Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

KoneAgria 2012 -näyttely, Jyväskylä: Täytti odotukset

KoneAgria-näyttely täytti järjestäjien odotukset, vaikka huonot ajokelit söivät jonkin verran yleisöä. Näytteilleasettajien kannalta tärkein on kuitenkin kävijöiden kiinnostus kaupantekoon eikä määrä. KoneAgria on useimpien pienten ja keskisuurten koneliikkeiden vuoden tärkein tapahtuma. Jyväskylän Paviljonki on alustavasti varattu vuoden 2013 KoneAgria-näyttelylle viikolla 41. Näyttelypäivää on muutettu, jotta KoneAgria ei osu päällekkäin Ruotsissa järjestettävän Elmia-näyttelyn kanssa.
Parko Effective -äkeiden perusmallien leveydet ovat 7 ja 8 metriä. Tarvittaessa kumpaakin mallia voidaan kasvattaa kahdella metrillä sivulohkoihin kiinnitettävillä metrin levikkeillä.  Vakiovarustukseen sisältyy joustoetulata, yhdeksän piikkiakselia, silmukkapiikkijälkihara ja 400-milliset pyörät. Jälkiharan eteen saa valinnaisena varpajyrän. Piikkivaihtoehtoja on kolme, joista järein sopii myös sänkimuokkaukseen. Rakenteiden järeydestä todistavat mallikohtaiset 5:n ja 5,5 t:n painot. Mallista ja piikkivaihtoehdosta riippuen vetotehon tarve on haarukassa 140–400 hv. Turun Konekeskus. (HH)

Diecin uutuuskurottaja on varustettu mekaanisella voimanulosotolla ja takanostovarsilla. Takanostolaitteen nostoteho on 3 500 kg ja ulosoton maksimiteho on 100 hv–540/1 000 kierrosta minuutissa. Agri Tech 35.7 VS-mallimerkintää totteleva kone pystyy kurottamaan seitsemän metrin korkeuteen ja se on varustettu Ivecon 93 kilowattisella (127 hv) moottorilla. Koneen kuivapaino on 7 600 kiloa ja maksiminopeus 40 km/h. (AT)

Mandam MBC -rikkaäkeiden työleveydet ovat 6, 8 ja 12 m ja vetotehon tarpeet vastaavasti 85, 110 ja 130 hv. Rikkojen torjunnan lisäksi äes soveltuu kevyeen pintamuokkaukseen ja nurmien hoitoon ja kylvöön piensiemenkylvölaitteella varustettuna. Agri-Kymi Oy. (HH)

Mandam MGW -jankkureiden työleveydet ovat 2 ja 3 m. Murtopulttisuojauksella varustettuja piikkejä on kapeammassa 3 ja leveämmässä 4 kappaletta. Muokkaussyvyys on 60–65 cm ja syvyyden säätö tehdään putkipakkerilla. Vetotehon tarpeet ovat 110 ja 130 hv. Agri-Kymi Oy. (HH)

Rysky Steel -maansiirtovaunumalliston yläpää vahvistuu Steel 180 -vaunulla. Kantavuus on tyyppinumeron mukainen 18 t. Lavatilavuus peruslaidoin 11 ja lisälaidoin 19 m³. Lavan pohja on 6-millistä Hardoxia. Kippisylinteri on Nurmi Nau 7 ja kippauskulma 55 astetta. Vakio pyöräkoko on 710/40R22.5. Turun Konekeskus. (HH)

Jeantil GV -vaunussa on aiempaa leveämpi, puolipyöreä lavarakenne. Lavatilavuus peruslaidoin on 13 ja lisälaidoilla (korkeudesta riippuen) joko 17 tai 19 m³. Sekä vetopuomissa että telissä on jousitus. Kaikissa pyörissä on jarrut ja pyöräkoko on 22.5. Ab Tomas Kjellman. (HH)

