Minskiläinen MTZ-tehdas otti Belarus-merkin (Valko-Venäjä) käyttöönsä vuonna 1953, jolloin valmistui ensimmäinen pyörätraktori MTZ-2. Telatraktorituotanto oli alkanut 3 vuotta aiemmin. Hitaan ja kankean MTZ-2:n parannettu painos MTZ-5 valmistui v. 1957.
Kaivattuja vientimarkkinoita alkoi avautua 1960-luvun puolivälissä, jolloin MTZ-5 oli jo korvattu kokonaan uudella mallilla MTZ-50 ja nelivetoisella MTZ-52:lla. Varusteisiin kuuluivat muun muassa tehostettu ohjaus, planeettakytkentään perustunut riippumaton voimanotto, jousitettu etuakseli ja tuotoltaan 50-litrainen hydraulipumppu. MTZ-52:n neliveto alkoi eteenpäin ajettaessa toimia automaattisesti, kun takapyörien luisto ylitti 6 %. Pakkoasennossa akseli veti koko ajan molempiin suuntiin.
2-toiminen nostolaite ja kaksi ulkopuolisen hydrauliikan venttiiliä kuuluivat jo edellisen mallin varusteisiin. Etukammioinen 50-sarja pysyi pelleiltään ja hydrauliikaltaan modernisoituna tuotannossa vuoteen 1985 asti, mihin mennessä valmistui 1 256 000 traktoria.
Tehokkaampi Belarus MTZ-80 tuli saataville v. 1974. Mitoiltaan ja tekniikaltaan se oli MTZ-50:n kaltainen. Monesta paikasta vahvistettu 85 hv:n moottori oli nyt suorasuihkutteinen. Jakopään pyörittämä kompressori oheislaitteineen kuului vakiovarustukseen, sähköjärjestelmä oli 12-volttinen, mutta starttia pyöritettiin 24 voltilla.
Mekaanisella lisävaihteella saatiin 18 nopeutta eteen ja 4 taakse, voimanotosta löytyi 540 ja 1 000 rpm, sekä entiseen tapaan ajovoimanotto. Kytkinakselin jarru helpotti vaihtamista ainakin teoriassa. Tasauspyörästön vasemmalla akselilla oli hydraulinen levylukko, jossa oli pakkokytkennän ohella myös automaattiasento – lukko avautui, kun etupyöriä käännettiin yli 15 astetta ja palautui suoraan ajettaessa takaisin lukitusasentoon.
Jatkossa etukammio-Belarusta pidettiin tuotannossa lähinnä vientiä varten, monet maahantuojat kun halusivat valikoimiinsa myös huokeamman perusversion. Kaikin puolin parempi MTZ-80 lisäsi selkeästi Belaruksen vaatimattomana pysynyttä länsivientiä, mutta sen alkuperäinen ohjaamo ei kelvannut siltään kuin SEV-maissa.
Belarus-tehdas selvisi vähimmällä Neuvostoliiton hajoamisesta. MTZ-80 kuuluu vieläkin päätehtaan ja muutamien ulkomaille perustettujen laitosten valikoimiin. Kymmenien vuosien aikana sitä on paranneltu ja tehty monia versioita, mutta lähes alkuperäistä malliakin vielä tuotetaan. Kokonaismäärä on tällä hetkellä hieman yli 1,7 miljoonaa kappaletta, joten se on varmasti maailman levinnein pyörätraktori sanan kaikissa merkityksissä.
Konela Oy toi 1950-luvun loppupuolella 25 kappaleen erän ensimmäistä Belarus-mallia MTZ-2, mutta varsinainen maahantuonti alkoi 1965, jolloin tarjolla oli tänne huomattavasti paremmin sopinut MTZ-50. Isokokoisia ja karkeatekoisia Belaruksia ostivat yleensä urakoitsijat. Menekkiä oli eniten v. 1967, jolloin rekisteröitiin 268 uutta Belarusta.
