eikä eriytetty toisistaan.”

Vaativaa työtä

Ennen räjäytystä panostajan täytyy huomioida mm. kallion laatu ja räjäytyssuunta. Juha paneutuu asiaan huolella.

”Jotkut ampuvat reiät kuin reiät, mutta minä en siihen ala. Räjäyttäminen on tarkkuustyötä. Kalliolla täytyy käydä jo ennen porausta, jotta voi tarkkailla porauksen suuntausta ja laatua. Panostajan ja porarin yhteistyön täytyy olla saumatonta. Parasta tässä on, jos voi olla mukana alusta lähtien ja onnistua hyvin.”

Juha vertaa räjäyttämistä betonilattian pesemiseen – jos suihku on sopivassa kulmassa, niin vesi tekee työtään, mutta liian pystyssä kulmassa kastuu omat housut. Mies arvelee kallion olevan paras rakennusmateriaali, jota pitäisi etenkin varastokäytössä hyödyntää enemmän. Tarjolla olisi ilmaista lämpöäkin.

”Panostajaksi ei kaikista ole. Työ on raskasta ja henkinen paine on todella kova – myös moraalinen vastuu painaa. Aina pitää miettiä, ettei töppää ja aiheuta vahinkoa. Epäonnistumiset päätyvät varmasti lehtien sivuille”, Juha lopettaa.

Lue myös edellinen Alansa ammattilainen -artikkeli:

Maarakennuskoneen­kuljettaja Tuomo Nurminen päätti nuorena, ettei koskaan lähde alalle – nyt uraa on takana jo lähes neljännes vuosisata

Lue lisää