Uusi MP-Lift 200 2 -kuormainsarja kostuu yhdeksästä mallista, joista löytyy sopiva vaihtoehto traktorikokoluokkaan 60–170 hv. Nostokorkeudet ovat mallista riippuen 3,4–3,9 m ja nostovoimat 1 250–1 850 kg. Tapitus on aiempaa järeämpi, lisähydrauliikan liittimet paremmassa paikassa ja kahdessa painevaiheessa toimiva, mäntätyyppinen kaasuvaimennin tasaa menoa sekä tyhjän että täyden kauhan kanssa. Ylistaron Koneliike Oy. (HH)

Bergmanin lannanlevitysvaunuihin on saatavana lisävarusteena hydraulisesti kääntyvä korokelaita. korokelaidan ansiosta vaunu kuormauskorkeus on matalampi ja kääntyvällä lisälaidalla voi vähentää lannan tippumisvaaraa tielle. Kun laita kääntyy ylös, se pakkaa samalla reunalla olevan lannan tiiviimmäksi. (SN)

Kivi-Pekka -kivenkeräyskoneen aiemmin jäykkä nostorumpu on uudistettu pystysuunnassa liikkuvaksi. Muutoksen seurauksena kone poimii entistä suurempia kiviä ja nostorummun piikit kestävät entistä paremmin. Hydraulisesti nostettava rumpu helpottaa myös mahdollisen tukkeutumisen avaamista. Pel-tuote Oy. (HH)

GEA esitteli MIXFeeder-järjestelmäänsä, jossa ohjelmoitava, kiskolla kulkeva robottivaunu sekoittaa ja jakaa rehua ohjelmoidusti. Järjestelmässä on mahdollista valita neljästä jakovaunuvaihtoehdosta ja ruokkija voidaan asentaa myös vanhoihin pihattoihin, joissa ruokintapöytä on vähintään 2 m levyinen. Vaunun lisäksi tarvitaan säilörehulle täyttölaite, viljaa ja muita hienompia jakeita voidaan siirtää vaunuun siiloista. (SN)

NHK osastolla esiteltiin uutta Lelyn Vektor automaattista ruokintajärjestelmää. Järjestelmä koostuu itseliikkuvasta ape/jakovaunusta, jolle opetetaan ajoreitti. Ympäristöään jakovaunu seuraa lasersensoreilla, joilla se mittaa ympäristöään ja etäisyyttä ruokinta-aitaan. Lisäksi vaunu mittaa rehujäämiä ruokintapöydällä. Pyörivän alaosan ansiosta vaunu myös siirtää ulommas joutuneen rehun eläinten ulottuville. Vaunu täytetään ns. rehukeittiössä, jossa karkearehu lastataan rehukahmarilla ja hienojakeet tulevat siiloista. Järjestelmä on uusi ja sen merkiksi se oli maalattu ensiesittelyssä keltaiseksi. Suomeen tehdas on luvannut toimittaa kolme laitekokonaisuutta ensi vuoden aikana. (SN)

Trimblen Green Seeker on kevyt, kädessä pidettävä mittauslaite kasvuston terveyden ja elinvoiman arvioimiseen. Laite viedään halutun kohdan yläpuolelle ja käynnistetään kahvan painikkeesta. Pohjan sensori lähettää infrapunavaloa kasvustoon.  Palautuvan valotyypin määrä/voimakkuus kertovat kasvin terveyden tilan. Tämän jälkeen näytön lukema kertoo NDVI-arvon ( 0,00–0,99), joka kuvaa kasvin terveyttä. Tilanteen mukaan voidaan sitten antaa kasvustoon lisälannoitusta. Green Seekeriä myy Geotrim. (JK)

Paikka kaikelle ja kaikki paikallaan. Seinäkiskoon kiinnitettäviin monitoimikoukkuihin on kätevä ripustaa niin työkalut kuin harrastusvälineetkin pöydiltä ja lattioilta lojumasta. Koukut sopivat niin asuin- kuin varastotiloihinkin. Alumiinikiskojen pituudet ovat 50, 75 ja 100 senttiä. Yksi koukku kestää noin 10 kilon painon. Koukut maksavat 6, kiskot 8–14 euroa. Smart Import, Espoo. (PJ)