Alkuinnostuksen jälkeen myynnit tippuivat reilulla sadalla kappaleella. Belarus alkoi kiinnostaa uudelleen 1970-luvun puolivälissä, jolloin asiakkaina olivat viljelijät, jotka halusivat varmistaa 4-vetotraktoreilla märkien syksyjen sadonkorjuuta ja kyntöjä. Ennätysvuotena 1975 rekisteröitiin 334 Belarusta, mutta pian määrät taas puolittuivat. Noihin aikoihin Suomessa myytiin vuosittain noin 10 000 uutta traktoria, joten Belaruksen osuus oli hyvin vaatimaton.
Neuvostoliitto olisi ostanut lähes rajattomasti ylituotannosta kärsineen Suomen maataloustuotteita, mutta ongelmana oli clearing-järjestelmä, jossa viennin ja tuonnin piti olla yhtä suurta, eli käytännössä se oli vaihtokauppaa. Niinpä Munakunta, Tuottajain Lihakeskuskunta, Valio ja Hankkija perustivat v. 1978 neuvostoliittolaisten maatalouskoneiden markkinointia varten Agroma Oy:n vauhdittaakseen maataloustuotteiden vientiä.
Suoraan tehtaalta tulleita traktoreita ei voitu luovuttaa viljelijöille. Niinpä maatalouskoneiden tuontia varten v. 1973 Kouvolaan perustettu Konela-Belarus teki jokaiselle traktorille perusteellisen tarkastuksen, jossa paljastuivat enimmät tehtaan hutiloinnit. Samalla Belarukset varustettiin aluksi ruotsalaisilla, mutta vuodesta 1977 lähtien suomalaisilla turvaohjaamoilla, ja muutettiin hallintalaitteita sekä joitakin varusteita paremmin meikäläisiä tarpeita vastaaviksi.
Lopuksi "suomettuneet" traktorit maalattiin uudelleen, jonka jälkeen ne olivat valmiita Agroman myyntitykeille. Kovin houkuttelevaa vaihtoehtoa ei Belaruksesta vieläkään saatu, omaperäinen neuvostotekniikka arvelutti. Monella isännällä oli sota vielä tuoreessa muistissa ja niiltä ajoilta oli jäänyt paljonkin hampaankoloon. Myynnit saatiin kuitenkin jo ensimmäisenä täytenä toimintavuotena kohoamaan reilusti yli 300 traktoriin. Kaikkien aikojen ennätys 445 traktoria tehtiin vuonna 1983.
Meillä Belarukset myytiin 1970-luvulta lähtien omilla tyyppinumeroilla. MTZ-80 oli aluksi MTZ-800, myöhemmin Progress 805 ja lopulta Agross 806, sekä nelivetoisena MTZ-820, Progress 825 ja Agross 826. Suurimmat erot löytyivät maalauksesta, ohjaamosta ja hallintalaitteista. Perusrakenteeltaan Belarus oli samanlainen kuin mikä tahansa länsitraktori, mutta muutamat yksityiskohdat poikkesivat totutusta.
Perusvaihteistossa oli 9 nopeutta ja 2 pakkia, joita hallittiin samalla vivulla, lisävaihteelle oli oma vipunsa. Hidas tai nopea alue saatiin päälle viemällä vipu vasempaan laitaan ja käyttämällä sitä takana tai edessä, jonka jälkeen vipu toimi normaalilla H-kaaviolla, sillä erolla, että nopein 9-vaihde toimi kummallakin alueella.
Nostolaitetta voitiin käyttää kahdella eri vivulla. Kun tarvittiin normaalia asento- tai vetovastussäätöä, niin silloin käytössä oli istuimen oikealla oleva vipu, jolla nostolaite toimi 1-toimisesti. Jos tarvittiin nostolaitteen painatusta, niin silloin käytössä oli ratin oikealla puolella oleva 2-toimisen hydrauliikan vipu, josta löytyi myös uiva asento. Se ja ulkopuolisen hydrauliikan vivut saatiin lukittumaan paineasentoon, sylintereiden ääriasennoissa lukitukset vapautuivat.
Voimanotto saatiin päälle erillisellä kytkimellä, johon kuului planeettavaihde ja 2 jarrupantaa. Toista jarruttamalla akseli pyöri, toisella pysähtyi. Luistava voimanotto ei edellyttänyt ainakaan heti osien vaihtamista, sillä pantoja pystyi kirimään niin pitkään, kuin niissä oli pitopintaa. 2-nopeuksisen akselin kierrokset vaihdettiin jakarilla vaihteistokopan alta. Ajovoimanotto saatiin päälle ohjaamosta käsin.
