Murskeen lajitteet

Sepelistä ja kalliomurskeesta käytetään yleisnimitystä sora, murske on murskaustuotteiden yhteisnimitys. Sepeli on kalliomurskeen jatkojaloste, josta on seulottu pois hienojakoinen aines, kivituhka. Tämän tiivistävän aineksen puuttuessa sepeli läpäisee paremmin vettä kuin kalliomurske, jossa hienojakoinen aines on mukana. Samasta syystä sepeliä käytetään kapillaarikatkona. Hienojakoista ainesta sisältävä murske puolestaan tiivistyy sepeliä paremmin tukevaksi ja kantavaksi rakenteeksi, esimerkiksi yksityistien pintakerrokseksi.

Murskeet jaetaan niiden valmistamiseen käytetyn raaka-aineen perusteella muun muassa kallio-, sora-, moreeni- ja kuonamurskeisiin.

Kalliomurske (lyhenne KaM) on kalliosta räjäyttämällä irrotetun louheen murskauksessa ja seulonnassa saatu kiviaines. Soramurske (SrM) on murskattua ja seulottua someroa tai soraa. Moreenimursketta (MrM) saadaan murskaamalla moreenia, ja kuonamurske (KuM) on rauta- ja terästeollisuudessa syntyvien kuonien murskauksesta saatu tuote.

Murskelajitteiden ala- ja ylärajat millimetreinä esitetään nimityksen perään liitettävillä numeroilla, esim. KaM 0/56, SrM 0/22. Raekoon ylärajasta käytetään nimitystä maksimiraekoko.

Katkaistuilla lajitteilla tarkoitetaan murskelaatuja, joiden alaraja on suurempi kuin nolla eli niistä on poistettu seulomalla alarajaa pienemmät rakeet.

Räjäyttämällä kallioperästä irrotetun louheen suurimmat lohkareet pienennetään iskuvasaralla, ”rammerilla”, jotta ne mahtuvat murskaimeen. Murskaus suoritetaan koneilla, joissa kivi joutuu puristuksien, iskujen tai hionnan kohteeksi. Erilaisissa leukamurskaintyypeissä, kuten myös kara- ja kartiomurskaimissa, kiviainesta puristetaan, kun taas iskumurskaimissa 
kivi hajoaa suoran iskun vaikutuksesta.

Raekoko säädellään murskeiden seulonnalla. Seulonnassa ylisuuret kivet päätyvät uudelleen murskausprosessiin, kunnes haluttu raekoko on saavutettu.

Kalliosta irrotettu louhe siirretään esimurskaimeen. Esimurskausvaiheessa murskaimessa oleva tärysyötin erottelee eli välppää louheesta hienomman aineksen (esim. 0–100 milliä) ja siirtää sen suoraan murskaimen ohi seuraavaan murskainvaiheeseen. Suuremmat lohkareet siirtyvät esimurskaimen kitaan, jossa ne murskataan halutun kokoiseksi murskeeksi.

Välimurskauksen aluksi esimurskauksesta saadusta aineksesta erotetaan jälleen hienompi aines (esim. 0–50 milliä), joka siirretään seuraavaan vaiheeseen ja yli 50 millin aines siirretään välimurskaimeen. Välimurskain säädetään yleensä murskaamaan kiviaines noin 1,5–2 kertaa suuremmaksi kuin halutun lopputuotteen raekoko.

Jälkimurskauksessa esi- tai välimurskaimelta tuleva kivi siirretään suoraan seulalle, jonka ylijäämäkivi johdetaan jälkimurskaimeen. Jälkimurskaimeen ei siis syötetä enää tavoitellun maksimiraekoon alittavaa ainesta.

Valmistettaessa katkaistuja lajitteita, käytetään seulassa kahta tai useampaa seulontatasoa. Ylimmän seulatason läpäissyt kiviaines seulotaan uudestaan pienemmällä silmäkoolla varustetulla seulalla, jolloin seulontatasojen väliin jäänyt hienoaineksesta vapaa kiviaines (sepeli) johdetaan eri kasaan.