Hydraulinen Reini-mini -uppopumppu sopii kaivojen puhdistukseen, salaojien huuhteluun tai kasvinsuojeluruiskujen täyttöön.  140 mm leveänä se mahtuu esimerkiksi  1 000-litraisen muoviastian korkin aukosta  sisään, jolloin ruiskun säiliön saa nopeasti täyteen. Pumppu painaa 6,2 kiloa ja sen tuotto on 600 litraa minuutissa. Suurin nostokorkeus on 25 metriä. Pumpun myyntihinta on  1 160 euroa. Siihen kuuluu 10-metrinen hydrauliletku ja purkuputkivarustus salaojien huuhteluun. Mäki-Reini Oy, Isokyrö. (PJ)

NHK osastolla oli esillä Fellow Flowmaster -hapotin, hammaspyöräpumpulla säilöntäainetta voidaan annostella maksimissaan 18 l/min. Laitetta on kaksi eri versiota, paremmassa Profi-versiossa säilöntäainetta annostellaan ajonopeuden mukaan ja vain silloin kun rehua menee noukkimella sisään. Paalaimessa voidaan säätää annostelu litraa/paali ja kone oppii paalattaessa oikean säilöntäaineen määrän. Edullisemmassa Easy-versiossa litramäärä arvioidaan käsisäädöllä, siinäkin noukkimella on tunnistin ja säilöntäainetta syötetään vain silloin, kun rehua liikkuu noukkimella. FlowMasterin tunnistin on yksinkertainen laite, joka kiinnitetään noukkimen ohjainkampaan. Materiaali on haponkestävää terästä. (SN)

ProAgria Keskukset ryhtyvät tarjoamaan tilipalvelua esityisesti yhtiömuotoisille maatiloille ja maaseutuyrityksille. Tarjolla on tilinpäätösanalyyseja, budjetointia, hallituspalavereja kahdesti vuodessa. Palveluun voidaan kirjanpidon ohella sisällyttää palkanlaskenta ja laskutus. Analyyseja tarvitaan suunniteltaessa tilan kehittämistä. Kassavirtabudjetoinnin ja maksuvalmiuden seurannan avulla yritys voi reagoida nopeasti muutostilanteissa. Palvelu hinnoitellaan sen laajuuden mukaan ja se perustuu tuntiveloitukseen. ProAgria Keskusten liitto. (PJ)

Paalileikkurit ovat hyviä apuvälineitä, mutta paalimuovin poistaminen on ollut ongelma. FinnMammut esitteli paalileikkuriin runkoon kiinnitettyä hydraulitoimista ”nipistintä”, jonka leukojen väliin muovi  jää. FinnMammut Oy. (PJ)

Seminaariyleisö sai kotiinviemisinä paljon mietittävää.

Biojalostamon tulo- ja menovirrat. Kuva: Erkki Kalmarin esitys

Biokaasualan pioneerin Erkki Kalmarin mukaan maatila voisi olla omavarainen biojalostamo: sähkö, lämpö ja polttoaineet perustuisivat biometaanin tuotantoon. Väkilannoitteet olisi korvattu käymisjätteestä saaduilla ravinteilla.

Watrecin Kimmo Tuppuraisen mukaan peltobiomassaa syötteenä käyttävään laitokseen on oltava tarjolla vähintään  25 000 tonnia nurmirehua ja  5 000 tonnia lietelantaa.

Ariterm Oy:n uusissa alapaloisissa Ariterm Biocomp -kattiloissa on pyöreä tulipesä, jonka alipaineen savukaasupuhallin pitää vakiona. Biocomp-sarjassa on viisi mallia, 40–150 kW. Kaikissa on vakiona konvektiotuubien moottorinuohous, tuhkaruuvien lisähinta on 750–871 euroa (alv 0 %). Kattiloiden suurin käyttöpaine on entisen 1,5:n sijaan  3 baria, jolloin kattilaveden korkein lämpötila on 130 astetta. Tämä parantaa kattilan ominaisuuksia viljankuivureiden radiaattoreissa. Käyttövesikierukan asemesta kattiloissa on levylämmönvaihdin, jonka teho 40:n ja 60 kW:n kattiloissa on 57, 150 kW:n kattiloissa 150 kW. Kattiloiden verottomat hinnat ovat 4 500–12 075 euroa. Kuva Ariterm Oy:n osastolta Energia 12 -messuilla. (PJ)

Tuore ja havainnollinen tapa kuvata maatilan energiankulutusta. Jokainen legopalikka vastaa 10 MWh:n energiamäärää. Maarit Karin toinen yhtä lailla asioiden ytimeen menevä esitys oli energiakustannuslaskelma sentteinä tuotettua maito-, vilja-, liha- ja munakiloa kohden ja energian prosenttiosuus kunkin tuottajahinnasta. ProAgria Keskusten liitto. (PJ)

NordMills on tuomassa markkinoille uutta pellettikäyttöistä LK-200 -ilmalämmitinmallia, joka ei kuitenkaan ehtinyt valmistua näyttelyyn. EN 303-5 -standardin mukaisessa savukaasuanalyysissä häkä jäi 34 ppm:ään, savukaasun lämpötila oli 167 astetta ja hyötysuhde 92 prosenttia. Lämmittimen nimellisteho on 20 kW, suurin ilmamäärä 3 400 kuutiota tunnissa. Tuhkatilaa on 30 litraa. Öljy- ja kaasupoltin sopivat samaan liitäntään. NordMills Oy. (PJ)

Jokunen vuosi sitten esiteltiin Central Boiler -ulkokattilaa, jonka myynti ei päässyt alkamaan. Nyt jyväskyläläinen Lämpö Optimi on aloittanut kanadalaisvalmisteisten, puhallintoimisten Empyre-käänteispalokattiloiden myynnin. Elite XT ja Pro-sarjan kattilat voidaan asentaa ulos, Elite-sarjan kattilat sisätiloihin. Ulkokattiloiden nimellistehot ovat 37, 64 ja 97 kW, vesitilavuudet 227, 424 ja 435 litraa, joten erillistä varaajaa ei tarvita. Kattiloissa on automaattisytytys, ne myös sammuttavat itsensä, kun varaajaveden lämpötila on noussut asetusarvoonsa. Kattiloiden lähtöhinta on noin 8 000 euroa. Lämpö Optimi Oy. (PJ)

Joko pian pitää lisätä puita? Empyre XT -kattilan piipun vieressä on varastopesän ”pintavahti”. (PJ)

Valuma-altaalla varustetun Farmex Lavetti -säiliön tilavuus on 1 000 litraa. Säiliössä on camlock-korkki, nostokahva, käsipumppuvalmius. Ainevahvuus on 4 mm. Verollinen hinta ilman toimituskuluja 2 265 euroa. Käsipumppuvarustuksesta veloitetaan 150 euron lisähinta. (PJ)

Antti-biokontin puhaltama lämpö piti teltan ja sieltä paikan varanneiden osastojen lämpötilan sopivana. (PJ)

MTT:n IT-suunnittelija Markku Koistinen, VTT:n professori Leena Norros ja tutkija Hanna Koskinen esittelevät Tulevaisuuden Internetteknologian avulla toteutettua kasvinsuojeluruiskutusske-naariota KoneAgria 2012 -näyttelyssä. Haastatteluvuorossa Miika Kahelin Helsingin Yliopiston tutkimustilalta Viikistä. (Kuva: Pasi Suomi)

Pöttinger NOVACAT 352 on takanostolaitteisiin kiinnitettävä lautasniittokone, jonka työleveys on 3,46 m. Traktorin etunostolaitteisiin voidaan kytkeä 3 tai 3,5 m leveä etuniittokone, jolloin saadaan tehokas ja vähän tehoa tarvitseva niittoyhdistelmä. Auringonvalo on ilmaista, minkä vuoksi valmistajat tarjoavat niittomurskaukselle vaihtoehtoja. Konefarmi. (UO)

Tomas Kjellman Ab on aloittanut ranskalaisten Cleris-keskipakolevittimien myynnin. Hinattavien koneiden säiliötilavuudet ovat 2 060-8 500 l. Työleveys on 18 ta 24 m. Konetta voidaan käyttää myös hiekoitukseen tms. Hintaluokka on kohtuulliselta kuulostava 15 000 euroa. (UO)

Jeantill TS SB 620 on uusi, kiekoilla varustettu kevytmultain, jonka työlevys on 6,2 m. Lietteen imeytymistä on tehostettu kiekkoleikkurilla, joka avaa vaon pohjan. Ab Tomas Kjellman. (UO)

Lucas Raptor telehandler on kurottajasovitteinen kuivituslaite, jossa on hydraulimoottorin käyttämä, terillä varustettu repijärumpu. Laitetta ohjataan omalla sähköohjatulla ventiilillä. Puhallustorven kertokulma on 270 astetta. Hinta on 19 800 euroa, sis ALV. Konefarmi. (UO)

Viita-Kone Oy markkinoi viljaputkeen asennettavaa rikkaseulaa. Rikkakasvin siemenet ja roskat poistuvat kotelon pohjassa olevan seulaelementin reikien läpi, ja vilja jatkaa alkuperäiseen osoitteeseensa. Laitteelle on haettu mallisuojaa. (UO)

M&T Farmsilla oli esillä vasikkala-pressuhalli. Ideana on saada vasikkapiilot säältä suojaan ja samalla voi laidunkautta jatkaa pidempään, kun vasikat ovat enemmän suojassa. Hallissa on myös hoitajien miellyttävämpi työskennellä. Talvella halli toimii piilojen varastona. (SN)

Pellon DFD HighPower -täyttölaitteet ja kelapurkaimet sopivat eri säilörehutyypeille. Uusi Pellon BC 900-45-nousukuljetin mahdollistaa 45 asteen nousukulman rehumassalle. Suuren nousukulman ansiosta täyttölaitteet voidaan pudottaa lähes vaakatasoon mahdollistaen matalamman rehustamon. Pellon Group Oy (UO)

Suonentiedon Task Monitor kerää liikkuvan työkoneen tapahtumatiedot muistiin (tehollinen pinta-ala, siirtoajon pituus ja aika, kuormien lukumäärä ym.). Paikkatietoon pohjautuvaa aineistoa voidaan hyödyntää monin tavoin esimerkiksi viljelymuistiinpanojen, urakointilaskujen tai kannattavuuslaskelmien teossa. Suonentieto Oy. (UO)

Buschoffin tilakokoluokan rehustamoon kuluu 18,5 kW:n vasaramylly, jolla voidaan seuloja vaihtamatta tehdä kahta eri rehukarkeutta. Vaihto sujuu nopeasti muuttamalla myllyn pyörimissuunta katkaisimesta. Hinnat alkaen 20 000. Farmi Tilatech. (UO).

Tokki Oy:n LED-yövalo palkittiin merkittävänä uutuutena. Konemiehiä kiinnostaa akkukäyttöinen LED-työvalaisin. Se on helppo siirtää työkohteeseen, koska koneen piikkeihin tms. takertuvaa jatkojohtoa ei tarvita. Akku kestää neljä tuntia. Veroton hinta on viidenkympin luokkaa. Tokki Oy. (UO)

Pöttinger HIT 10.11 T ja 12.14 T ovat urakointiluokan pöyhimiä, joiden työleveydet ovat 10,6 ja 12,7 m. Koneessa on 10 vs. 12 roottoria, jotka seuraavat itsenäisesti pellon pintaa. Kone nostetaan päistekäännöksen ajaksi isojen kannatuspyörien varaan. Sivulohkot taittuvat eteenpäin maantiekuljetuksen ajaksi. Konefarmi. (UO)

Finncont Blue Jerry on tarkoitettu SCR-moottoreiden käyttämän urealiukkosen kuljetukseen ja säilytykseen työmailla.  (UO)

Maatilan biokaasulaitos on kannatettava ajatus. Saako siitä taloudellisesti kannattavan?