Kiuruveteläinen Eero Korhonen hoiti Iisalmen myyntipistettä lähes koko Agroman historian ajan, jona aikana Belarukset ja yläsavolaiset viljelijät tulivat hyvinkin tutuiksi. Tyypillinen asiakas tiesi mitä halusi, myyntipuheita ei tarvittu. Oli sellaisiakin isäntiä, joista näki etukäteen, että Belarus ei ole heidän juttunsa. Se kun ei ole jokamiehen traktori, käyttäjältä on löydyttävä jonkun asteista tekniikan tuntemustakin. Pahin kilpailija oli länsimaisempana pidetty Zetor, joka tuli 1980-luvun alussa Keskon myyntiin. Kiuruvesi oli kuitenkin kova Belarus-paikkakunta, joinakin aikoina Belarus oli samalla viivalla jopa Valmetin kanssa.
Parhaana mallina Eero pitää v. 1983 saataville tullutta 825 Progressia, jota myytiin eniten ainakin Ylä-Savossa, Sitä edeltänyt Belarus 820 ei ollut traktorina sen huonompi, mutta korkeampi ohjaamo nousi usein kynnyskysymykseksi. Isäntä osti mieluummin matalamman traktorin, kuin ryhtyi korottamaan traktoritallin ovia.
Monet vieroksuivat valmistusmaan lisäksi nelivetomallin pieniä etupyöriä, omituista etuakselia ja vaihteistoa, jonka rusahtamattomassa pykältämisessä tarvittiin vanhan ajan tuplapolkaisua. 1990-luvun puolivälissä tulleissa 920-Belaruksissa oli muhkeammat pyörät ja synkrolaatikko, mutta Agroman merkiksi oli tuolloin vaihtunut italialainen Lamborghini, koska Belaruksia ei erinäisistä syistä saatu. Konela-Belaruksen omistukseen 1990-luvun alussa siirtynyt Agroma ei onnistunut uuden merkin markkinoinnissa ja kaatui v. 2001.
Kaikki Konela-Belaruksen tekemät muutokset eivät olleet hyvästä. Eero Korhonen pitää pahimpana epäonnistumisena valtakunnallista tv-julkisuuttakin saanutta ohjausjärjestelmän muutosta. Belaruksen tehostin oli hidas ja melko jähmeä. Niinpä Konela-Belaruksella päätettiin 1970-luvun lopulla asentaa traktoreihin orbitrolit ja yhdistää sen letkut tehostimen alkuperäiseen sylinteriin.
Systeemi toimi pellolla, mutta maantieajo oli hyvin epävarmaa, jopa vaarallista. Eero Korhosella oli toimiva ratkaisu, mutta venäläisjohtoisen Konela-Belaruksen suunnitelmiin oli hankala vaikuttaa. Lopulta vaiva korjaantui, kun Belaruksiin alettiin jo tehtaalla asentaa ulkopuoliset ohjaussylinterit, entisen "ohjaustoteemin" toimiessa pelkästään öljysäiliönä. Ohjaus alkoi toimia kunnolla, mutta Belaruksen ennestäänkin arveluttavaan maineeseen tuli uusi särö, jota ei ollut helppo paikata.
1990-luvun vaihteessa Progress-malliston tilalle tulleissa Agross-Belaruksissa oli alkuperäinen tehdasasennettu ohjaamo, jonka myötä hintaan tuli jonkunlainen pudotus. Vaihdevivun siirtyminen jalkovälistä sivulle oli hyvä muutos, mutta valinnaisvarusteisiin kuulunut nostolaitteen sähköinen hallinta oli melko turha uudistus. Se oli toimiva, mutta käyttövirheet olivat yleisiä.
Viimeisinä vuosinaan Agroma aloitti uudelleen Belarus-kaupan, välillä edustus ennätti olla lyhyen aikaa Mateko Oy:llä. Agroman jälkeen maahantuontia jatkoi Jaakko Pirisen perustama Agri-Kymi Oy. Tällä hetkellä Belarusta markkinoi virolainen Türi Bel Est Oü.
Lue myös kiuruveteläisestä Pennasen tilan Belaruksista:
