Mepu juhli 70-vuotisjuhliaan – juhlavuoden kunniaksi organisaatiota on uudistettu

Toivo Nikolai Wuoti aloitti yritystoiminnan v. 1952 Uudessakaupungissa. Metalliverstas teki sepäntöitä, alihankintaa paikallisille telakoille ja ensimmäiset puhaltimella varustetut kuivuriuunit. Puhaltimien valmistus vaati taitoa, minkä vuoksi muutamat kuivureiden valmistajat alkoivat käyttää Wuotin puhaltimia. Puhaltimista tuli yrityksen päätuote, siksi v. 1961 perustetun osakeyhtiön nimeksi tuli Metalli ja Puhallin Oy. Kysyntä kasvoi, mutta yrityksen tontti ja toimitilat olivat niin ahtaat, että toiminta siirtyi Yläneelle vuonna 1973.
Vaunukuivureiden suunnittelu alkoi v. 1981, kun Markku Sundman ehdotti vaunukuivureiden valmistuksen aloittamista. Vuonna 1982 tehdyt kuivatuskokeet onnistuivat ja sarjavalmistus päätettiin aloittaa, kun maatalousnäyttelystä oli saatu lukuisia tilauksia. Vaunukuivuri palkittiin v. 1984 Tuottava Idea -palkinnolla. Kiinteiden kuivaamoiden valmistus alkoi v. 1992.
Mepu oli Wuotin perheen omistuksessa vuoteen 1986 asti, minkä jälkeen omistus on vaihtunut useita kertoja. Yrityksen nimi vaihtui Mepu Oy:ksi, kun kehitysyhtiö Patron Oy osti sen koko osakekannan. Mepulla on ollut useita ja hyvin erilaisia omistajia, mikä on ollut yhtiön kehityksen kannalta hyvä. Perustajien lisäksi osakkaina olleet yksityishenkilöt, kuten Erkki Väänänen, Markku Sundman ja Arto Sainio ovat työskennelleet itse yhtiössä, toisaalta vuosina 2009-2016 omistajana ollut iso kanadalainen viljakäsittelylaitteiden valmistaja AGI panosti Mepun kansainvälistymiseen. Mepu palasi kotimaiseen omistukseen, kun AGI myi sen Arskametallille sekä Janne ja Jari Käköselle. Uudet omistajat panostavat Mepuun esimerkiksi kehittämällä kuivurin pölynpoistojärjestelmiä. Viennin osuus on kasvanut koko ajan, ollen nyt noin 60 prosenttia liikevaihdosta.
Teräksen hinnasta ja komponenttipulasta huolimatta tämäkin vuosi näyttää hyvältä – Ukrainainan sodasta johtuvat viljamarkkinoiden häiriöt muistuttavat viljankuivatuksen ja riittävän suuren varastokapasiteetin tarpeellisuudesta.
Mepu Oy:n työllistää 50 henkeä ja sen liikevaihto on n. 11 milj. euroa. Juhlavuoden kunniaksi organisaatiota on uudistettu. Jerker Söderholm siirtyi 1.5. 2022 myynti- ja markkinointijohtajan tehtävästä toimitusjohtajaksi, hallituksen puheenjohtaja on Janne Käkönen ja viennistä vastaa Patrick Jungarå.
Osaston luetuimmat
- Nelikymmenvuotiaasta traktorista maksettiin yli 245 000 euroa
- EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia
- Karsitun energiapuurangan hinnat lähes samat kuin kuitupuun hinnat – hankintapuun kohdalla hinnat jo samalla tasolla
- Citroën-hyötyajoneuvomallisto uuteen aikakauteen – uusia toimintoja ja päivitettyjä voimalinjoja
- Yamaha Motor Company vetäytyy moottorikelkkaliiketoiminnasta – 55 vuoden aikana yhtiö kehitti erityisesti moottoritekniikkaa
- Risutec MG-Combi -kuormatraktorin lisälaite yhdistää muokkauksen ja latvusmassan kuljetuksen – paluu palstalle hyödynnetään muokkaukseen
- Akkukäyttöinen Husqvarna Power Ascender -köysivinssi nostaa arboristin puiden latvoihin ja avustaa työvälineiden nostossa