Sään vaihtuessa tien pinta muuttuu liukkaaksi

Sään nopea lauhtuminen liukastaa tien. Yleensä lauhtumiseen liittyy myös lumisade, joka tekee tienpinnasta vieläkin liukkaamman. 

Auringon laskiessa sen lämmittävä vaikutus loppuu iltayöhön mennessä, mutta tienpintaan on aurinkoisen päivän aikana sitoutunut runsaasti lämpöä. Tie alkaa luovuttaa lämpöä ilmaan ja etenkin selkeällä säällä jäähtyminen tapahtuu nopeasti, koska pilviverho ei ole hidastamassa lämmön häviämistä. Mitä kauemmin lämpöä säteilee, sitä kylmemmäksi tienpinta tulee ja se jäähtyy huomattavasti ilmaa nopeammin.

Jos sade tai aurausvalleista sulanut vesi on kastellut tien märäksi, sen pinta jäätyy jo paljon ennen kuin ulkolämpötilaa laskee nollaan tai pakkasen puolelle. Tie saattaa siis jäätyä tai olla jäässä, vaikka auton ulkolämpötilamittari näyttäisikin vielä plusasteita. Tämän erityisesti myöhään syksyllä ja kevättalvella esiintyvän pääkallokelin tai mustan jään havaitseminen tapahtuu usein vasta siinä vaiheessa, kun ajoneuvon kuljettaja muuttuu matkustajaksi.

Kuivakin tie saattaa muuttua liukkaaksi, vaikka taivaalta tai aurausvalleista ei vettä ajouralle tulisikaan. Tuuleton, nopeasti iltaa ja yötä kohti jäähtyvä sää muodostaa tienpintaan kuuraa, jonka liikenne tallaa mustaksi jääksi. Toisin sanoen, kun tienpinnan lämpötila laskee ilman lämpötilaa nopeammin, ilmassa oleva vesihöyry tiivistyy tienpintaan, jolloin puhutaan kastepistelämpötilasta.

Kosteutta tiivistyy sitä enemmän, mitä suurempi tienpinnan ja kastepisteen lämpötilaero on. Mitä kauemmin tiivistymistilanteen aiheuttava sää jatkuu, se vaikuttaa siihen, miten paljon kosteutta tiehen syntyy. Viimeistään kun lämpötila laskee pakkasen puolelle, muuttuu tie kuuraiseksi eli ”härmistyy”. Härmistymisen alussa kuuraa ei voi silmin havaita eli kyseessä on musta jää. Muutaman tunnin kuluttua tien peittää valkoinen kuura.

Erityisesti sillat muuttuvat härmistyessään erittäin liukkaiksi, koska sillan rakenteet varaavat huomattavasti vähemmän lämpöä kuin maa-aines.

Yleensä alkutalvesta tiet huurtuvat. Kun pakkasen jäähdyttämän tien päälle virtaa lämmintä ja kosteaa ilmaa, muodostuu pintaan huurretta. Liikenteen vaikutuksesta huurre kuitenkin alkaa sulaa nopeasti, jolloin jäästä ja vedestä muodostuu tienpintaan liukas tahna.

Verrattuna kuuran muodostumiseen eroa on siinä, että huurtuessaan tienpinnan lämpötila ei laske, vaan kosteuden tiivistyminen aiheutuu lämpimän ilman virtauksesta tien päälle. Ero näiden kahden ilmiön välillä näkyy selvästi esim. tiesääasemien havaintotietojen kastepistelämpötiloissa.

Sään lauhtumisesta johtuva liukkaus johtuu lähinnä samasta sääilmiöstä, kuin edellä esitetty huurteen aiheuttama liukkauskin. Lämpimän ilman virratessa tiestölle, ilman sisältämästä kosteudesta syntyy korkeampi kastelämpötila, ja tienpintaan tiivistyy kosteutta.

Suurin ero tienpitäjän kannalta on siinä, että vaikeata lauhtumisliukkautta esiintyy kovillakin pakkasilla, vaikkapa pakkasen hellittäessä 25 asteesta 10 asteeseen. Tällöin ilmassa oleva kosteus lisääntyy nopeasti ja alkaa tiivistyä suoraan tiehen. Ilmiö esiintyy usein kevättalvella pitkien pakkasjaksojen päättyessä. Lauhtumisen aiheuttama liukkaus tiellä saattaa kestää useampia vuorokausia.

Ilmastonmuutoksen edetessä talviset vesisateet kuten muutkin poikkeukselliset sääilmiöt lisääntyvät. Kun silkkaa vettä sataa alle nollan lämpöiselle tienpinnalle, vesi jäätyy muodostaen jääpeitteen. Jäiset kohdat vaihtelevat riippuen tien pintalämpötilojen eroista, jotka taas vaihtelevat ympäristön ja tien runkorakenteiden eroavaisuuksista johtuen. Tämän tyyppinen liukkaus voi olla hyvinkin satunnaista ja siksi yllättää tienkäyttäjän.

Lämpimien rintamien yhteydessä talvella saattaa esiintyä jäätävää vesisadetta. Tämä alijäähtynyt vesi jäätyy yleensä myös auton tuulilasiin niin nopeasti, että auton lämmityslaitekaan ei sitä pysty sulattamaan ja kuljettajan on pysähdyttävä ”skrabaamaan”. Luonnollisesti jäätävä sade muodostaa tienpintaankin nopeasti liukkaan peitteen.

Ilmiö syntyy, kun lämmintä ilmaa virtaa kylmän ilman yläpuolelle ja kylmän ilmakerroksen läpi alas sataessaan vesipisarat jäähtyvät alle nolla-asteisiksi.

Suojalumen ja pakkaslumen aiheuttamassa liukkaudessa on selvä ero. Lähellä nollakeliä satava lumi koostuu jääkiteiden ja veden seoksesta ja on märkää ja liukasta. Kovemmilla pakkasilla satava lumi on pelkästään lumikiteitä. Pakkaslumikin aiheuttaa liukkaan kelin, jos se sataa jääpeitteen päälle. Lumi ja jää yhdessä vähentävät tien kitkaa huomattavasti. Kun lunta ja vettä sataa yhtä aikaa, puhutaan räntäsateesta.

Lumisateen määrää mitataan vesimillimetreinä, jolloin yksi millimetri vettä vastaa noin yhtä senttiä lunta, kylmää pakkaslunta jopa 2 senttiä. Jos siis sääennuste lupaa 5 mm sadetta, se lumena tullessaan tarkoittaa viiden sentin kerrosta.

Kosteaan ilmamassaan liittyy yleensä sumua, joka haittaa liikennettä ainakin näkyvyyden laskiessa. Sumu saattaa aiheuttaa liukkautta tienpinnan kostuessa, mutta sumun aiheuttamat kosteusmäärät ovat yleensä melko vähäisiä. Tämä johtuu siitä, että sumun sisältämät vesipisarat ovat pieniä ja siten niiden sisältämä kosteus ei riitä jään syntymiseen.

Avaa artikkelin PDF