Yhtenä KoneAgria 2012 -näyttelyn seminaariaiheista oli biokaasu: olisiko sen tuottaminen nurmesta uusi tuotantosuunta.

Raaka-ainepotentiaalia olisi, sillä Suomessa voitaisiin ottaa nurmiviljelyyn 0,5 miljoonaa peltohehtaaria muuta elintarviketuotantoa vaarantamatta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Biokaasualan pioneerin Erkki Kalmarin mukaan maatila voisi olla omavarainen biojalostamo: sähkö, lämpö ja polttoaineet perustuisivat biometaanin tuotantoon. Väkilannoitteet olisi korvattu käymisjätteestä saaduilla ravinteilla.

Suotuisissa oloissa ylijäämämetaani myytäisiin viereisen asutuskeskuksen lämmittämiseen, naapurin kuivuriin ja traktoreihin, kasvihuoneeseen, tai autoilijat poikkeaisivat likeiseltä valtatieltä tankkaamaan ajoneuvonsa. Samalla he voisivat ostaa luomutilan kausituotteita.

”Kun elintarvikkeille aikanaan lasketaan hiilijalanjälki, omavaraisten tilojen tuotteilla se voi jäädä negatiiviseksi, joten se olisi merkittävä myyntivaltti.”

”Ratkaisut aina tilakohtaisia”

Toistaiseksi vain Kalmarin tilalla Laukaan Leppävedellä nämä reunaehdot ovat lähes tulkoon voimassa. Biokaasutraktoria ei vielä ole, mutta Valtran tulossa olevia dual fuel -malleja siellä koeajetaan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Biokaasuautolla ajavia tankkauskorttiasiakkaita on 170 eri puolella Suomea, ja myydyn biometaanin energiasisältö on noin 1000 MWh.

”Eri mahdollisuudet on tarkoin pohdittava tilakohtaisesti. Kyse on kuitenkin kohtuullisen isosta investoinnista.”

”Erityisongelmana on, että pankin mielestä biokaasulaitoksen vakuusarvo on nolla. Rakentajalla pitää siis olla riihikuivaa rahaa. Jos yhteiskunta lähtisi edes takuumielessä mukaan, sillä parhaimmillaan tällaisen laitoksen takaisinmaksuaika on 5–10 vuotta”, Kalmari korosti.

Malli haettiin opintomatkalta

ENKAT-hankkeessa selvitetään energiakasveja käyttävän biokaasulaitoksen toimintaedellytyksiä pohjoisissa oloissa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Hankkeen helmikuisella opintomatkalla Itävallassa ja Saksassa tutustuttiin kaikkiaan 11 biokaasulaitoksen toimintaan.

Watrec Oy yhtenä hankeyrityksistä tiivisti matkahavainnot kolmeksi Suomeen mukautetuksi laitosmalliksi, jotka johtaja Kimmo Tuppurainen esitteli.

Biokaasuseminaarin esityksiin ja ENKAT-hankkeeseen voi tutustua osoitteessa www.biokaasufoorumi.fi.

Tuppuraisen mukaan peltobio-

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

massaa syötteenä käyttävään laitokseen on tarjolla vähintään

25 000 tonnia nurmirehua ja 5 000 tonnia lietelantaa.

Tällaisen laitoksen investointikustannus ilman metaanin jalostusta liikennekaasuksi on noin 2 miljoonaa euroa. Jalostusyksikkö tietää noin 800 000 euron lisäkustannusta.

Kannattavuuden edellytykset

Toiminta on taloudellisesti kannattavaa, jos laitos pääsee syöttötariffin piiriin tai jalostaa metaanin liikennepolttoaineeksi.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa (syöttötariffi 133,5 e/MWh, lämpö 35 e/MWh) viivan alle jää noin

30 000 euroa, toisessa (investointituki 40 %, liikennekaasu 1,15 e/kg) vajaat 100 000.

