Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Suuri suomalainen traktorikirja 2: Traktoreita ja kertomuksia

Pitkän linjan traktorimies Pekka Myyry on kirjoittanut jatkoa vuonna 2014 julkaistulle Suurelle Traktorikirjalle. Nyt julkaistavaan osaan on kerätty tietoa sellaisista traktorimerkeistä, jotka jäivät edellisestä osasta pois.

Edeltäjänsä tapaan kyseessä on tuhti tietopaketti, jossa on 620 valokuvaa, 320 sivua ja tietoja 36:sta eri traktorimerkistä. Tiukkojen teknisten tietojen lisäksi mukana on paljon kertomuksia ihmisistä, jotka suunnittelivat, valmistivat tai käyttivät koneita – siis tarinoita yrittämisestä, menestyksistä ja epäonnistumisista. Paitsi koneiden historiasta, kertoo kirja samalla myös maatalouden ja yhteiskunnan kehittymisestä, aatteiden taistoista ja elämästä eri puolilla maapalloa.

Kirjan lopussa on kattava lähdeluettelo. Kirjan on kustantanut Readme ja sitä saa noin 30 euron hintaan kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista.

ISBN 978-952-321-380-7