Jotta maatalouteen keskittyvien biokaasulaitosten rakentaminen olisi taloudellisesti kannattavaa, niiden pitäisi saada sekä investointitukea että sähkön tuotantotukea. Edellisen olisi oltava 45–50 prosentin luokkaa, jälkimmäisen 200 euroa/MWh.

Lisäksi pitäisi selvittää, voitaisiinko kertaalleen lopetettua energiakasvitukea käyttää tähän tarkoitukseen. Kannattavuutta luonnollisesti parantaisi liikennekaasua käyttävän ajoneuvokannan kasvaminen. n

Tulevaisuudessa, kenties ensi vuosikymmenen puolella maatalous ja koko elintarvikeketju ovat pilvipalveluiden verkossa.

Pertti Jalonen

EU:lla on meneillään laaja Future Internet PPP (Public Private Partnership)-ohjelmahanke, jonka tavoitteena on parantaa Euroopan kilpailukykyä Internet-teknologian alalla.

Siihen liittyvässä, seitsemän EU-valtion SmartAgriFood-projektissa on kolme osa-aluetta: Smart Farming, Smart agri-logistics ja Smart food awereness. Suomalaisista organisaatioista hankkeessa mukana ovat MTT ja VTT.

Tutkija Pasi Suomi MTT Vakolasta kertoi kasvinsuojeluun liittyvästä pilottihankkeesta. Eri piloteissa määritellään niiden erityistarpeet eli mitä ne vaativat uusilta pilvipalveluilta eli riittävätkö nykyiset ohjelmistot vastaamaan niihin vai onko kehitettävä kokonaan uusia.

Suomi kuvaa asiaa muutamin esimerkein. ”Viljelijä voi vaikkapa jakaa oman sääasemansa keräämää tietoa netin välityksellä kollegoilleen. On mahdollista, että hän saa tästä rahallisen korvauksen tai vastavuoroisesti jonkin kauempana olevan, mutta itselle tärkeän sääaseman tiedot.”

Elintarvikeketjun toimijoilla on omat pilvipalvelunsa, jotka käyttävät yhteisesti sovittuja rajapintoja. ”Siellä ovat tilojen kartta-aineistot, neuvontajärjestöjen palvelut, tutkimus, konevalmistajat, elintarviketeollisuus, sääpalvelut, kasvitautien tietokanta, urakoitsijat.”

Viljelijä kokoaa toimintaympäristöönsä eli maatilanhallintajärjestelmään tarvitsemansa palvelut. Hän voi saada palvelusta esimerkiksi kasvitautien torjuntaennusteen tietylle lohkolle ja torjuntasuunnitelman seossuosituksineen.”

”Kun ruiskutus on tehty, se dokumentoituu viljelysuunnitteluohjelmistoon automaattisesti. Viljelijä voi valtuuttaa myös urakoitsijan toimimaan puolestaan.”

Jos ruiskuun tulee toimintahäiriö, se ottaa yhteyden huoltopalveluun, joka selvittää sen vakavuuden. ”Ydinpalveluiden ohella tällaisilla avustavilla palveluilla tulee olemaan iso osuus.”

”Meillä on vielä paljon työtä siinä, että saamme uudet palvelut helpoiksi ja yksinkertaisiksi. Vasta sitten voimme katsoa onnistuneemme.”

Suomen mukaan Vakolan koko peltoala, noin 150 hehtaaria on tutkimusalustana, jota kutsutaan CropInfraksi. Jo nyt voidaan käyttää koneita, joiden ISOBUS-järjestelmät ottavat vastaan esimerkiksi sääasemadataa.

”Voimme tehdä työtä juuri markkinoille tulevien koneiden kanssa, mikä on haasteellista, koska ne ovat tavallaan prototyyppejä”, Suomi huomauttaa.

Kasvinsuojeluun liittyvän tutkimuksen kumppanina on John Deere. n

Avaa artikkelin PDF